ID-jatko osa 2

Eilen oli ID-jatkokurssin toinen kerta. En ollut omassa keskiviikon ryhmässä, koska olin silloin sairaana. Oli kiva nähdä eri koiria, vaikka tuttujahan kaikki ovat. Päivän teema oli romurata. Nenähallille oli tuotu kuormalavan osia, erilaisia putkia, pilariharkkoja yms. roinaa, joka oli aseteltu siten, että koira pääsee kiipeilemään niiden päälle.

Ensimmäisellä kierroksella romujen joukosta etsittiin omaa lelua. Mahla oli hyvin hämmentynyt tästä. Kyllä se lelua haki, mutta ei selvästikään ollut innoissaan. Se ei malttanut pysyä romurata-alueella vaan kierteli ympäriinsä.

Toisella kierroksella etsittiin sitten hajulappua. Nyt Mahla alkoi tehdä töitä tosissaan. Hajulappu oli jemmattu hankalaan paikkaan. Mahla sai siitä hajun nopeasti, mutta kohdentaminen kesti. Tilassa ilma liikkui voimakkaasti ikkunalta pois päin. Ilmavirta aiheutti sen, että sitä reittiä, mitä Mahla olisi päässyt hajulapulle, ei tullut hajua. Aina kun Mahla yritti sitä kautta, se kääntyi nopeasti pois, koska siellä ei haissut. Toista kautta taas Mahla ei päässyt käsiksi hajulappuun. Pitkän työn ja helpotuksen (edestä otettiin yksi este pois) Mahla löysi hajulapulle. Tosi sitkeästi Mahla etsi. Meidän pitää useammin tehdä Mahlan kanssa pitkiä etsintöjä ja kehittää kestävyyttä. Eli sikäli tosi hyvä treeni.

Kolmannella kierroksella romurata oli hieman eri muotoinen ja sinne oli piilotettu kaksi hajulappua. Ne löytyivät varsin helposti. Sitten vielä etsittiin yksi hajulappu, joka sekin löytyi hyvin. Tärkeää näissä harjoituksissa on piilotella lappuja eri korkeuksille. Eri korkeudet ovat usein eri koirille helppoja tai hankalia. Mahlakin etsii mieluummin alhaalta kuin ylhäältä, vaikka osaa kyllä sitten nostaa kuonoaan.

Romuratatreenin idea on siis hajun kohdennut. Pienellä radalla etsintää on helppo toteuttaa ja vastaavia etsintää voi suorittaa esimerkiksi kotona. Me ollaan jonkun verran etsitty meillä sisätiloista hajulappuja, mutta ongelma on se, että Mahla kiihtyy kovasti. Vieraissa paikoissa Mahla keskittyy paremmin. Tuhkan kanssa voisi alkaa harjoittelemaan näitä myös enemmän, joitakin etsintöjä se on tehnyt sisällä ja parvekkeen lautaritilälattialla. Idea hajun kohdentamisesta on sama romuradalla kuin sitten rakennusetsinnässä, raunioilla tai maastossa. Maastossa hajun kulkeutuminen on suoraviivaisinta, mutta ei silti aina yksinkertaista tai helppoa koiralle. Tarkoitus on kuitenkin opettaa etsinnän idea, joka on sama kuin jäljestämisen idea eli kun haju heikkenee, mennään sinne, missä haju vahvistuu.

Tässä harrastuksessa on niin paljon erilaisia ja mielenkiintoisia asioita harjoiteltavana, että mistähän sen ajan kaikelle ottaisi. Paitsi että tätä harrastusta ei ole olemassa. Tunnistusjälkikoiria ei ole olemassa eikä sellainen ole mahdollista. Näin on, jos uskotaan Ylelle soittanutta henkilöä, joka oli suivaantunut meidän uutisjutusta. :)

Tunnistusetsintää julkisuuteen

Yle kävi tiistaina kuvaamassa meidän tunnistusetsintäporukan treenejä. Alunperin meidän tarkoitus oli tarjota NenäKoiria NenäPäivään, joka on parin viikon päästä, mutta Yle päätti vähän toisin. Me ollaan tyytyväisiä kuitenkin siitä, että Ylellä innostuttiin aiheesta ja saatiin edes jonkinlaista juttua aikaan. Tunnistusetsintä/jäljestys/id-jälki on kuitenkin vähän pimennossa oleva harrastus, koska perinteiset metsäjäljet/pelastuskoiratoiminta ovat suuremmassa tietoisuudessa. Mun mielipide on, että kaikenlaisia koiria tarvitaan ja ihmisen ominaishajuun opetettu koira on erittäin käyttökelpoinen, se ei sulje mitään pois, mutta tarjoaa mahdollisuuden hakea kadonnutta myös taajama-alueella. Näitä koiria tarvitaan lisää ja toivon, että niiden arvostus lisääntyy eikä asvaltilla jäljestäminen olisi urbaanilegenda, jota vain erittäin pitkälle koulutettu jälkikoira voi tehdä muutaman metrin matkalta. Kun kyseessä on kuitenkin vain kysymys siitä, mitä opetamme koiran jäljestävän.

Aiheesta tuli ulos nettisivuille pieni uutisjuttu: Id-koira löytää kadonneen vaikka väentungoksesta. Mahlakin pääsi yhteen kuvaan. :)

Ja tässä linkki Yle Areenaan Yle Hämeen alueuutiset ja sieltä noin 7 minuutin kohdalta alkaa meidän osuus. Meidän idea olisi ollut näyttää eri koirien työskentelyllä eri harjoittelun osa-alueita, mutta koska pätkä oli niin lyhyt niin eipä siihen paljon mahtunut. Meidän perusmeininki kuinkin näkyy selvästi, Käpy potkii kameraa ja Ilo laukkaa maalimiehelle. :) Ihan asiallinen juttu tuo oli, mitä nyt ehkä termit menevät toimittajilla vähän sekaisin.

Kuvauksissa aika montaa koiraa häiritsi kameramies. Mahlakin säntäili muutaman kerran kameran linssiin kiinni. :) Mutta meillä oli hauskaa koirien kommelluksissa ja meidän harrastuksesta. Mahla veti kovaa vauhtia tuoretta tutun jäljentekijän tekemää jälkeä (ei siis mitään nenä tiukasti maassa jäljestämistä), risteyksissä se teki hyvän työn, mutta eihän sitä kukaan asiasta tietämätön tiedä tai näkisi videolta. Tämä on harrastus, josta on vaikeaa saada näyttävää. Peltojälki, jossa koira vaaditaan kulkemaan nenä maassa jokainen askel haistellen, näyttää jäljestämiseltä myös ummikon silmiin. Meidän nenä alhaalla ja ylhäällä hajutunnelissa seilaava koira ei näytä jäljestävältä koiralta vaan pikemminkin lenkillä olevalta koiralta. Yritäpä siinä sitten selittää, että kyllä tämä jäljellä on. :)

Tokokokeilemassa

Meillä oli tuossa joku aika sitten yksi tokokoe. Ilmoittaa tuota eläintä ei kannattaisi ja meidän tokourakin on viimeistelyä vaille valmis. Mutta kun se viimeinen avoimen luokan ykköstulos puuttuu, se me vielä käydään joskus hakemassa joltakin tietyltä tuomarilta, joka on kuuro.

