Kuttukuussa paimentamassa

Viikonloppu vietettiin Savon sydämessä Kuttukuussa paimennusleirillä. Koska kuvia tuli tällä kertaa sen verran runsaasti ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kirjoittelen kuulumiset kuvien muodossa.

Ensinnäkin päiväsaikaan oli luvattu hellettä niin paljon, ettei silloin voi paimentaa. Niinpä noustiin aamulla viideltä paimentamaan ja saatiin ennen yhdeksää aamun paimennukset tehtyä ja alettiin viettämään päiväsiestaa. Illalla sitten yhdeksän aikoihin jatkettiin ja sunnuntaiaamuna taas viideltä. Yöllä oli kieltämättä hyvä tehdä hommia. Hyttysiä oli miljoona, mutta mitä niistä. :)

Lauantaiaamuna aloitettiin Mahlan kanssa pienemmässä aidassa ja tehtiin ihan perustasapainossakuljetusta. Mahla teki oikeastaan alusta asti hyvällä asenteella. Ei tarvinnut enää keskustella yhtään tehdäänkö vaiko eikö tehdä. Tehtiin myös yksi häkitys ja häkistä poisotto. Mahla tarvitsi tukea, kun mentiin häkkiin hakemaan lampaita. Toisella kierroksella kun tehtiin sama ja avasin häkin portin niin Mahla meni sinne rohkeasti ja itsevarmasti kuin olisi sitä aina tehnyt. :) Nopeasti se rohkeus sitten löytyi.

 

Kikkailtiin vähän kulmien ja irrallisten porttien kanssa. Pyrin ohjaamaan niin, että kaikki lampaat kiertävät portin. Ja kyllä se onnistuikin, kun ilmaisin haluni Mahlalle tarpeeksi suoraan ja ajoissa. :)

 

Mahla haki tasapainoa hienosti kääntyessä ja kun lähetin sitä kaarelle. Tosin itse se menee vähän turhan läheltä lampaita eli saisi tehdä (haku)kaarta vähän kauempaa. Kun muistan siitä muistuttaa, Mahla kyllä lähtee kauemmas lampaista.

 Ekana yönä Tuhka oli pitkän automatkan jälkeen hyvin pirteä (=nukkunut hyvin), joten virtaa piisasi niin, ettei me paljon nukuttu. Nämä kuvat ovat lauantailta, kun koirat innostuivat leikkimään keskenäänkin.

Keskeytinkö jotain... :)

 Lauantai-iltana yhdeksän jälkeen alettiin taas paimentamaan. Mahlan kanssa mentiin isolle laitumelle / isoon aitaan. Siellä uutena juttuna Mahlan kanssa kuljetettiin lampaat kerran sillasta.

 Paimentaminen on kivaa eikä ainakaan liian vakavaa. :)

 Isossa aidassa tehtiin peruskuljetustakin. Mahla rauhoittui selvästi, kun tilaa oli enemmän.

  

Pakoetäisyydestä puhutaan paimennuksessa paljon. Tässä yksi esimerkki kuinka kaukana Mahla voi olla ja silti lampaat ovat hyvin mun luonani. Koiran ei tarvitse olla lähellä, mutta toisaalta lampaat tulevat luottavaisiksi rehdistä paimenkoirasta ja päästävät lähellekin.

Ihan uutena juttuna harjoiteltiin ränniä. Lampaat saatiin rännin suulle tosi helposti vaan niin, että kävelin sinne, Mahla toi lampaat perässäni. Pysäytin koiran sitten siihen suulle niin, että lampaat jäivät aitojen sisäpuolelle. Poistuin aidoista kohti koiraa, jolloin lampaat jäivät paikalleen. Koira sai olla paikallaan, kunnes lampaat olivat yksitellen menneet kapeasta rännistä läpi ja sitten vasta vapautin sen tulemaan itsekin läpi. Kun ränniä tehtiin, Mahlan antama paine oli oikein hyvä ja lampaat käyttäytyivät rännissä rauhallisesti ja matka pääsi jatkumaan rauhallisesti.

 

Pari kertaa oltiin laitumella, kun tehtiin lammasryhmän vaihtoja. Samaan aikaan eri aidoissa oli treenaamassa kaksi ryhmää ja toinen ryhmä piti vaihtaa siten, että se kuljetettiin meidän laitumen läpi. Sitä varten vietiin oma ryhmä nurkkaan ja oli tarkoitus pitää se siinä. Mahlalle tämä tilanne oli uusi enkä mäkään osannut sitä hirmuhyvin auttaa. Kuitenkin saatiin pidettyä (Sinikan ja Muffyn tuella) oma ryhmä hallussa, mutta sitten toinen ryhmä karkasi meidän luo, joten lopputulos oli se, että kaikki lampaat lähtivät vaihtoon. :) Mahla kokeili kuvanmukaisesti erilaisia tapoja hallita laumaa ja kiipeili mm. kivien päällä. Siitä ei apua ollut, mutta kuvaa hyvin Mahlan omien aivojen käyttöä paimentaessa. Se kokeilee ja tekee eikä sitä tarvitse ohjata tai käskyttää koko ajan. Kokeilemalla se oppii ja huomaa, mitä kannattaa jatkossa tehdä ja mikä ei ollutkaan hyvä juttu.

 

Vaikeaa Mahlalle oli se, että aidan toisella puolella oli lampaita. Mahla oli sitä mieltä, että nuokin pitää saada tänne ryhmään. Kyllä se sitten komentamalla uskoi, että hoidetaan nyt vaan nämä omat lampaat ja annetaan toisten olla. Erinomaisen hyvin Mahla otti lampaat irti aidasta, jonka toisella puolella oli lampaita, kuten kuvassa, kun mä vaan autoin sitä tekemään tarpeeksi kaarta hakuun eikä se mennyt suoraan laumaa kohti.

 Sunnuntaiaamuna lähdettiin metsäpaimeneen niin, että mukana oli Mahla ja Tuhka, kolme aikuista muuta koiraa ja yksi toinen pentu. Alkuun Mahla teki äänen kanssa töitä aktiivisesti. Se painosti lauman viimeisiä lampaita hieman liikaa, mistä sille huomautettiin. Sitten se otti yhteen yhden toisen koiran kanssa ja niitä komennettiin. Komentamisesta Mahla sitten otti nokkiinsa ja oli sitä mieltä, että en sitten tee mitään. Kyllä se töihin takaisin rupesi, mutta paljon varovaisemmin. Metsäpaimenessa kuitenkin tärkeää on rauhallisuus, koska lampaiden on tarkoitus ehtiä myös syödä. Hyvin Mahla meni metsän puolelta hakemaan jääviä lampaita.

