Hajuleiri Virroilla

Päivitykset ovat laahanneet ja unohtuneet ihan puhtaasti työkiireiden takia. Treenattu ollaan silti, mutta tietokoneen ääreen en ole ehtinyt. Nyt alkoi syysloma, joten kenties saan tämän bloginkin taas ajantasalle.

Lokakuun alussa järjestettiin meidän tunnistusjälkiporukan ensimmäinen koulutusleiri. Paikalla oli 9 aikuista, yksi vauva ja 11 koiraa. Leiripaikaksi valikoitui Virrat, tukikohtana Marttisten lomahuvilat. Voin suositella paikkaa myös eteenpäin koiraleiripaikaksi, mukavat huvilat, erinomainen ruoka ja luontoa ympärillä.

Perjantai-iltana ohjelmassa oli vain majoittumista ja syömistä. Kävimme muutaman hengen voimin tekemässä myös jäljet valmiiksi aamua varten. Illalla pidettiin myös suunnittelupalaveria seuraavaa päivää varten. Jäljet, jäljen ajajat ja takamiehet oli valmiina tiedossa, kun lauantaiaamuna lähdimme aamupalan jälkeen ajamaan yön yli seisseet jäljet.

Mahlalla oli metsäjälki. Lähtö sille oli hankala, mutta eka esine nousi. Ilmeisesti jälki olisi ollut erittäin lyhyt ja Mahla bongasi toisen jäljentekijän jäljen ja vaihtoi sujuvasti sille. Vaikka erottelua olemme harjoitelleet jäljillä niin yleensä nämä jäljet ovat olleet suht tuoreita ja asvaltilla. Metsässä kova vauhti teki tehtävänsä ja Mahlan saatua väärän jäljentekijän esineestä ilmavainun, se lähti sinne. Ja koska tarkkaa tietoa jäljistä tai esineistä ei ollut niin enpä osannut ottaa koiraa sieltä poiskaan.

Tuhkan aamuinen jälki oli suurimmalta osalta kävelyteillä (hiekkaa/asvalttia) majoitusrakennusten lomassa ja päättyi metsäpolulle. Tuhka veti hienosti. Huomionarvoista oli vain pieni nenän kalibrointi siirryttäessä asvaltilta metsäpolulle. Siinä Tuhka vähän pyöri ensin ennen kuin jatkoi jälkeä.

Iltapäivälle meillä oli valmiina jäljet (2-4 h vanhat) Virtain keskustassa. Jäljet ajettiin sokkona eli vain takamies tiesi, missä jälki meni. Tuhkan tapauksessa takamies luki karttaa/ohjeistusta huonosti ja olimme väärällä puolella tietä. Vaikka sen selvittyä tuntui pahalta (harjoitus epäonnistui) niin näin jälkikäteen ajatellen se opetti paljon koiran lukemista. Ja toisekseen, kun jälki tien toiselta puolelta kääntyi pois, Tuhka kadotti hajun myös toisella puolella ja ylitti tien sille puolelle, minne jälki kääntyi. Että hienoa!

Mahla ajoi pidemmän pätkän ja jos sen aamuinen jälki meni vähän plörinäksi niin iltapäivän jälki meni erinomaisesti. Mahla ajoi sitä keskittyneesti ja tarkkaan ja ylitti ison tienkin lopussa.

Maalimies jääkiekkokaukalossa, jännä oli seurata, miten koira ratkaisi tehtävän löytää tiensä maalimiehelle.

Iltapäivän toisiin harjoituksiin olimme saaneet paikallisista reserviläisistä meille vieraita maalimiehiä. Se oli ihan huippua! Tehtiin hurlumheijälkiä jäähallin ympäristössä. Omieni kanssa tein parit jälkiharjoitukset, joissa maalimies oli päässä ja pari kertaa ihmispurkkiksen. Nämä meni hienosti.

Sunnuntaina oli jäljellä vain viimeiset harjoitukset, jotka olivat lyhyet esinejäljet Virtain keskustassa. Mahla kiersi liikenneympyrää ja Tuhka pari kadunpätkää. Molemmat koirat olivat varsin väsyneitä. Ne tekivät töitä, mutta Mahlalla väsymys näkyy härväämisen lisääntymisessä ja Tuhkalla taas hitautena ja haluttomuutena. Näistäkin jäljistä selvittiin, mutta ehkä loppuun olisi voinut tehdä jotain motivoivampaa ihmisen etsintää. :)

Kerron tässä muutaman ajatuksen, jotka heräsivät viikonlopun aikana.

