Koeilmoittautumisia

Käytiin reilu viikko sitten syksyn ensimmäisissä Herhautokoissa. No siellä kuulin vapaista tokokoepaikoista syyskuun kokeisiin. Ilmoittauduin. Tarkoittanee sitä, että puolentoista vuoden jälkeen pitäisi treenata tokoa. No, siitä innostuen mentiin sitten yksiin vapaamuotoisiin treeneihin Hakametsään. Miten meillä sitten menee?

Seuraaminen on yhtä huutamista. Kauko-ohjauksen käskyjä se ei malttanut kuunnella piippaamiseltaan. Luoksarin stoppi venyy vähintään viisi metriä. Noudossa se hakee kapulan ihan jees, mutta sylkee sen ennen luovuttamista ja luovuttamisen jälkeen pomppaa ilmaan. Hypyn se hyppää yli, mutta jää pönöttämään seisomaan toiselle puolelle, haukkuu eikä kuuntele istumiskäskyä. No, ryhmäpaikallaanmakuu sentään on sujunut hyvin ne kaksi kertaa, mitä sitä ollaan otettu.

Että tervemenoa kokeeseen vaan. Reilussa viikossa ei näitä ongelmia saada kasaan siinä mielessä, että jäljelle jäisi vain huutopisteiden menetys kokeessa.

Mä vaan niin toivon, että saatais jotenkin kursittua kasaan se viimeinen avoimen ykkönen niin sitten me voidaan hyvällä omalla tunnolla jättää tämän lajin tavoitteet siihen.

ID-jatkokurssi

Eilen illalla alkoi Sadun pitämä ID-jatkokurssi, joka kestää kevääseen saakka ja on kerran kuussa. Kurssin yhtenä kantavana teemana on rauhallinen jälkikoira ja mä olen oikein innoissani siitä, että tämä kurssi tarjoaa varmaan paljon ajateltavaa ja treeni-ideoita.

Eilen aloitettiin purkkiradalla. Purkkirataharjoitus toteutettiin vaan melkolailla eri tavalla kuin aiemmin ollaan tehty. Nyt pyrittiin minimoimaan kaikki häiriökäytös ja keskittymään vain haisteluun. Ensin kuitenkin tutustutettiin koirat uuteen tilaan. Kun Mahlan kanssa mentiin sisälle, se oli ihan rakennusetsintäfiiliksellä ja oikeastaan alkoi tehdä heti töitä. Kyllä se siinä sitten totesi kaikki tarkastettuaan, että ehkä täällä ei ole ketään piilossa ja huomasi ihmisetkin. :)

Purkkirataharjoitukset toteutettiin niin, että ei annettu lähtöhajua vaan koko harjoituksen ajan haettiin samaa hajua. Alussa sitä vahvistettiin yhdellä purkilla, sitten oli valinnanvaraa jo kaksi purkkia ja viimeiseksi kolme. Palkan hetken vahvisti Satu naksulla. Harjoitukset tehtiin sokkona eli ohjaaja ei tiennyt, missä purkissa haju oli vaan Satu naksautti ja millä purkilla koira silloin oli niin sinne palkka. Palkkaaminen toteutettiin ohjaajaystävällisesti siten, että apuohjaaja huolehti kuppiin namia ja ohjaajan tehtävä oli vain kiskaista kuppi koiran nenän alle. Helppoa. Aivot narikkaan touhua todellakin. Mä tykkäsin etenkin siitä, että oikea purkki naksuteltiin. Vaikkei koira tajuaisi naksauksen merkitystä niin se on hyvä merkki ohjaajalle, joka sitten antaa heti palkan koiralle eli koira saa joka tapauksessa purkilta palkan tajusi naksun merkitystä tai ei.

Palkkauksessa käytettiin pitkäkestoista palkkaa. Kuppiin laitettiin paljon pieniä nameja, jolloin koira rauhoittuu syömään niitä hetkeksi. Lopuksi tehtiin myös niin, että palkattiin kolme kertaa samalta purkilta ilman, että koiraa otetaan välillä purkkiradalta pois. Tämä oli selvästi Mahlalle outoa ja ekan palkan jälkeen se lähti vaeltamaan muille purkeille.

Ilmaisua ei harjoituksessa missään tilanteessa vaadittu. Mahlalla maahanmeno on kuitenkin niin vahva, että se ehti kyykkäämään heti nuuhkaistuaan oikeaa purkkia. Toki Mahlalla on sitä, että se tykkää tehdä jaloilla töitä ja haistelee kovalla vauhdilla kaikki purkit ja sitten palaa oikealle, jonka se ilmaisee. Tämä sen annettiin tehdä. Mahla kyllä nopeasti tajusi, mitä hajua etsitään ja kolmen purkin radallakin ilmaisi ihan oikean.

Mun mielestäni tässä harjoituksessa oli paljon hyvää. Tämä vahvisti myös mun mielikuvaa siitä, miten rakennan Tuhkalle hajuosaamista. Laadukkaita harjoituksia, jotka tehdään ajatuksen ja rauhallisuuden kanssa. Ilmaisuun ei kiinnitetä mitään huomiota, oikealta hajulta tulee palkka. Ja tehdään paljon sokkona, jotta Tuhka ei opi pyytämään multa apua.

Mulla on myös jälkijuttuihin taas ideoita. Sen olen todennut, että me tarvitaan paljon tuntemattomien tekemiä jälkiä ja mä ryhdistäydyn sen asian kanssa. Mä olen ajatellut vahvistaa perusosaamista ja tarkkuutta lyhyillä harjoituksilla (lyhyet jäljet), jotka keskittyvät juuri niihin Mahlalle hankaliin asioihin kuten risteyksiin, seinänvierustoihin, roskiksiin jne. ehkä oikeastaan vaan sen takia, että mä itse opin luottamaan ja lukemaan koiraa. Ei ne Mahlalle taida olla sellainen ongelma kun mulle.

Maanantaina oltiin Hatanpäällä Arboretumissa treeneissä. Satoi kaatamalla vettä, kävi ihan älytön tuuli järveltä ja oli 4 astetta lämmintä, mutta koirat olivat loistavia! Mahlalle halusin puistoon nurmikolle kävelyteitä ylittävän hurlumhein ja sen sain. Toista ei sitten pitkään aikaan tehdäkään. Mahlalla oli ihan älytön vauhti kun se nelivedolla paineli eteenpäin. Se oli kyllä tarkka ja malttoi esimerkiksi kävelyteiden ylityksissä haistella ja löytää oikean suunnan. Aina välillä mä mietin, että pitäisi tehdä treenejä pehmeällä alustalla, mutta sitten yhden pehmeänalustantreenin jälkeen mä aina muistan, miksi niitä tehdään niin harvoin. Ne on niin helppoja ja koira menee niin kovaa, ettei sen perässä pysy. :) Seuraava pehmeän alustan treeni on sitten vuorokauden vanha jälki eli ei ainakaan sillä tuoreudella tuoda siihen vauhtia yhtään lisää.

