Rakennusetsintää entisessä sähkölaitoksessa

Eilen hajutreeneissä oltiin tekemässä rakennusetsintää vanhassa sähkölaitoksessa. Olimme vain yläkerrassa, mutta toivottavasti tulee seuraava kerta, jolloin laajennamme aluetta myös alakertaan, josta löytyi varsin kivoja piiloja mm. lattioiden alta. :) Kun olemme aiemmin harjoitelleen rakennusetsintää, olemme olleet isossa varastossa, jossa on paljon ihmisiä töissä ja tavarat tulevat ja menevät eli hajucoctail on melkoinen. Tässä rakennuksessa ei ole aikoihin käynyt juuri ketään, jotkut koiratreeniporukat joskus. Rakennuksessa oli kuitenkin jopa ihmisnenään varsin omalaatuinen tuoksu, joten ainakin se tarjosi uudenlaisen hajuelämyksen myös koirille.

Mahlalla oli tutut maalimiehet, joista ensimmäinen löytyi melko mielenkiintoisesti. Mahla sai hajua yhdestä huoneesta, jossa oli sellaisia pieniä koppeja, joissa oli verkko-ovi. Näiden toisella puolella oli jotain säätökaappeja, joissa oli ovet. Koppien puoleisella seinällä oli ikkunat. Mahla sai kaappien puolella hajun, yritti kovasti ylöspäin. Tsekattiin järjestelmällisesti kaikki kaapit läpi, mutta niistä ei löytynyt mitään. Toisella puolella Maa pyrki koko ajan ikkunan viereen ja haisteli siellä niin ylös kuin alas (lattian reunassa muutamia reikiä, joista on varmaan jotkut kaapelit joskus menneet). Me etsittiin ja etsittiin kauan, mutta oli selvästi tosi vaikea paikantaa hajun kohdetta. Loppuviimeksi lähdettiin tsekkaamaan koppeja järjestelmällisesti avaamatta kuitenkaan verkko-ovia ja oikean kopin kohdalla Maa reagoi sitten voimakkaasti, että täällä on. Mä turhauduin jo jossain vaiheessa, kun Mahla ei saanut tarkennettua enkä mä löytänyt (mähän etsin siinä vaiheessa jo myös, kun ajattelin, että se voi olla niin, että Maa ei sinne pääse). Viimeisen koiran kohdalla maalimies oli mennyt aivan samaan koppiin piiloon (yleensä vältetään samoja paikkoja maalimiehillä, mutta tuo taisi olla ainoa koppi, johon pääsi piiloon) ja koira teki aivan samat liikkeet kuin Mahla. Ensin se yritti toiselta puolelta ylöspäin, sitten ikkunalta eikä osannut löytää verkko-ovelle oikean kopin kohtaan. Ilmavirta taisi tehdä tepposet ja sopivasti liikuttaa ilmaa lukuisista aukoista, mitä tilassa oli eri suuntiiin. Hyvä, vaikea harjoitus.

Toinen maalimies löytyi sitten kaapista toisesta huoneesta. Jotenkin taas tajusin kun Maa huoneessa kiersi, että täällä se varmaan on. Sen verran tomerasti Maa meni nenällä. Maalimies löytyi kuitenkin vasta, kun lähdettiin järjestelmällisesti katsomaan kaikki mahdolliset paikat. Oikealla kaapilla Maa haisteli maata, sitten se taisi huomata maalimiehen kengät ja sitten vasta tajusi, että tässähän se on.

Mahlalla tuppaa olemaan näissä harjoituksissa virtaa melkolailla. Odotin lähdössä, että Maa rauhoittuu, mutta se rauhoittui vain näennäisesti ja kun panta läks, läks koirakin eikä takaisin tullut. Mun oli oikeastaan pakko mennä perään, koska laitoksessa oli sellaisia paikkoja, joihin koira ei saa mennä. Ja Mahlahan oli niihin menossa, portaikkoon estettiin meno levyllä, mutta kaiteiden läpi se sitten sinne pyrki ja toisaalle oli myös laitettu levyjä esteeksi ja kukahan tunkee itseään sieltä levyjen välistä... Itsemurhamahla, joka ei opi virheistä.

Tosi kivat treenit. Myös metsässä tai puistoalueella voitais tehdä joskus hakua ja katsella, miten sieltä ukot nousee. Sinänsä nämä tällaiset treenit on vaan "aikuisten piiloleikkiä", hauskaa kaikista ja vähän erilaisia harjoituksia. Yritetään kuitenkin pitää treenit monipuolisina, tarjota niin koirille kuin etenkin meille ohjaajille uusia haasteita ja uudenlaisia harjoitusympäristöjä. Sillä sitä oikeasti kehittyy ja koira oppii olemaan välittämättä ympäristöstä ja tekee vain hajutyötä.

Rauhoittumista

Hajutreenejä ollaan tehty edellisen kirjoituksen jälkeen pari kertaa. Mielenkiintoinen jälki ajettiin kauppakeskus Elon pihalla viime torstaina, kun jäljen päälle satoi lunta ja oli hirmuinen lumimyräkkä ja tuuli. Tämän viikon maanantaina oltiin Pirkkalassa Turkkiradan teollisuusalueella. Mahla teki ihan tajuttoman hyvässä vireessä hommia! Alussa mä annoin sen puuhailla mitä tykkäsi ja odotin valjaiden kanssa, että se tulee itse mun luo ja sama sitten lähtöhajun kanssa. Ehkä siinä Maa sai purkaa paineensa ensin kerjäämällä muilta nameja yms. ja sitten oli valmis hommiin. Jälki oli vaikea, muttei kovin pitkä (n. 100m). Loppuesine oli kontin kulman alla ja vieressä oli jotain putkikasoja yms. Maa teki kauan töitä, mutta ilmaisi tyhjät suunnat tosi hyvin (tai jopa mä tajusin, että ei mee sinne).

Tänään keskiviikkona oltiin hallitreeneissä. Mä otin nyt sellaisen asenteen, että syötän nameja sille koko ajan ja katsotaan, mitä siitä seuraa. Ensin Maa yritti vähän aina lähteä aksaavia koirakoita haukkumaan, mutta kun mun kädessä oli nami saatavilla niin palasi nopsaan. Loppua kohti se sitten pysyi mun edessä (istuin itse lattialla enkä kieltänyt Mahlaa menemästä pois tai haukkumasta) ja kerjäsi nameja. Selvästi kun toinen koira juoksi putkessa, se purki paineensa naminsyöntiin. Mä joka tapauksessa kokeilen nyt vaihteeksi tällaista taktiikkaa. Ainakin tänään Maa oli paljon hiljaisempi, vaikkei se ihan koko ajan namia saanutkaan.