- Motivaatio on kaiken a ja o. Meidän pitää saada koirille hyvä motivaatio. Jos koira haistelee mielellään kusia ja merkkailee matkalla (Tuhka), vaikka jatkaakin työtä, sen motivaatio jälkeen on liian heikko. Tätä voisi harjoitella niin, että olisi lyhyt jälki, jossa paljon häiriötä (esim. koiria) ja sen päässä palkkakuppi valmiina. Tai lyhyt hurlumhei, jossa paljon häiriötä.

- Erottelu on toiseksi tärkein asia heti motivaation jälkeen. Koirat osaa jäljestää, sitä ei tarvitse niille opettaa. Mutta erottelu vaatii harjoittelua ja vahvistusta koko ajan. Aina treeneissä sotketaan tutut hajut ja esineet samalle alueelle niin, että koiran varmuus kasvaa etsiä juuri sitä tiettyä vaihtamatta missään tilanteessa jälkeä tai ilmaisemmatta muiden esineitä.

- Monipuolinen harjoittelu takaa monipuolisen osaamisen. Meidän tavoite on opettaa koirat etsimään ja löytämään tietty ihminen välittämättä ympäristöstä, häiriöistä, kuljetusta reitistä tai ihmisen sijainnista/piilosta huolimatta. Silloin meidän pitää harjoitella sitä kaikkea. Treenata kaikkea mahdollista, mitä eksynyt ihminen voi tehdä. Kävellä ympyrää, mennä umpiperiä, oikaista erikoisista paikoista, pysähtyä ja olla, mennä sisälle rakennukseen, piiloutua minne vaan. Saati sitten, mitä haasteita aika ja säätila tähän kuvioon tuo. 

Eikä kysymys ole pelkästä koiran kouluttamisesta. Erityisen tärkeää on se, että mä osaan tulkita koiraani. Jos on satanut kaatamalla vettä ja ydinjälkeä ei enää ole, mun pitää oppia harjoittelun kautta tulkitsemaan koiraani, jotta me silti voimme etsiä menestyksekkäästi tällaisissa olosuhteissa. Me ei voida olettaa, että koira jäljestää aina nenä maassa ydinjälkeä. Entä jos sitä ydinjälkeä ei enää ole (esim. asvaltilla se ei niin kauaa pysy), mutta silti pitäisi kadonnut löytää? Silloin meidän pitää osata tulkita koiraa, auttaa sitä ja löytää ne painanteet, rotvallinreunat, raput, pusikot, missä hajua vielä on. Koirat on tavattoman hyviä, meidänkin pitäisi olla. Me ohjaajat pilaamme niin paljon, jos keskitymme siihen, että koiran on ilmaistava (haukku/rulla/maahanmeno/...) löytönsä ja ajatuksena. Voi kun ei se onnistu, meidän ohjaajien on otettava vastuuta ja opeteltava lukemaan sitä koiraa. Voin kertoa, että hajuharrastuksista avautuu ihan uusi maailman, kun alkaa vain katsomaan koiran tekemistä ja heittää romukoppaan omat ajatukset siitä, miltä koiran työskentelyn pitäisi näyttää. Ne on jokainen yksilöitä, joita ei voi laittaa samasta muotista läpi.

Mutta siis, huippu leiri, huippu seura, huippuja koiria ja ens keväälle on jo mietinnässä seuraava leiri! Kerrankin ehtii suunnitella ja ajatella ja toteuttaa.

Kuluneen viikon treenejä

On aivan pakko päivittää kuluneen viikon treeneistä kahdet. Maanantaina oli hajutreenit Topin tuvalla. Treenit oli ensimmäiset kolmesta risteystreeneistä ja ne tehtiin metsässä, koska metsässä on hyvä aloittaa nämä, koska se on melko häiriötön ja helppo ympäristö. Ja mitä vielä. Treenien vetäjä oli kävellyt muutaman tunnin aiemmin jäljet valmiiksi ja illaksi meidän kanssa samoihin aikoihin paikalle pukkasi suunnistajia. Topin tuvalla oli iltarastit! Häiriötä siis saatiin. Mahlalle varasin jäljen ihan rastien vierestä, mutta Tuhkalle rauhallisemmasta suunnasta.

Ei Mahlaa ennenkään ole häiriöt haitanneet, mutta jotenkin se teki nyt muhun suuren vaikutuksen. Jäljentekijä oli kävellyt aivan yhden rastin vierestä (joten suunnistajia oli lapannut kymmenittäin alueella), mutta Mahla päättäväisesti jatkoi jäljen suuntaan. Ne paljon puhutut risteykset olivat sille helppoja, se ei edes tarkastellut suuntia vaan meni suoraan oikeaan. No, tuttu jäljentekijä tietysti helpotti asiaa, mutta ihmeissäni olen silti sen suvereenista käytöksestä. Eikä ne ympärillä juoksevat suunnistajatkaan sitä häirinneet.