Pikkujätkä teki asvaltilla jäljen, jonka senkin päässä oli maalimies. Matkalla oli tosin esineitä. Aluksi Tuhka ei oikein tajunnut, mitä oltiin tekemässä, mutta kun vähän vinkkasin sille ekasta esineestä ja se sen bongasi niin sitten se alkoi tehdä töitä. Muutama esine nostettiin (ei kaikkia) ja maalimies oli hurjan kiva löytää! Tuhkallekin siis ihan hyvä treeni, mutta ei näin tuoreita ja maalimiehellisiä sillekään vähään aikaan. Kyllä se osaaminen rakennetaan ihan muusta tekemisestä. Mutta motivaation nostatukseen ja hauskanpitoon nää on hyviä harjoituksia ja niitäkin tarvitaan välillä! :)

Viime aikojen tekemisiä

Viime lauantaina oli Ikaalisten koulujen väliset yleisurheilukilpailut ja sinne oli taas pyydetty koirilta esityksiä. Niinpä me mentiin agilitypuolelta edustamaan kerhoa. Mahla sai hurvitella agilityjuttuja ja se oli taas oikein pätevä. Voi että, kun sen kanssa on kiva tehdä noita hommia, se on hieno! Harjoiteltiin aika paljon vartalo-ohjausjuttuja eli ei niinkään käskyttämistä (no siellä oli hyppyjä ja putkia) ja Mahla meni hienosti. Tuhka pääsi sujahtelemaan putkeen ja pimeiden kulmien lisäksi harjoiteltiin putkijarrutusta tai oikeastaan nopeaa käännöstä heti putken jälkeen. Tuhka on vähän semmonen hömpötikoira, se ei tee niin sydämellä kuin Mahla. Toisaalta se on hyvä ja uskon ja luotan, että nopeus tulee keskittymisen, tekniikan ja osaamisen kautta. Lopputulos ei ole ehkä niin makea ja koukuttava kuin Mahlalla, mutta sellainen tervejärkinen ehkä. :)

Koirat olivat rapsutuskoirina ja saivat olla oikein sosiaalisia. Ei noita niin kovasti lapset ja nuoret kiinnostanut, mutta mukana hengasivat hienosti ja lunkisti. Tokojuttujakin tehtiin, kun varsinaiset tokoilijat olivat esityksensä pitäneet. Tunnari tehtiin siten, että lapsia oli pyydetty hajustamaan kapuloita ja kapulat olivat sikin sokin nurmikolla ehkä parin kolmen metrin säteellä. Mahla etsi hienosti omaa. Palaan tunnarijuttuihin vähän myöhemmin tässä kirjoituksessa.

 

Viime viikolla käytiin myös kävelemässä Tampereen keskustassa ja hengailemassa rautatieasemalla. Koirat odottivat junaa pohjoiseen ja olisivat sinne hypänneetkin. :) Kaikenkaikkiaan kumpikin oli tosi rauhassa ja hienosti ja rentoutuivat makoilemaan niin rautatieasemalla sisällä kuin asemalaiturillakin.

Sunnuntaina oli Koirakoutsin yhteydessä olevien hajuharjoittelutilojen avajaiset. Koirakoutsilla oli myös koirien hyvinvointikeskuksen avajaiset, mätsärit ja eri lajien näytöksiä ja tutustumismahdollisuutta. Me mentiin edustamaan hajuharrastajaa ja jaettiin mainoksia ja rohkaistiin ihmisiä poikkemaan hajutiloissa. Mulla oli molemmat koirat mukana, mutta Tuhka sai pääasiassa olla elävänä esimerkkinä hajukoirasta. :) Ei me siis mitään treenattu, hengattiin vaan ja ihmeteltiin maailmanmenoa. Tuhka oli tosi rauhassa ja hienosti. Mahla pääsi sitten välillä myös kuljeskelemaan mukana ja sen kanssa tehtiin vähän tokojuttuja. Erityisesti olin tyytyväinen kaukojen seiso-istu-vaihtoon, jotka Mahla teki ehkä korostuneen taaksepäin suuntautuen, lähes peruuttaen, mutta pääasia, että suunta on taaksepäin.

Maanantaina oli hajutreenit Pirkkahallilla. Kummatkin saivat tehdä jäljennostoja kohtisuorasta jälkeen nähden. Ja kumpikin oli hyviä! Mahla oli erityisen pätevä. Tuhka teki hienosti töitä, mutta väsähti sitten. Kolme jäljennostoa oli sille vielä hieman liikaa.

Eilen tiistaina oli tunnistusnoutokoulutus ja sitä ennen Tuhka teki hyppytekniikkajuttuja. Tehtiin perussarjaa 5,5 ft välein 15 cm:n rimoilla. Tosin jouduin laittamaan vielä vinorimat (visuaalisesti isompi, mutta ei tuo korkeutta lisää), jotta Tuhka kunnioitti rimoja. Tämä meni oikein kivasti. 

Sitten kasvavaa sarjaa 5,5-8,5 ft välein ja taas 15 cm:n rimoilla. Ekalla kerralla Tuhka joutui viimeisen loikan ottamaan selvästi isomman, mutta korjasi sitten. Ihan tarkkaan en näitä osaa analysoida, koska mä olin lähettämässä koiraa (se ei vielä osaa odottaa paikallaan) ja Miia oli kuppivahtina eikä näitä tullut edes videolle. Hyppysuoran suuntaisesti on vaikea arvioida hyppäämistä. 

Viimeisenä tehtiin kaarretta kolmella hypyllä. Tuhka ei ole hyppyjä ennen varsinaisesti ottanut ja kaarre oli sille aivan outo. Nopeasti se keksi, ettei voi oikaista, mutta se meni ravia. Ei otettu kuin pari toistoa suuntaansa, joten ei päässyt siinä mielessä vauhtiin, että olisi ollut niin kova hinku kupille. Siitä se kuitenkin lähtee. Pikkukoira joutui kovasti ajattelemaan ja siinä mielessä ei ole lainkaan hullumpaa, että se sitten ottaa rauhassa, kun ei vielä osaa ratkaista, miten tekisi toisin. Nyt kuitenkin koko kaarre oli ihan outo juttu sille, siis ihan jo siivekkeiden välistä meneminen ja toisaalta kolme toistoa edellisiä harjoituksia alla niin alkoi jo varmasti väsymäänkin. 