Keskiviikkona 8.10. oli Tallilla koe, jonka tuomaroi Aino Juhantalo. Mimmu oli syksyn ensimmäisissä Herhautokoissa kertonut, että kokeessa on vielä paikka vapaana ja minä suinpäin innostuin ilmoittautumaan ennen kuin tein taustaselvitystä tuomarista ja sen jälkeen tajusin, että vikatikki. Tämä tuomari ei arvosta ääntelyä. Ei sitten yhtään. Eikä arvostanut. Tuomarin kommentit kokeen lopussa olivat "Ei varmaan yhtään lohduta, mutta tämä oli lähes 200 pisteen suoritus, mutta... Olette varmaan kokeillut jo kaikkea." Joo, ollaan.

Mutta, silti, kokeen plussat:

+ Mahla ei ole ikinä odottanut kehään menoa niin rauhassa. Vielä rauhallisuus ei yltänyt kokeeseen saakka, mutta silti ollaan jo harppaus edessä tässä asiassa.

+ Mahla pysyi paikkamakuun paikallaan. Se oli ensimmäinen avoimen koe, jossa se ei ryöminyt. Jes!

+ Liikkeet mä olen sille osannut opettaa. Yhtä kaksoiskäskyä lukuunottamatta tekemisessä ei ollut mitään vikaa. Luoksarin stoppi venyi, mutta venyi vaan ihan normaalin verran.

Miinuksia on oikeastaan se yksi: ääntely. Ei niitä pisteitä kauheesti kerry, jos jokaisesta liikkeestä lähtee 2-3 pistettä ääntelystä.

Ja pisteet

Paikkamakuu 7

Seuraaminen 7,5

Liikkeestä maahanmeno 8

Luoksetulo 6 (se kyllä myös venyi)

Liikkeestä seisominen 8

Nouto 9 (oli muuten järjestäjän kapula ja teki muuten hienon noudon! Ja vain alussa oli sitä ääntelyä.)

Kauko-ohjaus 7

Hyppy 8

Kokonaisvaikutus 5 ("Nollaa ei voi antaa, kun se teki niin hienosti hommia, mutta ääntelyn takia ei voi yhtään enempääkään antaa" oli tuomarin kommentti.)

Eli yhteensä 146 p. ja AVO2.

Meillä oli hyvä fiilis treenata tokoa, mutta tuon kokeen jälkeen sitten on taas vähän jäänyt. Ehkä seuraavaan kokeeseen otetaan taas muutaman viikon tehotreeni. Se tuntuu riittävän meillä ylläpitotreeniksi. :)

Hormilan tunnistusjäljestyskoulutus

Lauantaina 4.10. oli Ilkka Hormilan tunnistusjäljestyskoulutus Ylöjärvellä. Se oli Sadun järjestämä meidän treeniryhmälle eli ei aloitettu alkeista vaan enemmän esimerkiksi hajujen kulkeutumisesta, koirien työskentelystä ja erilaisista harjoitteista. Päivä oli erittäin antoisa, vaikkei se mitään mullistavaa uutta tietoa tarjonnut. Kun kokemusta karttuu ja palaa samoihin teemoihin, ne aukeavatkin hieman eri tavalla itselle ja saa uusia oivalluksia varsinkin, jos niitä on mietiskellyt ja ihmetellyt treeneissä.

Koko poppoo kuuntelee ohjeita.

Ensinnäkin mainitsen vuodelta 1925 olleen videon poliisikoirista ja niiden koulutuksesta. Video oli erittäin hyvä. Toki koulutuksessa, tottiksessa ja jäljessä oli monia asioita, joita syystä ei tehdä enää samalla tavalla, mutta videosta välittyi erittäin levollinen tunnelma. Koirat olivat rentoja, levollisia ja rauhassa. Ne eivät olleet äärimmilleen viritettyjä koneita vaan tärkeintä oli yhteinen tekeminen ohjaajansa kanssa, leppoisa fiilis. Se on sitä, mitä mäkin ihailen nykyisin ja mitä mä haluan vaalia ja kehittää omissa koirissa.

Erityisen tärkeää levollisuus, stressi- ja viretason pysyminen alhaalla, on jäljestyksessä. Joskus aiemmin poliisikoirien jälkikoulutuksessa käytettiin maalimiestä lopussa, otettiin näkölähtöjä ja koira sai jopa purra maalimiestä lopussa. Mitä siitä seurasi? Koirien viretaso nousi korkealle, vauhti kasvoi, epätarkkuus kasvoi eikä korkeassa vireessä oleva koira enää pysty haistamaan. Rauhallisuus on kaiken a ja o, vaikkei se tarkoita, että vilkas koira ei voisi jäljestää hyvin.

Tokon tunnistusnouto on sinänsä erittäin helppo liike opettaa koiralle, mutta ongelmaksi nousee koiran viretaso. Tokossa koirat opetetaan työskentelemään niin korkealla vireellä, että niiden nenä ei enää toimi ja yhtäkkiä liikkeestä tuleekin vaikea. Poliisikoirilla on myös testattu epävirallisesti koirien viretason vaikutusta nenänkäyttöön ja tulokset ovat olleet aika selviä.

Miksi tunnistusjäljestyksessä purkkirataharjoittelu on tärkeää, vaikka koira osaisikin jo hajuerottelun? Sillä kehitetään koiran nenää, fyysisesti nenän lihaksia ja lisätään hajureseptorien määrää. Näin koira haistaa entistä paremmin ja jaksaa nuuhkuhengittää entistä kauemmin. Purkkiradalla saadaan myös kaivettua se ihmisen ominaishaju kaikkien hajujen sekasotkusta esiin ja pystytään vahvistamaan sitä. Oikeastihan ihmisestä lähtevä haju koostuu monista muistakin asioista kuin ominaishajusta, esim. vaatteet, tunnereaktiot (esim. paniikki), lääkitykset, ruoka. Olennaista on opettaa juuri ominaishajun erottelu, jotta koiraa ei haittaa esimerkiksi eksyneen ihmisen voimakkaasta tunnereaktiosta tuleva haju vaan se osaa senkin alta hakea ominaishajun ja seurata sitä.