Perjantaina yksi tuttu oli juoksulenkillä tehnyt meille taajamajäljet Hervantaan. Ne treenit avasivat silmiäni etenkin Tuhkan osalta. Mun mielestäni Tuhka ei jäljestä asvaltilla vaan se haahuilee, haistelee pissoja ja menee nenä korkealla sinne minne sattuu menemään. Nyt mä perun sanani. Juuri siltä se näyttää kyllä. Mä roikuin perjantaina liinan päässä ja annoin koiralle täyden vapauden tehdä ratkaisuja myös risteyksissä. Mä halusin vaan katsoa, mitä se tekee. No sehän veti ihan just ydinjälkeä risteykset, talon vierustat ja parkkipaikan. Ehkä tuo ukkeli kuitenkin tietää, mitä tekee. Se vaan on niin tavattoman eleetön...

Agility on kivaa

Tällä viikolla käytiin Tuhkan kanssa kaksi kertaa ohjatuissa aksatreeneissä. Torstaina meillä alkoi seitsemän kerran ohjattu agilitykurssi Tähtitekniikalla ja perjantaina meillä oli oman seuran agilitykoulutus, jota piti Silja Larmu.

Agility on Tuhkan kanssa ollut koko pari vuotta vaikeaa. Mulla ei ole riittänyt motivaatio treenata säännöllisesti lähinnä sen takia, että Tuhka on haastava agilitykoira. Se on rauhallinen mietiskelijä ja mä en ole saanut siitä irti oikein mitään. Tekninen esteiden opettaminen on lisäksi mun mielestäni agilityssa se välttämätön paha, kaikista tympein osa. Sitten kun koira on estevarma, alkaa kaikki se, mistä lajissa tykkään. Eli oman itsensä haastaminen.

Tällä viikolla treeneissä Tuhkasta on kuoriutunut vähän kuin eri koira. Ollaan tehty rataa, mä olen päässyt haastamaan vähän itseäni ja tuo koira on ollut aivan intoa täynnä ja ennen kaikkea antanut itsestään enemmän. Sen kanssa on ollut kivaa! Tätä fiilistä mä olen kaivannut tämän pari vuotta ja ollut lyömässä hanskoja tiskiin sen takia, että en saa tuosta koirasta sen potentiaalia irti. Sehän on nopea ja ketterä, mutta ei aksaradalla. Paitsi tällä viikolla.

Torstain treenit olivat uudessa hallissa, uusilla esteillä ja uudessa treeniryhmässä. Haittasiko se Tuhkaa? No ei tasan yhtään. Se paineli menemään siellä innoissaan, täysiä ja teki kontakteja kuin olisi aina tehnyt. Aloitettiin helpoimmasta radasta, mutta vaihdettiin lennossa tokalle kierrokselle vähän vaikeammalle radalle ja Tuhka selvisi siitä hyvin. Tai siis me selvittiin. Oman ajoituksen kanssa mulla on paljon treenaamista, mutta hyvä alku tämäkin. Muutaman vuoden tauko on totisesti saanut mut unohtamaan kaikki ajoitukseen liittyvät asiat ja oma ketteryyskin on nollissa.

Perjantaina koulutuksessa tehtiin meille aivan liian haastavaa rataa. Tai siis ei muuten, mutta siinä oli takaakiertoja. Tuhka teki niitä ihan ok, mutta koska emme ole niitä harjoitelleet, en ole tyytyväinen sujuvuuteen. Takaakierrot haluan opettaa teknisesti ensin Tuhkalle ja vasta sitten radalla. Niinkun niin monen asian. Mä haluan tietää, mitä mä teen ja luottaa siihen, että mä tiedän, mitä mä teen. Ja siihen mä en pysty, jos pitää radalla tehdä erilaisia ohjauskuvioita, joita mä en ole harjoitellut etukäteen koiran kanssa.

Tuhka teki eilen kaikki 12 keppiä peräti kaksi kertaa tosi hyvällä draivilla! Ihan mahtavaa! Meidän keppiprojekti alkaa tuottaa tulosta. Sitten meillä olisi kaikki esteet valmiina ja ens keväänä me oltais ehkä kisavalmiita, jos vaan talvi saadaan treenattua hyvin. Rimat ovat vielä toistaiseksi olleet radalla 45 cm ja yksittäisissä korkeusharjoituksissa 55-60 cm. Eli hyppytekniikka ja rimojen nostaminen on seuraava vaihe. Neljät ohjatut hyppistreenit meille on tulossa niin toivon, että siellä saadaan korkeuden arviointia tehtyä rutkasti.