Mulla on tavoite saada nyt syksylle alle ihan vaan pari kolmekin hyppistreeniä niin saisi sinne Tuhkan aivoihin jotain prosessoitavaa aiheesta ennen kuin jäädään talveksi tauolle aksajutuista. Meillä ei siis ole ulkokauden päätyttyä kuin korkeintaan alkuvuodesta lähtien mitään mahdollisuutta treenata eikä se mitään haittaa, koska Tuhka on niin pieni vielä, ettei sen kanssa paljoa voisikaan tehdä. Tänä kesänä se on saanut mielestäni hyvät pohjat ja saanut prosessoitavaa putkista, etenemisestä, pussi on tullut tutuksi ja jos tosiaan muutaman hyppistreenin saisi tähän syksylle niin se on pikkuiselle juuri sopivasti.

Tunnarikoulutukseen osallistui siis Mahla. Tyypillisesti kun ollaan koulutuksessa ja saataisiin apuja ongelmiin, Mahla on hienosti. Se siis oli yllättävän rauhallinen, piippasi vieressä vain hieman eikä ollenkaan mennyt kuppi nurin. Vau. Mä olen alkanut miettiä, että miksi se on koulutuksissa tuollainen ja yrittänyt löytää omasta käyttäytymisestä syitä siihen. Jotain olen löytänytkin. Ennen koulutusta purin myös Mahlan suurimmat innot leluun ja tokoiltiin lelulle vähän jotain juoksevia juttuja mutta myös tarkkuutta vaativia juttuja.

Ekalla kierroksella tehtiin noin kymmenen kapulan joukosta oman etsimistä. Mahla etsi hienosti, mutta oli epävarma. Tokalla kierroksella tehtiin yksi koemainen, tosin kehuin oman nostamisesta ja palkkasin heti kapulan luovutuksesta edessä. Ja taas Mahla oli epävarma eli oman haisteltuaan meni haistelemaan vielä muut, nosti kuitenkin vain oman. Mä oivalsin, mistä tämä johtuu, kun sanoin siitä ääneen. Mahla ei vaan tiedä, mitä omalle pitäisi tehdä. Noudon se osaa, mutta hajujutuissa se on yhdistänyt, että löytynyttä esinettä ei saisi nostaa vaan se ilmaistaan maahanmenolla. Tunnarissa se on epävarma, että mitä kapulalle saa tehdä. Se tuossakin harjoituksessa meinasi ilmaista pari kertaa, nosti oman, mutta palautti sen alas ja meni haistelemaan muita, jotta keksisi ratkaisun. Tämä ongelma menee ohi rutiinien kautta. Tunnarikapulalla mun pitää tehdä noutoja ja harjoitella noutoa, ottaa treeneissä alle ihan vaan tunnarikapulan noutoa ja sitten vasta tunnari ja siten vahvistaa sitä, että tämä pitää tuoda. Se vaan vaatii harjoitusta. Itse haistelussa ja oman löytämisessä ei mitään ongelmaa ole.

Mulla on vaan pieni ongelma siitä, että missä ja millä harjoittelisi. Mä käyn niin vähän tokon missään treeneissä vaan harjoittelen itsekseni, että tunnarin harjoittelu on lähes mahdotonta. Mulla on toki kapuloita itselläni, mutta en mä voi harjoitella omilla "hajuttomilla" kapuloilla, koska jos mä säilytän niitä jossain sisällä tai autossa tai missä vaan niin ne haisee multa. Ja koska Mahla on tottunut tekemään töitä niin pienien hajupitoisuuksien kanssa (mieti asvaltille kävelty yli vuorokauden vanha jälki, jonka päältä on kävelty ja ajettu autolla yms. jäljenteon jälkeen, kuinka paljon siinä on hajua enää...), että tällaiset "taustahajutkin" ovat sille merkityksellisiä, vaikkei suoraa kosketusta olisikaan. 

Mutta joo, innostuin taas vähän tokosta. Voisi yrittää joihinkin kokeisiin, josko pääsisi avoimesta jo pois ja pääsisin kokeilemaan itse sitä voittajaa. Menestystä ja pisteitähän sieltä on turha odottaa Mahlan ääntelyn takia, mutta olisi se kiva nähdä ja kokea, mitä siellä kehässä tapahtuu. :)

Tuhkakin on nyt jälkeenjäänyt

Mulla on ihan tavattoman vähän kuvia koirista hajutreeneissä. Purkkiradalta ei oo kuin pari videoo ja jäljeltä nää taitaa olla kutakuinkin tokat tai kolmannet valokuvat. Mutta nyt on todistusaineistoa siitä mitä me puuhaillaan. Nämä kuvat on Ikaalisista. Tuhkan elämän toka jälki ja Mahlalla sairaslomatauon jälkeen ensimmäinen. Jäljet olivat lyhyet, Tuhkalla 10 esinettä 1-2 metrin välein ja Mahlalla 10 esinettä 5 metrin välein. Esineet olivat pieniä (klemmarin kokoluokkaa), jottei niitä voi bongata silmällä ja jälki oli vahvistettu hajuvedellä ja se ajettiin tuoreena (alle 30 min jäljenteosta).

Tuhka ei vielä ilmaise enkä siltä mitään ilmaisua odota, mutta palkatessa se putoaa helposti maahan, koska palkka tulee esineeltä ja esine on tietysti maassa... :) Mahla keksi aikanaan tarjota maahanmenoa itse hyvin vähillä toistoilla harrastustaustansa vuoksi. Tuhka lähtee tähän hommaan oikeastaan aivan tyhjästä eikä sillä ole mitään tähän, joten sillä voi viedä aikaa paljon ennen kuin se keksii maahanmenon ilmaisuksi. Jäljellä en sitä missään nimessä odota, koska odottaa voi vain sellaista, mitä on opettanut ja koira osaa. Ilmaisua mä en myöskään tässä vaiheessa ala opettamaan, koska mä haluan pitää koiran fokuksen hajutyössä eikä temppujen teossa. Vasta kun luotan, että koira tietää tasan tarkkaan, mitä se on tekemässä, voin alkaa harjoittelemaan ilmaisua.

 Tällä hetkellä siis palkkaan heti, kun Tuhkan kuono osuu esineelle. Useinhan mä en esinettä näe, mutta koiran käytöksestä (pysähtymisestä) päättelen, että siellä on.

 

Tuhka tekee töitä matalalla nenällä ja nimenomaan nenällä eikä silmällä tai muilla aisteilla. Tähän olen erittäin tyytyväinen. Tuhka tekee töitä myös lähtökohtaisesti hyvin rauhassa ja hienossa työmoodissa. Vielä toki ympäristön häiriöt vaikuttavat työskentelyyn ja pitkään pentu ei jaksa, mutta tässäkin on jo kehitystä nähtävillä.