Alkukoulutuksessa keskitytään koiran reaktioihin eikä vaadita ilmaisua. Mikäli ilmaisun haluaa opettaa, se tulee opettaa vasta, kun koira osaa tehtävänsä. Tällä ehkäistään vääriä ilmaisuja ja ilmaisuja, jos koira tahtoo tehtävästä pois. Poliisi on luopunut oikeastaan kokonaan ilmaisujen opettamisesta (riippuen toki koirasta) ja heille riittää, että koira merkkaa käytöksellään esimerkiksi löytyneen esineen tai hajupaikan, jossa on voimakkaasti etsittävän henkilön hajua.

No hyppään suoraan treenivinkkeihin:

- Etsimismotivaatio: Etsitään yhtä esinettä esimerkiksi isolta parkkipaikalta koiran jaksamisen mukaan minuutista aina tuntiinkin asti. Jos koira väsyy, sitä voidaan auttaa kulkemalla esineen suuntaan.

- Monta ihmistä koskeunut lähtöhajun esineeseen: Koira ottaa esineestä voimakkaimman ihmisen ominaishajun, mutta harjoittelulla se saadaan ottamaan myös "alimmainen" haju. Tosietsinnöissä on vaikea saada pelkän kohdehenkilön koskemaa lähtöhajua ja koiran pitää selviytyä siitä. Tätä harjoitellaan ensin purkkiradalla.

- Jäljen suunta: Koira viedään poikittain jäljelle, jotta se joutuu joka kerta valitsemaan suunnan, johon jäljentekijä on mennyt ja tällöin oikea suunta vahvistuu aina.

- Esine-etsintä lumella: erilainen ympäristö, haju nousee lumessa noin yhden metrin tunnissa.

- Maastossa (pehmeällä alustalla) harjoiteltaessa aloitetaan 0,5-1 h vanhoista jäljistä, jolloin ihmisen ominaishaju on voimakkaimmillaan. Myöhemmin rikkoutuneen maan haju on voimakkaampi ja sitä ei haluta koiralle opettaa.

- Tuoreimman hajun etsimisharjoituksia silmukkoina yms.

- Kun maalimies on jäljen päässä, ei hänelle aina anneta palkkaa mukaan, vaikka maalimies paikkaisikin. Koira voi seurata tutun namipurkin hajua ihmisen sijaan. Ohjaaja voi maalimiehen luona vaivihkaa antaa palkan maalimiehelle.

Ja oikeastaan kaikessa, jäljestys on hyvin yksinkertaista. Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että koira etsii lähtöhajun saatua kohdehajun. Tutkimuksia koiran hajuaistista, hajumolekyyleistä ja kaikesta tehdään, koulutusmenetelmät ovat tänä päivänä saaneet hienoja nimiä, mutta koira ja koiran kuono ovat olleet jo pitkään muuttumattomia. Meillä ihmisillä on taipumus tehdä asioista hankalia.

Harjoituskoirakot tekivät kolme harjoitusta. Ensimmäinen oli ihmispurkkirata. Ihmispurkkiradassa 8 ihmistä istui tuolilla ringissä. Mahlalle ihmispurkkis on ollut aiemminkin vaikeaa, koska se hakee niin voimakkaasti jälkeä ja niin oli taas. Se oli monelle koiralle hankalaa. Sitä pitäisi harjoitella ilmeisen paljon enemmän.

Sitten tehtiin lyhyet esinejäljet, n. 50 m ja kolme esinettä. Mahlan jäljellä oli sen verran isot esineet, että se bongaili niitä silmillä. Ihan ok se teki töitä, mutta rynni kovasti.

Viimeisenä tehtiin risteysharjoitus, jossa siis negatiivisia suuntia. Idea oli lähettää koira ensin negatiivisiin suuntiin, päästää se niin pitkälle kuin tarvis ja kun koira tekee ensimmäisen reaktion siitä, ettei jälki mene tänne. Mahlalla reaktiot olivat varsin selvät. Se nosti pään ylös ja lähti tsekkaan kävelytien lisäksi viereiset nurmikot. Kun koira teki tämän reaktion, sitä kehuttiin ja kutsuttiin pois.  Mahla lähti oikeaan suuntaan hyvin varmanoloisesti ja nosti lopusta esineen.

Monenlaisia suorituksia oli eri tasoisilta koirilta, mutta yhtä kaikki, kaikki tekivät hienosti. On meillä hienot koirat ja hieno harrastus!

Koeilmoittautumisia

Käytiin reilu viikko sitten syksyn ensimmäisissä Herhautokoissa. No siellä kuulin vapaista tokokoepaikoista syyskuun kokeisiin. Ilmoittauduin. Tarkoittanee sitä, että puolentoista vuoden jälkeen pitäisi treenata tokoa. No, siitä innostuen mentiin sitten yksiin vapaamuotoisiin treeneihin Hakametsään. Miten meillä sitten menee?

Seuraaminen on yhtä huutamista. Kauko-ohjauksen käskyjä se ei malttanut kuunnella piippaamiseltaan. Luoksarin stoppi venyy vähintään viisi metriä. Noudossa se hakee kapulan ihan jees, mutta sylkee sen ennen luovuttamista ja luovuttamisen jälkeen pomppaa ilmaan. Hypyn se hyppää yli, mutta jää pönöttämään seisomaan toiselle puolelle, haukkuu eikä kuuntele istumiskäskyä. No, ryhmäpaikallaanmakuu sentään on sujunut hyvin ne kaksi kertaa, mitä sitä ollaan otettu.

Että tervemenoa kokeeseen vaan. Reilussa viikossa ei näitä ongelmia saada kasaan siinä mielessä, että jäljelle jäisi vain huutopisteiden menetys kokeessa.

Mä vaan niin toivon, että saatais jotenkin kursittua kasaan se viimeinen avoimen ykkönen niin sitten me voidaan hyvällä omalla tunnolla jättää tämän lajin tavoitteet siihen.

ID-jatkokurssi

Eilen illalla alkoi Sadun pitämä ID-jatkokurssi, joka kestää kevääseen saakka ja on kerran kuussa. Kurssin yhtenä kantavana teemana on rauhallinen jälkikoira ja mä olen oikein innoissani siitä, että tämä kurssi tarjoaa varmaan paljon ajateltavaa ja treeni-ideoita.