Muita juttuja ei paljon tehty. Leikittiin kyllä ja siihen lelun puremiseenkin Maa sai purkaa painettaan. Perusasentotreeni oli oikeastaan ainoa tokoon viittaava, mitä tehtiin. Ja Maa kyllä keskittyi tosi hienosti! Mä uskon, että meillä on toivoa. Tämä kevät on vienyt meitä kyllä paljon eteenpäin perusasennon ja seuraamisen hiljaisuudessa. Odottelua perusasennossa ollaan otettu myös ja Maa malttaa siinäkin aika hienosti jo hiljaa. Seuraava askel on sitten etäisyyden kasvattaminen, jota ollaan vain pari kertaa treenattu. Sitä ei voida treenata vielä aksahäiriössä vaan tyhjässä hallissa (tai niin, että muut eivät aksaa) ja siksi sitä ei ole paljon otettu. Toki edelleen on pitkä matka esim. paikkamakuun hiljaisuuteen saati kokonaisen koesuorituksen hiljaisuuteen, mutta kun mä omin silmin näen ja omin korvin kuulen, että tämä harjoittelu vie eteenpäin niin se on mahtavaa!

Esinejälkivideo

Kukaan ei tänään ollut tulossa maanantaitreeneihin, joten laitoin päivällä viestiä Taijalle, että mentäiskö Hervantaan tekeen yhdet jäljet. Niin me sitten mentiin poliisikoulun parkkikselle. Siinä oli mukavia kivetyksiä, joiden yli mentiin useamman kerran. Esineitä oli kymmenen. Alussa Mahla ei oikein ollut innoissaan esineiden ilmaisusta, mutta hokasi kyllä varsin pian, että kyllä näitä on ilmaistava. En antanut mennä yli, mutta toisaalta Maa ei sitä yrittänytkään.

Lisätkää videota katsellessa resoluutiota videon alaoikealta löytyvästä napista, jotta saa vähän tarkempaa kuvaa. :)

Mahla on aina ollut hyvä ilmaisemaan esineet, mutta selvästikin, kun olemme jo pidemmän aikaa tehneet haastavampia jälkiä, joissa on vain ehkä loppuesine, itse jälki on alkanut vetää Mahlaa enemmän puoleensa. On siis aika palata esinejälkiin sitä tarkkuutta hakemaan. On tämä sellainen palapeli, että pitäisi aina muistaa harjoitella monipuolisesti, jotta jo opitut taidot eivät menisi hukkaan. Yleensä vaan kun havaitsee jonkun selvän kehityskohteen, niin sitä alkaa harjoittelemaan tiheämmin ja siinä samalla sitten jää unholaan pari muuta juttua. Sitä tasapainotteluahan aika paljon koiraharrastaminen on. Sitä saat, mitä vahvistat.

Ajatuksia

Keskiviikkona oli hallitreenit Ylöjärvellä. Miia oli ainoa mun lisäkseni siellä ja tuli myöhässä, joten me ehdittiin sopivasti eka setti treenata ilman häiriöitä. Ja juostiin me putkiinkin pari kertaa siinä lämmitellessä. :) Noutoa otin laipallisella puukapulalla. Kokeilin ensin läheltä ja oli hiljaa. Sitten kaukaa ja oli hiljaa. Ja sitten vielä heittäen, josta tuli ihan pienen pieni lähtöääni.

Hiljaisuutta taas pääasiassa treenattiin. Nyt oli jostain syystä vaikea päivä. Ne hiljaiset hetket olivat pieniä, mutta niitä taas oli ja Maa kyllä keskittyi muhun koko ajan eikä treenaavaan koirakkoon, mutta ääntä tuli. Paikkamakuu otettiin aksahäiriöllä ja se tarkoitti käytännössä sitä, että seisoin metrin päässä edessä ja syötin nameja niin tiheään, että koira pysyi hiljaa ja keskittyi muhun. Pakko se vaan on tehdä näin, oikotietä onneen ei ole, se on testattu jo.

Muutaman edellisen kerran käännökset vasempaan ovat olleet parempia, mutta tällä kertaa Maa ei tehnyt töitä käännöksissä ollenkaan. Niinpä me sitten hinkattiin niitä. Tehtiin seuraamista ja tehtiin ympäripyörimisiä vasempaan aina väleissä. Näissä vähän vielä kannustin "mene mene mene" niin se sujui. Pitkästä pätkästä jäi välitön palkka saamatta, koska lopussa Maa ei enää jaksanut pinnistellä vaan alkoi piipata. Ja piippaamisesta ei ikinä tule palkkaa enää koskaan, oli kriteeri muuten sitten ihan mitä hyvänsä. Niinpä otettiin sitten homma seis ja uusi alku (perusasennossa hiljaisuus) ja sitten yksi pyörähdys ja siitä palkka.

Maa meni autoon siksi aikaa, kun juoksin vähän Miian Famin kanssa aksaa. Kun hallivuoro päättyi, Miia teki hallin viereen asvaltille esinejäljen. Tuuli oli kova ja siksi Miia laittoi kangaspalojen päälle kivet painoksi, etteivät esineet olisi lentäneet tuulen mukana. No, esineet sitten erottui melkolailla selkeästi. Yksi pointti mulla harjoituksessa oli kuitenkin lähtöhajun antaminen kädestä (ei pussista tai lasista). Miia antoi lähtöhajuksi autonavaimet ja mä pidin niitä kädessä ja annoin Maan haistaa. Se haistoi tosi hienosti niitä ja musta tuntuu, että tajusi, että siitä haju on otettava. Ensimmäiset pari kolme esinettä Maa jäljesti oikeasti, mutta sitten se alkoi bongailla esineitä ja syöksyi aina seuraavalle (n. 5m väliä). Eipä se mitään, oli sellainen hassunhauska jälki. Liinan takapäätä ainakin nauratti. Esineiden loputtua annoin Maan vielä näyttää mulle, mistä Miia on tullut pois ja palkkasin sen siitä jäljeltä ja lopetettiin siihen.

Tänään torstaina suunnattiin lenkki Herwoodiin ja siellä nimenomaan Näyttämönpuistoon, jossa Janne oli kaverinsa kanssa heittelemässä frisbeetä. Miten tämä liittyy Mahlan treeneihin? Se selviää nyt. Maa on aina ollut kovasti heittoliikkeen perään. Sillä on vahva saalisvietti ja se lähtee näkölähdöllä aina hanakasti kaiken pakenevan perään (lentävä frisbee, keppi, pallo, karkuun juokseva jänis, orava jne.). Niinpä me ei paljon frisbeegolfia olla käyty katselemassa, kun se on sitten yhtä huutoa Maan osalta. Nyt hengailtiin ensin penkillä, kun pojilla oli kierros kesken. Sitten siihen tuli joku treenaamaan heittoja ja Maa pari ekaa heittoa katsoi suht rauhassa. Palkkasin molemmista hillitysti muka rauhoittaen koiraa. Sitten tuli pojat siihen lähelle ja siitähän se riemu repesi. Koska mulla ei ollut nameja ylinmäärin mukana, ei voitu treenata hyvällä, joten tehtiin pahalla ja koira maahan kyljelleen. Siinä sitten oltiin tasan niin kauan, että ääntely loppui. Ja sitä kesti. Maa ei kuitenkaan näissä tilanteissa rimpuile vastaan, mutta ääntelyä on niin vaikea lopettaa.