 

Toistaiseksi Tuhka jäljestää pannalla, koska mitään välikoon valjaita mulla ei sille ole enkä hanki. Sitten kun se tulee aikuisen mittoihin niin se saa valjaat. Mitään välineurheilua en tästä tee. Koira tekee töitä, on sillä panta, valjaat tai ei mitään ja on mulla pitkä liina, hihna tai ei mitään. :)

 

Mahla ottaa ylläolevassa kuvassa lähtöhajua pussista. Mahla on aina ollut hyvä ottamaan lähtöhajua ja Tuhka on myös. Selvästikin runsas palkkaaminen ja vahvistaminen on tähän auttanut. Toisaalta treeneissä monet koirat vain ohimennen nuuhkaisevat pussia ja se riittää. Uutta, tuntematonta hajua ne sitten haluavatkin haistaa pidempään.

 

Mahla ei yleensä mene näin matalalla kuonolla kuin näissä kuvissa. Nyt kun ollaan palattu taas hajutreeneihin, mä olen pyrkinyt vahvistamaan maasta löytyvää hajua eli ollaan tehnyt näitä asvalttiparkkisjälkiä, joissa haju ei pääse takertumaan rotvalliin, puskiin tai talonseinustoille. Hyvin se on taas lähtenyt käyntiin. Ja Mahlalla on intoa vaikka kuinka, kun se taas pääsee tekemään tätä juttua!

Meillä on maanantaitreenit pyörähtänyt taas käyntiin ja nyt syksystä kevääseen meillä on Sadun vetämä kerran kuussa id-jatkoryhmän koulutukset. Mielenkiinnolla odotan, mitä siellä tulee. Tuhkan kanssa tehdään tätä isolla parkkiksella asvalttitreeniä vielä pitkään ennen kuin annetaan nenän nousta.

Yllä olevassa kuvassa tyypillinen Mahlan ilmaisu, vaikka tässä se onkin niin täpinöissään, että ekan namin jälkeen meinaa lähteä jatkamaan matkaa. Vaikka Mahla on pohjattoman ahne koira niin jälkijutut on sellaisia, että se ei aina malta ottaa palkkaa, vaikka onkin aivan täpinöissään, kun löytää esineen. Esineen löytyminen ja jäljen ajaminen ovat sille niin palkitsevia, että ihme ja kumma, joskus riittää se yksi nami ja sitten matka saisi jo jatkua. :)

Oikein mitään muuta me ei tehdä. Me ei oikein treenata mitään. Täytyisi tässä ryhdistäytyä itse. :) Tai no, arjen taitoja harjoitellaan Tuhkan kanssa. Leikkimässä ollaan käyty muiden koirien kanssa muun muassa pentupaineissa. Lenkillä ne saavat mekastaa pitkin päivää. Mahlan kanssa aletaan taas vähän muistella tokojuttuja, että joskos johonkin kokeeseenkin vielä tämän vuoden puolella saisi itsensä väännettyä. Vähän epäilen, kun ei noi koehommat niin kiinnosta. On meille hajujuttujen puitteissa tulossa pari mielenkiintoista projektiakin tähän syksylle, mutta niistä lisää sitten, kun ovat ajankohtaisia. :)

Mahlan sterilisaatio ja läpivalaisu

Mahla kävi sterilisaatiossa toissaviikon torstaina. Ei tule pikkuMahlaTuhkia nyt. :) Samalla nukutuksella halusin tarkistaa Mahlan lonkkien tilanteen. Lonkkien lisäksi siltä kuvattiin selkä.

Leikkaus meni hyvin. Muutaman tunnin päästä kun hain koiraa niin siellä se oli huudellut ja piipannut jo hetken aikaa... Kauluria en sillä pidä, se kai täytyisi kiristää tosi kireään. Eläinlääkärin pihassa se ensimmäisen kerran käpälöi sen pois päästä ja kun laitoin sen illalla siksi aikaa, kun kävin Tuhkan kanssa pihalla, ei töttörö ollut enää päässä kun palasin. Kyllä sen aika kireälle pannan kanssa varmaan saisi, mutta meille hankittiin sellainen haavasuojapuku (ristitty printtihuppariksi) Mustista ja Mirristä. Se oli liian iso Mahlalle, mutta kursin sitä vähän kasaan niin että siitä tuli hyvä. Kyllä se kuonollaan saa kaivettua mahan alle, jos tahtoo, mutta se ei yhtään sitä ole tehnyt.

Eniten mua kuitenkin jännitti ne lonkkakuvat. Onko nivelrikkomuutoksia? Onko lonkat menneet huonompaan suuntaan? Suuri helpotus ja päivän paras uutinen oli se, että muutoksia ei ole. Mahla on edelleen hyvässä kunnossa. Terve se ei ole, lonkat on todella löysät ja lonkkamaljat matalat, mutta nivelrikkomuutoksia ei ole. Myös selkä on terve edelleen. 

Mahla ja Mahlan printitön ja huputon printtihuppari :)

 Mahlan toipuminen leikkauksesta on sujunut hyvin. Se ei ole yhtään nuoleskellut haavaa. Pikemminkin se on pelännyt vatsanalustaansa ja vain printtihuppari päällä se on rentoutunut. Tänä maanantaina käytiin ottamassa tikit pois ja haava on hyvin siisti.

Mahla on ollut tauolla kaikesta harrastamisesta, mutta Tuhka on ahkeroinut hajujuttujen parissa niin purkkiradalla kuin esineruuduissa ja eilen se teki ensimmäisen lyhyen esinejäljen. Tuhkan keskittymiskyky on vielä aika hatara, mutta aika hienosti se silti tekee töitä. Pitkään se ei siis jaksa, mutta sen vähän aikaa se tekee melko mukavasti. Selvä idea sillä on siitä, mitä sieltä asvaltilta etsitään. Ensimmäinen asvalttijälki meni mukavasti, vaikka satoi ja paikka ei ollut ihan rauhallisimmasta päästä, koska oltiin Hakametsän jäähallin parkkiksella. Mutta hyvä Tuhkasta tulee! :)

Lisäksi Tuhka on vähän aksannut ja ainakin ollut treeneissä mukana kopin seinään kytkettynä harjoittelemassa odottamista ja rauhoittumista. :) Pussi on toinen este, johon Tuhka on tutustunut. Selvästikään Tuhka ei ole yhtä reikä päässä kuin Mahla, koska Tuhka ei ihan niin nopeasti ole rohkaissut pussin kanssa kuin Mahla aikanaan (meni ehkä kolmannella toistolla niin, ettei kangasta pidetty ylhäällä eikä sen jälkeen ole kertaakaan tarvinnut pitää kangasta ylhäällä). Kyllä Tuhkakin on jo kangas alhaalla olevaan pussiin mennyt, mutta selvästi se epäilyttää vähän.