Eilen aloitettiin purkkiradalla. Purkkirataharjoitus toteutettiin vaan melkolailla eri tavalla kuin aiemmin ollaan tehty. Nyt pyrittiin minimoimaan kaikki häiriökäytös ja keskittymään vain haisteluun. Ensin kuitenkin tutustutettiin koirat uuteen tilaan. Kun Mahlan kanssa mentiin sisälle, se oli ihan rakennusetsintäfiiliksellä ja oikeastaan alkoi tehdä heti töitä. Kyllä se siinä sitten totesi kaikki tarkastettuaan, että ehkä täällä ei ole ketään piilossa ja huomasi ihmisetkin. :)

Purkkirataharjoitukset toteutettiin niin, että ei annettu lähtöhajua vaan koko harjoituksen ajan haettiin samaa hajua. Alussa sitä vahvistettiin yhdellä purkilla, sitten oli valinnanvaraa jo kaksi purkkia ja viimeiseksi kolme. Palkan hetken vahvisti Satu naksulla. Harjoitukset tehtiin sokkona eli ohjaaja ei tiennyt, missä purkissa haju oli vaan Satu naksautti ja millä purkilla koira silloin oli niin sinne palkka. Palkkaaminen toteutettiin ohjaajaystävällisesti siten, että apuohjaaja huolehti kuppiin namia ja ohjaajan tehtävä oli vain kiskaista kuppi koiran nenän alle. Helppoa. Aivot narikkaan touhua todellakin. Mä tykkäsin etenkin siitä, että oikea purkki naksuteltiin. Vaikkei koira tajuaisi naksauksen merkitystä niin se on hyvä merkki ohjaajalle, joka sitten antaa heti palkan koiralle eli koira saa joka tapauksessa purkilta palkan tajusi naksun merkitystä tai ei.

Palkkauksessa käytettiin pitkäkestoista palkkaa. Kuppiin laitettiin paljon pieniä nameja, jolloin koira rauhoittuu syömään niitä hetkeksi. Lopuksi tehtiin myös niin, että palkattiin kolme kertaa samalta purkilta ilman, että koiraa otetaan välillä purkkiradalta pois. Tämä oli selvästi Mahlalle outoa ja ekan palkan jälkeen se lähti vaeltamaan muille purkeille.

Ilmaisua ei harjoituksessa missään tilanteessa vaadittu. Mahlalla maahanmeno on kuitenkin niin vahva, että se ehti kyykkäämään heti nuuhkaistuaan oikeaa purkkia. Toki Mahlalla on sitä, että se tykkää tehdä jaloilla töitä ja haistelee kovalla vauhdilla kaikki purkit ja sitten palaa oikealle, jonka se ilmaisee. Tämä sen annettiin tehdä. Mahla kyllä nopeasti tajusi, mitä hajua etsitään ja kolmen purkin radallakin ilmaisi ihan oikean.

Mun mielestäni tässä harjoituksessa oli paljon hyvää. Tämä vahvisti myös mun mielikuvaa siitä, miten rakennan Tuhkalle hajuosaamista. Laadukkaita harjoituksia, jotka tehdään ajatuksen ja rauhallisuuden kanssa. Ilmaisuun ei kiinnitetä mitään huomiota, oikealta hajulta tulee palkka. Ja tehdään paljon sokkona, jotta Tuhka ei opi pyytämään multa apua.

Mulla on myös jälkijuttuihin taas ideoita. Sen olen todennut, että me tarvitaan paljon tuntemattomien tekemiä jälkiä ja mä ryhdistäydyn sen asian kanssa. Mä olen ajatellut vahvistaa perusosaamista ja tarkkuutta lyhyillä harjoituksilla (lyhyet jäljet), jotka keskittyvät juuri niihin Mahlalle hankaliin asioihin kuten risteyksiin, seinänvierustoihin, roskiksiin jne. ehkä oikeastaan vaan sen takia, että mä itse opin luottamaan ja lukemaan koiraa. Ei ne Mahlalle taida olla sellainen ongelma kun mulle.

Maanantaina oltiin Hatanpäällä Arboretumissa treeneissä. Satoi kaatamalla vettä, kävi ihan älytön tuuli järveltä ja oli 4 astetta lämmintä, mutta koirat olivat loistavia! Mahlalle halusin puistoon nurmikolle kävelyteitä ylittävän hurlumhein ja sen sain. Toista ei sitten pitkään aikaan tehdäkään. Mahlalla oli ihan älytön vauhti kun se nelivedolla paineli eteenpäin. Se oli kyllä tarkka ja malttoi esimerkiksi kävelyteiden ylityksissä haistella ja löytää oikean suunnan. Aina välillä mä mietin, että pitäisi tehdä treenejä pehmeällä alustalla, mutta sitten yhden pehmeänalustantreenin jälkeen mä aina muistan, miksi niitä tehdään niin harvoin. Ne on niin helppoja ja koira menee niin kovaa, ettei sen perässä pysy. :) Seuraava pehmeän alustan treeni on sitten vuorokauden vanha jälki eli ei ainakaan sillä tuoreudella tuoda siihen vauhtia yhtään lisää.

Pikkujätkä teki asvaltilla jäljen, jonka senkin päässä oli maalimies. Matkalla oli tosin esineitä. Aluksi Tuhka ei oikein tajunnut, mitä oltiin tekemässä, mutta kun vähän vinkkasin sille ekasta esineestä ja se sen bongasi niin sitten se alkoi tehdä töitä. Muutama esine nostettiin (ei kaikkia) ja maalimies oli hurjan kiva löytää! Tuhkallekin siis ihan hyvä treeni, mutta ei näin tuoreita ja maalimiehellisiä sillekään vähään aikaan. Kyllä se osaaminen rakennetaan ihan muusta tekemisestä. Mutta motivaation nostatukseen ja hauskanpitoon nää on hyviä harjoituksia ja niitäkin tarvitaan välillä! :)

Viime aikojen tekemisiä

Viime lauantaina oli Ikaalisten koulujen väliset yleisurheilukilpailut ja sinne oli taas pyydetty koirilta esityksiä. Niinpä me mentiin agilitypuolelta edustamaan kerhoa. Mahla sai hurvitella agilityjuttuja ja se oli taas oikein pätevä. Voi että, kun sen kanssa on kiva tehdä noita hommia, se on hieno! Harjoiteltiin aika paljon vartalo-ohjausjuttuja eli ei niinkään käskyttämistä (no siellä oli hyppyjä ja putkia) ja Mahla meni hienosti. Tuhka pääsi sujahtelemaan putkeen ja pimeiden kulmien lisäksi harjoiteltiin putkijarrutusta tai oikeastaan nopeaa käännöstä heti putken jälkeen. Tuhka on vähän semmonen hömpötikoira, se ei tee niin sydämellä kuin Mahla. Toisaalta se on hyvä ja uskon ja luotan, että nopeus tulee keskittymisen, tekniikan ja osaamisen kautta. Lopputulos ei ole ehkä niin makea ja koukuttava kuin Mahlalla, mutta sellainen tervejärkinen ehkä. :)