Pennuilla oli kivaa. Paljon ne leikkivät keskenään, mutta välillä myös havahtuivat seuraamaan lampaita. Tämä on parasta oppia noin pienelle pennulle (Tuhka 5 kk). Se ei ole vastuussa mistään, siltä ei odoteta mitään, mutta se saa rauhassa tarkkailla muiden koirien toimintaa ja lampaiden liikettä. Se ehkä siinä tohkeissaan saa jotain käsitystä siitä, että lampaat liikkuvat, kun itse liikkuu. Kuvaan tallentunut hetki on mielestäni hieno. En tiedä, leikkivätkö pennut siinä, mutta yhtä kaikki, ne "paimentavat" laumaa takaa ja lampaat liikkuvat niiden liikkeen ansiosta (huomaa viimeisten lammasten liike). Näin pennuista kasvaa paimenia, joilla on oikea asenne paimennettavia kohtaan. Ne liikuttavat laumaa rauhassa eikä pääse syntymään minkäänlaisia jahtaamistilanteita, koska iso lauma liikkuu hitaasti.

 Sinikalla on lampaiden lisäksi kanoja, kalkkunoita ja hanhia, jotka kaikki kulkevat vapaasti pitkin pihoja (ja paimennusaitauksia...). Tuhka oli niiden kanssa hyvin sinut, se ei hyökkinyt eikä pöläytellyt niitä kertaakaan. Musta tuntuu, että Tuhka sai myös niiden ansiosta hyvää mietintämyssyyn paimennuksesta ja oman liikkeensä vaikutuksesta. Se nimittäin sunnuntaiaamuna "kuljetti" kalkkunoita muutamia metrejä (kuvassa) ihan vaan omalla liikkeellä. Lampaille Tuhkan voima ei vielä riittänyt metsäpaimenessa, mutta linnut ovat sen verran herkempiä, että se pääsi vähän funtsimaan, että kun mä liikun näin niin noi liikkuu noin.

 

 Leirillä oli tosiaan muutama pentu, joista kuvassa on 12 viikkoinen partispentu. Tuhka sai myös aikuisista koirista painikavereita, joten sosiaalistumisen kannalta leiri oli erittäin hyvä Tuhkalle. Se näki monenlaista koiraa ja jättimäinen beucearonuros oli ihan mukava tapaus myös Tuhkan mielestä, ei pelottanut. :)

 

Sunnuntaina metsäpaimenesta palattua Mahlaraasu oli ihan poikki. Se nukahti aidan viereen, kun katseltiin muiden paimennusta. Ja kyllä Tuhkakin väsyi. :)

Hyvän mielen treenejä tokoa ja aksaa

Tänään mentiin ensin Koiralan kentälle. Siellä oli alkamassa perustottelevaisuuskoulutusta, mutta me treenailtiin Mahlan kanssa ennen kun koulutus alkoi. Mahla oli piippaavainen, mutta tällä kertaa mä ensin ratkaisin sen namittamalla sitä. Se auttoi. Muuten Mahla keskittyi vähän huonosti. Lempparifrisbeetä heitin palkaksi, mutta kentällä on niin paljon pehmeää hiekkaa, että lelu oli koko ajan hiekassa ja Mahla syljeskeli hiekkaa pois. Ei hyvä. Onneksi kentälle on tulossa kivituhkakerros, toivottavasti sitten toimisi lelutkin paremmin palkkauksessa.

Kun ohjattu koulutus jo alkoi, hain Tuhkan vähän puuhastelemaan sivuun. Pikkujätkä oli tomera ja teki hienosti juttuja. Istumisen ja peruuttamisen se meinaa vähän sekoitta... :) Muutama vauhtiluoksetulo tehtiin niin että heitin  namin toiseen suuntaan ja kun pikkukoira haki namia, juoksin sitä pakoon. Otettiin pari lyhyttä paikallaanoloa istuen ja maaten. Niitä saisi harjoitella todella paljon enemmän, koska Tuhka ei oikein hoksaa edelleenkään, mistä on kyse.

Sitten lähdettiin Viitapuistoon katsomaan keppikoulutusta. Koska paikalla oli sen verran vähän treenaavia koirakoita ja he tarvitsivat taukoa, me otettiin pikkujätkän kanssa siinä välissä putkia. Tehtiin seuraavanlainen harjoitus eli putkista oli suora linja seuraaviin putkiin.

Tuhka oli ihan tohkeissaan ja paineli täysiä putkesta putkeen. Mä tein persjätön 1-2 väliin, että kerkesin ohjaamaan kolmannelle putkelle. Tuhka ei irtoa vielä, joten mun täytyy olla ajoissa, ettei se käänny suoralta putkelta mua kohti. Kun tehtiin sama peilikuvana, putkien linja ei ollut suora ja se oli heti vaikeampi Tuhkalle. Siellä sitten pyörittiin vähän esteitä ympäri ja hölmöiltiin yhdessä (liike jatkuu koko ajan...). Kaikenkaikkiaan otettiin kolme toistoa ensimmäiseen suuntaan ja peilikuvana taidettiin ottaa kaksi onnistunutta (ja yksi hölmöilty) toisto ja välissä oli tauko. Lisäksi pikkukoira juoksenteli putkiin omasta ilosta muutaman kerran.

Siinä sitten treenikavereille naureskelin, että näin tehdään niitä putkihulluja koiria, joilla ei ole keskittymiskykyä. Tuhkan kanssa saisi kyllä alkaa tekemään ohessa pentuhyppisharjoituksia, jotta tästä touhusta ei tule liian kivaa ja liian helppoa täysillä juoksemista vaan saatais se keskittyminenkin tähän mukaan.

Sitten pääsi vielä Mahla jutskailemaan. Se teki lelulle hienoa tokoa, vaikka kauempana joku vielä treenasi aksaa. Mahla oli oikein tarkkana. Sellainen mielentila sille pitäisi aina saada aikaan, mutta miten se onnistuu, siinäpä vasta kysymys. Ja koska Mahla teki tokoa niin hienosti, se sai palkaksi mennä juoksemaan kepit pari kertaa. Ja voi että, kun se oli tohkeissaan ja hieno! Kunpa se olisi terve ja voisi sitä tehdä useammin...

Tuhka 5 kk

Tuhka-jätkällä on nyt 5 kuukautta mittarissa. On ehkä paikallaan hieman koota tapahtunutta yhteen. Tuhka painoi reilu viikko sitten 12,5 kg ja korkeutta sillä on vielä Mahlaa (49 cm) vähemmän. Hyvin se on kasvanut ja vaikka tuossa vähän takapakkia liikunnan suhteen tulikin loukkaantumisen myötä, se on ihan mukavassa kunnossa. Sen liikunta on melkein kokonaan vapaana liikkumista metsissä ja pelloilla. Hihnalenkkejä se ei edelleenkään ole tehnyt ja hihnassa on kävelty lähinnä vain paikasta metsään ja metsästä pois muutamia satoja metrejä.