No sitten vähän myöhemmin kun oltiin nollattu tilanne ja vähän käveltiin (muuta tekemistä, jolloin ei ehkä kyttää heittäjiä), yksi pikkutyttö halusi silittää Mahlaa. Tyttö oli Maan mielestä hieman päällekäyvä ja se alkoi haukkua tytölle aina kun tyttö tuli lähemmäs. No, keksin sitten antaa tytölle namin käteen ja tyttö antoi sen Mahlalle ja niin niistä tuli hyvät ystävät. Mahla on kieltämättä aika lahjottavissa. Tytön vähän vanhempi veli tuli siihen myös ja häntäkin Maa kävi moikkaamassa ihan rennosti.

On pari asiaa, joita ei Mahlan kanssa pentuna ja nuorena treenattu kyllin hyvin (ollenkaan):

1. Rauhoittuminen. Hengailtiin me pikkupentuaikana kaupungilla tai "kaupungilla", mutta treeneihin siirryttäessä aivan liian nopeasti siirryttiin siihen, että koira odottaa autossa. Ei se vaan toimi niin. Tai toimii, jos koira ei kiihdy nähdessään muiden treenaavan. Mä ajattelin pitkään, että mä en tee asiasta ongelmaa ja vein koiran autoon. Itse asiassa mä tein sillä juuri toisen ongelman ja se ongelma on juuri se, ettei Mahla pysty olemaan rennosti missään treenitilanteessa, kun ei tapahdu mitään. Olisi vaan pitänyt taistella, olla ja odottaa ja olla treenaamatta muuta (sitä, mitä me tehdään juuri nyt, mutta nyt se on huomattavasti vaikeampaa kuin se olisi ollut aiemmin). Rauhoittuminen tarkoittaa myös muiden kuin treenitilanteiden vauhdikkuuden ja liikkeen seuraamista, kuten frisbeegolf. Tai ehkä se on pikemminkin se heittoliike, joka saa Mahlan kierroksille. Koska ei Mahla esim. juoksijoista, pyöräilijöistä, autoista yms. mistään välitä eli ei se ole pelkästään liike, mikä sitä innostaa.

2. Lasten kohtaaminen. Koskaan aiemmin en ole tajunnut, miten suuri voima niissä nameissa oikeasti Mahlan kanssa on. Miksen mä aina ole tyrkännyt namia lapsen käteen ensimmäisenä? Tästä lähtien teen niin, jotta Maa ei juokse lapsia karkuun vaan mielummin vaikka luokse namin toivossa. :)

Me ollaan taas innostuttu

Voi vitsit kun tuon eläimen kanssa on kiva tehdä ja harrastaa! On se mahtava! Yllätyksekäs. Hölmö. Rakas.

Mitään varsinaista erikoista ei olla tehty, mutta mä olen taas innostunut puuhailemaan yhtä sun toista. Kotona ollessa aina välillä haen nameja tai lelun ja tehdään jotain pientä. Tässä viimeaikoina ollaan opeteltu ihan extempore takajalkojen nostamista. "Takatassu" on oikea takatassu ja "takajalka" on vasen takatassu. :) Ne on kekseliäät nimet, joita koiran on vaikea erottaa. Joskus sillä ei vaan ole väliä, kun humputellaan. "Takatassu" on hyvin hallussa, mutta "takajalka" nousee vielä vähän huonosti. Maa on kyllä yllättävän taitava käyttämään takapäätään, kun sitä siihen ystävällisesti "pakottaa", mutta oma-aloitteisesti se käyttää takapäätään hyvin vähän eikä yhtään tiedä, missä ne takana tulevat lärpäkkeet (= takajalat) tulevat.

Maanantaina eli eilen oli hajutreenit Lempäälän keskustassa. Satu oli ne organisoinut tosi hienosti, vaikka porukkaa oli tulossa yli kymmenen. Meidän Janne kävi pari tuntia aiemmin työmatkallaan kävelemässä jäljet. Eli meille oli varsin tuttu jäljentekijä. Siksi ehdotinkin, että otettaisko me ilman lähtöhajua, mutta Satu kehotti antamaan lähtöhajun ihan siksi, että jälki oli haastava. Se ei ollut kuin n. 120 m pitkä, mutta meni keskustassa erittäin mielenkiintoisessa paikassa.

Mahla oli tosi rauhallinen lähdössä ja palkkailin sitä siitä jo ennen lähtöhajun antamista. Lähtöhajun saatuaan Maa ampaisi suoraan erään parturikampaamon ikkunalle. Mä en uskonut sitä vaan kierrätin sitä kierroksen talon seinustalta jalkakäytävälle, suojatien reunasta ja sitten takaisin talon seinustalle ja Maa siitä sitten päästin lähtemään minne tahtoi ja sinnehän se lähti, minne oli aluksi ollut lähdössä. Hienosti Maa kesti sen, etten päästänyt oikeaan vaan teki töitä ja näin saatiin varmistettua, että lähtösuunta on oikea. Siitä käännyttiin talon toiselle seinustalle, josta jälki oli ylittänyt sitten kulkuväylän, johon Maa irtaantui vähän matkaa. Selvästi tuuli sekoitti hajua tässä paikoin ja Maa teki vähän aikaa töitä ennen kuin löysi Tokmannin seinustalle, jota pitkin mentiin jännälle "sisäpihalle" tai oikeastaan kahden rakennuksen väliin, mutta väli kapeni loppua kohti mentäessä. Kun tultiin "sisäpihalle", Maa tsekkasi risteysalueen tosi tarkkaan itse kiertämällä ympyrää ja löysi oikealle reitille (yrittäen ensin vierailla kukkakaupassa, jonka ovi oli auki ja viereinen pizzeriakin veti puoleensa) ihan itsenäisesti ja siitä talon nurkalla oli esine, jonka Maa helposti löysi. Sitten se alkoi kovasti heilutella häntää ja sai selvästi voimakkaan hajun loppuesineestä, joka oli hieman isompi ja tosi hienosti tarkensi sille. Loppuesine oli pienen terassin takana nurmikolla. Jälki oli haastava ja hieno, mutta kyllä tuttu jäljentekijä helpotti tätä paljon. :)

Huomiseksi olen tilannut hallitreenien yhteyteen lyhyen esinejäljen. Tekisi mieli tehdä esinejälkiä enemmän, mutta kun se on aina aiheuttanut sen, että Maa lähtee silmällä hakemaan esineitä niin ei voi ihan hirmuisesti esinejälkiä tehdä. Ainakin esineiden pitää olla hyvin pieniä.

Eilisten treenien jälkeen vähän pohdiskelin, että millaisia treenejä haluan jatkossa. Tähän kirjaan nyt ylös joitakin:

- suoria esinejälkiä pienillä esineillä isolla asvalttialueella -> tarkkuus, ydinjälki

- jäljennostoa ihan tavallisella esinejäljellä, mutta eri suunnista, mutta niin, että mä tiedän tarkalleen, missä jälki on -> jäljelle rauhoittuminen, koiranlukutaito

- alustanvaihdot (ollaan vaikeutettu jälkiä lähinnä häiriöiden suhteen eikä treenattu juuri yhtään pehmeitä alustoja): nurmi, metsä, hiekka jne.

