Hajujuttuja

Päivitykset ovat jääneet. Jonossa odottaa esimerkiksi Tuhkan keppiprojektin alkuvaiheiden kirjaus, joka odottaa lähinnä videoiden editointia, johon ei nyt ole aikaa. Työt haittaavat harrastamista, vai miten sitä sanotaan.

Hajutreeneissä ollaan käyty viikottain ja vähän useamminkin. Mahlalla alkoi jatkiskakkonen, jossa syvennytään entistä enemmän jälkikoiran kouluttamiseen. Aloitimme taas koko homman ikäänkuin alusta. Mahla joutui rauhoittumaan ja sehän on sille hankalaa. 

Tuhkan jatkisykkönen päättyi myös. Viimeisellä kerralla meillä oli "loppukoe" kuuden purkin purkkiradalla. Kohteen lisäksi radalla oli kolme tyhjää, yksi vieras häiriöhaju ja yksi tutun ihmisen häiriöhaju. Etsittävä kohde oli koiralle vieras. Kokeen purkkiradasta teki se, että rata tehtiin täysin sokkona. Ohjaaja ei tiennyt missään vaiheessa, missä kohde on ja palkkasi koiran tietämättä oikeaa. Vasta kaikkien yhteensä yhdeksän radan jälkeen saatiin tieto onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Tuhkan kanssa tämä meni ihan hienosti. Kuten videolta näkyy, ohjaaja ei aina luottanut koiraan, mutta onneksi koira tietää, mitä tekee. Oikein meni siis 8/9 ja väärä tuli oikeastaan liian nopeasta palkkaamisesta. Jotenkin jokaisen setin eka rata meni vähän häiriintyneesti, Tuhka tuli tilaan aina vähän kysymysmerkillä. Mutta sinänsä harjoituksessa oli monta kriteerinnostoa Tuhkalle muun muassa siinä mielessä, että kuuden purkin rataa ollaan tehty aiemmin vain kerran ja Scentressä ollaan tehty viime keväänä kerran purkkista.

Pääasiassa olemme treenailleet asvaltilla yksinkertaisia jälkiä. Mahla on melkoinen menijä, mutta se kyllä malttaa pakosta myös keskittyä tarkkaan työskentelyyn. Taas on treeneissä todettu, kuinka hyvin se keskittyy ja tekee häiriöistä huolimatta. Tuhkan kanssa ollaan palauteltu mieleen tarkkaa työskentelyä. Sen keskittymiskyky ei riitä kuin ihan lyhyeen intensiiviseen työskentelyyn ja toisaalta se keskeyttää tekemisensä ympäristön häiriöistä hyvin nopeasti. Sen kanssa siis saadaan tehdä perusjuttuja paljon, jotta saadaan varmuutta ja pohjaa.

Ollaan parit treenit myös pidetty hauskaa alue-etsinnän merkeissä niin sähkölaitoksella kuin sahallakin. Sahalla halusin molemmilla koirilla kokeilla sitä, että alueella on tuntematon määrä maalimiehiä ja me katsotaan koko alue läpi. Mahla löysi heti alussa yhden ja sen jälkeen haravoitiin koko alue läpi, muita ei löytynyt ja ihan hyvillä mielin pystyin toteamaan, ettei täällä ole enempää. Ja oikeassa olin. Mahlan työskentely on rauhallista ja tarkkaa, se tekee kyllä niin hienosti hommia, että mä pystyn ihan oikeasti luottamaan siihen.

Tuhka ei vielä ole ihan valmis tällaiseen harjoitukseen. Se on löytänyt jostain vauhdin ja innon tähän ja sen myötä tarkkuus on hukassa. Tuhka jaksaa kyllä työskennellä pitkäkestoisesti. Kaksi maalimiestä löytyi ja sen jälkeen lopetettiin ja alue olikin jo tyhjä, että sikäli onnistuimme harjoituksessa. Muutenkin nyt huomasin monia juttuja Tuhkan käyttäytymisestä ja siitä, miten se kohdistaa hajua. Se on siinä aika kokematon ja tekee kokemattoman koiran ylimääräisiä juttuja. Sen lisäksi se myös häiriintyy herkästi ja ikäänkuin unohtaa, että täällähän jossain haisee. Nämä olivat erittäin opettavaiset treenit, ohjaajankin haastamista ja sitä koiraan luottamista, mitä pitäisi harjoitella paljon enemmän. Se kun on niin tärkeää, mutta niin tosi vaikeaa. Mutta jos laskee Tuhkan alue/rakennusetsintäkerrat niin nuohan ovat laskettavissa yhden käden sormilla, että sikäli mä olen tyytyväinen Tuhkan tekemiseen. Se on motivoitunut, haluaa löytää, reagoi hajuun, on kuulolla, irtaantuu ja toimii itsenäisesti ja kykenee pitkäkestoiseen työskentelyyn. Kyllä Mahlalla tuossa kehitysvaiheessa oli paljon enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita, että kyllä mä uskon, että kokemuksen myötä Tuhkakin rauhoittuu. (Jännä sinänsä, että jossain asiassa haluan mun yltiörauhallisen Tuhkani rauhoittumaan... Kertonee siitä, että tämä sen mielestä ihan huippua hommaa!)

Hajutreenejä ja sairastelua

Blogi on ollut hiljaisena hetken. On ehkä aika päivittää ja kertoa, että kyllä me olemme treenanneet. Hajutreenejä on ollut vaihtelevasti kerrasta useampaan kertaan viikossa. Nyt ollaan palattu metsähurvittelusta takaisin asvaltille. Mahla tekee hienosti, tykkään sen asenteesta ja vaikka se on ihan intona ja joutuu tosissaan tekemään töitä oman mielenhallintansa kanssa, se kykenee töihin. Jalat siis vievät edelleen sitä, mutta tuoreet asvalttijäljet tyhjällä parkkiksella ovat menneet hyvin ja ilman suurempaa silmällä esineiden bongailua.