Muita koiria Tuhka on tavannut jonkin verran. Se on ehdottomasti sosiaalisempi kuin Mahla on koskaan ollut. Tuhka lukee koiraa hyvin ja on nätisti niin pienten pentujen kuin isompien koirien kanssa. Alkuun Tuhka vähän jännitti muita koiria, mutta nykyisin kaikki on sen mielestä sen kavereita. Tarkoitus on myös jatkossa käydä pentupaineissa tutustumassa erinäköisiin toisiin koiriin. Koirapuistoihin me ei mennä Tuhkankaan kanssa, mutta tuttujen aikuisten koirien kanssa leikitään mielellään. Tuhka tosin on enemmän etäleikkijä kuin painija ja siis osallistuu muiden koirien leikkeihin lähinnä innostumalla itsekseen. Vauhdikkaat leikit isompien koirien kanssa jänskättävät edelleen vähän Tuhkaa.

 

 Ihmisiä kohtaan Tuhka on melko välinpitämätön. Hajutreeneissä kun käytiin koko kevät pikkuisenkin kanssa, treenikaverit syöttivät sille nameja niin nykyisin se menee heiltä kyllä kärttämään nameja, mutta edelleenkään muista ihmisistä se ei välitä. Ketään se ei pelkää eikä ole pitänyt outona, mutta sitä ei vaan kiinnosta. Kehitysvammaisia Tuhka on käynyt kerran katsomassa, mutta heidänkään ehkä hieman äkkinäiset liikkeet ja kovaäänisyys ei aiheuttanut Tuhkassa mitään reaktioita, se oli oikein hienosti. Parin päivän ajan meillä vieraili alle kaksi vuotias pikkutyttö ja sekin oli Tuhkalle positiivinen kokemus. Vähän jännitin, että innostuuko Tuhka leikkimään ja napsimaan, mutta ei, Tuhka oli oikein rauhassa ja vaikka tyttö halusi taputtaa (=lyödä päähän) ja ottaa kuonosta kahdella kädellä kiinni, Tuhka oli oikein kärsivällisesti. Harjoiteltiin tytön kanssa vähän koiran oikeaoppista silittämistäkin. :)

 Luonteeltaan Tuhka on hyvin erilainen kuin Mahla. Tuhka on suora ja se tekee pahojaan lähinnä niin, että tulee huomatuksi. Se kantaa kenkiä, mutta ei pureskele niitä muuta kuin silloin, kun joku ihminen tulee ja näkee. Se ottaa sohvasta hampailla kiinni ja odottaa, että joku huomaa. Vaikka me emme ole varsinaisesti mitään tavaroita tai johtoja siirtäneet syrjään, Tuhkan pahanteko on jäänyt yölampun sähköjohdon tuhoamiseen ja tuohikontin maisteluun. Ilmeisesti sillä on ollut riittävästi aivojumppaa ja muuta (esim. Mahla), mihin purkaa energiaa.

Tuhka on pehmeämpi kuin Mahla, mutta toisaalta se on sitkeä ja tottuu asioihin nopeasti. Se ei ole ollut pelokas missään uudessa paikassa, missä ollaan käyty. Se kulkee erilaisissa paikoissa (erilaisilla alustoilla, raunioilla, pimeässä huoneessa yms.) aika rohkeasti ja itsenäisesti. Alkuun Tuhka pöhähti aina outoja asioita. Pöhähtely on vähentynyt, mutta edelleen Tuhka on selvästi ilmoittava koira. Mitään turhaa se ei saa räksyttää tai jäädä haukkumaan eikä kyllä jääkään. Mahla on tässä ehkä hyvä esikuvakoira, Mahlalla kun ei ole minkäänlaista vartioimistaipumusta eikä se oikein ilmoitakaan mistään niin ei se ainakaan ruoki Tuhkan käytöstä. Treenikaveritkin ovat Tuhkaa rohkeaksi ja itsenäiseksi sanoneet.

Tuhka on aloittanut harjoittelemaan ihmisen ominaishajun erottelua ja on tainnut päästä siitä jo hyvälle jyvälle. Lisäksi se on päässyt kerran raunioille ja kerran ollut mukana rakennusetsinnässä. Ne ovat olleet sille oikein hyviä kokemuksia. Esineruutua ollaan otettu hiekalla pari kertaa myös eli nenänkäyttöä ollaan harjoiteltu. Agilityn osalta Tuhka on päässyt harjoittelemaan putkia. Se tykkää putkista, mutta sellaista paloa ja intohimoa sillä ei ole, mikä Mahlalla oli jo ihan pienestä lähtien. Tuhka ei myöskään leiki taisteluleikkejä yhtä mielellään vaan lähinnä rallattelee leluilla itsekseen. Taistelutahtoa siltä ei siis löydy samalla tavalla kuin Mahlalta. Tokon tai perustottelevaisuuden osalta ollaan harjoiteltu luoksetuloa, maahanmenoa, istumista ja paikallaanoloa sekä joitakin temppuja. Pääsääntöisesti oikeastaan ei mitään. :)

Oikein olen ollut tyytyväinen poikaan. Sen kanssa saa yhteistyön sujumiseksi tehdä töitä, mutta toisaalta se kyllä tekee mielellään hommia. Jokin on mennyt kuitenkin oikein, koska se on hyvätapainen eikä säntäile vaan kuuntelee kyllä. Kaupunkikoiran virka alkaa hoitua pikkuhiljaa yhä paremmin ja maalla se saa rallatella menemään ihan miten vaan. Suurta riistaviettiä sillä ei ole, joten linnut ja muut ovat saaneet olla hyvinkin rauhassa. Syksyllä kun palataan kokopäiväisesti taas kaupunkiin, taas panostetaan uusien kokemusten hakemiseen (linja-auto, Treen keskusta jne), mutta nyt vielä loppukesän se saa olla koiramaisen rennosti maalla, olla paljon vapaana ja paljon pihalla, kaivaa maata ja syödä sammalta. :)

Aksaa, raksaa, paimennusta...

Koirat on ollut lomalla ja jatkaa ensi viikolla lomailua, joten vähän piristyttiin täksi viikoksi. :)

Keskiviikkona käytiin Viitapuistossa treenaamassa aksaa. Mahla sai ensin tehdä vähän tokoa, mutta kauempana treenaavat aksakoirat tekivät taas niin suuren häiriön, ettei sitten kauaa mitään oikeita juttuja päästy tekemään. Oikeista jutuista tehtiin tolpan kierrosta stoppeja sekä seisomaan että maahan. Mahla oli vallan pätevä!

Tuhka treenasi kahta putkea, joista toinen oli musta putki. Edelleen Tuhkan on vaikea hahmottaa mustaa putkea. Se kyllä menee putkeen hyvin, kunhan löytää pään, mutta selvästikin mustasta on vaikea erottaa, että siinä on suuaukkokin. Tuhka irtoaa putkelle hmm ihan ok. Ei vielä mitenkään hyvin, mutta ei jää käteenkään kiinni. Valssilla ja persjätöllä treenattiin myös puolenvaihtoja eli lähinnä siis totutan pikkuhiljaa pikkuista siihen, että mä teen eri juttuja radalla. Treenien lopuksi Tuhka pääsi vielä leikkimään ihanan Famin kanssa.