Koirat olivat rapsutuskoirina ja saivat olla oikein sosiaalisia. Ei noita niin kovasti lapset ja nuoret kiinnostanut, mutta mukana hengasivat hienosti ja lunkisti. Tokojuttujakin tehtiin, kun varsinaiset tokoilijat olivat esityksensä pitäneet. Tunnari tehtiin siten, että lapsia oli pyydetty hajustamaan kapuloita ja kapulat olivat sikin sokin nurmikolla ehkä parin kolmen metrin säteellä. Mahla etsi hienosti omaa. Palaan tunnarijuttuihin vähän myöhemmin tässä kirjoituksessa.

 

Viime viikolla käytiin myös kävelemässä Tampereen keskustassa ja hengailemassa rautatieasemalla. Koirat odottivat junaa pohjoiseen ja olisivat sinne hypänneetkin. :) Kaikenkaikkiaan kumpikin oli tosi rauhassa ja hienosti ja rentoutuivat makoilemaan niin rautatieasemalla sisällä kuin asemalaiturillakin.

Sunnuntaina oli Koirakoutsin yhteydessä olevien hajuharjoittelutilojen avajaiset. Koirakoutsilla oli myös koirien hyvinvointikeskuksen avajaiset, mätsärit ja eri lajien näytöksiä ja tutustumismahdollisuutta. Me mentiin edustamaan hajuharrastajaa ja jaettiin mainoksia ja rohkaistiin ihmisiä poikkemaan hajutiloissa. Mulla oli molemmat koirat mukana, mutta Tuhka sai pääasiassa olla elävänä esimerkkinä hajukoirasta. :) Ei me siis mitään treenattu, hengattiin vaan ja ihmeteltiin maailmanmenoa. Tuhka oli tosi rauhassa ja hienosti. Mahla pääsi sitten välillä myös kuljeskelemaan mukana ja sen kanssa tehtiin vähän tokojuttuja. Erityisesti olin tyytyväinen kaukojen seiso-istu-vaihtoon, jotka Mahla teki ehkä korostuneen taaksepäin suuntautuen, lähes peruuttaen, mutta pääasia, että suunta on taaksepäin.

Maanantaina oli hajutreenit Pirkkahallilla. Kummatkin saivat tehdä jäljennostoja kohtisuorasta jälkeen nähden. Ja kumpikin oli hyviä! Mahla oli erityisen pätevä. Tuhka teki hienosti töitä, mutta väsähti sitten. Kolme jäljennostoa oli sille vielä hieman liikaa.

Eilen tiistaina oli tunnistusnoutokoulutus ja sitä ennen Tuhka teki hyppytekniikkajuttuja. Tehtiin perussarjaa 5,5 ft välein 15 cm:n rimoilla. Tosin jouduin laittamaan vielä vinorimat (visuaalisesti isompi, mutta ei tuo korkeutta lisää), jotta Tuhka kunnioitti rimoja. Tämä meni oikein kivasti. 

Sitten kasvavaa sarjaa 5,5-8,5 ft välein ja taas 15 cm:n rimoilla. Ekalla kerralla Tuhka joutui viimeisen loikan ottamaan selvästi isomman, mutta korjasi sitten. Ihan tarkkaan en näitä osaa analysoida, koska mä olin lähettämässä koiraa (se ei vielä osaa odottaa paikallaan) ja Miia oli kuppivahtina eikä näitä tullut edes videolle. Hyppysuoran suuntaisesti on vaikea arvioida hyppäämistä. 

Viimeisenä tehtiin kaarretta kolmella hypyllä. Tuhka ei ole hyppyjä ennen varsinaisesti ottanut ja kaarre oli sille aivan outo. Nopeasti se keksi, ettei voi oikaista, mutta se meni ravia. Ei otettu kuin pari toistoa suuntaansa, joten ei päässyt siinä mielessä vauhtiin, että olisi ollut niin kova hinku kupille. Siitä se kuitenkin lähtee. Pikkukoira joutui kovasti ajattelemaan ja siinä mielessä ei ole lainkaan hullumpaa, että se sitten ottaa rauhassa, kun ei vielä osaa ratkaista, miten tekisi toisin. Nyt kuitenkin koko kaarre oli ihan outo juttu sille, siis ihan jo siivekkeiden välistä meneminen ja toisaalta kolme toistoa edellisiä harjoituksia alla niin alkoi jo varmasti väsymäänkin. 

Mulla on tavoite saada nyt syksylle alle ihan vaan pari kolmekin hyppistreeniä niin saisi sinne Tuhkan aivoihin jotain prosessoitavaa aiheesta ennen kuin jäädään talveksi tauolle aksajutuista. Meillä ei siis ole ulkokauden päätyttyä kuin korkeintaan alkuvuodesta lähtien mitään mahdollisuutta treenata eikä se mitään haittaa, koska Tuhka on niin pieni vielä, ettei sen kanssa paljoa voisikaan tehdä. Tänä kesänä se on saanut mielestäni hyvät pohjat ja saanut prosessoitavaa putkista, etenemisestä, pussi on tullut tutuksi ja jos tosiaan muutaman hyppistreenin saisi tähän syksylle niin se on pikkuiselle juuri sopivasti.

Tunnarikoulutukseen osallistui siis Mahla. Tyypillisesti kun ollaan koulutuksessa ja saataisiin apuja ongelmiin, Mahla on hienosti. Se siis oli yllättävän rauhallinen, piippasi vieressä vain hieman eikä ollenkaan mennyt kuppi nurin. Vau. Mä olen alkanut miettiä, että miksi se on koulutuksissa tuollainen ja yrittänyt löytää omasta käyttäytymisestä syitä siihen. Jotain olen löytänytkin. Ennen koulutusta purin myös Mahlan suurimmat innot leluun ja tokoiltiin lelulle vähän jotain juoksevia juttuja mutta myös tarkkuutta vaativia juttuja.