Tuhkalla on ollut vähän vaikeampaa, mutta viimeisimmissä treeneissä sain sillekin nenän maahan ja keskittymään. Tuhka on aika altis kaikenlaisille häiriöille ja toisekseen se nostaa kuonon helposti ylös ja bongailee esineitä silmillä. Sen kanssa täytyy tehdä nyt muutamia jälkiä hyvin pienillä esineillä, joita on silti tiheässä, jotta saadaan sitä tarkkuutta ja malttia kasvatettua.

Kotona ollaan joitakin kertoja treenattu purkkista. Mahla on siinäkin ollut yllättävän hyvä ja rauhallinen. Yleensä sillä karkaa mopo käsistä parin ekan toiston jälkeen, mutta nyt se on malttanut aika mukavasti. Tuhkan kanssa tehtiin jo virheitä ja nyt korjataan niitä. Tein kolme peräkkäistä kertaa purkkista niin, että kummatkin koirat hakivat radalta samaa hajua. Yleensä en tähän laiskuuteen ole sortunut, mutta nyt valitettavasti tulin senkin kokeilleeksi. Tuhkahan teki hienosti ja oli varma valinnoistaan. Aina kun nämä hajuhommat tuntuvat menevän hyvin, kannattaa kuitenkin hyvin kriittisesti tarkastella harjoitusta ja mitä siinä tapahtuu. Tuhka ei ollut varma siksi, että se olisi valinnut lähtöhaju-kohdehaju-perusteella oikean purkin vaan siksi, että siitä kohdepurkilta oli jo palkattu, Mahla oli sitä kuolannut jo ja se purkki tottakai erottui selvästi muista purkeista. Nimittäin kun taas palattiin purkkiradalle, jossa koirat hakivat eri kohteita, Tuhka jumittui hyvin vahvasti siihen Mahlan etsimään hajuun. Mahla osaa keskittyä ilmiselvästi itse asiaan, kunhan vaan malttaa, mutta Tuhkalla kokemattomuus näkyy vielä epävarmuutena tällaisissa asioissa.

Tässä matkan varrella on harjoiteltu pari pidempää esine-etsintää ja tuo pitkäjänteinen työskentely vaatii kyllä harjoitusta. Ahkerasti nenää käyttävä koira väsähtää yllättävän nopeasti. Raunioilla on joskus haettu laajalta alalta kauan, mutta siellä kohteesta lähtee kuitenkin niin voimakas haju, että koira jaksaa hyvin tehdä töitä, kun ei tarvitse olla niin tarkka. Mutta kun haetaan isolta pellolta kahta pudonnutta lehmän korvamerkkiä niin kas kummaa, kun koirat väsyvät.

Jotenkin tuntuu, että millään ei riitä harjoitella niitä kaikkia osa-alueita hajutyöskentelyssä, mitä haluaisi vahvistaa. Siihen vaan kuuluu niin paljon kaikkea. Yksinkertaisesti se on koiralle toki vain lähtöhajun hajun etsimistä, oli kohde iso tai pieni. Mutta jos haluaa oikeasti totuttaa koiran siihen, että kohde voi olla ihminen metsässä tai rakennuksessa, ihminen ihmisjoukossa, auto parkkipaikalla, pudonnut hihna metsässä, klemmari asvaltilla, karannut kilpikonna heinikossa tai tuore tai vanha jälki ihan missä tuulen tuiverruksessa vaan ja se löytyy joko nyt tai puolen tunnin päästä tai sitten ei löydykään mitään niin johan on harjoittelemista. Kokemuksen kautta koirat oppivat yleistämään nenätyöskentelyn, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Jos haluat, että koira tekee tarkkaa työtä jäljellä asvaltilla, mikä on vaatimustaso kun pitäisi etsiä ihminen muutaman hehtaarin vaikeakulkuiselta metsäalueelta? Ja mitä vahvistat, koska se, mitä vahvistat, vahvistuu? 

Mahla on hyvä esimerkki monipuolisesta koirasta, jolla eri osa-alueet ovat vahvuuksia ja osa heikkouksia. Mahla on tarpeeksi laiska ja fiksu, se on pääasiassa aika suurpiirteinen ja etenevä, jaloillaan töitä tekevä, mutta se osaa myös rauhoittua tarkkaan työskentelyyn, kun se kokee, että päämäärään ei pääse muuten. Tuhkalla ei tätä kokemuksen tuomaa taitoa vielä ole. Se tekee oikeastaan sillä tarkkuudella, millä siinä harjoituksessa vaadit ja mihin sitä kannustat, mutta se ei osaa säädellä sitä itse. Pääsääntöisesti koiran nenä on helppo saada ylös, mutta se on vaikeampi saada alas, joten me pyritään vahvistamaan enemmän sitä nenän laskemista.

Tulihan paatosta. Tuhkalla on tässä ollut myös id-jatkiskertoja ja vielä on yksi jatkiskerta jäljellä. Mahlalla alkaa jatkiskakkonen nyt loppukuusta.

Mahla on viettänyt tässä myös yhden päivän eläinlääkärissä tiputuksessa. Viime viikonloppuna se oli vaisu ja ensimmäinen erittäin hälyyttävä merkki sen voinnista oli se, että se jätti ruuan syömättä. Mahla on niin ahne, että sen täytyy olla tosi kipeä, jos se ei syö. Tilannetta seurattiin, mutta maanantaina sitten päätin soittaa eläinlääkäriin. Akuuttiaikojakaan ei ollut tarjolla, mutta sovittiin, että vien Mahlan päiväksi lääkäriin ja tutkivat sen sitten kun ehtivät. Onneksi on tuttu eläinlääkärikeskus ja Mahlalle tutut hoitajat, joten hyvillä mielin jätin koiran sinne. Kun Mahlan lempparihoitaja vei Mahlan omaan häkkiin, se heilutti häntäänsä, vaikka olikin muuten melko apaattinen ja väsynyt. Mahla oli tutkittu hyvin nopeasti siitä, kun sen lekuriin vein. Muuta ei löytynyt kuin että koira oli jonkin verran kuivunut ja tulehdusarvot olivat koholla. Diagnoosina oli suolistotulehdus. Mahla oli päivän tiputuksessa saamassa nesteitä takaisin ja illalla pois hakiessa se oli reipas oma itsensä. Nopeasti tuo toipilas on palautunut, ruoka maistuu ja häntä heiluu, mutta ainakin tämä viikko otetaan silti ihan rauhassa ja toivotaan, ettei takapakkia tule.