 

Sen myöskin päätin viime treeneissä, että mä en ota Tuhkaa koskaan treenaamaan samassa ryhmässä, jossa mä koulutan itse. Viime viikolla tuli sellainen tilanne, kun pentuaksakurssilla oli vain yksi kurssilainen niin ajattelin, että treenataan vuorotellen. Ei tuu mitään, mun keskittymiskyky ei riitä ja oma tekeminen kärsii siitä. Ja toinen mitä päätin oli se, että me ei Tuhkan kanssa treenata märällä nurmella. Se on liukas ja mä en halua rasittaa Tuhkaa siinä. Eli toisin sanoen, mitä päätin/opin: Mun pitää malttaa. Pitää tehdä asioita vain silloin kun ne ovat kohdallaan, ei silloin kun tarjoutuu tilaisuus. Ja tämä pätee kyllä vähän muuhunkin kuin agilityn harjoitteluun.

  

Mä teen mielummin asiat hyvin ja laadukkaasti kuin treenaan paljon. Mä uskon, että se kantaa lajissa kuin lajissa paljon pidemmälle. Kun pitää kriteerit korkealla eikä laske niitä niin vähilläkin toistoilla saa paljon aikaan. Näin mä uskon ja tämä pätee pikkukoiran lisäksi isoon koiraan ja sen kanssa tekemiseen.

 

Lomalta paluu

No niin. Lomailtu on nyt riittämiin ja on aika palata arkeen kaupunkiin. Mahla on äitini hyvissä hoivissa lihonut kilon ja Tuhkakin painaa jo 14 kg (ei tosin lihomisen ansiosta). Mahla joutuu siis laihikselle, tosin se saa jo nyt niin vähän ruokaa, etten tiedä, mistä vähentäisin. Rasvastakaan en haluaisi vähentää, koska rasvalla saa Mahlan ihon pysymään vähän paremmassa kunnossa, kun se ei kuiva ja kutise niin herkästi. Lisäksi Mahla on menossa steriloitavaksi ja toivon, että ruokahalu ei siitä ainakaan kasva tai tuo pieni eläin kärsii nälkää...

Eilen palattiin hajujuttujen pariin. Uskon, että tauko on tehnyt oikeasti tosi hyvää. Alkukesästä haetutin Mahlalla muutaman kerran frisbeetä heinikosta ja etsiminen meni aikamoiseksi hulabalooksi, vaikka kiekko lopulta aina löytyikin. Nyt se oli menneellä viikolla mukana pellolla, kun heittelimme ja välillä se sai osallistua kadonneen kiekon etsintään. Ja Mahla etsi kulkien jaloilla aluetta haravoiden itse asiassa yllättävän systemaattisesti ja etsi nenällä kiekkoa. Siis rauhassa ja keskittyneesti, mutta äärimmäisen pitkäjänteisesti hermostumatta, kun ei heti löytynyt. Ja kiekot löytyivät useimmiten ihan oikeasti nenällä. Sen nimittäin näkee niin selvästi, kun se saa hajun vähän kauempaa ja alkaa kohdentaa kiekkoa kiertäen ja kaartaen lämpenee-kylmenee-metodilla kuten ihmistä raunioilla tai rakennuksessa.

Eilen yksi hajuryhmäläisistä laittoi miehensä tekemään jäljen Pirkkahallille. Jälki oli kävelty yhdeksän tuntia aiemmin päivällä, jonka jälkeen tuli rankkasateinen ukkoskuuro eli se huuhtoi kyllä asvaltin pintaa aika tehokkaasti. Mentiin Minnan kanssa ajamaan jäljet illalla yhdeksän jälkeen ja Mahlan jälkeä ajettaessa hämärsikin jo. Lähtö oli melko aukeassa paikassa eli mahdollisia suuntia, mihin jäljentekijä oli saattanut kävellä, oli paljon. Pyörittiin aika kauan lähtöalueella etsimässä oikeaa suuntaa. Mä en vaan jotenkin luottanut Mahlaan ja merkkeihin siitä, että ollaanko tyhjällä vai meneekö tästä jälki. Pitäisi videoida näitä paljon enemmän ja katsoa videolta koiran reaktioita niin niitä ehkä oppisi huomaamaan helpommin. Itse asiassa jälki sitten loppujen lopuksi sujui tosi hienosti. Puolessa välissä Mahla löysi esineen ja oli aivan tohkeissaan. Palkkaamisen jälkeen se lähti häntä viuhuen eteenpäin ja löysi heti perään toisen esineen. Kahdestatoista esineestä löytyi tosin vain nämä kaksi, mutta erittäin todennäköistä on, että osa esineistä oli rankkasateen aikana kulkeutunut pois jäljeltä. Loppuesinettäkään ei löytynyt. Mä olen erittäin tyytyväinen Mahlan tekemiseen, vaikka jälki ei todellakaan ollut helppo eikä meillä ollut oikeastaan tarkoitus aloittaa näin vaikealla jäljellä.

Tuhka teki esineruudun. Mun tekemät pari esineruutua ovat olleet pieniä ja niissä on ollut pieniä esineitä. Tässäkin oli pieniä esineitä, mutta ruutu oli iso ja ensimmäistä kertaa se oli jonkun muun kuin mun tekemä. Annoin Tuhkalle lähtöhajun pussista tajuten nyt, että se oli muuten ensimmäinen kerta, kun Tuhka ottaa hajua pussista. Sitä en tiedä, oliko sillä merkitystä, mutta ainakin joku muistijälki siitä jää. Yllätyin itse kuinka hienosti Tuhka etsi! Se oli oikein pätevä ja keskittyi hienosti. Oikeastaan viiden nostetun esineen jälkeen se sitten selvästi väsähti ja alkoi katsella ja kuunnella ympäristön ääniä. Nostettiin vielä yksi esine ja lopetettiin siihen. Täytyy muistaa jatkossa, että Tuhka on vielä niin pieni, että treenien täytyy olla tosi lyhyitä, koska vaikka esineiden etsiminen asvaltilta tuntuu ehkä yksinkertaiselta, koira tekee siinä hirveän työn erotellessaan hajuja. Tuollakin kyseisellä parkkipaikalla on liikkunut paljon ihmisiä päivän aikana. Mun mielestäni on huikeaa, että tuollainen pikkukoira etsii pienenpieniä esineitä nenällä ja todella ymmärtää, mitä hajua sieltä etsitään!