Mutta siis ihan uskomatonta on se, että tuosta niin rauhallisesta koirasta, jonka palkkaaminen on ollut haaste, on saatu noin paljon irti. Mä olen oikein tyytyväinen, että olen jaksanut kaikesta huolimatta olla kärsivällinen ja luottaa siihen omaan systeemiin, mitä olen lähtenyt tekemään sen kanssa. Mä olen osannut lukea sitä koiraa siinä mielessä, että se tarvitsee aikaa sisäistäkseen asioita ja antanut sille sitä aikaa enkä muuttanut systeemiä, koska se on ainaista väkisin vääntämistä ja useimmiten mulla on ollut vaan jonkinasteinen harmitus, kun olen treeneistä lähtenyt.

Keppiprojekti etenee

Nonniin. On kai aika taas päivittää Tuhkan keppiprojektin tilannetta. Kepit oli kesän tavoite ja nyt alkaa olla kesä lopuillaan. Ihan ei valmiiksi asti päästy kesän aikana, mutta ei me kauaksikaan jääty. Tämänhetkisestä tilanteesta ei valitettavasti ole videota, mutta yritän muistaa seuraavalla kertaa nakittaa jonkun kuvaamaan.

Tänään treenailtiin Koiralassa. Tehtiin kaksi settiä keppejä. Ekassa 6-8 keppiä useampi toisto ja toisessa setissä 8-10-6-6 keppiä. Tänään myös ensimmäistä kertaa otettiin putkesta vauhtia kepeille. Tuhka tekee jonkin verran virheitä, yrittää oikoa, mutta yleensä korjaa toisella kerralla. Sisäänmenot on pääasiassa onnistuneita, jos Tuhka lähestyy keppejä hieman kauempaa eli ehtii lukea keppien aloituksen. Jos ollaan lähellä niin silloin tulee virheitä, kun se ei ilmeisesti hahmota, mikä väli on eka.

Mä olen pitänyt huolen siitä, että Tuhkan vauhti pysyy yllä eli en anna sen kävellä keppejä. Yhtenäistä rytmiä Tuhka ei ole vielä löytänyt, pomppii välillä ja välillä askeltaa. Monesti se aloittaa pomppimalla ja sitten vaihtaa matalampaan askellukseen. Mä tykkäisin, jos se askeltaisi koko ajan, mutta sitähän nyt on mahdotonta kertoa koiralle... Ehkä se toistojen myötä rutinoituu jompaan kumpaan tapaan.

Tuhkan asenteeseen mä olen tyytyväinen. Mä olen vähän oppinut sitä, miten Tuhkan kanssa kannattaa edetä. Hankalaa se mulle on, mutta tuo koira vaan vaatii sitä aikaa ja kärsivällisyyttä. Lopputulos yllättää monesti positiivisesti. Asenteen opettaminen on sillekin yksi tärkeimmistä asioista ja sitä me ollaan nyt tehty sekä kepeillä että yleisestikin agilityssa. Ajattelu on tuon koiran heikkous ja vahvuus ja mun pitää oppia käyttämään sitä entistä enemmän vahvuutena. Mutta kun se on niin vaikeeta kuumakalle-Mahlan rinnalla.

Mutta siis, tässä vaiheessa Tuhka osaa mennä kepeille riippumatta mun sijainnista ja pujotella vauhdikkaasti 10 keppiä. Ohjauspuolenvaihtoja ei olla juuri treenattu. Vielä on lisättävänä se pari keppiä ja sitten aletaan hiomaan niitä sisääntulojakin oikein olan takaa ja lisätään häiriöitä. Kyllä tässä vielä työsarkaa on ennen kuin voin sanoa, että Tuhka osaa kepit. Siihen kun ei vielä riitä 12 kepin pujotteleminen. :)

Paimennusleirillä

Elokuun alussa vietettiin viikonloppu perinteisesti Vehmersalmella Kuttukuussa paimennusleirillä. Monta kertaa leiri on ollut se viimeinen, mutta aina sinne on päässyt seuraavanakin vuonna. Ja luvattiin mennä ens vuonnakin taas. Ja taas Sinikka aloitti sillä, että kun tuo Mahla pitäisi saada esikokeeseen. Sitä suorittaa niin harva porokoira, että koska tuo olisi siihen valmis niin sen kanssa pitäisi mennä. Mutta kun ne kokeet on niin kaukana, etten sen takia viitsisi ajaa koepaikalle...

Mahla harjoitteli pääasiassa varikkotyöskentelyä. Varikko on paikka, jossa lampaat odottavat pienissä ryhmissä häkeissä, jotta jokainen pääsee vuorollaan paimennettavaksi eikä kukaan unohdu pitkäksi aikaa paimennettavaksi vaan pääsee huilimaan. Me jaettiin porukkaa varikolla. Sunnuntaiaamuna otettiin koko ryhmä L-aidasta jaettavaksi varikolle. Lähetin Mahlan hakemaan porukan, päästin niitä pienempään häkkiin sopivankokoisen porukan, kutsuin Mahlan häkkiin ja siitä jaettiin taas pienempiin satseihin pienempiin häkkeihin. Mä keskityin sähläämään porttien kanssa, auki ja kiinni ja laskemaan lampaita, Mahla hoiti asiat niin, että lampaat liikkuivat.