Aksaa

Pitkästä aikaa käytiin tiistaina agilitytreeneissä. Oli mun vapaavuoron vetovastuu. Tehtiin rataa, jonka mä olin suunnitellut. Siinä oli lähinnä tarkoitus olla paljon helppoa, mutta myös niitä käännöksiä, joita Tuhkan kanssa ei ole vielä juurikaan tehty. Ja toisaalta kontaktiesteet.

Ensin otettiin Tuhkan kanssa pätkä 1-10. Kolmoshyppy harjoiteltiin ihan erikseen yksittäin ensin ja parin kolmen toiston jälkeen Tuhka ymmärsi, mistä on kysymys. Muuten pätkä meni hyvin. Putkiin se painaa lujaa, mutta suoralla 8-10 se ei nähnyt suoran päässä olevaa putkea, joten se ei irronnut.

Tokalla kierroksella otettiin loppupätkä eli 10-19. Hypyt 11 ja 12 harjoiteltiin myös yksittäin. Ja vau, miten hienosti tuo pikkukoira teki, kun se pääsi jyvälle hommasta. Mä pystyn ohjaamaan sen ihan reilusti edellä, jolloin se saa mahdollisuuden ja tilaa itse tehdä ratkaisut hypyllä. Ja pikkumies teki hienosti. Rimat sillä on edelleen noin 35-40 cm ja kaikki vähän eri korkeudella. Sitä korkeampia ei radalla vielä voida ottaa, itsevarmuus ei riitä.

Me edetään palanen kerrallaan. Tuhka vaatii aikaa ja pohdintaa yksi asia kerrallaan. Se hoksaa tosi hyvin ja tekee hyvin hommia, mutta kriteerinnoston kanssa saa olla tarkkana. Se hyppää ihan hyvin, korkeammilla rimoilla ei vielä riitä itseluottamus. Mutta se joutuu keskittymään mun ohjaukseen niin paljon, että harjoitellaan sitä rimat matalalla.

A-este ja puomi ovat hienolla mallilla, vaikkei niitä olla loppujen lopuksi kun ehkä reiluissa viidessä treenissä harjoiteltu kokonaisina. Uskalsin jopa ensimmäistä kertaa jatkaa matkaa pysähdyksen jälkeen ilman palkkaa.

Seuraavaksi Tuhkan kanssa jatketaan ohjausharjoittelua, siis lähinnä käännöksiä. Keppiprojekti pitäisi myös aloittaa, samoin renkaan harjoittelu. Luustokuviin Tuhka menee talven aikana, joten sitten vasta ehkä pohditaan sitä rimojen nostoa ihan tosissaan.

Paimennusleirillä

Kaunis, lämmin syksyinen viime viikonloppu kului rattoisasti Kuttukuussa paimennusleirillä. Leiri oli antoisa, opettavainen ja en voi sanoa kuin että hymy oli huulilla koko viikonlopun. Leiriporukka oli hyvin auttavainen ja yhteen hiileen siellä puhallettiin toinen toistamme auttaen.

Mahlan kanssa viikonlopun teema oli poispäinajo. Sitä alettiin harjoittelemaan kujassa, jossa koira kuljettaa itsenäisesti lampaita ja ohjaaja kulkee kujan ulkopuolella. Kuitenkin ehdimme tekemään monenlaisia avustavia töitä siinä ohessa.

Varikolla... Vaikkei mua eikä koiraa juuri näy. :)

Varikolla työskenneltiin hakemalla sieltä lammasryhmiä paimennusaitauksiin. Kerran koottiin laitumella syömässä ollut koko porukka, nelisenkymmentä määkivää varikolle ja jaettiin ne häkkeihin. Mahla oli tällä kertaa vähän rennompi ja paineistui vähemmän varikolla kuin viimeksi. Edelleen se on sille vähän paha paikka, mutta tällä kertaa Mahla ei väkisin yrittänyt työntää lampaita mulle vaan malttoi pysyä myös paikallaan.

Kahdesta vierekkäisestä aitauksesta lampaat pääsivät loikkimaan aidan yli ja siksi tehtiin Mahlan kanssa vajaan kahdenkymmenen lampaan jako rännissä pariin kertaan ihan tarpeeseen, ei vain harjoitellaksemme. Ja Mahlan kanssa tehtiin oikein sujuvat rännityöskentelyt. Mahla malttoi ja mä pystyin keskittymään omaan hommaani eli pelaamaan porttien kanssa. Kummasti myös porttityöskentelyt yleensäkin on helpompia, kun voi luottaa koiraan eikä tarvitse keskittyä siihen, mitä se tekee vaan keskittyy vaan omaan tekemiseensä. Peruskuljetukset ovat Mahlan kanssa helppoja ja se tuntuu hienolta.

Poispäinajot menivät itse asiassa tosi hyvin kujassa. Mahla toimii itsenäisesti, kuljettaa lampaita rauhassa ja mä ehdin yleensä hyvin toiseen päähän niin, että lampaat saivat vedon muhun kujan jälkeen. Mä innostuin asiasta jopa niin paljon, että voisin talven aikana opettaa Mahlalle suuntakäskyt, jotta päästäis ens kesänä harjoittelemaan poispäinajoa ihan oikeasti. :)

Meitä myös taas kannustettiin kisaamaan. AHBAn kisastartteja olisi ollut mahdollisuus viikonlopun aikana suorittaa, mutta Mahla oli niin väsynyt jo siinä vaiheessa, että päätin, ettei siinä olisi mitään järkeä. Paimennuskoepaikat vaan ovat niin kaukana, että mua ei oikein huvita ajella päivää ihan vaan yhden koesuorituksen takia (sama pätee muissakin lajeissa). Mutta ehkä ensi kesänä sitten voitaisiin esikokeeseen mennä, vaikka samaa pohdiskelin jo tälle kesälle.