Torstai-iltana oli rakennusetsintätreenit Koirakoutsilla. Koirakoutsi laajentaa tilojaan hallirakennuksen toiseen päähän, missä on ollut jonkin sortin huoneita kahdessa kerroksessa, asunto ja vähän varastotilaakin. Näihin tiloihin päästiin treenaamaan nyt ennen kun niitä aletaan remontoida käyttökuntoon. Ihan mahtava paikka, vaikka tilat olivat melko tyhjiä eli piiloja oli rajallinen määrä. Treenattiin hämärässä ja pimeässä eli valoja ei juurikaan käytetty.

Mahla on tauolla, mutta ei jätetty tätä tilaisuutta käyttämättä vaan otettiin helppo ja hauska harjoitus. Maalimiehinä oli Mahlalle tuntemattomat pikkupojat ja etsintäalueena koko käytössä oleva tila (alakerta+yläkerta). Ensin käytiin alakerta läpi. Mahla teki töitä rauhassa ja tosi hienosti. Viimeisessä isommassa varastossa oli tosi pimeää ja kierrettiin se pari kolme kertaa ympäri. Sen jälkeen mulla oli aika varma fiilis, että alakerrassa ei ole ketään. Mentiin yläkertaan ja heti rappusten yläpäässä Mahla otti hajun aulassa oven takana nurkassa olevasta maalimiehestä ja meni suoraan sinne. Sitten kierrettiin kaikki muut yläkerran tilat ja viimeisenä mentiin keittiöön. Mahla pyörähti keittiön kaapistojen edessä, sai hajun, kierteli saarekkeen, pöydät ja aika nopeasti alkoi hakea kaapistoista ja sieltähän alakaapista toinen maalimies löytyi. Tosi hienoa työtä Mahlalta ja olen erittäin tyytyväinen treeniin!

Tuhka pääsi vähän höntsäämään myös. Toiveeni oli, että sille otetaan pienemmällä alueella (pelkkä yläkerta) kaksi maalimiestä niin, että maalimiehet ovat pimeässä, jolloin Tuhka ei pääse näkemään heitä. Tuhka ei ole ihmisiä etsinyt kuin keväällä kerran raunioilla, joten mentiin vaan yläkerran aulaan, jossa päästin koiran irti ja käskin etsiä. Kovasti se lähti nuuskuttamaan. Ohjailin sitä huoneesta toiseen etenemään etsinnässä, vaikkei se tiennytkään, mitä pitäisi tehdä ja mitä pitäisi löytää. :) Aulan oven alareunaa se alkoi haistella enemmän ja palasi siihen yhä uudelleen, silloin itsekin bongasin oven takana olevan maalimiehen. Hetki meni kuitenkin, että Tuhka keksi mennä oven toiselle puolen. Tuhka meni reippaasti myös täysin pimeään pesuhuoneeseen ja saunaan. Se nuuskutti kuuluvasti, kun se meni pimeässä. Ekalla kerralla se ei pesuhuoneesta ketään löytänyt, mutta kun se meni uudelleen ja kiersi koko pesuhuoneen seinien virtä ja haisteli tarkasti, se löysi seinän vieressä seisovan maalimiehen. 

Eli tosi hieno treeni myös Tuhkalla! Nenää se ainakin käyttää ja ehkä taas sai ideaa siitä, mikä on merkityksellinen haju. Halusin Tuhkan maalimiehet pimeään siitä syystä, että se saisi alkuun harjoituksia, joissa se löytää pelkällä nenällä. Koirat käyttää tosi vahvasti nenän lisäksi silmää etsinnässä (ja toki saakin käyttää!), joten yritän nyt alkuun saada sen nenän käyttöön

Tänään sitten aamulla suunnattiin matka Kangasalle paimentamaan. Siellä on alkanut tänä kesänä toimia Swedun paimennuskoulun haarakonttori ja käytiin tsekkaamassa, millainen paikka se on ja täyttääkö se mun toiveeni paimennuspaikasta. Ensin vähän kauhistuin, kun pääsin perille ja näin pienen aitauksen, johon tuotiin kolme lammasta... Jos olisin saanut siinä vaiheessa lähteä kotiin niin ois mieli tehnyt. No, mä sitten selitin mitä me ollaan tehty ja miten, jotta kouluttaja ymmärtäisi, että me ei ehkä haluta tehdä asioita niin kuin jotkut muut. Mentiin aitaan ja Mahla lähti tekemään töitä. Lampaat olivat kovin liikkuvaisia eivätkä hakeutuneet ihmisen luo, aita oli pieni ja Mahla käytti ääntä (kuten pienissä aitauksissa ennenkin tämä on nähty) ja koska Mahla on aika vahva koira niin lampaathan meni koko ajan toiselle puolelle aitausta eli pakoetäisyys oli sen verran suuri, että mitään tasapainossa kuljettamista ei voinut toteuttaa. Eikä sen puoleen, ei siinä aitauksessa olisi paria metriä pidempään tasapainossa pystynytkään kuljettamaan...

Mutta Mahla veti olosuhteisiin nähden hienosti! Mä olen tosi yllättynyt, kuinka rauhassa se kuitenkin oli ja se itse asiassa aloitti heti alusta alkaen oikealla asenteella tekemään hommia. Se vaan ei ikinä päässyt rauhalliseen kuljetusvaiheeseen ihan siitä syystä, että tilaa ei ollut. Tauon jälkeen otettiin käyttöön hieman isompi aitaus. Siellä sain palautella mieliin Mahlalle riittävän pitkää hakukaarta. Mahla kun olisi mielellään sysännyt aina suoraan hakemaan lampaita. Hyvin se lähti kuitenkin kaarta tekemään reilummin (edelleen niin liikkuvaiset lampaat...) ja saatiin aikaiseksi välillä sellaista hallittuakin paimennusta. Tosin tämäkään aitaus ei ollut millään tavalla iso ja mikä siinä on niin ikävää on se, että koira joutuu koko ajan menemään aitoja pitkin ja lampailla on jatkuvasti veto aitoihin eli mitään luonnollista rauhallista paimennusta ei ehdi tapahtua missään vaiheessa.