Toisena harjoituksen kohteena oli laidunnus eli lampaiden jättäminen tietylle alueelle ja vartioiminen. Kun lauantaiaamuna tätä kokeiltiin, saatiin lampaat, jotka eivät pysyneet paikallaan hetkeäkään... Vaikka jätin koiraa vetopaikkoihin, ne lampaat karkasivat toisaalle vetopaikkoihin. Iltapäivällä meillä oli vähän rauhallisemmat elukat ja saatiin muutama ihan onnistunutkin harjoitus, joka ei mennyt siihen, että haetaan aidan yli pomppineet lampaat takaisin...

Mahlalla suurin kehitys on tapahtunut haussa. Nyt se oikeasti lähti kiertämään koko porukkaa eikä rynninyt kohti. Mä olen aina saanut sitä pullistaa hakukaarelle, mutta nyt se haki ja käänsi isoa porukkaa tosi hyvin. Mistään pitkistä hauista ei ole kysymys, mutta suuri kehitysaskel edellisiin kesiin.

Mahla pääsi myös apukoiraksi Tuhkalle pari kertaa. Tuhka tarvitsee vielä apua ja tukea vanhemmalta koiralta. Tuhkan kehitys on kuitenkin selvästi havaittavissa. Nyt se sai lampaat hyvin liikkeelle ja sillä oli vahvuutta, mitä sillä ei aiemmin ole ollut. Ohjaukseen Tuhka vastaa vähän huonosti tai oikeastaan seisoo paikallaan, että "mitä ihmettä sä siellä heilut". Tuhkalle vahvempaa on poispäinajo kuin tasapainossa kuljettaminen, joten se pyrkii mun puolelle. Oikein mukavia pätkiä me saatiin Tuhkan kanssa tehtyä, se on selvästi mietteliäs, mutta jaksaa vain lyhyen ajan.

Tuhkan kanssa käytiin myös pari kertaa varikolla vaihtamassa lammasryhmä. Tuhka kulkee varikolla oikeastaan tosi rohkeasti. Autoin sitä toki puskemaan aidan ja lampaiden väliin, mutta muuten se ihan rohkeasti liikkui siellä. Ja vaikka oli kuraistakin!

Leirin viimeinen "mukava palautteleva treeni" on videolla. Mä huidon ihan hulluna, mutta yritin samalla ohjata kumpaakin koira... Pitäisi olla huitomatta, mutta pakko se pikkukoira oli saada sinne taakse Mahlan kanssa... Kerran sitä kumautinkin ja siitä se kyllä kiltisti meni sinne taakse, eikä tainnut traumojakaan jäädä. Tuhkalle tekisi kyllä hyvää tämä Mahlan (tai jonkun muun koiran) kanssa paimennus niin sille ei tarvitsisi antaa niin paljon ohjauspainetta vaan se sais vaan hengata mukana ja oppia siitä. Mäkin olen mallioppimisen kannattaja näissä touhuissa. Viimeisessä setissä käänsin porukkaa useamman kerran ihan sen takia, että saisin Tuhkan mukaan hommaan. Se vaan sai vähän liikaa miettimisen aihetta ja luovutti työt Mahlalle, joka kaikesta väsymyksestä huolimatta jaksaa ja jaksaa...

Jännä nähdä tuota Tuhkan touhua videolta, kun se selvästi miettii ja seurailee Mahlan tekemistä, vaikkei se ota juuri vastuuta itse. Hankalien lampaiden kohdalla se tulee komppaamaan Mahlaa, että "yhdessä me tää saadaan". Kyllä Tuhkasta vielä jotain tulee, vaikka se vähän hitaasti kehittyy ja on mietteliäs. Tottahan se on, ettei sillä samanlaista synnynnäistä taitoa ole kuin Mahlalla, että en mä sitä siinä mielessä pidä paimenkoirana, vaikka me jotain aikaan saataiskin. Mahlalla on työälyä tuohon hommaan ja sitä on siisti katsoa, vaikka me ensimmäiset vuodet käytiin kovaa keskustelua siitä, että tehdäänkö näitä hommia mulle vai ei. Tuhkalta työäly puuttuu. Toki se kehittyy uusissa haasteissa, mutta se jokin synnynnäinen ominaisuus siltä puuttuu. Toisaalta on hauska seurata, miten sen poispäinajo kehittyy. Sehän nyt periaatteessa on se porokoiran "oikea" työskentelytapa. Eihän niitä poroja tasapainossa kuljeteta.