Ekalla kierroksella tehtiin noin kymmenen kapulan joukosta oman etsimistä. Mahla etsi hienosti, mutta oli epävarma. Tokalla kierroksella tehtiin yksi koemainen, tosin kehuin oman nostamisesta ja palkkasin heti kapulan luovutuksesta edessä. Ja taas Mahla oli epävarma eli oman haisteltuaan meni haistelemaan vielä muut, nosti kuitenkin vain oman. Mä oivalsin, mistä tämä johtuu, kun sanoin siitä ääneen. Mahla ei vaan tiedä, mitä omalle pitäisi tehdä. Noudon se osaa, mutta hajujutuissa se on yhdistänyt, että löytynyttä esinettä ei saisi nostaa vaan se ilmaistaan maahanmenolla. Tunnarissa se on epävarma, että mitä kapulalle saa tehdä. Se tuossakin harjoituksessa meinasi ilmaista pari kertaa, nosti oman, mutta palautti sen alas ja meni haistelemaan muita, jotta keksisi ratkaisun. Tämä ongelma menee ohi rutiinien kautta. Tunnarikapulalla mun pitää tehdä noutoja ja harjoitella noutoa, ottaa treeneissä alle ihan vaan tunnarikapulan noutoa ja sitten vasta tunnari ja siten vahvistaa sitä, että tämä pitää tuoda. Se vaan vaatii harjoitusta. Itse haistelussa ja oman löytämisessä ei mitään ongelmaa ole.

Mulla on vaan pieni ongelma siitä, että missä ja millä harjoittelisi. Mä käyn niin vähän tokon missään treeneissä vaan harjoittelen itsekseni, että tunnarin harjoittelu on lähes mahdotonta. Mulla on toki kapuloita itselläni, mutta en mä voi harjoitella omilla "hajuttomilla" kapuloilla, koska jos mä säilytän niitä jossain sisällä tai autossa tai missä vaan niin ne haisee multa. Ja koska Mahla on tottunut tekemään töitä niin pienien hajupitoisuuksien kanssa (mieti asvaltille kävelty yli vuorokauden vanha jälki, jonka päältä on kävelty ja ajettu autolla yms. jäljenteon jälkeen, kuinka paljon siinä on hajua enää...), että tällaiset "taustahajutkin" ovat sille merkityksellisiä, vaikkei suoraa kosketusta olisikaan. 

Mutta joo, innostuin taas vähän tokosta. Voisi yrittää joihinkin kokeisiin, josko pääsisi avoimesta jo pois ja pääsisin kokeilemaan itse sitä voittajaa. Menestystä ja pisteitähän sieltä on turha odottaa Mahlan ääntelyn takia, mutta olisi se kiva nähdä ja kokea, mitä siellä kehässä tapahtuu. :)

Tuhkakin on nyt jälkeenjäänyt

Mulla on ihan tavattoman vähän kuvia koirista hajutreeneissä. Purkkiradalta ei oo kuin pari videoo ja jäljeltä nää taitaa olla kutakuinkin tokat tai kolmannet valokuvat. Mutta nyt on todistusaineistoa siitä mitä me puuhaillaan. Nämä kuvat on Ikaalisista. Tuhkan elämän toka jälki ja Mahlalla sairaslomatauon jälkeen ensimmäinen. Jäljet olivat lyhyet, Tuhkalla 10 esinettä 1-2 metrin välein ja Mahlalla 10 esinettä 5 metrin välein. Esineet olivat pieniä (klemmarin kokoluokkaa), jottei niitä voi bongata silmällä ja jälki oli vahvistettu hajuvedellä ja se ajettiin tuoreena (alle 30 min jäljenteosta).

Tuhka ei vielä ilmaise enkä siltä mitään ilmaisua odota, mutta palkatessa se putoaa helposti maahan, koska palkka tulee esineeltä ja esine on tietysti maassa... :) Mahla keksi aikanaan tarjota maahanmenoa itse hyvin vähillä toistoilla harrastustaustansa vuoksi. Tuhka lähtee tähän hommaan oikeastaan aivan tyhjästä eikä sillä ole mitään tähän, joten sillä voi viedä aikaa paljon ennen kuin se keksii maahanmenon ilmaisuksi. Jäljellä en sitä missään nimessä odota, koska odottaa voi vain sellaista, mitä on opettanut ja koira osaa. Ilmaisua mä en myöskään tässä vaiheessa ala opettamaan, koska mä haluan pitää koiran fokuksen hajutyössä eikä temppujen teossa. Vasta kun luotan, että koira tietää tasan tarkkaan, mitä se on tekemässä, voin alkaa harjoittelemaan ilmaisua.

 Tällä hetkellä siis palkkaan heti, kun Tuhkan kuono osuu esineelle. Useinhan mä en esinettä näe, mutta koiran käytöksestä (pysähtymisestä) päättelen, että siellä on.

 

Tuhka tekee töitä matalalla nenällä ja nimenomaan nenällä eikä silmällä tai muilla aisteilla. Tähän olen erittäin tyytyväinen. Tuhka tekee töitä myös lähtökohtaisesti hyvin rauhassa ja hienossa työmoodissa. Vielä toki ympäristön häiriöt vaikuttavat työskentelyyn ja pitkään pentu ei jaksa, mutta tässäkin on jo kehitystä nähtävillä.

 

Toistaiseksi Tuhka jäljestää pannalla, koska mitään välikoon valjaita mulla ei sille ole enkä hanki. Sitten kun se tulee aikuisen mittoihin niin se saa valjaat. Mitään välineurheilua en tästä tee. Koira tekee töitä, on sillä panta, valjaat tai ei mitään ja on mulla pitkä liina, hihna tai ei mitään. :)

 

Mahla ottaa ylläolevassa kuvassa lähtöhajua pussista. Mahla on aina ollut hyvä ottamaan lähtöhajua ja Tuhka on myös. Selvästikin runsas palkkaaminen ja vahvistaminen on tähän auttanut. Toisaalta treeneissä monet koirat vain ohimennen nuuhkaisevat pussia ja se riittää. Uutta, tuntematonta hajua ne sitten haluavatkin haistaa pidempään.

 

Mahla ei yleensä mene näin matalalla kuonolla kuin näissä kuvissa. Nyt kun ollaan palattu taas hajutreeneihin, mä olen pyrkinyt vahvistamaan maasta löytyvää hajua eli ollaan tehnyt näitä asvalttiparkkisjälkiä, joissa haju ei pääse takertumaan rotvalliin, puskiin tai talonseinustoille. Hyvin se on taas lähtenyt käyntiin. Ja Mahlalla on intoa vaikka kuinka, kun se taas pääsee tekemään tätä juttua!

Meillä on maanantaitreenit pyörähtänyt taas käyntiin ja nyt syksystä kevääseen meillä on Sadun vetämä kerran kuussa id-jatkoryhmän koulutukset. Mielenkiinnolla odotan, mitä siellä tulee. Tuhkan kanssa tehdään tätä isolla parkkiksella asvalttitreeniä vielä pitkään ennen kuin annetaan nenän nousta.