Tuhka oikeastaan yllätti sillä, että se oli ottanut harppauksen asiassa eteenpäin kesän aikana. Nyt se sai lampaat liikkeelle itse ja pysyi lauman takana. Se ei pyrkinyt mua kohti niin paljon kuin keväällä. Lisäksi se ei väistänyt lampaita, jotka pyrkivät sille sanomaan, että pidä vähän enemmän väliä. Se vaan röyhisti rintaansa ja pysyi paikallaan.

Tässä kuljetetaan Tuhkan kanssa lampaat häkin/välikön läpi takana olevalle laitumelle. Tuhka teki hienosti töitä!

Tuhkan kanssa tehtiin lyhyitä harjoituksia, mutta Tuhka teki tosi hyvin. Lauantain kolmas harjoitus oli sille jo liikaa, mutta sunnuntaina se taas jaksoi hyvin kolme harjoitusta. Pääasiassa harjoittelimme siis ihan peruskuljetusta pienellä ryhmällä sekä pienimmässä aidassa että keskimmäisellä pellolla. Tuhka oli hyvin keskittynyt työhön, ei paskansyöntiin tai haahuiluun. Sillä on ajatus tasapainosta ja se hakeutuu keskilinjalle hyvin. Vielä sillä ei ole voimaa riittävästi ja etenkin ohjauspaineen alla sen voimat hiipuivat. Paljon Tuhkaa ei tarvinnut ohjailla vaan lähinnä kehua ja kannustaa. Kyllä se ohjauspaineeseen alkoi jo sunnuntaina rentoutua niin, että pystyi keskittymään lampaisiinkin.

Tuhka on siinä vaiheessa, että se ei meinaa jaksaa saada paikallaanolevia lampaita liikkeelle, mutta pärjää hyvin, kun lampaat liikkuvat. Yritin itse helpottaa sen työtä liikkumalla reippaasti, jolloin lampaat pysyvät todennäköisemmin myös liikkeessä. Omaan ohjaamiseenikin sain taas kovasti vinkkiä etenkin silloin, kun tulee tilanne, että koira ei saa lampaita liikkeelle.

Tuhka kohtaa lampaan, ei muuten väistä, vaikka lammas sitä kokeilee. :)

Sunnuntaina kuljetimme lampaat pariin otteeseen pienestä aidasta häkin/välikön läpi toiselle laitumelle eli pääsimme harjoittelemaan porttityöskentelyä. Se meni Tuhkalta oikein hyvin. Tuhka pysähtyi hyvin portille ja toimi rauhallisesti. Ahdas välikkökään ei aiheuttanut ahdistusta Tuhkassa, vaan se pysyi rohkeasti lampaiden takana. Tuhka on tosi rauhallinen ja itsevarma. Siitä tulee kyllä luotettava ja hyvä kaveri, kun se saa rauhassa kehittyä. Hötkyilemätön käytös antaa mahdollisuuden myös sille, että se saa rauhassa itsekseen mietiskellä asioita eikä sen käytökseen tarvitse juuri puuttua esimerkiksi kenenkään turvallisuuden takia.

Jos sitä joskus treenais...

Tuhkan kanssa agilityt ovat vähän jääneet. Jotenkin ei ole aikaa eikä intoa. Toisaalta intoa on aina sitten, kun päästään treenaamaan. Nyt perjantaina oli treenikenttämme Koiralan avajaismätsärit. Avajaisissa esiteltiin myös kerhon toimintaa ja eri harrastuslajit esittäytyivät. Me olimme kummankin koiran kanssa esittelemässä agilitya.

Rata oli yksinkertainen, jotta sitä pystyivät menemään vähän harrastaneetkin koirat. Hankalat esteet kuten rengas, kepit, keinu ja pituus olivat alussa ja lopussa ja ne pystyi näin jättämään halutessaan pois. Rimat olivat 45 cm molemmille koirille.

Mahla sai kaasutella ensin ja voi kun se koira nauttii tekemisestä. Mä sain taas vaan juosta hullun kovaa ja olla ajoissa. Mahla niin rakastaa agilityä, juoksemista ja hyppimistä. Se ei meinannut nahoissaa pysyä. Mikä parasta, Mahla ei myöskään mennyt jumiin, kun sitä viikonlopun tarkkailin ja hieroin.

Tuhkahan ei rengasta, keppejä eikä pituutta ole harjoitellut, joten ne jätettiin välistä. Tuhka kyllä eteni hyvin ja turhia hidastelematta, mutta se oli epävarma hypyillä. Tuhka ei ole juurikaan harjoitellut vielä korkeammilla rimoilla, joihin 45 senttimetriäkin kuuluu, joten se joutui vähän pohtimaan asiaa. Putkiin jätkä irtosi tosi hienosti ja takanaleikkaukset putkiin olivat paikallaan.

Keinua mentiin nyt kokonaisena kolmatta kertaa ja voin olla ylpeä Tuhkasta. Se menee rohkeasti keinulle, toisaalta pehmeällä hiekalla keinu ei kyllä kolahtanutkaan kovaa maahan. Mä ohjaan Tuhkan keinulle samalla tavalla kuin Mahlan eli hidasta itse ennen keinua reilusti. Hidastaminen tapahtuu omasta sijainnistani riippumatta silloin, kun koira tulee edelliseltä esteeltä. Mä en rajoita koiran vauhtia, Mahla on aina mennyt keinulle kovaa ja niin menee Tuhkakin. Se, mitä omalla hidastamisella kerron koiralle, on että tämä on keinu eikä puomi. Puomille ohjaan juoksemalla itsekin. Tällöin koira erottaa nämä kaksi estettä. Itse esteen suorittaminen ja vauhti on koiran itse säädeltävissä. Vaikka olisin paljonkin jäljessä koiraa, kun se menee keinulle, saan sen aina kuitenkin kiinni (tai ehdin mennä edelle) koiran suorittaessa keinua.