Keppitreenit edistyy

Enää en ole jaksanut laskea treenikertoja. Niitä ei ole paljon, mutta joskus on tuossa jokunen toisto tehty pihassa. Virheitä tulee jonkin verran, mutta yksi syy on eri puolille kaatuilevat kepit. Alkaa olla aika siirtyä ihan oikeisiin keppeihin. Noita omiani en saa pysymään suorassa rivissä niin, että kepit olisivat kaikella tavalla suorassa.

Tänään lisäsin kaksi keppiä sarjaan eli nyt mennään kahdeksaa keppiä. Tästä seuraava onkin sitten täysi 12-kepin sarja. Sisääntulokulmia tulen treenaamaan vähillä kepeillä edelleen, mutta taidan tehdä kepit periaatteessa valmiiksi kohta. Kahden kepin lisääminen ei tuottanut ongelmia, joten viimeistenkään keppien tuominen ei tuottane ongelmia.

Tykkään Tuhkan tahdosta tehdä keppejä, mutta en tykkään sen huolimattomuudesta. Se höntsää tässäkin, mikä ärsyttää. Mittailin kahdeksalla kepillä vähän pujotteluaikoja. Jos se näin etenee myös 12-kepillä, se tulee pujottelemaan täyden sarjan noin 3,5 sekuntiin. Se olisi oikein hyvä. Mahla pujotteli aikanaan myös alle neljään. Joo, huiput pujottelee alle kolmeen, mutta mun ei tarvinne ihan niin sekunninosista kilpailla kepeillä, kun ei me kärkisijoista taistella muutenkaan. Alle neljään sekuntiin olen tyytyväinen, koska ei kepeillä saa aikaa tuhlatakaan.

Huhhellettä

Helteistä huolimatta kesän hajutreenitauko päättyi ja palasimme hajujen ihmeelliseen maailmaan. Tauko teki ainakin itselleni hyvää, nyt jaksaa taas miettiä ja kokeilla asioita. Aloitetaan taas alusta, kuten jokaisen tauon jälkeen, mutta tällä kertaa vähän toisin. Kokeillaan.

Sunnuntaina treenattiin heti aamusta, kun pari muutakin aamuvirkkua lähti treenaamaan. Tein ensin kummallekin pienet, yhden parkkiruudun kokoiset esineruudut pienillä esineillä. Mahla etsi oikein hienosti, keskittyneesti ja rauhassa. Tuhkan ruudussa oli vähän turhia esineitä, se bongaili niitä lähinnä silmällä.

Sitten tehtiin lyhyet esinejäljet, joissa oli pari kulmaa. Kumpikin koira lähti etsimään vain esineitä eivätkä keskittyneet jälkeen. Esineet toki löytyi hyvällä prosentilla, mutta se ei auta jälkeen. Jäniskin lymyili viereisellä nurmikolla, kun treenattiin.

Maanantaina illalla uhmattiin hellettä ja mentiin taas treenaamaan. Löydettiin hyvä varjoinen parkkis ja olo oli yllättävän hyvä illan jo vähän viiletessä. Edellisistä treeneistä oppineena lähdin kokeilemaan jäljen tarjoamista. Kaveri käveli jäljen ja vahvisti sen vedellä ja mä annoin koiran nostaa jäljen, palkkasin heti. Ja taas se sai nostaa jäljen uudelleen ja palkkasin heti. Näitä monta toistoa. Ensin kumpikin oli vähän, että mitä ihmettä, mutta loppua kohti alkoivat hoksata, että ydinjälki on nyt se juttu. Tästä jatketaan.

Ihmispurkkista harjoiteltiin yhden ihmisen verran. Lähinnä ajastusta luoda siihen ilmaisuun. Tuhkahan menee nätisti ja jää kohteelle nätisti. Mahla sen sijaan loikkii, koska tykkää ihmisistä. Nyt lähdin kieltämään sitä hyppimisestä ja otin lähestymisen uudelleen, jos se ehti hypätä. Hyppäämisen sijaan ohjasin Mahlan istumaan. Yritetään saada tähän touhuun tolkkua Mahlankin kanssa.

Loppuviikosta jatketaan systemaattisesti siihen, mihin jäätiin.

Palikka-aivo ja muut kommellukset

Parit viime aksatreenit ovat päivittämättä tänne. Viikko sitten harjoittelimme rytmitystä seuraavanlaisella radalla:

Ensin harjoiteltiin oranssit numerot ja sitten vihreät. Tuhkan kanssa ehdin kyllä ihan hyvin, vaikka liikkua toki sai. Oransseilla numeroilla 3-4 oli vähän hankala. Tuhka meinasi mennä putkesta pitkäksi. Sitten tajusin sihauttaa sille jarrua putkelle niin sitten se kääntyi näppärästi. Vihreillä numeroilla sitten 7-8 oli hankala. Tuhka oli päättänyt, että putken jälkeen mennään siihen toiseen putkeen ja karkasi mun selän takaa sinne useammankin kerran.