Yllä olevassa kuvassa tyypillinen Mahlan ilmaisu, vaikka tässä se onkin niin täpinöissään, että ekan namin jälkeen meinaa lähteä jatkamaan matkaa. Vaikka Mahla on pohjattoman ahne koira niin jälkijutut on sellaisia, että se ei aina malta ottaa palkkaa, vaikka onkin aivan täpinöissään, kun löytää esineen. Esineen löytyminen ja jäljen ajaminen ovat sille niin palkitsevia, että ihme ja kumma, joskus riittää se yksi nami ja sitten matka saisi jo jatkua. :)

Oikein mitään muuta me ei tehdä. Me ei oikein treenata mitään. Täytyisi tässä ryhdistäytyä itse. :) Tai no, arjen taitoja harjoitellaan Tuhkan kanssa. Leikkimässä ollaan käyty muiden koirien kanssa muun muassa pentupaineissa. Lenkillä ne saavat mekastaa pitkin päivää. Mahlan kanssa aletaan taas vähän muistella tokojuttuja, että joskos johonkin kokeeseenkin vielä tämän vuoden puolella saisi itsensä väännettyä. Vähän epäilen, kun ei noi koehommat niin kiinnosta. On meille hajujuttujen puitteissa tulossa pari mielenkiintoista projektiakin tähän syksylle, mutta niistä lisää sitten, kun ovat ajankohtaisia. :)

Mahlan sterilisaatio ja läpivalaisu

Mahla kävi sterilisaatiossa toissaviikon torstaina. Ei tule pikkuMahlaTuhkia nyt. :) Samalla nukutuksella halusin tarkistaa Mahlan lonkkien tilanteen. Lonkkien lisäksi siltä kuvattiin selkä.

Leikkaus meni hyvin. Muutaman tunnin päästä kun hain koiraa niin siellä se oli huudellut ja piipannut jo hetken aikaa... Kauluria en sillä pidä, se kai täytyisi kiristää tosi kireään. Eläinlääkärin pihassa se ensimmäisen kerran käpälöi sen pois päästä ja kun laitoin sen illalla siksi aikaa, kun kävin Tuhkan kanssa pihalla, ei töttörö ollut enää päässä kun palasin. Kyllä sen aika kireälle pannan kanssa varmaan saisi, mutta meille hankittiin sellainen haavasuojapuku (ristitty printtihuppariksi) Mustista ja Mirristä. Se oli liian iso Mahlalle, mutta kursin sitä vähän kasaan niin että siitä tuli hyvä. Kyllä se kuonollaan saa kaivettua mahan alle, jos tahtoo, mutta se ei yhtään sitä ole tehnyt.

Eniten mua kuitenkin jännitti ne lonkkakuvat. Onko nivelrikkomuutoksia? Onko lonkat menneet huonompaan suuntaan? Suuri helpotus ja päivän paras uutinen oli se, että muutoksia ei ole. Mahla on edelleen hyvässä kunnossa. Terve se ei ole, lonkat on todella löysät ja lonkkamaljat matalat, mutta nivelrikkomuutoksia ei ole. Myös selkä on terve edelleen. 

Mahla ja Mahlan printitön ja huputon printtihuppari :)

 Mahlan toipuminen leikkauksesta on sujunut hyvin. Se ei ole yhtään nuoleskellut haavaa. Pikemminkin se on pelännyt vatsanalustaansa ja vain printtihuppari päällä se on rentoutunut. Tänä maanantaina käytiin ottamassa tikit pois ja haava on hyvin siisti.

Mahla on ollut tauolla kaikesta harrastamisesta, mutta Tuhka on ahkeroinut hajujuttujen parissa niin purkkiradalla kuin esineruuduissa ja eilen se teki ensimmäisen lyhyen esinejäljen. Tuhkan keskittymiskyky on vielä aika hatara, mutta aika hienosti se silti tekee töitä. Pitkään se ei siis jaksa, mutta sen vähän aikaa se tekee melko mukavasti. Selvä idea sillä on siitä, mitä sieltä asvaltilta etsitään. Ensimmäinen asvalttijälki meni mukavasti, vaikka satoi ja paikka ei ollut ihan rauhallisimmasta päästä, koska oltiin Hakametsän jäähallin parkkiksella. Mutta hyvä Tuhkasta tulee! :)

Lisäksi Tuhka on vähän aksannut ja ainakin ollut treeneissä mukana kopin seinään kytkettynä harjoittelemassa odottamista ja rauhoittumista. :) Pussi on toinen este, johon Tuhka on tutustunut. Selvästikään Tuhka ei ole yhtä reikä päässä kuin Mahla, koska Tuhka ei ihan niin nopeasti ole rohkaissut pussin kanssa kuin Mahla aikanaan (meni ehkä kolmannella toistolla niin, ettei kangasta pidetty ylhäällä eikä sen jälkeen ole kertaakaan tarvinnut pitää kangasta ylhäällä). Kyllä Tuhkakin on jo kangas alhaalla olevaan pussiin mennyt, mutta selvästi se epäilyttää vähän.

 

Sen myöskin päätin viime treeneissä, että mä en ota Tuhkaa koskaan treenaamaan samassa ryhmässä, jossa mä koulutan itse. Viime viikolla tuli sellainen tilanne, kun pentuaksakurssilla oli vain yksi kurssilainen niin ajattelin, että treenataan vuorotellen. Ei tuu mitään, mun keskittymiskyky ei riitä ja oma tekeminen kärsii siitä. Ja toinen mitä päätin oli se, että me ei Tuhkan kanssa treenata märällä nurmella. Se on liukas ja mä en halua rasittaa Tuhkaa siinä. Eli toisin sanoen, mitä päätin/opin: Mun pitää malttaa. Pitää tehdä asioita vain silloin kun ne ovat kohdallaan, ei silloin kun tarjoutuu tilaisuus. Ja tämä pätee kyllä vähän muuhunkin kuin agilityn harjoitteluun.

  

Mä teen mielummin asiat hyvin ja laadukkaasti kuin treenaan paljon. Mä uskon, että se kantaa lajissa kuin lajissa paljon pidemmälle. Kun pitää kriteerit korkealla eikä laske niitä niin vähilläkin toistoilla saa paljon aikaan. Näin mä uskon ja tämä pätee pikkukoiran lisäksi isoon koiraan ja sen kanssa tekemiseen.