Meillä olisi tarkoitus pitää tarkempaa palaveria syksyn treenien suhteen kohtapuoliin ja mulla on kyllä omalta osaltani monia ideoita. Lyhyesti kiteyttäisin ne siihen, että treenien on oltava entistä monipuolisempia, vaikka niiden suunnitteluun ja toteutukseen joutuu näkemään enemmän vaivaa. Teollisuusalueilta ja parkkipaikoilta pitää enemmän päästä keskustoihin, nukkumalähiöihin, puistoihin ja metsään. Jälkien ikää on varioitu ihan kiitettävästi jo viime keväänä tuoreista reilun vuorokauden vanhoihin, mutta sitä on jatkettava. Jäljentekijöiksi on saatava enemmän tuntemattomia ihmisiä. Alue-etsintää, hajun kohdentamista, hakutyyppistä etsintää (rakennusetsintää) taas vaihtelevasti "normaalin jäljen" lisäksi edelleen pidetään ohjelmistossa aina silloin tällöin. Mutta mikä tärkeintä, edelleen pitää tehdä nenä maahan -treeniä eli isolla parkkipaikalla lyhyttä esinejälkeä. Kun mennään talojen seinustoille, teille, nurmelle ja hakuetsintään niin nenä nousee, koska vahvempi haju löytyy ylempää. Täytyy muistaa pitää tasapaino siinä, että haju löytyy maasta ja esineetkin tulee sieltä nostaa. Olkoonkin, että se tavallinen esinejälki tuntuu kovin helpolta. Saisihan siihenkin haastetta, kun tekisi kulmia enemmän ja totuttaisi samalla niihin erilaisiin esineisiin.

Pohdintaa koiraharrastamisesta

 Mä olen tänä kesänä oikeastaan koonnut nyt parin vuoden ajan mielessä pyörineitä muutoksia omassa asenteessa ja harrastamisessa. Kaikki taisi lähteä siitä, kun Mahlan kanssa jouduttiin luopumaan agilityn harrastamisesta. Se tuntui vaikealta ja edelleen vähän haikealta, mutta se käynnisti jonkinlaisen ajatustyön omassa päässäni siitä, miksi harrastan ja miten harrastan. Kuttukuun paimennusleirit, paimentaminen yleensäkin ja hajutreenit ovat sytyttäneet minussa jonkun uuden liekin ja asenteen koko koiraharrastamiseen.

Vaikken koskaan ole ollut niin tuloskeskeinen tai kilpailuhenkinen, voin näin jälkikäteen sanoa, että kyllä Mahlan ollessa nuorempi, meillä oli myös tuloksellisia tavoitteita ja asioita myös tehtiin sen mukaisesti. Ei sillä, koiran kanssa harrastaminen on aina ollut mulle pääasiassa hauskaa ja tuloksellisuus on tullut sen jälkeen, mutta ei kuitenkaan niin kauhean kaukana siitä. Nyt parin viimeisen vuoden aikana mun asenne tässä suhteessa on muuttunut aika paljon. 

Paimennus ja hajujutut ovat molemmat koirasta lähtöisin olevia asioita. Mä en voi niitä opettaa. Mä olen onnellinen siitä, että olen molemmissa asioissa päässyt tekemään alkeisopetuksen sellaisten kouluttajien kouluttamina, että mulle on syntynyt mielestäni oikea asenne kyseisiä lajeja kohtaan. Mitä vähemmän ohjaaja tekee ja mitä enemmän koiralle annetaan vapautta, sitä parempi on lopputulos. Vähemmän on siis enemmän. Mä en kouluta koiralle asioita, joita mä sitten vaadin ja harmittelen, kun treenit eivät sujuneetkaan niinkuin piti. Ei, vaan mä iloitsen siitä, että koira osaa. Se on taitava, se osaa itse. Mun tehtäväksi jää vain kehua ja kannustaa, palkita. Se on mielestäni iso ajatusero kouluttaako jotain käyttäytymismallia vai ottaako vastaan, mitä koira tarjoaa. Ja kun ottaa vastaan, mitä koira tarjoaa ja osaa, oppii koirasta ihan uusia puolia. Miten paljon me koirankouluttajat sammutetaan koirien luontaisia ja oikeita käyttäytymismalleja sillä, että me halutaan tehdä asioita jollain tavalla ja me halutaan, että koira toimii kokeessa tietyllä tavalla (koesääntöjen mukaisesti) huolimatta siitä, mikä olisi koiralle luontaista. 

Yleensä kokeessa kuin kokeessa eri lajeissa trendi on se, että mennään kovaa ja korkealla vireellä. Se jos mikä stressaa koiraa ja omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että koira ei ajattele vaan tekee opetettujen mallien mukaisesti töitä. Mä ihailen koiria, jotka tekevät töitä motivoituneina, rauhassa keskittyen, ajatellen, oppien itse virheistään kun sille annetaan siihen mahdollisuus (ja hei, se ei ole sellainen koira, joka näyttää keskisormea ohjaajalle, ettei kiinnosta tai ole perässä vedettävä laamailija). Mun mielestäni koiraharrastaminen on parhaimmillaan, kun koira tekee töitä ja ohjaaja ei yritä mitään vaan nauttii koiransa osaamisesta. Toki tämä on lähes mahdotonta lajeissa, joissa koiralle opetetaan asioita kuten toko tai agility, kokeisiintähtäävät pk-lajit, bc-paimennuskokeet jne.

 

Eilen alkoivat mun ohjaamat koiratanssi- ja pentuagilitykurssit Ikaalisissa. Siellä oli paljon ennestään tuntemattomia ja siksi esittelin itseäni vähän. Tuhkasta sanoin, että siitä tulee harrastuskoira. Samaan hengenvetoon totesin, että se on tähän asti kasvanut kuin pellossa, ei se osaa juuri mitään, hyvä kun istuu ja menee maahan käskystä. Luokse se kyllä tulee useimmiten käskystä ja paikallaan se pysyy ehkä niin, että pääsen kahden metrin päähän ja palaan palkkaamaan sitä. Jotain tempunaihioita se on harjoitellut. Siinä samassa kuitenkin tajusin, että hei, Tuhkahan on saanut olla pentu. Se kulkee mukana joka puolella, se on tottunut monenlaisiin ihmisiin, se on nähnyt paljon koiria ja saanut niiden kanssa rauhassa leikkiä ja opetella koirien kieltä. Se on nähnyt monenlaisia eläimiä, se osaa matkustaa autossa, se osaa odottaa kytkettynä, se osaa ottaa lunkisti, se ei karkaile pihasta, se ei hauku turhaan, se ei lähde kaikenmaailman liikkuvan perään... Se on ollut mulla paljon mukana ja se on saanut rauhassa nähdä ja ihmetellä ilman, että sitä treenikentällä otetaan autosta ulos, treenataan ja viedään autoon takaisin. Mahla on opettanut sille monia arjessa hyödyllisiä taitoja kuten kuinka kohdataan lenkkeilijöitä metsässä (pysähdytään tai tullaan mun luo) tai kuinka vahditaan taloa (ei mitenkään, koska kaikki tulijat on kavereita), Mahla ei pörise tai rieku vieraissa paikoissa, joten Tuhkakaan ei sitä tee ja molempia koiria voi huoletta pitää vapaana. Itse asiassa Tuhka on saanut elää pikkupentuajan juuri niin kuin olen halunnutkin sen saavan olla. Me olemme harjoitelleet monen lajin alkeita vähän, joten se on saanut mietiskeltävää. Välillä on taas ollut viikkojen taukoa ja sitten taas palattu tekemään jotain ja taas se on saanut mietiskeltävää. Sitä ei ole kuitenkaan kuormitettu harjoituksilla vaan sen päätehtävä on ollut olla pentu.