- pitkä jälki (noin kilometrin helppo jälki) -> kestävyyttä

- "tavallinen jälki" ilman esineitä ja loppuesinettä vain itse palkaten -> rikotaan kaavaa loppuesineestä

- polkupyörällä tehty jälki -> erilainen haaste, lähinnä kai ohjaajalle

- yksin ajettu sokkojälki -> koiranlukutaito

-------------

Niin ja menneenä viikonloppuna oli Rovaniemellä vuotuinen poronpaimennustapahtuma ja lauantaisessa kilpailussa voiton vei ties monettako kertaa Mahlan velipuoli (sama emä)! Ei tarvitse ihmetellä, mistä Mahla on synnynnäiset ja niin voimakkaat paimennustaipumukset perinyt, kyllä ne ovat suvussa tulleet (ja siellä työssä olevia porokoiria onkin). Harmi, että suvussa on tullut jotain epätoivottavaakin, koska mielestäni Mahlalla olisi ollut rodulle paljon hyvää annettavaa jalostuksen suhteen.

Hajuhommia ja vähän muutakin

Yksi aamu mustan maan sijaan ulkona näytti tältä ja aamulenkille lähdettäessä nappasin kameran mukaan:

Muuten täällä on aikalailla musta maa, kuten on ollut koko talven. Tai "talven". Ei tätä nyt ihan talveksi voi kutsua...

Maanantaiset hajutreenit on kevään osalta päässeet taas vauhtiin. Kerran oltiin Ylöjärvellä Teivon suunnilla tekemässä risteystreeniä ja esineruutua. Siitä viikon päästä oltiin Pirkkalan Sarankulmassa, joka on aivan täynnä myyriä. Päätettiinkin, että sinne ei mennä uudestaan ennen kuin myyräkanta on hieman pienentynyt. Mahlaa myyrät eivät sanottavasti haitanneet, mutta jäljelle lähtö oli melko levoton ja loppuesinettä ei löytynyt, vaan sen oli joku napannut mukaansa. Itse jälkeä Maa ajoi hyvin ja bussipysäkin ongelmastakin Maa selviytyi lopulta hyvin. Jännä, kuinka sitä itsekin alkaa pikkuhiljaa ymmärtää hajujen kulkeutumisen päälle jotain, vaikka tosi paljon siihen on tarvittu kantapään kautta oppimista... Valitettavan paljon. Kun tarpeeksi monta kertaa kiskoo koiraansa pois väärästä suunnasta tietäen, että koira kyllä tietää, mitä on tekemässä, sitä alkaa antaa enemmän tilaa koiralle, vaikka se vaikeaa onkin.

Tämän viikon maanantaina oli kevään hajutreenipalaveri Sääksjärvellä. Paikalla oli peräti 15 "jälkeenjäänyttä" sekä meitä "vanhoja" vuoden takaiselta alkeiskurssilta että myös syksyn kursseilta mukaan hypänneitä. Ja enemmänkin aktiivisia on, kaikki eivät vaan päässeet mukaan palaveriin. Kovasti suunniteltiin kevään treenejä. Meitä alkaa olla niin paljon, että hommaa on organisoitava vähän enemmän kuin aiemmin. 5-6 koiraa per treeni on aivan tarpeeksi, jotta treeni-illat eivät venyisi monituntisiksi. Toisaalta on niitä perusharjoituksia, yksinkertaista jäljennostoa, esineruutua, lyhyitä esinejälkiä, joita voi isommallakin porukalla tehdä. Maanantaitreeneillä jatketaan, mutta viikolle on tarkoitus ottaa toinenkin treenipäivä, jotta kaikki pääsisivät harjoittelemaan. Me juteltiin parin kaverin kanssa, että palauteltais Hervanta-treenit taas käytäntöön. Nopeat ja lyhyet treenit lähellä kuulostaa hyvältä. :) Ikaalisista hajuhommissa on nyt jo ainakin pari koirakkoa mun lisäkseni (tunnen itseni edelleen kovin ikaalilaiseksi verrattuna tamperelaisuutta...), joten ehkä kesämmällä saadaan Ikaalisten haarakonttori pystyyn ja löydetään treeniseuraa sieltäkin (ei vain jäljentekijöitä niinkuin tähän asti). :)

Tiistaina käytiin neljän koiran voimin tekemässä jäljennostoa Hermiassa. Eka lyhyet jäljennostot, Maa oli oikein hyvä, vaikka jäljellelähtö oli taas aika vauhdikas. Tuoretta jälkeä se kuitenkin veti kovin vauhdikkaasti, mutta silti tarkasti. Esineet eivät nousseet sohjosta, pienet metalliesineet eivät näillä keleillä ole hyviä. Sitten tehtiin sokkona sellainen jälki, että yksi porukasta lähti piiloon ja ilman lähtöhajua me lähdettiin etsimään sitä. Takamiehet eivät tienneet kuin suunnan, mihin jälkentekijä oli mennyt. Kierrettiin aluetta ympäri ja yritin havaita, että koska koira saa jäljestä kiinni. Siihen tarvitsen itse vielä paljon harjoitusta uskoakseni, että Maa näyttää suunnat, joihin ei ainakaan ole mennyt. Mä luulen tulkitsevani näitä, mutten sitten kuitenkaan usko ja ole varma. Sitten kun päästiin vaikealta risteysalueelta pois, Maa sai hajusta kiinni ja sitten mentiin ja voi että kun oli ihanaa löytää "kadonnut". :)

Viime viikolla käytiin keskiviikkona hallivuorolla. Perushiljaisuustreenin yms. lisäksi tehtiin ruutua. Selvästi ei olla hetkeen tehty, koska Maa vähän seilasi ruudussa. Etäisyys oli sen verran pieni, että ruutuun laittamani namialustakin oli pieni, ettei Maa näkisi sitä heti lähdöstä, mutta se ei nähnyt sitä edes ruutuun tultaessa ja tämä aiheutta ongelmia. Ensi kerralla sitten näkyvämpi alusta niin saadaan koira suoraan keskelle. :) Meillä on omat tavoitteet ruudussa ja se on suoraan maahanmeno, vaikka kokeissa taitaa olla yleisempää vai vaaditaanko jopa, että ensin täytyy jäädä seisomaan. Me ei enää taktiikkaa vaihdeta, eihän me sellaisista pisteistä koskaan taistella, että sillä olisi mitään väliä. :)

Viikon treenejä

Keskiviikkona oli hallivuoro. Mahlan kanssa treenattiin hiljaisuutta, ylläri ylläri. Tunti oltiin hallissa ja malttaminen oli ajoittaista. Ehdottomasti vaikeinta on malttaa, kun pitäisi olla tekemättä mitään eli vain odottaa. Sen sijaan perusasento-hiljaisuus-treenit sujuivat oikein hyvin. Maa malttoi joka kerta tullessaan perusasentoon! Tästä olen erityisen iloinen, koska se tarkoittaa myös sitä, että meillä on vielä toivoa tämän asian kanssa! Seuraaminenkin (ja liikkeellelähdöt) olivat hiljaisia paitsi käännökset vasemmalle. Niitä tehtiin sitten vähän namin kanssa ja nopealla palkalla. Ongelma on lähinnä se, että Mahla ei tee tarpeeksi töitä käännöksessä vaan lähinnä odottaa, että mä käännyn ja tulee sitten vain mukaan. Mä kyllä pyrin antamaan tilaa ja aikaa Mahlalle, mutta se ei silti ole aktiivinen ja kokee käännöksen jotenkin vaikeaksi, kun huutaa sitten.