 

Lomalta paluu

No niin. Lomailtu on nyt riittämiin ja on aika palata arkeen kaupunkiin. Mahla on äitini hyvissä hoivissa lihonut kilon ja Tuhkakin painaa jo 14 kg (ei tosin lihomisen ansiosta). Mahla joutuu siis laihikselle, tosin se saa jo nyt niin vähän ruokaa, etten tiedä, mistä vähentäisin. Rasvastakaan en haluaisi vähentää, koska rasvalla saa Mahlan ihon pysymään vähän paremmassa kunnossa, kun se ei kuiva ja kutise niin herkästi. Lisäksi Mahla on menossa steriloitavaksi ja toivon, että ruokahalu ei siitä ainakaan kasva tai tuo pieni eläin kärsii nälkää...

Eilen palattiin hajujuttujen pariin. Uskon, että tauko on tehnyt oikeasti tosi hyvää. Alkukesästä haetutin Mahlalla muutaman kerran frisbeetä heinikosta ja etsiminen meni aikamoiseksi hulabalooksi, vaikka kiekko lopulta aina löytyikin. Nyt se oli menneellä viikolla mukana pellolla, kun heittelimme ja välillä se sai osallistua kadonneen kiekon etsintään. Ja Mahla etsi kulkien jaloilla aluetta haravoiden itse asiassa yllättävän systemaattisesti ja etsi nenällä kiekkoa. Siis rauhassa ja keskittyneesti, mutta äärimmäisen pitkäjänteisesti hermostumatta, kun ei heti löytynyt. Ja kiekot löytyivät useimmiten ihan oikeasti nenällä. Sen nimittäin näkee niin selvästi, kun se saa hajun vähän kauempaa ja alkaa kohdentaa kiekkoa kiertäen ja kaartaen lämpenee-kylmenee-metodilla kuten ihmistä raunioilla tai rakennuksessa.

Eilen yksi hajuryhmäläisistä laittoi miehensä tekemään jäljen Pirkkahallille. Jälki oli kävelty yhdeksän tuntia aiemmin päivällä, jonka jälkeen tuli rankkasateinen ukkoskuuro eli se huuhtoi kyllä asvaltin pintaa aika tehokkaasti. Mentiin Minnan kanssa ajamaan jäljet illalla yhdeksän jälkeen ja Mahlan jälkeä ajettaessa hämärsikin jo. Lähtö oli melko aukeassa paikassa eli mahdollisia suuntia, mihin jäljentekijä oli saattanut kävellä, oli paljon. Pyörittiin aika kauan lähtöalueella etsimässä oikeaa suuntaa. Mä en vaan jotenkin luottanut Mahlaan ja merkkeihin siitä, että ollaanko tyhjällä vai meneekö tästä jälki. Pitäisi videoida näitä paljon enemmän ja katsoa videolta koiran reaktioita niin niitä ehkä oppisi huomaamaan helpommin. Itse asiassa jälki sitten loppujen lopuksi sujui tosi hienosti. Puolessa välissä Mahla löysi esineen ja oli aivan tohkeissaan. Palkkaamisen jälkeen se lähti häntä viuhuen eteenpäin ja löysi heti perään toisen esineen. Kahdestatoista esineestä löytyi tosin vain nämä kaksi, mutta erittäin todennäköistä on, että osa esineistä oli rankkasateen aikana kulkeutunut pois jäljeltä. Loppuesinettäkään ei löytynyt. Mä olen erittäin tyytyväinen Mahlan tekemiseen, vaikka jälki ei todellakaan ollut helppo eikä meillä ollut oikeastaan tarkoitus aloittaa näin vaikealla jäljellä.

Tuhka teki esineruudun. Mun tekemät pari esineruutua ovat olleet pieniä ja niissä on ollut pieniä esineitä. Tässäkin oli pieniä esineitä, mutta ruutu oli iso ja ensimmäistä kertaa se oli jonkun muun kuin mun tekemä. Annoin Tuhkalle lähtöhajun pussista tajuten nyt, että se oli muuten ensimmäinen kerta, kun Tuhka ottaa hajua pussista. Sitä en tiedä, oliko sillä merkitystä, mutta ainakin joku muistijälki siitä jää. Yllätyin itse kuinka hienosti Tuhka etsi! Se oli oikein pätevä ja keskittyi hienosti. Oikeastaan viiden nostetun esineen jälkeen se sitten selvästi väsähti ja alkoi katsella ja kuunnella ympäristön ääniä. Nostettiin vielä yksi esine ja lopetettiin siihen. Täytyy muistaa jatkossa, että Tuhka on vielä niin pieni, että treenien täytyy olla tosi lyhyitä, koska vaikka esineiden etsiminen asvaltilta tuntuu ehkä yksinkertaiselta, koira tekee siinä hirveän työn erotellessaan hajuja. Tuollakin kyseisellä parkkipaikalla on liikkunut paljon ihmisiä päivän aikana. Mun mielestäni on huikeaa, että tuollainen pikkukoira etsii pienenpieniä esineitä nenällä ja todella ymmärtää, mitä hajua sieltä etsitään!

Meillä olisi tarkoitus pitää tarkempaa palaveria syksyn treenien suhteen kohtapuoliin ja mulla on kyllä omalta osaltani monia ideoita. Lyhyesti kiteyttäisin ne siihen, että treenien on oltava entistä monipuolisempia, vaikka niiden suunnitteluun ja toteutukseen joutuu näkemään enemmän vaivaa. Teollisuusalueilta ja parkkipaikoilta pitää enemmän päästä keskustoihin, nukkumalähiöihin, puistoihin ja metsään. Jälkien ikää on varioitu ihan kiitettävästi jo viime keväänä tuoreista reilun vuorokauden vanhoihin, mutta sitä on jatkettava. Jäljentekijöiksi on saatava enemmän tuntemattomia ihmisiä. Alue-etsintää, hajun kohdentamista, hakutyyppistä etsintää (rakennusetsintää) taas vaihtelevasti "normaalin jäljen" lisäksi edelleen pidetään ohjelmistossa aina silloin tällöin. Mutta mikä tärkeintä, edelleen pitää tehdä nenä maahan -treeniä eli isolla parkkipaikalla lyhyttä esinejälkeä. Kun mennään talojen seinustoille, teille, nurmelle ja hakuetsintään niin nenä nousee, koska vahvempi haju löytyy ylempää. Täytyy muistaa pitää tasapaino siinä, että haju löytyy maasta ja esineetkin tulee sieltä nostaa. Olkoonkin, että se tavallinen esinejälki tuntuu kovin helpolta. Saisihan siihenkin haastetta, kun tekisi kulmia enemmän ja totuttaisi samalla niihin erilaisiin esineisiin.