Samanikäiset ja vähän vanhemmat pennut kurssilla olivat kytkettyinä eikä oikein kukaan uskaltanut päästää pentuaan vapaaksi. Tuhka nukkui puolitoista tuntia agilitykopin seinään kytkettynä rauhassa eikä villiintynyt, vaikka muita koiria tuli lähelle ja kaikki koirat olivat sille outoja. Kerran sitten otin Tuhkan esimerkkikoiraksi, kun selitin, miten harjoitella tolpan kiertämistä. Päästin pikkukoiran vapaaksi, menin tolpalle ja näytin. Tuhka teki mun kanssa töitä eikä edes vilkaissut muita pentuja ympärillä. Silloin tajusin, että vaikkei tämän mun kakaran kanssa ole oikein mitään tottelevaisuutta harjoiteltu, se ei ole oikeasti se juttu. Se juttu, mistä kaikki harrastaminen lähtee on suhde koiran ja ohjaajan välillä. Se, että ohjaaja on reilu niin arjessa kuin harrastaessa. Kaikki lähtee kotoa arjesta.

Miten mä vedän tämän kaiken yhteen? Mä olen onnellinen koiristani. Mä olen onnellinen, mitä ne ovat ja mitä ne osaavat. Niillä on sellaisia voimavaroja takanaan, että mä haluan vaan nautiskellen ottaa niitä käyttöön ja antaa koirien tehdä. Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että tunnistusetsintä ja paimennus ovat niitä lajeja, jotka ovat kuin tehty mua varten, koska ne ovat kuin tehty mun koiria varten. Vaikka tunnistusetsintään on suunnitteilla tasokoe ja vaikka mua houkuteltiin syksyllä tai ensi kesänä suorittamaan perinteisen paimennuksen esikoetta, mä en harjoittele niitä varten. Mä haluan monipuolisen osaajan, mä haen työkoiramaisuutta, vaikkei mun koirat koskaan varmasti työkoiria tule olemaan. Työkoiramaisuus on se, mitä mä arvostan niin koirassa kuin harrastamisessa, mutta se on valitettavasti hyvin eri asia kuin kokeisiin tähtäävä harrastaminen, koska useimmissa kokeissa arvostetaan aivan muita asioita.

Ja niin, mä tykkään tehdä koirien kanssa. Siksi meidän harrastusvalikoima pysyy aivan yhtä laajana tästä eteenpäin kuin on tähänkin asti ollut ja luulen, että treenimäärissäkään ei tapahdu muutoksia. Mulla on vaan tullut asennemuutos ja se tarkoittaa, että mä haluan rennosti ja iloisesti työskentelevän koiran ja me unohdetaan ne ongelmat, mitä meillä on ollut ja jatketaan ilon kautta. Mahla on äänekäs, sitä mun on turha kieltää. Meillä kaikki tekeminen kärsii tällä hetkellä siitä, että mä yritän hallita Mahlan äänenkäyttöä. Mä lopetan sen ja toivon vaan, että pikkukoiran kanssa sujuisi asiat paremmin tämän suhteen. :)

Kuttukuussa paimentamassa

Viikonloppu vietettiin Savon sydämessä Kuttukuussa paimennusleirillä. Koska kuvia tuli tällä kertaa sen verran runsaasti ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kirjoittelen kuulumiset kuvien muodossa.

Ensinnäkin päiväsaikaan oli luvattu hellettä niin paljon, ettei silloin voi paimentaa. Niinpä noustiin aamulla viideltä paimentamaan ja saatiin ennen yhdeksää aamun paimennukset tehtyä ja alettiin viettämään päiväsiestaa. Illalla sitten yhdeksän aikoihin jatkettiin ja sunnuntaiaamuna taas viideltä. Yöllä oli kieltämättä hyvä tehdä hommia. Hyttysiä oli miljoona, mutta mitä niistä. :)

Lauantaiaamuna aloitettiin Mahlan kanssa pienemmässä aidassa ja tehtiin ihan perustasapainossakuljetusta. Mahla teki oikeastaan alusta asti hyvällä asenteella. Ei tarvinnut enää keskustella yhtään tehdäänkö vaiko eikö tehdä. Tehtiin myös yksi häkitys ja häkistä poisotto. Mahla tarvitsi tukea, kun mentiin häkkiin hakemaan lampaita. Toisella kierroksella kun tehtiin sama ja avasin häkin portin niin Mahla meni sinne rohkeasti ja itsevarmasti kuin olisi sitä aina tehnyt. :) Nopeasti se rohkeus sitten löytyi.

 

Kikkailtiin vähän kulmien ja irrallisten porttien kanssa. Pyrin ohjaamaan niin, että kaikki lampaat kiertävät portin. Ja kyllä se onnistuikin, kun ilmaisin haluni Mahlalle tarpeeksi suoraan ja ajoissa. :)

 

Mahla haki tasapainoa hienosti kääntyessä ja kun lähetin sitä kaarelle. Tosin itse se menee vähän turhan läheltä lampaita eli saisi tehdä (haku)kaarta vähän kauempaa. Kun muistan siitä muistuttaa, Mahla kyllä lähtee kauemmas lampaista.

 Ekana yönä Tuhka oli pitkän automatkan jälkeen hyvin pirteä (=nukkunut hyvin), joten virtaa piisasi niin, ettei me paljon nukuttu. Nämä kuvat ovat lauantailta, kun koirat innostuivat leikkimään keskenäänkin.

Keskeytinkö jotain... :)

 Lauantai-iltana yhdeksän jälkeen alettiin taas paimentamaan. Mahlan kanssa mentiin isolle laitumelle / isoon aitaan. Siellä uutena juttuna Mahlan kanssa kuljetettiin lampaat kerran sillasta.