Toinen ääntä aiheuttava asia on etäisyys. Jäävissä liikkeissä ja paikkamakuussa ääni alkaa kutakuinkin siinä vaiheessa, kun irtaannun kaksi metriä koirasta pois. Tähän ei auta kuin harjoitus ja varmuuden kasvattaminen. Paikkamakuussakaan ei ole ongelmaa, kun olen tarpeeksi lähellä ja palkkaan tarpeeksi usein. Epävarmuus tuo ääntelyn ja ryömimisen. Täytyy siis vaan palata taaksepäin, kuten ollaankin jo tehty, ja tehdä helppoja harjoituksia lähellä. Ja sitä häiriötä tarvitaan treeneihin, koska häiriössä on se ongelma.

Perjantaina oli purkkiratatreenit Seijan hallilla. Paikalla oli kolme koiraa, joten saatiin nopeat treenit ilman mitään kiirehtimistä. Aiheena oli ilmaisu, jota alkuviikosta teimme kotona purkkiradalla pari kertaa yhdellä purkilla. Yhdellä purkilla Mahla tosin vain menee purkille ja maahan haistamatta purkkia. Tästä syystä halusin heti harjoitukseen kaksi purkkia, jotta Maa joutuisi kuitenkin erottelemaan. Harjoituksissa jäin odottamaan, että ilmaisu on selkeä. Harkoilla Maa ei pääse maahan tai oikeastaan maassa ollessaan ei ylety haistamaan purkkiin, joten mulle kelpasi ilmaisuksi purkille jääminen ja sen haistaminen. Tämä toimi hyvin. Aluksi Maa selvästi arpoi, koska erotteli kyllä oikean, mutta kun en palkannut heti, se vaihtoi purkkia. Täytyisi siis kestoa pidentää ja tehdä vaikka sitä yhden purkin treeniä, mutta niin, etten palkkaa heti. Tokalla kierroksella Maa oli rauhallisempi ja teki paremmin töitä.

Lauantaina tehtiin hajulappujen etsintää kotona. Tätä en ole aiemmin tehnyt. Piilotin hajulapun asunnossa johonkin hyllynrakoon, sohvanjalan alle, oven väliin ja Maa sai etsiä. Annoin lähtöhajun normaalisti. Kun Maa sai tarkennettua hajulapun, käskin maahan ja palkkasin lapulta. Näin yritin tehdä samalla ilmaisua siihen, koska muuten Maa vaan yritti hampailla ottaa lapun suuhunsa. Yritin jemmata laput niin, ettei Maa niitä saa napattua, mutta kyllä se pari kertaa siinä onnistui. Joka tapauksessa tämä oli sen verran mukava harjoitus, että tehdään näitä lisää jatkossa. Tämä on vähän erilaista kuin purkkiradalla eikä varsinaisia häiriöhajuja ole, kun kämpässä kaikki tuoksut on kuitenkin koiralle tuttuja meidän hajuja, mutta silti hajujen erottelua ja kohdentamista.

Tänään sunnuntaina oli pitkästä aikaa Herhautokot, joissa viime syksynä käytiin kerran ja nyt keväällä tämä on ensimmäinen kerta, tosin ei niitä ole tänä keväänä montaa kertaa ollutkaan. Hervannan ammattiopistolla oltiin, mutta jatkossa Herhautokot eivät ole Herwoodissa vaan Tesomalla, koska meidän vetäjä ei pysty käymään Hervannassa. Harmi sinänsä, koska me ollaan aina käyty Herhautokoissa kävellen. Matka ei oikeastaan edes pidentynyt, vaikka asutaan nyt Hallilassa. Jatkossa nämäkin ovat sitten autoiltavia treenejä, mikä vähentänee mun aktiivisuuttani. Mä kuitenkin diggaan siitä, että joku vetää treenejä ja nämä ovat vielä kaiken lisäksi ilmaiset, joten ei unohdeta näitä kuvioita silti, vaikka niiden paikka siirtyykin.

Treenattiin hiljaisuutta tänäänkin. Alkuun Maa haukkui odotellessa, mutta tunnin kuluessa se väheni. Perusasennoissa Maa oli aluksi hyvin hiljaa. Luoksari otettiin koemaisesti, tosin suorana, ja Maa oli hienosti hiljaa. Vain tullessaan ensin vinoon viereen ja korjatessaan sen samantien suoraksi, piipahti kerran. Sitten paikkamakuun alku oli vähän hankala. Mä en aloita tai tee yhtään mitään ennen kuin koira malttaa olla hiljaa ja siksi siinä hetki istuttiinkin perusasennossa. Itse paikallaanmakuu oli hiljainen. Maa oli reunimmaisena, menin korkeintaan muutaman metrin päähän ja palkkailin tiheään varsinkin, kun muiden koirien osalta oli liikehdintää ja ääntelyä, mikä selvästi vaikutti Mahlaan. Kuitenkin pyrin jälleen pysymään niin lähellä ja palkkaamaan niin usein, ettei väärää käytöstä ehdi syntyä. Vain siten voi mennä asioissa eteenpäin.

Sitten tehtiin hyppyä liikkuroituna. Tosin meidän hyppyharjoittelu sekin oli malttamisharjoitus. Mentiin vaan hypyn eteen, Mimmu liikkuroi normaalisti, mutta mä en käskyttänytkään hyppäämään, vaan palkkasin, kun Maa oli hiljaa ja nätisti vieressä. Tämä toimi yllättävän hyvin. Mutta sitten kun jatkettiin treeniä samalla tavalla, Maa alkoi kuormittua ja ääntely kasvoi melkoisesti. Yritettiin siis hypylle tuloa seuraamisella, mutta Maa häiriintyi hypystä niin, että se ei millään malttanut. Siinä sitten hinkattiin hiljaisuutta 10-15 min ja kyllä se lopulta malttoi ja saatiin pari hyvää malttamishetkeä. Vaikeaa se Mahlalle on, mutta se selvästi tietää, mitä pitää tehdä. Välissä se kävi myös itse rauhoittelemassa itseään kävelemässä pientä rinkiä ja haistelemalla maata, mutta palasi itsenäisesti yrittämään uudestaan perusasentoa. Mä olen tosi tosi tosi tyytyväinen siihen, että Maa alkaa oikeasti ymmärtää ja löytää keinoja itsensä hillitsemiseen! Ja mä annan Mahlalle sen mahdollisuuden, että jos se tarvitsee tilaa ja liikettä rauhoittumiseen, niin se sen saa ihan samalla tavalla kuin hajutreeneissä. Hajutreeneissäkin mennään täysin koiran ehdoilla ja mä olen ottanut sieltä mallia myös tokon puolelle. Sielläkin mennään nyt paljon enemmän koiran ehdoilla malttamisen kanssa kuin aiemmin olen yrittänyt.