Voidaan toki käydä joskus myöhemmin kesällä täällä uudestaan. Kouluttaja oli mukava ja juteltiinkin aika paljon paimennusjutuista. Mahdollisuudet tuolla on toki aika rajalliset. Reissu jäi kaikesta huolimatta plussan puolelle ehkä lähinnä siksi, että vaikka tilanne oli Mahlalle selvästi haasteellinen, se selviytyi siitä hienosti. Taas se sai uudenlaisen kokemuksen, jota jäädä pohtimaan. Näiden erilaisten kokemusten avulla se kehittyy. Ei ole mitään yhtä ja samaa kieputusta, mitä tehdään aina ja koira oppii ehkä siihen vaan sen synnynnäinen lahjakkuus pääsee esille, kun se joutuu aina uudenlaisten haasteiden eteen ja aina joutuu miettimään, että mitäs nyt. Ja synnynnäistä lahjakkuutta Mahlalla on niin paljon, että se mukautuu tilantaisiin, se oikeasti miettii ja kokeilee ja se näkyy muutoksena sen käytöksessä ja se löytää oikeita keinoja kuhunkin tilanteeseen. Se on mielestäni sitä lahjakkuutta, mitä jalostuksessa pitäisi suosia, koska se tekee koirasta hyvän työkoiran. Toki melkein koira kuin koira saadaan opetettua tietynlaiseen paimentamiseen tai kilpailuihin, mutta se oikea lahjakkuus tulee esille, kun joudutaan tilanteisiin, joihin koiraa ei ole suoranaisesti koulutettu.

Sen päätöksen tein, että tähän paikkaan ei kuitenkaan mennä Tuhkan kanssa aloittamaan. Tällainen on oikeasti haastava tilanne eikä se tuota pennulle kuin kiihkoa juoksuttaa lampaita (kolme lammasta ei ole lauma eikä käyttäydy kuin lauma) eikä yhtään itsevarmuutta eikä tarjoa mahdollisuutta kypsyä vaan pikemminkin vaatii heti koiralta osaamista. Sitä mä en halua. Mä luulen, että Tuhkalla ei ole samaa lahjakkuutta kuin Mahlalla ja sen tiedän, että sillä ei ole samaa kovuutta kuin Mahlalla oli jo kun se 8-kuisena paimensi ensimmäistä kertaa, joten sitä tärkempää, että se saa hyvät eväät alkuun. Tänään käytiin kyllä aidan takaa vähän katsomassa lampaita ja ensin ne aiheuttivat pöhinäreaktion (kuten kaikki muukin outo tai "outo"), mutta kyllä se siihen sitten rentoutui.

Treenejä, sairaslomaa ja taukoa

Treenailtiin kesän alussa vielä parit hajutreenit. Käytiin pienemmällä porukalla Särkänniemessä hengailemassa. Sinne saa nykyisin mennä ilmaiseksi alueelle, joten me käytimme tilaisuuden hyväksi ja käytiin pyörimässä siellä. Mahla otti tosi rauhassa eikä välittänyt härveleistä. Meteli ei ollut mitenkään hirmuinen ja koska keli oli sateinen ja kolea niin väkeä ei kovin paljon ollut, mutta korkealla pyöriviä härveleitä kyllä oli riittämiin. Jälkeä tehtiin tutulla maalimiehellä tuore hurlumhei. Mahlan jälki meni Angry Birds -puiston läpi ja Mahla teki hyvää työtä. Mentiin pannalla ja tavallisella hihnalla, koska pidempää liinaa ei voisi tuollaisessa paikassa käyttääkään. Ihmiset ja laitteet eivät häirinneet Mahlan työskentelyä.

 

Tuhka pääsi myös vähän hengaamaan. Huvipuistoalueelle ei Tuhkan kanssa menty, mutta metrilakua käytiin ostamssa ja mentiin huvipuiston reunalle istuskelemaan ja ihmettelemään maailman menoa. Tornado-"vuoristorata" pyöri siinä ympärillä, mutta Tuhka ei muuta kuin katsellut härveliä. Muutenkin se otti lunkisti. Mutta kyllä tämä sen verran hyvä kokemus oli kaikkinensa, että joskus myöhemmin (ei ehkä enää tänä kesänä) mennään taas hakemaan uudenlaista haastetta.

 No sitten sattui ja tapahtui juhannusta edeltävänä viikolla. Yhtenä iltana lähdettiin normaalisti iltalenkille ja Tuhka loukkasi itsensä. Mä en tiedä, mitä tapahtui, mutta Mahlan kanssa ne eivät leikkineet eikä Tuhka mistään hypännyt, mutta vasemman etujalkansa se satutti. Onneksi ei oltu ehditty pitkälle, joten palattiin nopsaan takaisin. Seurasin Tuhkaa sen illan, mutta se ei selvästikään halunnut liikkua ja ontui jatkuvasti, joissain asennoissa se aina vingahti. Mä kävin tassut läpi, mutta mitään en löytänyt. Seuraavana aamuna Tuhka ontui edelleen ja selvästi vältti liikkumista. Mahlan kanssa se olisi halunnut leikkiä, mutta aina johonkin sattui. Mietin, että soitanko eläinlääkärille vai seuraanko vielä. Olin kuitenkin lähdössä koirien kanssa juhannuksenviettoon maalle, joten totesin, että kai me siellä eläinlääkärissä käydään ennen, ettei tarvitse miettiä, että onko jotain rikki ja pitäiskö lähtee Tampereelle lääkäriin eri reissua ja juhannuksen pyhätkin oli tulossa. Joten mentiin sitten lekuriin.

Tuhka tutkittiin ja se aristi vähän joka paikkaa, mutta selvä kipukohta löytyi vasemman olan/lavan alueelta. Meidät otti eri lääkäri vastaan, mutta ortopedi Juha Kalliolta löytyi sen verran aikaa, että hänkin tutki Tuhkan ja päätti kuvata kyynärät, olat ja vasemman lavan. Eli koiran etupää on nyt sitten jo 4 kk ikäisenä läpivalaistu... Seuraavana päivänä vasta Juha ehti käydä kuvat läpi ja mulle soiteltiin, että mitään ei löytynyt. Tuhkan etupää on kehittynyt aivan normaalisti ja on täysin terve. Hyvä. Tämänkertainen sattumus oli siis lihasperäistä. Tuhka jäi levolle, vaikkakaan parin päivän päästä pikkukoiraa ei enää levossa pystynyt pitämään mikään. Muutaman päivän ajan se aina silloin tällöin juostessaan vingahti. Lenkit jätettiin pois, mutta vapaana se pihalla sai muuten olla. Myös Mahlan kanssa leikkimistä rajoitettiin, mutta leluilla se sai leikkiä ihan niin kuin ennenkin. Nyt tulee kohta kaksi viikkoa eikä Tuhkasta enää mitenkään huomaa, että se olisi kipeä. Olen sitä varovasti opettanut tai totuttanut hierontaan, mutta sen osalta on kovin vaikea sanoa yhtään mitään, kun sen verran hellävaroen sitä vielä saa käsitellä, koska se ei meinaa muuten rentoutua. Agilityn putkijutut jätettiin myös tauolle. Mä en treenaa, jos vähänkin tuntuu, että koira ei ole kunnossa, vaikkei mitään sen suurempaa vielä treenatakaan.