Tuhka meni tosiaan kolmatta kertaa keinua ja voin sanoa, että se osaa suorittaa keinun itsenäisesti ja pysähtyä alastulokontaktille. Tuhka oli oikein pätevä poika. Se menee esteelle kovaa, rohkeasti, mutta jarruttaa hyvin, antaa keinun laskeutua ja menee alastulolle 2on2off-asentoon. Toki edelleen saadaan kontakteja treenata, vauhtituloja, eri kulmia ja ohjaajan eri sijainteja ja palkkaan luonnollisesti joka kerta alastulolta. Mutta treenikertoihin nähden ollaan tosi pitkällä! Nyt kun päästäis vähän ahkerammin treenaamaan niin saatais ohjausasioitakin eteenpäin. :)

Särkänniemeen Särkänniemeen

Hajutreenit on tältä syksyltä aloitettu. Porukalla ollaan oltu treenaamassa metsässä. Tuhkalla on vauhtia ja se on löytänyt idean etenevästä työskentelystä. Hyvä niin. Toivottavasti se seuraa asvaltillekin. Yhdet jäljet ollaan tehty pellolle ja ne sujuivat kummaltakin hyvin. Häiriöjälkiin ollaan myös keskitytty ja todettu taas sama vanha juttu, että tuttujen häiriöt ovat vaikeita. Ei auta muuta kuin harjoitella näitä.

Purkkirataa ollaan tehty kotona muutama kerta. Tuhka jumittaa ensimmäiselle purkille, Mahlalla on pysynyt paketti kasassa. Purkkiksella ollaan harjoiteltu tuttujen erottelua ja se on hankalampaa kuin vieraiden erottelu.

Eilen oli Särkänniemen huvipuistossa kauden päättäjäiset ja mehän mentiin sinne treenaamaan. Aluksi vähän käppäiltiin alueella ja totuteltiin väkijoukkoon, huutaviin ja juokseviin lapsiin, pyöriviin härveleihin, sillalta tippuvaan veteen ja kaikkeen, mitä siellä nyt vastaan tuli. Konserttikin siellä oli.

Janne oli maalimiehenä, joten ainakin siltä osin hommaa vähän helpotettiin. Tuhkan "jälki" oli alle sata metriä, koska konserttilava ja ihmismassa oli edessä niin, että pääsin antamaan lähtöhajun vasta aika myöhään. Tuhka teki kyllä töitä, mutta jäljestämisestä en osaa sanoa. Janne löytyi kuitenkin nenällä eikä silmällä. :)

Mahlan jälki oli 180 m. Mahlakin teki töitä, mutta helppoa se ei ollut. Ihmisiä tuli koko ajan niin paljon, että jouduin rajoittamaan koiran edestakaista liikettä aika paljon. Seinänvierustoja mentiin ja kyllä Mahla aikalailla ydinjäljellä koko ajan olikin ollut. Janne seisoi ihmisten keskellä pienellä aukiolla ja Mahla kyllä nenällä sieltä Jannen bongasi. Toki koirat olivat kiinnostuneita kaikista ihmisistä. Esineet matkalla auttaisi siirtämään fokusta enemmän maahan, mutta toisaalta kun ajetaan tuoretta jälkeä niin se nenä on väkisinkin ylhäällä.

Erityisen tyytyväinen olen kumpaankin koiraan ja niiden pääkoppiin. Kumpikin otti varsin lunkisti ihmisjoukon, erikoiset äänet ja valot, kiljuvat ja juoksevat lapset, härvelit, yllättävät tilanteet. Kumpikin pystyi keskittymään myös työntekoon, vaikka varsinainen jäljestys oli turhan hankalaa, mutta kummallekin oli varsin selvää, mitä oltiin tekemässä ja maalimies löytyi varsin vakuuttavasti. Toki siinä olisi pitänyt muutkin ihmiset haistella läpi, koska selvästi kun tuoretta jälkeä ajettiin, kummatkin olivat ihmistä hakemassa. Jouduin rajoittamaan koirien liikkumista ja matkalla välillä tuli ohikulkevia lapsia taputtelemaan koiria. Ne eivät olleet millänsäkään vaan jatkoivat hommia kyllä.

Muuta ei olla harrastettu. Aksa on Tuhkan kanssa ollut jo hetken tauolla, jotenkin en jaksa motivoitua siitä enää niin kovasti. Ja vaikka pystyisin treenaamaan koska vaan niin treenikentälle on sen verran matkaa, ettei sinne tule niin vaan lähdettyä. On noi kotona temppuillut ja jumpannut, että ei me ihan vaan lenkkeilyn varassa olla oltu.

Paimennuksesta

 

Kirjoitan joitakin ajatelmia noiden koirien paimennustaidoista. Ne ovat hyvin erilaisia. Toki on muistettava, että Mahla on paimentanut jo monena kesänä ja Tuhka oikeastaan ensimmäistä kesää.

Mahla on vahvatahtoinen myös paimentaessaan. Se ei kysele eikä ole arpomassa vaan se sanelee, miten mennään. Monesti Mahlalta joutuu ottamaan vähän luuloja pois alussa, koska se ottaa jonkinlaisen auktoriteetin itselleen sillä, että ensin mennään vähän reippaammin tilanteeseen. Toisaalta ei se eläimiä juoksuta tai kohtele huonosti.

Lehmiä on saanut paimentaa pääosin Tuhka tänä kesänä. Mahla on joutunut jäämään kotiin. Tuhka ei nimittäin kestä sitä, että Mahla on mukana. Tai siis kestää, se saa voimaa Mahlasta ihan älyttömästi ja sitten mennään kovin rohkeasti ja päättäväisesti, mutta se päänkäyttö unohtuu siinä samalla. Tuossa eilen aamulla kuitenkin otin myös Mahlan mukaan. Tällä kertaa otin myös sauvan mukaan ja komensin Mahlan heti alussa olemaan nätisti. Ja se lähti tekemään töitä nätisti. Se ei pidemmässä kuljetuksessa käyttänyt ääntä lainkaan, mutta työskenteli niin aktiivisesti kuin tarvitsi. Lehmät eivät ajatelleetkaan pysähtyvänsä syömään, mutta toisaalta eivät myöskään nousseet koiraa kohti. Toisessa kapeassa kohdassa Mahla meni liian nopeasti kapeikkoon ja yksi lehmä jäi toiselle pellolle. Huomautin Mahlalle ja yllättävän hienosti Mahla lähti nimenomaan kiertämään eläintä (Tuhka vähän sössi siinä ilman ajatusta...).