Tällä viikolla tiistaina ratana oli tällainen, keppien tilalla oli puomi:

 

Ukkelin kanssa tehtiin pätkää 9-11 eli pituutta harjoiteltiin. Ekaa kertaa pituudessa oli kaikki palikat ja pituutta reilusti yli metri. Namikupille sännättiin kyllä hienosti. Sen ohessa juostiin pari kertaa myös 6-9 pätkä ja puomi sujui varsin mukavasti.

Tokalla kierroksella oli tarkoitus tehdä lähtösuoraa eli oikeastaan rengasta. Otin pari kertaa ihan vaan minirenkaan ennen kuin nostin sen maxikorkeuteen. Ekaa kertaa yritin saada Tuhkan menemään maxirenkaasta. Helpommin sanottu kuin tehty. Tuhka oli aivan kuutamolla. Laura tuli jeesimään ja me houkuteltiin ja väännettiin ja käännettiin, estettiin, tukittiin, laskettiin rengas ja nostettiin uudestaan, melkein työnnettiin koiraa renkaasta, turhaan. Vihdoin Tuhka meni, kun hajoava rengas oli vain alhaalta kiinni (Laura piti) ja ylhäältä auki. Ja kun se siitä ekan kerran hyppäsi niin sittenhän siitä pystyi menemään heti uudelleen ja uudelleen. Mutta oli se tahtojen taisto. Tuhka on kyllä niin palikka näissä. Ihan uus juttu muka...

Mahla höntsäsi mukana. Se teki temppuja, tokoa, rallytokoa ja harjoitteli suuntakäskyjä. Mahla on kyllä ihan mahdottoman pätevä ja ihana! Sen kanssa on niin käsittämättömän kiva tehdä hommia!

Myös keppihommat edistyy. Keppitreenit 19 ja 20 kuuden kepin sarjalla, jossa eka väli oli auki, neljä viimeistä keppiä suoraan. Meinaa vähän oikoa, mutta tekemisen meininki on hyvä. Kyllä me vielä tämän kesän aikana ollaan 12 suorassa kepissä!

Aksaa ja etsintöjä

Lyhyesti tiistain aksatreeneistä. Treenattiin Tuhkan kanssa kääntymisiä ja erottelua sen välillä, että jatketaanko suoraan vai käännytäänkö. Meni ihan mukavasti. Tuhka kääntyy, se kääntyy melkein paikallaan. Se hidastaa ennen estettä, kun pitää kääntyä ja käännökset ovat siksi tiukkoja. Epävarma se on, siitä ei pääse mihinkään. Uudet treenisuunnitelmat on jo mietinnässä.

Keppitreeni nro 18 tehtiin tänään aamulla. Ekaa kertaa kuusi keppiä, klo 13/19 eli vähän auki. Aluksi Tuhka pujotteli vain neljä ja oli sitä mieltä, että siitä pitäisi jo pallon lentää ja vähän jouduttiin vääntämään asian kanssa, että kyllä kaikki kuusi on pujoteltava. Kun se ekan kerran meni kaikki kuusi, ei enää ongelmia. Avoin sisäänmeno oli vähän hankala eli sisäänmenotreenejä on luvassa ihan erikseen.

Tuhka löytää raamisahan alta maalimiehen, kuvan ottanut maalimies Elise.

Eilen oltiin hajutreeneissä sahalla. Tehtiin alue-etsintää monimuotoisen sahan piha-alueella. Mahlan eka setti kahdella maalimiehellä oli helppo. Maalimiehet olivat alueen ulkoreunoilla ja löytyi nopsaan. Taisi mennä jälkeä pitkin. 

Mahlan toiselle setille pyysin maalimiehiä lähekkäin. Ihan lähekkäin ne eivät olleet, mutta piilot olivat umpipiiloja. Eka löynyt maali oli puuceessä, Mahla odotteli puuceen ovella mua ja katseli mua siihen malliin, että koitas tulla nyt jo auttaan. En ehtinyt kuitenkaan ihan puuceelle asti, kun Mahla oli raapinut ovea niin, että maalimies avasi sen ja palkkasi. Toinen oli muutaman kymmenen metrin päässä suljetussa kontissa. Henkilökohtaisesti en tiennyt, että kyseiseen konttiin edes pääsee sisälle, mutta Mahla oli niin tomera, että kokeilin päässä olevaa ovea, josko se aukeais. Kyllä se aukesi, mutta vastaan tuli niin paljon romua, etten kuvitellut maalimiehen olevan siellä. Takajoukko vähän vihjaili, että pääsiskö sinne jotain toista kautta. No, Mahla änki väkisin romujen joukkoon ja kontin toisessa päässä sitten maalimies olikin. Siellä olisi ollut toki toinen ovi. Hieno Mahlus!