Tuhka on tehnyt hajutreenien osalta purkkirataa ja etsinyt piilotettua hajulappua, mikä sujuu ihan kivasti. Selvästi sillä on jokin kiinnostus vieraaseen hajuun. Mahla jäi Särkänniemitreenien jälkeen tauolle ja ollaan tässä ainakin heinäkuun loppuun hajuhommista tauolla. Mulla on kyllä ainakin kolmet treeni-ideat takataskussa syksylle, mutta ne ovat vasta syksylle. Vetääkseni yhteen kevään ahkeran treenaamisen voisin sanoa, että Mahla on taas kehittynyt kovasti, se kykenee pitkäkestoiseen työskentelyyn, mutta jatkossa täytyy muistaa harjoitella entistä monipuolisemmin erilaisia alustoja ja erilaisia esineitä ja mikä tärkeintä, saada tuntemattomia jäljentekijöitä. Ollaan nyt tehty aika paljon tutuilla jäljentekijöillä (vaikkakin treenikavereita on paljon eli ihan samoja tyyppejä ei kerrasta toiseen sentään haeta), mutta selvästi me kaivattais enemmän vaihtelua.

Mä olen ollut leireilemässä ja ollaan lähdössä pyöräreissulle ja koirat ovat hoidossa vanhemmillani. Hyvin on mennyt ja koirat nauttivat maalla olemisesta. Aika on tosin lomailua myös koirille, koska ne saavat vähemmän lenkkejä ja mitään aivojumppaa ne eivät saa. :)

Älä yritä

Ja sitten vähän jälkijuttuja. Jäljelle rauhoittumiskurssin toinen kerta oli viime torstaina ja tällä kertaa teema oli "älä yritä". Ei yritetty, tehtiin vaan ja hyvin meni. Mahlan kanssa rikottiin rutiinit. Otin sen autosta pantaan ja pitkään liinaan ja mentiin pissalenkille, moikkaamaan porukka ja jäljelle. Hienosti meni. Esineitä piti nostaa esineruudusta, mutta Mahla meni jälkeä "maalimiehelle", joka oli esineruudun tehnyt. Mitä niistä esineistä, kun paikalla on jäljentekijäkin! :)

Mahlan kanssa siis puretaan nyt rutiinit. Unohdetaan se valjaidenpukemisepisodi ja lähdetään vaan tekemään töitä. Nyt se ehkä onnistuukin. Näe koira, oli yksi viesti koulutuspäivästä. Näe nimenomaan muutokset koirissa. Ei ne ole välttämättä ihan sitä, mitä luulet. Katso koiraa välillä kauempaa ikäänkuin vieraan silmin. Mitä se koira on? Näin meille on käynyt. Sillä oli ongelma rauhoittumisen kanssa ja liian levottomana jäljelle lähtönä. Mutta sitten sille tuli ongelma valjaista, mutta se osaa rauhoittua itse jäljelle. Ajattelin kokeilla nyt jäljestämistä pannassa ja vähän myöhemmin sitten ottaa valjaat takaisin vaikka laittamalla ne jo autolla.

Tuhka on tehnyt ensimmäiset esineruutunsa. :) Tuhkan kanssa lähdetään niin pienistä esineistä, että se ei hae niitä katseella. Hauskaa tuo haistelu Tuhkasta on, semmosella innolla se nuuskutteli matolla, kun tehtiin toista ruutua ruskealla matolla metallinvärisillä klemmareilla. Eka kerta tehtiin ulkona hiekkaparkkiksella, jossa kasvoi hieman heinää ja mäkään en meinannut nähdä esineitä... Tuhka pääsi kyllä hyvin jyvälle tästä. Mä yritän luoda Tuhkalle vahvan pohjan nimenomaan nenä alhaalla työskentelystä. Nenä on kyllä helppo saada ylös (tuoreet jäljet, ilmavainu/haku, metsäpohja), mutta se on vaikea saada alas (vanhat jäljet, kovat alustat, pienet esineet). Toki haluan Tuhkasta monipuolisen etsintäkoiran kuten Mahlaa on opetettu. Koiran tehtävä on hakea jotain ja itse se tietää, kuinka parhaiten hakee. Jälkiteemaan liittyen, ei meidän ohjaajien tarvitse yrittää, annetaan koiran tehdä duuni ja otetaan vastaan, mitä se antaa. Mitä muuta me voidaan, jos halutaan oikeasti toimivia koiria. Ei me silloin voida itse yrittää tai koira jossain vaiheessa sanoo, että etsi itse, kun muka paremmin osaat viimeistään koiralle haastavassa tilanteessa.

Mahla jää kuitenkin juhannuksen jälkeen ansaitulle tauolle hajuhommista. Pitää koiran saada lepoa. Yritetään keskittyä tokoiluun ja toivottavasti vähän paimennukseenkin tässä välissä. Sitä paitsi me ollaan treenattu alkuvuodesta lähtien niin ahkerasti, että tauko tekee hyvää.

Agilityluento ja ajatuksia

Olin tässä taannoin luennolla agilitysta lihashuollon, ravitsemuksen ja kisarutiinien näkökulmasta. Luennolla siis pureuduttiin lähinnä siihen, mitä ei tapahdu radalla vaan millä itse asiassa vaikutetaan suurimmaksi osaksi siihen, miten siellä radalla sitten suoriudutaan ja miten pidetään koira terveenä. Tämä on itselleni sikäli mielenkiintoinen aihe, että Mahla on opettanut näitä asioita paljon ja vahingosta viisastuneena (en silti tekisi nyt Mahlan kanssa asioita muuten eri tavalla kuin en olisi aloittanut agilitya ollenkaan...) Tuhkan kanssa yritetään löytää jokin kultainen keskitie.

Ravinnosta puhuttiin ensin. Pentu ruokitaan kuin aktiivinen aikuinen kunnes kiihkeimmän kasvun vaihe on ohi (rodusta riippumatta viimeistään 10 kk iässä) ja sen jälkeen aktiivisuustason mukaan. Tavallinen agility- ja harrastuskoira ei tarvitse mitään lisäravinteita. Rasituksessa olevalla koiralla vitamiinien saanti voidaan kuitenkin tuplata huoletta ja näin varmistaa, ettei puutteita tule, koska kulutuskin on suurempaa. Monet vitamiinit ja hivenaineet ovat tärkeitä etenkin palautumisessa.

Perusruokinnassa on tärkeä aktiivisella koiralla (ja muillakin) pitää huoli rasvojen määrästä. Kasvirasvasta saa "nopeaa energiaa", mutta eläinrasvat ja kalarasva ovat niitä koiran kannalta tärkeitä rasvoja. Erityisesti rasituksessa ja stressitiloissa koira tarvitsee rasvaa.

Suurin rasitus agilityssa ovat kiihdytykset ja käännökset. Suurin rikkoutumisen riski koiralla on hypyn alastulossa kääntymisessä. Alustan pito on olennainen rasituksen kannalta. Ja jos koira on vähänkin epäpuhdas liikkeiltään, ei treenata, ei yhtään.

Agility vaatii kuntoa ja voimaa. Mikäli koiralla ei ole näitä, se väsyy ja siitä tulee huolimaton. Kyllä, yhdellä agilityradallakin tämä näkyy saati pitkissä treeneissä. Erityisesti pujottelu vaatii koiralta lihaskuntoa.