 

Tuhka on paljon rauhallisempi ja vähempitahtoisempi paimen. Kun se menee itsekseen ja rauhakseen niin kyllä sillä ajatusta on ja se lukee lehmiä varsin mukavasti. Toki meidän lehmät on turhan luottavaisia koiria kohtaan... Välillä Tuhka kyllä pysähtelee haistelemaan maata ja mussuttamaan ruohoa, mutta hyvin vähän. Se on selvästi aika hyvin kartalla, mikä on homman nimi. Tuhka ei yhtään myöskään kysele, että onko hommia tehtävä. Mahlan kanssa jouduttiin pari kesää keskustelemaan siitä, kenen ehdoilla paimennusta tehdään. Tuhka ei ole osoittanut mitään merkkejä siitä, etteikö se tekisi töitä. Toisaalta se ei kyllä ole läheskään yhtä intensiivinen kuin Mahla.

Kuitenkin viime kesän perusteella mä olen erittäin tyytyväinen Tuhkan kehitykseen tänä kesänä. Meidän lehmät ovat olleet sille kyllä hyviä harjoituskappaleita tai siis töitähän me ollaan tehty. Lähtökohtana oli kuitenkin varsin voimaton nuori koira, mutta se selvästi löysi voimansa lehmien kanssa. Jopa järkevän äänenkäytön se on löytänyt. Mahlalta se on oppinut myös reippaampaa liikkumista. Poispäinajo näyttää olevan Tuhkalle luontaista, se irtoaa reippaasti minusta kuljettamaan eläimiä edelläni. Sen sijaan tasapainoon se ei hakeudu ja jos sitä joutuu ohjailemaan siihen niin sen aivojen käyttö loppuu. Näin voin todeta ainakin edellisten lammaspaimennusten perusteella.

Mahlan kanssa on kiva kokeilla erilaisia haasteita, koska se toimii niin itsenäisesti ja nätisti. Ahtaat tilat paineistavat sitä, mutta muuten se työskentelee kyllä rohkeasti. Mahla kuitenkin oppisi luottamaan vahvuuteensa varmasti hyvin nopeasti, kun se vain saisi tehdä oikeasti töitä ahtaissa tiloissa.

Uudistuksia blogissa

Meillä alkaa olla loma lopuillaan ja kohta lähtee koiratkin maaseudun rauhasta taas kaupunkiin. Tällä kertaa Ylöjärvelle, jonne olemme muuttaneet. Koirat eivät montaa yötä ole ehtineet vielä tässä asunnossa olemaan, mutta yhtään eivät silloin ole ulkoa kantautuvista äänistä häiriintyneet. Tässä asunnossa ei ole tuulikaappia eikä kaksinkertaista ulko-ovea, joten ulkoa kantautuu huomattavasti enemmän ääniä kuin aiemmissa asunnoissa.

 

Mustikassa ollaan käyty muutamia kertoja ja koirat tykkäävät. Ne pysyvät kivasti metsässä lähellä, vaikka pysytään lähes paikallaan. Kummatkin koirat popsivat kovasti mustikoita ja usein niitä seuraamalla löytää parhaat paikat. Ne kun eivät jäkälän joukosta pieniä napsi vaan ne komeimmat marjat.

 

Kesän harrastamiset ovat tosiaan olleet hyvin vähissä. Paimennus on ollut meidän "kesälaji", mutta sitäkään ei ihan hirmuisen ahkerasti tehty. Molemmat koirat ovat kuitenkin tehneet sellaisia tehtäviä, joita ne eniten ovat tarvinneet. Mahla on saanut käydä herkillä lampailla hankkimassa malttia ja Tuhka tehdä poispäinajoa lehmien kanssa. Vielä syksyllä meillä on paimennusleiri tulossa Kuttukuussa ja mielenkiinnolla odotan erityisesti, miten Tuhkalla lehmien paimennus on vaikuttanut lampaiden paimennukseen.

Tuhkan kanssa treenattiin alkukesästä kerran viikkoon agilitya, mutta siitäkin on sittemmin ollut taukoa. Syksy toivottavasti tekee muutoksen tähän ja päästäisiin edes jonkinlaiseen kerran viikossa treenaamiseen käsiksi. Kepit on syksyn projekti, mutta toteutus on vielä vähän mietinnässä.

Hajutreeneihin palailemme toivottavasti jo loppuviikosta. Uskon, että kesän tauko on tehnyt kummallekin hyvää. Ja itsellä ainakin on jo kova palo takaisin hommiin.

Siispä näin koulujen alun lähestyttyä päätin tehdä jotain muutoksia myös tänne blogiin varsinkin kun kotisivujen päivittäminen on jäänyt aivan unholaan. Lisäsin molemmille koirille omat sivut, johon pääasiassa kokosin kuvia (ja toivottavasti niitä myös sinne vielä lisäilen) ja vähän tekstiä koirien luonteista ja harrastusominaisuuksista eli niistä tärkeistä asioista. Koe- ja näyttelytuloksia sinne ei ole kirjattu, mutta ne suurinpiirtein löytyvät blogiteksteistä. Terveystuloksia on tarkoitus päivittää vielä koirien sivuille, koska ne menevät osastoon olennaiset asiat.