Tuhkan ekalla kierroksella toinen maalimies makasi 2,5 metriä korkean lautatapulin päällä, haju siitä levisi kovin ja Tuhka teki oikeasti töitä löytääkseen ukon. Ekalla yrittämällä se ei löytynyt, mutta kun tultiin uudelleen alueelle, Tuhka alkoi hakea hajua ylempää ja nousta tapulia vasten ja silloin vasta itsekin tajusin, että tuollahan se on. Toinen maalimies löytyi pimeästä raamisahan alakerrasta, jonne Tuhka ihan hienosti uskalsi mennä. Haastava ympäristö tuo on hajujen leviämisen vuoksi.

Tokalla kierroksella Tuhka vähät välitti musta ja paineli ihan itsekseen aluetta ympäri. Mä ja takamies ei pysytty mukana ja niinpä meiltä jäi huomaamatta, kun Tuhka kävi ekalla maalimiehellä. Toinen löytyi pressun alta alueen rajalta. Sen mäkin bongasin. Mahla odottelee mua ja etsii mun kanssa, vaikka irtaantuukin hyvin. Tuhka päätti nyt mennä ihan omia reittejään eikä jäänyt mua odottelemaan. Siksipä se ilmaisu olisi hyvä opettaa...

Kaikenkaikkiaan olen tosi tyytyväinen kummankin tekemisestä, asenteesta ja ne kyllä tasan tekevät hommia. Jos tuntee meidän treeniporukan, niin helpoksi ei noille mun koirille piiloja tehdä, källejä sitäkin enemmän. Enemmän se on rakkailta treenikavereilta ohjaajan kouluttamista, ettei me ohjattais tai oletettais mitään vaan uskottais koiriamme. Nää kun tehdään aina sokkona niin, että porukasta vain joku tietää, missä maalit ovat. Eikä kahta kertaa kukaan ole samassa paikassa ihan sen vuoksi, että se helpottaa ihan turhan paljon hommaa. Aikuisten piiloleikki on aina hauskaa!

Keppiprojekti etenee

Tuhka keppiprojekti etenee. Nyt ollaan päästy neljään suoraan keppiin. Tuhka menee ne ihan hyvällä draivilla. Sisäänmenot suoralla lähestymisellä ovat hyviä, mutta tiukista kulmista tulee virheitä. Seuraavaksi palataan hieman avoimempaan kujaan taas ja otetaan kolmas keppipari juttuun mukaan. Erilaisia sisäänmenoja on vahvistettava, mutta onnistumisprosentti on silti pidettävä suurena.

Treenit 7-9: juhannuksen aikaan, 2 keppiparia klo 13/19. Yksissä treeneissä tultiin kepeille eri suunnasta kuin yleensä ja Tuhka ei meinannut millään löytää oikeaa väliä. Illalla kun paistettiin makkaraa, otettiin makkarapalkalla "väkisin" kepit ja ne meni ihan hyvin heti, kun se oli mennyt ekan kerran oikein. Seuraavana aamuna (treeni 9) noin viisi toistoa hyvin.

Treeni 10-11: (29.-30.6.) Vaihdettiin keppien paikkaa omenapuiden eteen, meni ihan hyvin. Kepit edelleen vähän auki. Vähän häiriintyi mun liikkeestä ja kyttäsi lelukättä. Edelleen sisäänmenot eivät ole varmoja, mutta vaikeampi sisääntulopuoli vaihtelee.

Treeni 12: (1.7.) Vaihdettiin keppien paikkaa navetan eteen. Edelleen kaksi keppiparia ja ne vähän auki. Meni hyvin.

Treeni 13: (4.7.) Lähes suorat kepit edelleen navetan edessä. Ei vaikeita sisäänmenoja.

Treenit 14-17: (5.-6.7.) Suorat neljä keppiä ensimmäistä kertaa. Tämä meni hyvin. Illalla kokeiltiin neljää suoraa keppiä Koiralassa treenien yhteydessä. Siellä Tuhka oli aluksi, että mitä ihmettä, mitä keppejä, missä, mitä näille tehdään. Kun se kerran meni, se tajusi kyllä, mistä on kyse. Taidettiin tehdä kolme onnistunutta kertaa. Tänään suorat neljä keppiä kahteen eri kertaan muutama toisto kerrallaan. Jälkimmäinen setti videolla.