Pennun liikunnasta liikkuu yhtä monta mielipidettä kuin on ihmistäkin. Pentu saa liikkua, se saa hyppiä ja tehdä mitä haluaa. Toisten koirien kanssa riekkuminen on erinomaista liikuntaa. Pakotettua liikuntaa esimerkiksi hihnalenkkeilyä, hihnassa ravauttamista, hyppyyttämistä tulee välttää.

Agilityssä oleellista ei ole lämmittely, se tulee hoidettua pissalenkillä ennen suoritusta. Oleellista on nimenomaan palauttaminen. Palauttava liikunta on aloitettava heti suorituksen jälkeen kävelemällä muutama sata metri. Se riittää. Koiran juomisesta on huolehdittava ja ruoka olisi syytä antaa kahden tunnin sisällä suorituksesta (proteiinipitoinen ruoka ja nestettä). Koiran lihashuolto on tehtävä muualla kuin itse suorituksen molemmin puolin, se on oltava osa arkea ja ylläpitävää. Venyttely ennen ja jälkeen suorituksen on tehtävä 5-10 minuutin aikaikkunassa ja venytysten on oltava lyhyet. Samalla pystyy tutkimaan, onko koira varmasti kunnossa ja huomaa mahdolliset muutokset.

Sitten kerron vähän omia ajatuksia. Tuhka tulee tekemään agilitya hieman eri tavalla kuin Mahla. Mahlan kanssa mulle tärkeää oli motivaatio ja opettaa koira nopeaksi. Tuhkan kanssa ei. Ensin pitää tulla tekniikan ja sitten nopeuden. Mä haluan koirasta ajattelevan. Mä haluan opettaa erityisesti hyppäämisestä sellaista, mitä koira ei tee "vasemmalla kädellä" siinä ohimennen vaan että se keskittyy siihen. Se on koiran kannalta tärkeä henkivakuutus. Me ollaan harjoiteltu tähän mennessä putkia. Joo, putkiin se saa juosta kovaa ja kasvatetaan motivaatiota niihin. Niistä on tultava koiralle palkkio, jotta se etenee putkiin itsenäisesti.

Tuhkan kanssa mä olen pyrkinyt tekemään putkiharjoitukset erityisen laadukkaasti. Mä haluan koiralle mahdollisimman vähän toistoja ja tehdä ne vähän toistot mahdollisimman hyvin. Tämä oikeastaan kahdesta syystä: mä haluan Tuhkalle hyvän motivaation (tuota koiraa pitää motivoida, se ei ole sille luontaista) ja mä haluan pitää sen terveydestä huolta. Sitä paitsi suurimman osan virheistä teen mä itse ohjauksessa, joten mulla itselläni on paljon enemmän harjoiteltavaa kuin koiralla.

Joitakin esimerkkejä, mitä teen eri tavalla: 

- Mahlaa hetsasin lähdöissä, että se pyrkii etupainoisesti kovalla pyrkimyksellä eteenpäin palkalle. Tuhkan kanssa vahvistan painonsiirtoa taakse ja mielenhallintaa ja vain malttamalla pääsee eteenpäin (eikä muuten yhtään vähennä halua mennä eteenpäin, kriteeri vain on eri). 

- Mahlan kanssa otin toistoja välillä suuriakin määriä kokeillen eri juttuja ja ratkaisten ongelmat heti tässä lopettaen onnistumiseen. Tuhkan kanssa pyrin muutamaan onnistumiseen ja palkkaan monipuolisesti. Ongelman syntyessä en Tuhkan kanssa ratkaise sitä heti vaan jätän mietintämyssyyn ja vahvistan sitä mahdollisesti arkielämässä ja seuraavassa treenissä. Pyrin pitämään mielessä koko ajan hyvän mielen treenien ideologian eikä niin, että hyvän mielen treenejä on vain yksi viidestä. :)

Rauhoittumista, ajatuksia ja rokotuksia

Torstaina oli tunnistusjälkiporukalle rauhoittumisluento ja -harjoitukset. Meille rauhoittuminen on aika paljon kokonaisvaltaisempi asia kuin jäljelle rauhoittuminen. Luennolla käytiin läpi käyttäytymisen periaatteita ja rauhoittumista opittuna tai oppimattomana käytöksenä ja rutiineja. Sitten käytännönharjoituksissa yksi koira kerrallaan meni kuvitteelliselle jäljenaloituspaikalle ja aloitettiin jälki, vaikka mitään jälkeä ei siis ollut.

Mahlan kanssa tultiin hallitusti ulos autosta, käytiin pissalla, mentiin moikkaan porukkaa ja käveltiin jäljentekopaikalle. Sitten jälkivaljaiden kanssa alkoi se piippaaminen ja levottomuus. Saatiin tähän avoimen palkan neuvo. Ihan sitä en heti osta tähän yhteyteen, koska varsinainen ongelma asiassa ei ole jälkivaljaat, sen mä tiedän. Mutta mikä synnyttää ongelman? Sen mä ajattelin testata pilkkomalla nyt jäljellemenorutiinin osiin ja muuttamalla yhtä asiaa kerrallaan kokeilen mikä aiheuttaa levottomuuden. Vai aiheuttaako enää mikään oikeasti? Mulle ei ole väliä, kuinka levoton Mahla on jäljelletultaessa, mua kiinnostaa se, että Mahla ei ole kiihtynyt lähtöhajun antamisesta jäljen etsimiseen tai nostamiseen. Se on meidän ongelma, joka on saatu aisoihin. Tällä hetkellä mulla on vahva epäilys, että sen rauhoittumisen on saanut aikaan yhdessä jäljelle meneminen.

Mahlan ei tarvitse olla kontaktissa, kun mennään jäljenaloituspaikalle. Mä olen sitä mieltä, että se saa rauhassa tutkailla ympäristöä. Käytännössä ja Mahlan tapauksessa tämä toimii siten, että se tulee käskyllä mun takana. Mun takana se saa tehdä mitä vaan niin paljon kuin remmi antaa myöden. Mahla on silloin kuuliainen mulle ja ennen kaikkea rauhassa. En halua tehdä mitään seuraamista tai kontaktikävelyä, koska todennäköisesti (tätäkin voisi testata) silloin Mahla kiihtyy liikaa. Tämä yhdessä käveleminen on paimennuksesta opittu juttu ja toimii siellä loistavasti niin, että kun siitä päästän koiran töihin, se tekee mulle aktiivisesti ja rauhassa töitä. Jälkihommat ovat samanlaisia siinä mielessä, että koiran rooli itse tekemisessä on iso, mutta koira tekee sitä mulle ilmaisemalla esineet ja ottamalla siinä vaiheessa kontaktin muhun.