Lomalla

Koirat jatkavat edelleen maalaislomaansa. Päivät pitkät ne ovat vaan mukana maalaistalon tohinassa, paljon pihassa ja melkein aina vapaana. Ne ovat poimimassa mansikoita mansikkamaalta, viemässä tai hakemassa lehmiä laitumelta, heittelemässä frisbeetä, grillaamassa makkaraa, hakemassa postia ja muuta sellaista. Ja ne silminnähden nauttivat olostaan. Niin mäkin. Mikä muu olisi sen rentouttavampaa. Koirat ovat olleet maalla, vaikka minä ja Janne emme aina maalla ole olleetkaan vaan reissanneet ympäriinsä.

 

Ensimmäisenä kerron, että kilppari on löytynyt! Se löytyi samasta suunnasta, jota kaikki koirat merkkasivat. Se oli mennyt autotallin (jota epäilimme mahdolliseksi paikaksi) ohi kompostialueen (joka oli toinen mahdollinen paikka) vierestä, jatkanut aidan reunaa, mennyt autotien yli ja löytyi sieltä. Koska kompostialue kiinnosti koiria, arvelimme, että konna on aidan toisella puolella ja Mahlan kanssa totesimme sen pihan kuitenkin tyhjäksi. Tyhjä se todellakin oli! Harmi vaan, että yksikään koirakko ei käynyt tien toisella puolella vaan meidän etsintä rajoittui siihen. No, oppia kaikki. Nyt näillä tiedoilla taas osataan jatkossa ehkä tulkita koiria paremmin ja myös päätellä mahdollisia reittejä koirien reaktioiden perusteella. Olisihan se pitänyt tajuta, että kun koirat merkkaavat sinnepäin niin olisi haravoinut alueen kauempaakin...

Treenirintamalla on pääpiirteittäin erittäin hiljaista. Tuhka on ollut paimennusjutuissa mukana ja kun se oli kerran Mahlan kanssa viemässä lehmiä, se oppi jotain oleellista paimennustyössä. Se voi oikeasti ohjailla elukoita. :) Mahlahan pistää elukoihin vauhtia eivätkä lehmät kysele yhtään mitään. Sen jälkeen Tuhkakin päätti käyttää kroppaansa enemmän. Edelleen Tuhka tekee välillä hönttejä ratkaisuja, joutuu puolivahingossa väärään paikkaan, mutta se on hyvin innoissaan töistä. Koska en juurikaan ohjaile koiraa, poispäinajaessa tulee niitä tilanteita, että se ei ihan ole viemässä lehmiä oikeaan suuntaan. Näissä tilanteissa toki huikkaan sille ja se on hyvin kyllä kuulolla. Hakukaaria siltä ei tule yhtään vaan se menee hyvinkin läheltä lehmiä. Tosin, näissä tapauksissa ne hakukaaret olisivat tarpeettomia, mutta jatkon kannalta toki olisi ihan mukavia. Tuhka myös rohkeasti menee lehmien ohi esimerkiksi tilanteissa, joissa tullaan portista ja lehmät odottavat jo suljetulla portilla. Kun portti avataan, Tuhka menee rohkeasti lehmien ohi niiden taakse.

Agilitya treenailtiin viime viikolla vapaavuorolla. Kesän projektina on ollut kontaktiesteet ja en voi olla kuin tyytyväinen siitä kehityksestä. Valmiita itsenäisesti suoritettavia esteitä ne eivät vielä ole, mutta erinomaisella alulla kuitenkin. A-este ja puomi sujuvat hyvin, niille tullaan lujaa myös vähän eri suunnista, ne edetään lujaa ja pysähdyskin muistetaan heti tai ainakin parin muistuttelun jälkeen. Palkka tulee pysähdyksestä joka kerta. 

Keinu jäi kontaktiestekurssin jälkeen siihen, että sitä oltiin menty vain yksissä treeneissä kokonaisena. Viime viikolla vapaavuorolla otin keinua yksittäisenä esteenä. Päätin edetä suoraan hyssyttelemisvaiheen ohi samoin kuin aikanaan Mahlan kanssa ja laittaa maahan keinulaudan jälkeen namikupin ja sitten vaan koiraa keinulle. Ensin keinun edestä, mutta auttamatta, hidastamatta ja keinu sai ihan normaalisti kaatua. Ensimmäisillä kerroilla Tuhka loikkasi ennen keikautusta pois, ei hätää, siitä ei tullut namia ja otettiin vaan uudestaan. Montaa kertaa sen ei tarvinnut loikata ohi, kun se tajusi, että vaikka keikahdus on vähän ikävä, se on tehtävä. Ja kun näin oltiin pari kertaa menty niin eikun vauhdilla keinulle. :) Opetan keinulle saman ohjauksen kuin aikanaan Mahlalle eli hidastan itse ennen keinua ja koira saa mennä esteelle itsenäisesti. Tämä erottaa keinun puomista. Ja hienostihan tuo koira sinne hidasti ja oppi muutamassa toistossa hienosti kyykkäämään alastulolla, jolloin tömähdys ei ota niin voimakkaasti etupäähän. Hieno Tuhka! Paljon on työtä keinun kanssa vielä ennen kuin se on varma ja valmis, mutta olen tyytyväinen siihen, että uskalsin Tuhkankin kanssa ottaa kertaheitolla esteen haltuun. Keväällä mulla oli kuitenkin keinun ääntäkin epäröivä koira, että ihan hyvin me edetään. :)

Muuten tehtiin Tuhkan kanssa rataa. Suoraahan se painaa minkä jaloistaan pääsee, mutta kääntymiset on sitten syksyn harjoituslistalla. Muita ensitilassa harjoiteltavia juttuja on neljän etäisyyden/korkeuden hyppisharjoitus ja triangelihyppisharjoitus korkeilla uloimmilla hypyillä. Tuhka tarvitsee varmuutta eri estekorkeuksille ja käännöksiin. Tosin niitähän me ei olla vielä ehditty harjoittelemaankaan. Suoraa, mitä ollaan harjoiteltu, se juoksee kovaa. Teknisesti se on oppivainen, mutta normaalin agilityradan estevälit ja -korkeudet ovat sille vielä outoja, mutta pikkuhiljaa aletaan pääsemään niihin.

