Jälkijuttuja alkusyksyltä

Blogi on ollut päivittämättä työkiireiden takia, mutta treenattu ollaan silti. Mahlasta tulee ehkä juttua myöhemmin, kun ollaan käyty eläinlääkärissä. Lyhyesti sanottuna Mahla kipuilee nyt jonkin verran aika mystisesti (tai liittynee varmaan nivelrikkoon).

Maanantaitreeneissä ollaan käyty säännöllisesti, perjantaisin ollaan treenailtu yhden kaverin kanssa ja joitakin muitakin treenejä on viikkoihin mahtunut. Yhtä kaikki, mä olen taas innostunut hajutouhuista siinä määrin, että olen oikeasti miettinyt treenaamista ja kehittymistä aika paljon.

Tuhka Scentren uudella hajupöydällä (Kuva: Satu Välimäki)

Nämä hajuasiat eivät ole yksinkertaisia ja helppoja. On loputtomasti kehitettäviä asioita. Pitkien jälkien ja kestävyyden rakentamisen sijaan olen nyt keskittynyt tekemään lyhyitä harjoituksia ja tekniikkaa. Etsiminen ja kestävyys ovat tärkeitä asioita ja aion syksyn aikana paneutua myös niihin, mutta palastelemalla on tässäkin lajissa harjoiteltava ensin perusteet kuntoon. Liian usein huomaa toivovansa aina samoja asioita treeneissä. En halua "mennä katsomaan, miten tämä onnistuu" vaan miettiä, mitä haluan harjoituksesta saada. Kiitos ihanien treenikavereiden, sitä saan mitä haluan.

Yhteen asiaan olen kiinnittänyt erityisesti Tuhkan kanssa huomiota. Paimennuksessa puhutaan työhön kasvamisesta tai työhön kiinnittymisestä ja se tarkoittaa koiran asennoitumista työhönsä. Mä näen Tuhkalla jälkihommissa nyt sitä työhön kiinnittymistä ja se on ihan huikeaa huomata. Se ei mene höntsäämään ja etsimään, koska se on hauskaa. Se on päämäärätietoinen ja ongelman tullessa se ajattelee, yrittää ja haluaa selvittää tilanteen. Se ei tee mulle töitä vaan ratkoo tilanteet itse ja kun se esine löytyy, silloin se ottaa mut mukaan hommaan. Sillä on jotain näytettävää. Ympäristöhäiriöt eivät enää ole Tuhkalle ongelma. Koirat ovat edelleen ongelma, mutta sitäkin työstetään pikkuhiljaa. Ihanat tyttöpissatkaan eivät jäljellä Tuhkaa enää haittaa. (Kop kop.)

Olen monta kertaa miettinyt pelastuskoiratoimintaan menemistä. Toisaalta tiedän tai aavistan, mitä kaikkea hyvältä pelastuskoiralta vaaditaan. Tuhka ei ole sitä ollut, joten olen antanut asian olla. Nyt mä alan nähdä Tuhkassa sitä potentiaalia, että toivon ensi keväänä meidän pääsevän pelastuskoiratoimintaan mukaan.

Meillä on mukava projekti tulossa tunnistusetsinnän parissa. Odotan innolla, miten saamme näkyväksi näiden koirien erityisosaamisen verrattuna tavallisiin metsä- tai peltojälkikoiriin. Osa harrastajista on sitä mieltä, että koirat eivät pysty jäljestämään kovalla alustalla ja osa on sitä mieltä, että tunnistusjälki on helppoa, antaa vain lähtöhajun ja päästää koiran menemään. Sen muutaman vuoden aikana, mitä itse olen tässä touhussa ollut mukana, voin kertoa, että jos halutaan hyvä tunnistusjälkikoira, se ei todellakaan ole niin helppoa. Mahdollista se on, mutta työtä se vaatii.