Purkkiratatreeniä

Viime viikon maanantaina purkkiratailtiin Sääksjärvellä Seijan hallilla. Silloin Mahla oli rauhallisen varma. Se ilmaisi oikean selvästi. Eilen treenailtiin taas Seijan hallilla purkkirataa. Meno oli ihan erinäköistä. Mahla oli levoton kuin mikä, ei malttanut, maisteli harsoja ja teki ihan mitä sattuu. Näin se vaihtelee. Hajut olivat taas oudot muiden tuomat hajut. Kaikesta huolimatta harjoitukset olivat hyvät ja opettavaiset.

Jos Maa kiehuu, sen kanssa pitäisi varmaan palata helpompiin harjoituksiin. Ja aina pyrkiä aloittamaan helpommalla, jotta se saa pari hyvää toistoa alle ja uskoisi itseensä ja juttuun. Eilen aloitettiin neliöllä neljällä purkilla, joista yhdessä oli haju ja muut tyhjiä. Purkit laitettiin hallin takareunaan lähelle peilejä, Maa hämääntyi peileistä kovin. Kaksi ekaa toistoa oli sille liian vaikeita siinä mielentilassa ja se jäi surffailemaan parin purkin väliä. Valitettavasti niiden parin purkin, joissa ei ollut etsittävää hajua. Maa maisteli harsoja ja nosti niitä laseista ylös. Otin normaalit lasit mukaan siksi, että ne toimivat viime kerrallakin hyvin. Nyt tästä viisastuneena seuraavalla kerralla otan kapeasuiset lasipurkit, joista Maa ei saa maisteltua harsoja. Ja näin ihan vaikka vaan varmuuden vuoksi.

Ennen kolmatta toistoa Maa kiehui sen verran, että pidettiin taukoa. Ajattelin ottaa yhden "helpon" toiston kahdella purkilla ennen lopettamista. Maa pyöri hallissa levottomana hetken, tutki peilit, tutki nurkat ja purki levottomuuttaan liikkumiseen ja kyllä se siitä sitten rauhoittui. Kolmannella toistolla se sitten osui heti oikealle purkille, josta pääsin palkkaamaan. Palkkaamisesta puheenollen, mun pitäis varmaan palkata vähän pitkäkestoisemmin, jotta se vahvistaisi enemmän oikeaa.

Videolla ei ole ihan ekaa purkkirataa vaan ekan kierroksen kaksi viimeistä rataa.

Toisella kierroksella otettiin kolmella purkilla ja lähetin Maan eri toistoilla vähän eri suunnasta. Nyt Maan ilme oli ihan erilainen kuin ekalla kierroksella ja se siirtyi purkilta toiselle sukkelammin. Palkkasin taas heti, kun Maa meni oikealle purkille enkä odottanut ilmaisua. Halusin nyt vaan vahvistaa sitä oikeaa, koska Maa oli sen verran levoton. Treeneistä jäi hyvä fiilis, koska toisella kierroksella homma toimi niin paljon paremmin ja saatiin hyviä toistoja aikaan.

Muoks. Videon nähnyt "koutsimme" sanoi, että purkkien olisi hyvä olla lähempänä toisiaan. Silloin Mahlakaan ei varmaan ois jäänyt kahden purkin välille vaan ois päässyt eteenpäin. Purkkien siirtäminen kauemmas on lisähaaste koiralle ja jos tehdään muutenkin hankalia harjoituksia, tämä lisähaaste on turha.

Me ollaan ryhdistäydytty treenaamisessa mutta ei blogin päivityksessä

Oikeastaan mä palasin takaisin samaan vanhaan, treenivihkoon. Hajutreeneistä mä olen pitänyt vihkopäiväkirjaa alusta alkaen, mutta nyt otin käyttöön treenivihkon myös tokoon. Me ollaan nimittäin ajateltu vihdoin ja viimein tehdä asioille jotain. Kaikki lähti oikeastaan siitä, että hajutreeneistä meillä on ollut pakkastaukoa. Muutamat purkkiradat ollaan tehty kotona, mutta maanantaitreenit on ollut tauolla kovien pakkasten takia. Pakkaspäivinä olen puuhaillut lähinnä olkkaritokoa ja ruokakuppitokoa eli vähän jotain pikkupuuhastelua.

Syksyllä me käytiin pari kertaa Koirakoutsin hallilla muutaman ikaalilaisen agikaverin vuokraamalla treenivuorolla paikkaamassa jotain poissaolijaa. Nyt yksi joutui työaikojen vuoksi perumaan vuoron ja multa kysyttiin, että ottaisinko sen paikan nyt kevääksi. Kauaa en miettinyt, kun sanoin, että joo. Nyt me siis käydään joka toinen viikko hallitreeneissä agilityhallissa. Mä olen asennoitunut siihen nyt paremmin kuin syksyllä. Me harjoitellaan häiriönsietoa. Me harjoitellaan sitä ihan tosissamme. Mahla ei kestä sitä, että muut treenaa agilitya vaan kiihtyy siitä itse kovin. Varsinaisesti tokoliikkeitä yms. ei paljon ehditä treenaamaan, mutta sitäkin tärkeämpää on häiriöharjoittelu ja malttaminen (=hiljaisuus). Edistystä on ainakin se, että Maa ei kyttää esteille eikä säntäile niille tai aksaa treenaavien koirien luo. Ja ajoittain saadaan sitä malttamistakin treenattua ihan oikeasti. :)

Ääntelyyn mulla ei ole kovin paljon aseita, vaikka aksan poisjäänti yhdistettynä hajutreeneihin on selvästi opettanut Mahlalle, miten se pystyy itse rauhoittamaan itsensä. Siitä on selviä tuloksia tokotreeneissä nähtävissä. Tällä hetkellä se osaa malttaa perusasennossa. Se on jo paljon lähtökohdat huomioonottaen! Mä en ole ohjatuissa ja maksetuissa tokotreeneissä käynyt oikeastaan koskaan, mutta nyt mä päätin, että jos me oikeasti halutaan edistyä ja tehdä ääntelylle (häiriönsietokyvylle) jotain, niin pakko treenata ja pakko hakea apua. Niinpä ostin Koirakoutsille kuuden kerran kortin. Mihinkään valkkuryhmään ei mahduttu, mutta kouluttaja lupasi ilmoittaa, kun joku on poissa ja päästään tilalle. Ja viime viikolla heti jo käytiinkin treenaamassa. Ja se teki hyvää! Meillä on toivoa vielä. Häiriöt paineistaa Mahlaa ja ääntely tulee pitkälti siitä. Paikkamakuissa sen huomasi hyvin selvästi. Niitä on erityisesti harjoiteltava. Myös odottamiseen ja sen harjoitteluun löydettiin nyt maltti ja oikeastaan myös välittömiä tuloksia. Tosin odottelu on vähän erilaista tokokentällä kuin aksakentällä, jossa toiset juoksee Maan rakastamilla esteillä.

Hajutreenitkin aloitettiin tällä viikolla taas. Otettiin Seijan hallilla purkkirataa. Paikalla oli vain kaksi (ja puoli) koiraa, joten vaihdot oli nopeita ja treeni erittäin tehokas. Mahla oli selvästi rauhallisempi ja keskittyneempi hallilla kuin kotona purkkiratatreeneissä. Purkkiradat kotona ovatkin olleet jo hetken kovin levottomia ja Maa ei malta keskittyä. Vieraassa paikassa (ja vieraalla etsittävällä hajulla) Maa keskittyi hienosti! Eli ei huolta, Maa kyllä tietää, mitä tekee.