 Paimentaminen on kivaa eikä ainakaan liian vakavaa. :)

 Isossa aidassa tehtiin peruskuljetustakin. Mahla rauhoittui selvästi, kun tilaa oli enemmän.

  

Pakoetäisyydestä puhutaan paimennuksessa paljon. Tässä yksi esimerkki kuinka kaukana Mahla voi olla ja silti lampaat ovat hyvin mun luonani. Koiran ei tarvitse olla lähellä, mutta toisaalta lampaat tulevat luottavaisiksi rehdistä paimenkoirasta ja päästävät lähellekin.

Ihan uutena juttuna harjoiteltiin ränniä. Lampaat saatiin rännin suulle tosi helposti vaan niin, että kävelin sinne, Mahla toi lampaat perässäni. Pysäytin koiran sitten siihen suulle niin, että lampaat jäivät aitojen sisäpuolelle. Poistuin aidoista kohti koiraa, jolloin lampaat jäivät paikalleen. Koira sai olla paikallaan, kunnes lampaat olivat yksitellen menneet kapeasta rännistä läpi ja sitten vasta vapautin sen tulemaan itsekin läpi. Kun ränniä tehtiin, Mahlan antama paine oli oikein hyvä ja lampaat käyttäytyivät rännissä rauhallisesti ja matka pääsi jatkumaan rauhallisesti.

 

Pari kertaa oltiin laitumella, kun tehtiin lammasryhmän vaihtoja. Samaan aikaan eri aidoissa oli treenaamassa kaksi ryhmää ja toinen ryhmä piti vaihtaa siten, että se kuljetettiin meidän laitumen läpi. Sitä varten vietiin oma ryhmä nurkkaan ja oli tarkoitus pitää se siinä. Mahlalle tämä tilanne oli uusi enkä mäkään osannut sitä hirmuhyvin auttaa. Kuitenkin saatiin pidettyä (Sinikan ja Muffyn tuella) oma ryhmä hallussa, mutta sitten toinen ryhmä karkasi meidän luo, joten lopputulos oli se, että kaikki lampaat lähtivät vaihtoon. :) Mahla kokeili kuvanmukaisesti erilaisia tapoja hallita laumaa ja kiipeili mm. kivien päällä. Siitä ei apua ollut, mutta kuvaa hyvin Mahlan omien aivojen käyttöä paimentaessa. Se kokeilee ja tekee eikä sitä tarvitse ohjata tai käskyttää koko ajan. Kokeilemalla se oppii ja huomaa, mitä kannattaa jatkossa tehdä ja mikä ei ollutkaan hyvä juttu.

 

Vaikeaa Mahlalle oli se, että aidan toisella puolella oli lampaita. Mahla oli sitä mieltä, että nuokin pitää saada tänne ryhmään. Kyllä se sitten komentamalla uskoi, että hoidetaan nyt vaan nämä omat lampaat ja annetaan toisten olla. Erinomaisen hyvin Mahla otti lampaat irti aidasta, jonka toisella puolella oli lampaita, kuten kuvassa, kun mä vaan autoin sitä tekemään tarpeeksi kaarta hakuun eikä se mennyt suoraan laumaa kohti.

 Sunnuntaiaamuna lähdettiin metsäpaimeneen niin, että mukana oli Mahla ja Tuhka, kolme aikuista muuta koiraa ja yksi toinen pentu. Alkuun Mahla teki äänen kanssa töitä aktiivisesti. Se painosti lauman viimeisiä lampaita hieman liikaa, mistä sille huomautettiin. Sitten se otti yhteen yhden toisen koiran kanssa ja niitä komennettiin. Komentamisesta Mahla sitten otti nokkiinsa ja oli sitä mieltä, että en sitten tee mitään. Kyllä se töihin takaisin rupesi, mutta paljon varovaisemmin. Metsäpaimenessa kuitenkin tärkeää on rauhallisuus, koska lampaiden on tarkoitus ehtiä myös syödä. Hyvin Mahla meni metsän puolelta hakemaan jääviä lampaita.

Pennuilla oli kivaa. Paljon ne leikkivät keskenään, mutta välillä myös havahtuivat seuraamaan lampaita. Tämä on parasta oppia noin pienelle pennulle (Tuhka 5 kk). Se ei ole vastuussa mistään, siltä ei odoteta mitään, mutta se saa rauhassa tarkkailla muiden koirien toimintaa ja lampaiden liikettä. Se ehkä siinä tohkeissaan saa jotain käsitystä siitä, että lampaat liikkuvat, kun itse liikkuu. Kuvaan tallentunut hetki on mielestäni hieno. En tiedä, leikkivätkö pennut siinä, mutta yhtä kaikki, ne "paimentavat" laumaa takaa ja lampaat liikkuvat niiden liikkeen ansiosta (huomaa viimeisten lammasten liike). Näin pennuista kasvaa paimenia, joilla on oikea asenne paimennettavia kohtaan. Ne liikuttavat laumaa rauhassa eikä pääse syntymään minkäänlaisia jahtaamistilanteita, koska iso lauma liikkuu hitaasti.

 Sinikalla on lampaiden lisäksi kanoja, kalkkunoita ja hanhia, jotka kaikki kulkevat vapaasti pitkin pihoja (ja paimennusaitauksia...). Tuhka oli niiden kanssa hyvin sinut, se ei hyökkinyt eikä pöläytellyt niitä kertaakaan. Musta tuntuu, että Tuhka sai myös niiden ansiosta hyvää mietintämyssyyn paimennuksesta ja oman liikkeensä vaikutuksesta. Se nimittäin sunnuntaiaamuna "kuljetti" kalkkunoita muutamia metrejä (kuvassa) ihan vaan omalla liikkeellä. Lampaille Tuhkan voima ei vielä riittänyt metsäpaimenessa, mutta linnut ovat sen verran herkempiä, että se pääsi vähän funtsimaan, että kun mä liikun näin niin noi liikkuu noin.

 

 Leirillä oli tosiaan muutama pentu, joista kuvassa on 12 viikkoinen partispentu. Tuhka sai myös aikuisista koirista painikavereita, joten sosiaalistumisen kannalta leiri oli erittäin hyvä Tuhkalle. Se näki monenlaista koiraa ja jättimäinen beucearonuros oli ihan mukava tapaus myös Tuhkan mielestä, ei pelottanut. :)

 

Sunnuntaina metsäpaimenesta palattua Mahlaraasu oli ihan poikki. Se nukahti aidan viereen, kun katseltiin muiden paimennusta. Ja kyllä Tuhkakin väsyi. :)