Vapaavuorolla aikataulullisista syistä myös Mahla sai juosta radan pari kertaa. Para-agilitykoirana se hyppi minihyppyjä, joka tarkoitti sitä, että mä muuten juoksin. Alkuun mä yritin koiraa ohjatakin kädellä ja äänellä, mutta loppuradasta mä vaan juoksin. Mahla on itsenäinen, se lukee linjoja ja kroppaa, sille ei tarvitse kädellä näyttää yhtään mitään ja ihan sama se on, mitä sille sanoo. Se on hieno! Ja voi sitä leveää hymyä ja onnellista koiraa, kun radan päätteeksi se sai lempparilelunsa. Harmittaa, että Mahlan kanssa ei voida harrastaa säännöllisesti. Ja juuri kun oltiin päästy siihen vaiheeseen, että esteopetukset oli tehty ja saatu ohjausharjoittelussakin oikea suunta (mä siis opin rytmittämään niin, että ehdin oikeasti olemaan oikeassa paikassa) niin sitten me jouduttiin jättämään kaikki kesken.

Mun kiinnostus tokoon ja kaikkeen opetettavaan kilpailulliseen on tällä hetkellä täysi nolla. Jopa agility ei saa enää sellaista sijaa kuin mitä se oli Mahlan aikana. Mä saan tehdä ja harrastaa koirien kanssa niin paljon mielenkiintoisempaa. Kun Mahlan kanssa lopetettiin agility, mä sanoin haluavani löytää meille harrastuksen, josta mä olen ihan oikeasti kiinnostunut. Silloin mä en olisi uskonut, että me löydetään harrastus, joka vie mennen tullen mielenkiintoisuudessaan agilityn. Joskus treenasin kolmekin kertaa viikossa aksaa, nyt vaikka mulla on aksakoira, me treenataan hyvä kun kerran kahteen viikkoon jos edes sitäkään. Sen sijaan hajujuttuja me tehtiin keväälläkin useamman kerran viikossa. Se vaan on jotain niin hienoa ja ihmeellistä. Tuhkan kanssa piti harjoitella vähän tokoakin, se on jäänyt aivan täysin. Se ei osaa vielä edes seurata! Perusasentoon se osaa tulla, istua ja mennä maahan se osaa. Kapulaa se pitää, mutta nouto on melkoinen haaste koiralle, joka ei tuo mulle yhtään mitään. Sen sijaan liudan temppuja ja kropankäyttöjuttuja se osaa, koska niitä tehdään aamuruuan eteen. :)

Erikoisten Etsintöjen Erikoisryhmä

Aloitetaan tiistain aksatreeneistä. Tuhkan kanssa tehtiin pitkästä aikaa hyppytekniikkaa. Putki, perussarja vinoilla hypyillä, putki ja power grid (9 ft välit, 40 cm).  Tuhka teki hienosti! Kertaakaan se ei kaahottanut niin, ettei olisi malttanut koota itseään jokaiseen väliin. Power gridiä tehtiin ensimmäistä kertaa ja ekalla kerralla Tuhkalta meinasi voima loppua kesken, mutta tokalla sitten jo korjasi. Toisena juttuna otettiin neljän hypyn perussarjalta vauhtia viiden hypyn kaarteeseen. Ihan ekalla kerralla Tuhka meni kaarteesta yli, ei siis jarruttanut riittävästi. Toista kertaa se ei sitä virhettä tehnyt. Kaikkeen otin nyt oman liikkeen mukaan ja taipumisharjoituksessa muuten lähetin Tuhkan pari kertaa takaakiertona perussarjalle. Hyvin se siitäkin selvisi. :)

No keskiviikkona sitten saatiin kutsu etsimään karannutta kilpikonnaa ja muutaman koiran voimin lähdettiin sitä hakemaan. Tässä kyseisessä etsinnässä ehkä hankalimmaksi asiaksi muodostui se, ettei me saatu koirille hyviä lähtöhajuja. Ja ilman lähtöhajua meidän koirat hakee kyllä vain ihmistä, koska mitään muuta me ei olla etsitty (sitä käärme-etsintää lukuunottamatta). Mutta käytiin kyseinen piha tarkasti läpi kaikkien koirien kanssa ja naapurin pihat jaettiin niin, että yksi koira kävi aina yhden pihan läpi. Valitettavasti konna pysyi piilossa. Vaikeaksi tämän etsinnän teki juuri lähtöhajun puuttuminen, mutta myös se, että konna voi olla piilossa jossain metrin ja kahden kilometrin välillä. Tai vielä kauempana, tuo kyseinen laji kun on vikkelä ja pystyy kulkemaan puoli kilometriä tunnissa. Ja kun konna on ollut kateissa jo monta päivää niin vaikea sitä on tietää, mihin mokoma on päätynyt.

Koirat eivät reagoineet muissa pihoissa oikein mihinkään. Ainoa, mikä niitä kiinnosti, oli autotalli ja monin tavoin meidän epäilyt kohdistuvat sinne. Valitettavasti koiria ei voinut meidän epäilemään tilaan päästää, joten toivottavasti omistaja käy tilan läpi. Hauska olisi kuulla, mistä kilppari lopulta löytyy, jos se jostain löytyy.

Mahla teki meidän koirista suuremman työn ja se etsi kyllä aktiivisesti. Mahla oli myös kiinnostunut kilpikonnien piha-aitauksesta, joten sen perusteella uskallan väittää, että jos konna olisi jossain lymynnyt, Mahla olisi siihen reagoinut. Sen verran outo juttu se on. Tuhka pääsi myös tarkistamaan piha-alueen ja sekin etsi aktiivisesti. Mitä sitten etsikin, sitä on mahdoton tietää. Jos tällaisiin etsintöihin jatkossakin kutsu käy niin niitä kannattaisi ihan oikeasti harjoitellakin ja panostaa siihen, että miten tuollaisesta jo kadonneesta eläimestä saa kunnollisen lähtöhajun. Lähtöhaju olisi kuitenkin näissä se oleellisin juttu, koska kyllä nuo koirat erotella osaavat.