Kun olen pyörinyt samoissa treeneissä aksaavien koirien kanssa, itselleni nousee niin kova halu päästä aksakentille. Ei vain sen takia vaan myös monista muista syistä mielessä pyörii pennun ottaminen. Mä en ole täysin vakuuttunut, että Mahlan kanssa samassa taloudessa voi asua toista koiraa, mutta toisaalta mä näen myös sen aivan yhtä mahdollisena kuin mahdottomanakin, joten haluaisin yrittää. Töitä olen valmis tekemään sen eteen, että hommat sujuisi eikä tilanne olisi stressaava kaikkien (niin koirien kuin ihmisten) kannalta. Olen miettinyt, miksi Mahlan ja Mustin välit olivat sellaiset kuin olivat ja näin jälkiviisaana havainnut monta asiaa, jotka siihen varmasti vaikuttivat. Musti oli vanhempi narttu, joten lauman luonnollinen johtaja. Musti vaan ei ollut johtaja-ainesta ja Mahla taas dominoiva, joten Mahla halusi olla pomon pallilla ja olikin. Me ihmiset vaan tultiin väliin ja pidettiin Mustia johtajan asemassa ja sen vuoksi Mahla varmasti pyrki vahvistamaan koirien välillä omaa johtajuuttaan. Ja kyllähän ne Mahlan kasvaessa ja etenkin viimeisen parin vuoden aikana tulivat toimeen niinkin hyvin, että kerjäsivät samassa ruokapöydässä eikä Mahla yhtään yrittänyt ajaa Mustia pois ruoka-apajilta. Siksi uskoisin, että jos pentu tulee, se on automaattisesti lauman pahnanpohjimmainen ja Mahla saa itseoikeutetusti johtajanpaikan. Sen tuskin tarvitsee siitä taistella tai sitä mitenkään erityisesti osoittaa, joten lauma voi toimia hyvinkin sopuisasti.

Mulle on jotenkin tärkeä asia, että kun pentu tulee niin sille pitää olla aikaa. Mä haluan tehdä erityisen paljon pennun kanssa ja luoda sille mahdollisimman hyvät eväät tulevaisuuden kannalta, etenkin meidän välisen suhteen osalta. Nyt olen vielä opiskelija ja ensi lukuvuonna mulla on luvassa paljon itsenäistä opiskelua ja vain vähän pakollisia labrapäiviä koululla, mulla olisi aikaa pennulle. Mahlankin kanssa opiskeltiin paljon niin, että kun pentu nukkui, mä luin ja tein hommia ja kun pentu heräsi niin puuhailtiin hetki jotain. Kaupungissa ollaan nyt ja ainoa, mikä siinä pelottaa on Mahla. Alkaako Mahla vahtia, jos lauma kasvaa? Nyt se ei juurikaan reagoi käytävästä kantautuviin ääniin. Maalla se vahtii enemmän, mutta ei siitä vahtikoiraksi ole silti.

Kesällä meillä olisi myös mahdollisuus olla maalla, jossa sisäsiisteyskasvatus olisi huomattavasti helpompaa ja muutenkin tilaa enemmän kuin kaupungin kaksiossa. Siltä varalta ajattelen näitä, että jos Mahla ei heti alussa syty hengaamaan koko ajan pennun kanssa vaan haluaa omaa rauhaa. Ja vaikka meillä kerrostalon ovesta pääsee suoraan metsään niin on se vähän eri asia kuin maalla oma piha, pellot ja metsät, joissa ei tarvitse olla varuillaan muiden koirien ja ihmisten takia. Olisi ainakin vaihtoehtoja selvitä tilanteista, jos kaikki ei mene ihan suunnitellusti. Muistelen tässä Mahlan yksinolonopettamista, me oltais saatu häätö jokaisesta kerrostalosta, jos olisi pitänyt kerrostalossa olla sen pikkupentuaikana. Se huusi suoraa huutoa just niin kauan, kun oltiin poissa. 8-kuisena kun muutettiin kaupunkiin se oppi olemaan hiljaa eikä kertaakaan ole kerrostalossa jäänyt huutamaan, kun pois olen lähtenyt eikä kertaakaan huutanut, kun olen takaisin palannut.

Jannella ei ole toista koiraa vastaan mitään, mutta tottakai hänkin vaatii, että sen pitää olla tarkkaan harkittu päätös. No, koiraa en ota kuin tarkkaan harkiten. Janne tykkää ulkoiluttaa Mahlaa ja leikkii kotona ehkä enemmänkin kuin mä Mahlan kanssa, mutta varsinainen vastuu on mun eli sikäli nämä päätökset on mun käsissä.

Mustin jätettyä meidät, vanhemmillani on kovin yksinäistä ilman koiraa. Olen tässä yrittänytkin seurailla, että josko sopiva aikuinen koira olisi jossain vailla kotia. Pentua he eivät kouluta, mutta olen vähän mietiskellyt, että ehkä se pentu ei kuitenkaan ole ihan mahdoton ajatus, jos mä pystyn olemaan kasvatuksessa mukana alussa ensimmäisten kuukausien aikana. Aikuisista koirista kun ei oikein ikinä tiedä, millaisia ne ovat kodinvaihtajina...

Tulipa ajatuksia. Mahlan tultua mun ensimmäiset ajatukset ihan oikeasti toisesta koirasta tuli vasta Mustin kuoltua viime syksynä. Agilityn päättymisen jälkeen pennusta puhuivat treenikaverit ja muut, mutta mulla ei ollut mielessäkään ottaa oikeasti pentua. Ja söpöt pennuthan nostaa pentukuumetta aina, mutta ei kuitenkaan niin, että tosissani ottaisin sellaisen perusteella pentua itselleni. :) Voi ihan hyvin käydä niin, ettei meille tule pentua vielä aikoihin, mutta voi olla että tulee. Tuleeko se meille vai vanhemmilleni, sitäkään en tiedä. Katsotaan miten käy. Kuin siat säkissä tuli Musti ja tuli Mahla, molemmat mulle niin sopivia koiria. Mahlanlaista persoonaa ja synnynnäistä harrastuskoiraa tuskin tulen saamaan, mutta jokainen koira on yksilö ja kopiota en haluaisikaan.

Vuosi pakettiin ja uutta mietteisiin

Ollaan lähdössä häämatkalle joulun jälkeen, joten laitan vuoden nyt jo pakettiin. Mahla saa olla maalaislomalla tuon ajan, se saa syödä hyvin ja suurin rasitus päivässä lienee kerjäämisen paljous... Mahla on tehnyt syksyn niin ahkerasti nenätöitä, että tauko tekee hyvää. Uudella innolla aloitellaan seuraavaa vuotta sitten loppiaisen jälkeen.

Tämän vuoden alussa aloitettiin Koirakoutsin tunnistusjäljestyskurssilla. Se sitten veikin mennessään. Keväällä kurssikertoja oli kymmenen, joiden aikana (kotiharjoitusten myötävaikutuksesta) edettiin Mahlan kanssa jopa siihen pisteeseen, että se osasi oikeasti valita purkkiradalla oikean purkin, vaikka mukana oli jo vanhempi häiriöhaju. Myös ensimmäisiä kertoja olimme ulkona asvaltilla treenaamassa. Kesällä oltiin Ikaalisissa ja käytin hyväkseni sekä agilitykavereita että vanhoja koulukavereita tekemään esineruutua ja jälkiä. Syksyllä koottiin Tampereelle tunnistusjälkiporukka, joka koostui pääasiassa kevään kurssilaisista ja vetäjistä. Joka maanantai ollaan säännöllisesti treenattu eri teemojen kanssa ja edistytty hurjasti. Koiranlukutaito on sellainen, missä sitä vaan itse on aika surkea. Pari kertaa ollaan käyty varastoetsintätreeneissä ja itsenäisyyspäivänä päästiin Hämeenlinnan raunioradalle etsimään maalimiehiä. Tavoitteena on ehdottomasti jatkaa harrastamista, tehdä monipuolisia harjoituksia ja etenkin oppia itse lukemaan koiraa! Ehkä myös maalimiehen ilmaisua voisi alkaa harjoittelemaan. Tähän mennessä maalimies on aina suorapalkannut, koska mihinkään kisoihinhan ei harjoitella vaan pääasia, että kadonnut löytyy. :)

Tokon osalta käytiin keväällä säännöllisesti Herhautokoissa Herwoodissa. Toukokuussa kokeiltiin AVO1 ja AVO3 tuomareista riippuen kovin samanlaisilla suorituksilla. :) Sen jälkeen päätin, että tehdään töitä sekä paikkamakuun että ääntelyn kanssa. Kovin vaihtelevasti ollaan töitä tehty, mutta haaveena olisi ensi vuonna päästä hakemaan se viimeinen ykkönen kerrankin edes ok:lla suorituksella. Ja sitten tosiaan olen itselleni luvannut, että haluan käydä voittajassa pari kisaa kokeilemassa, mitä se oikeasti on. Tulostavoitteita ääntelyn takia ei ole ja tuomareita en rupea valikoimaan sen mukaan, kuka katsoo mitäkin läpi sormien. Mitä sellaisilla tuloksilla tekee, joita ei ansaitse? Syksy on tokon osalta ollut hiljaisempaa ja oikeastaan ainoa treeni, mitä ollaan tehty, on oikean mielentilan hakemista. Odotan vaan niin kauan, että Maa on oikeassa mielentilassa ja sitten vasta tehdään yhtään mitään. Tämä vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta sanon ihan suoraan, että hajuharjoitukset ovat kehittäneet tätä puolta valtavasti. Maa on oppinut säätelemään itseään ja virettään. Se näkyy myös tokotreeneissä, vaikka vaikeaa se on.

Agilitya ei olla ihan unohdettu. Ollaan vuoden aikana muutaman kerran käyty hallissa tokoilemassa ja samalla sitten myös rallateltu vähän agilitya. Vain vähän. Mahla on niin hieno! Joka kerta vähän sydäntä särkee todeta, että tämä on ohi lopullisesti. Vaikka meillä on nyt hienoja uusia harrastuksia, osa mun sydämestäni vaan on siellä agilityradalla. En voi sille mitään. Tosin pikkuhiljaa mieleeni on myös tullut ajatus siitä, että on hienoa, että me voidaan edes joskus vähän rallatella ja pitää hauskaa. Se on ehkä ensimmäisiä merkkejä, että oikeasti alan päästä asiasta yli. Agirotuun osallistuttiin Teivossa ja Liikkuva koulu -projektiin Ikaalisissa.

Koiratanssiin saatiin keväälle ohjelma valmiiksi, mutta koska kisoihin ei päästy ja niitä ei paljon järjestetä, se sitten jäi. Syksyn kisat meni ihan kokonaan huomaamatta, mutta ehkä ensi vuonna korkataan tämäkin. Toisaalta koiratanssi menee hieman samaan osastoon tokon kanssa ääntelyn suhteen, että en haluaisi pilata orastavaa onnistumista ääntelyn hallinnassa sillä, että menen kisaamaan koiratanssiin, jossa se sitten huutaa koko ajan. Eli sen takia ollaan poissa kuvioista. Tavoitteena ensi vuodelle on kuitenkin päästä ensimmäisiin koiratanssikisoihin. Tulostavoitteita ei ole.

Paimentamassa käytiin Kuttukuussa keväällä. Se reissu jäi taas kovasti mieleen. Mahla kehittyy vuodesta toiseen melkoisesti. Mahlalla on vahvuutta, se selvisi lammaslauman edessä jarrukoirana, vaikkei osannut jarrutella muutakuin olemalla siinä, joka sekin osoittaa suurta vahvuutta koirassa. Tämän lisäksi toinen hieno hetki leirillä oli pässi-ja karitsalauman metsäpaimennus. Me tehtiin toisen koirakon kanssa töitä ihan hulluna ja aina lauma on jossain muualla kuin pitäisi. Saatiin ne vihdoin ja viimein metsään ja pidettiin laidunnustauko. Tauon jälkeen kun lähdettiin takaisin, koirilla alkoi selvästi olla jo keinoja liikutta eläimiä: pöhinällä ja reippaamalla liikkeellä sai pässejä eteenpäin, kiilaamalla, taklaamalla ja tönimällä karitsoja. Ensi vuodelle on yksi paimennusleiri tilattu ja ehkä muutenkin päästä paimentamaan. Nyt kun Porokoirakerhon poronpaimennuskoe muuttui enemmän paimentamiseksi, olisi kiinnostusta päästä myös sinne, mutta se ei tänä keväänä liene ajankohtaista.

Niin ja näyttelyssäkin käytiin kerran. Ikaalisissa tuloksena EVA eli ei voida arvostella takajalan ontuman takia. Koira ontui siis liukkaalla lattialla. Ensi vuonna mennään taas näytelmiin, en tiedä vielä minne, mutta jonnekin ja todennäköisesti alkuvuodesta. Ehkä Parkanon ryhmänäyttelyyn tai Tampereen kv:seen mennään.

Siedätyshoito on tehonnut ja Mahla saa kovin vähän kortisonia enää. Lonkat oireilevat vaihtelevasti, nyt on taas hyvä vaihe eikä koira ole oikeastaan ollenkaan jumissa. Takapään lihaksisto on vahvistunut säännöllisen treenauksen tuloksena. Fyssarilla ei olla käyty hetkeen, mutta alkuvuodesta olisi tarkoitus seuraavan kerran mennä tsekkaamaan tilanne.

Siinä meidän kulunutta vuotta ja suunnitelmia. Sen verran muutoksia on myös tapahtunut, että Mahlan lauma laajeni yhdellä ihmisjäsenellä, kun menimme Jannen kanssa naimisiin ja muutimme Herwoodista Hallilaan. Nyt on metsä vieressä, vaikka kerrostalossa asutaankin. Mahla on kotiutunut hyvin, mutta ei se toisaalta koskaan ole reviiritietoinen tai paikkariippuvainen koira ollutkaan.

Mustista aika jätti syksyllä. Ikävä on edelleen. Se oli niin rakas. Mutta elämä jatkuu. Kuka tietää, vaikka jo ensi vuonna meille tulisi Mahlalle kaveri.