Samalla perusteella mä en myöskään ala hakemaan muutosta varsinaisella namittamisella. Mä toki haluan, että koira seuraa mua, mutta se tekee riittävästi tullessaan hakemaan lähtöhajun multa ja kysyessään tehtävänantoa. Se riittää mulle tässä asiassa enkä halua kiihdyttää sitä namittamalla. Kaikesta huolimatta ruoka (yleensä palkkaaminen) on sitä kiihdyttävää, vaikkakin kiihtyminen riippuu pitkälti tavasta palkata. Lähtöhajun ottamisesta palkkaan sen usein.

Sen sijaan tokoon ja muuhun avoimen palkan harjoittelu voisi auttaa. Me ollaan kupille harjoiteltu työntekoa aiemmin, mutta en ehkä ymmärtänyt menetelmän täsmällistä käyttöä riittävän hyvin, koska kierroksia ei sillä saatu alas. Ruokakupille perusasento toimii kyllä ja sitä voisi alkaa laajentamaan muuhunkin.

Tässä vaan tulee se ongelma, että Mahla piippaa monesta eri syystä. Se piippaa eri syystä ryhmäpaikallaanmakuussa, odotellessa, kuppipalkalla jne. Voidakseen vaikuttaa piippaamiseen on löydettävä aina kulloinenkin syy siihen. Paikallaanmakuussa syy on löydetty (paineistuminen muista koirista ja häiriöistä) ja ansiokkaasti päästy asiassa eteenpäin. Odotellessa piippaaminen johtuu tylsyydestä, pitäisi koko ajan tehdä jotain. Tätä on yritetty lähestyä kahta eri reittiä. Joko sillä että on harjoiteltu odottamista eli koiralla ei käskyä päällä tai tietyissä tilanteissa antamalla koiralle tehtävä ja kanavoimalla siten tylsyyttä johonkin. Kuppipalkalla piippaaminen tulee kyttäämisestä ja kovasta halusta jonnekin, malttamattomuudesta. Tätä lähdetään työstämään nyt aktiivisesti eteenpäin, mutta niin, että peli on kerrasta poikki.

Jäljellelähdön kanssa täytyy joka tapauksessa rikkoa kaava ja hakea sitä kautta levottomuuden laukaisua. Tämä on niin tätä. Mun laiskuutta. Mä en yleensäkään jaksa opettaa väärin opetetun tilalle uutta käytösmallia (se väärä on niin syvällä tuossa koirassa varsinkin kun on kyse ääntelystä ja 5 vuotta äännelleestä koirasta), vaan lähestyn asiaa kokonaan uudesta näkökulmasta, uudesta suunnasta, jolla ehkä saan suoraan toivotun käytöksen aikaan ilman, että tarvitsee taistella väärin opitun kanssa. Saa nähdä onnistuuko. Kokeilla aina voi. Onhan tässä jo paljon kokeiltu.

-------------------------------------------------

Perjantaina käytiin Tuhkan kanssa rokotuksilla ja Mahla sai siedätyksen. Tuhka oli oikein reipas oma itsensä, palkkailin ahkerasti koirien ohittamisesta ja aina jos mä huomaan koiran ennen Tuhkaa niin homma sujuu hallitusti. Muuten tulee se ilmoitushaukku, josta pyritään pois, mutta se on hieman hankalaa, kun yleensä se huomaa ensin vieraat koirat niin kaupungilla kuin metsässäkin. Tuhka terveystarkastettiin ja terveeksi tuo todettiin. Hyvin kehittynyt pentu, joka on terve ja reipas, sanoi eläinlääkäri. Hyvä. Painoa oli 10,8 kg eli painonkasvutahti ei ole enää ollut yhtä huima kuin alussa.

Rokotusten jälkeen käytiin Vaakkolammen puistossa vähän käyskentelemässä ja kahlaamassa rannassakin. Ja sitten nuo kaksi jäivät kotiin, kun me Jannen kanssa lähdettiin käymään Valkeakoskella. Hyvin Tuhka osaa olla kotona Mahlan kanssa ja joitakin kertoja se on ollut ihan yksin ja yhtä hyvin nekin ovat menneet. Tähän mennessä ne eivät yli neljää tuntia ole yksin (tai kahdestaan) olleet.

Sunnuntain treenit

 

Sunnuntai-iltana eli eilen käytiin Viitapuistossa treenaamassa. Mahla aloitti hiljaisuudella, seuraamisella ja perusasennolla. Mahlalla on valeraskaus ja se vaikutti selvästi tekemiseen. Mä en katsonut läpi sormien sen vätystelyä vaan vaadin ja sain siltä ihan hyvän ilmeen esiin.

 

Ruutua harjoiteltiin pitkästä aikaa. Keskellä oli palkkakuppi ja otettiin ruutuunlähetykset kaukaa. Selvästi harjoittelemattomuus näkyi siinä, että Mahla hakeutui oikealle etumerkille ja siitä sivusta jostain sisälle. Eli paljon suoraa ruutuun juoksemista tarvitaan, jotta se palauttelee taas mieleen, että se namikuppi on siellä keskellä. Neljä toistoa taidettiin ottaa vähän eri suunnista.

Sitten hyppynoutoa otettiin kaksi toistoa. Ensin kapula sivussa oikealla ja sitten sivussa vasemmalla eikä kovin kaukana esteestä (20 cm korkeutta). Mahla teki hienot noudot ja varmasti palautti hypyn kautta. Hyvä.

Ja vielä paikkamakuu. Ensin menin 2 minuutiksi kopin taakse piiloon ja Mahla makasi tosi rauhassa. Sitten vielä lyhyempi niin että jäin näkyviin ja kävin kaksi kertaa palkkaamassa. Molemmat paikkamakuut päätin siten, että menin viereen, odotin ja palkkasin maahan, odotin ja käskin istumaan ja hienosti nousi molemmilla kerroilla. Nyt vaan tarvittais muita koiria tähän kuvioon mukaan.

Tuhkan kanssa harjoiteltiin putkia. Ongelmaksi havaittiin koiran toimiminen mun vasemmalla puolella (tokopuoli). Se ei osaa kulkea sillä puolella. Illalla lenkillä keksin syynkin. Mahla hakeutuu aina vasemmalle puolelle ja palkkaan sen ulkonakin ja arjessa yleensäkin siltä puolen. Tuhkalla ei ole tilaa siellä, joten se tulee oikealle. Täytyy nyt jatkossa kiinnittää huomiota siihen, että Tuhkakin alkaa tulemaan vasemmalle ja Mahlan voi aina käskeä kuitenkin toiselle puolelle.

Vasemman puolen ongelmia lukuunottamatta Tuhka tykkää humputella putkissa. Ensin se leikki lelulla, mutta kyllääntyy siihen turhan nopsaan. Mä en halua sitä kuitenkaan treenata namikupilla (vaatisi apparin, ettei tarvitse ikinä kieltää kupille menosta, mistä tulee ongelmia, kun kupista pitää luoda mahdollisimman vetovoimainen juttu) ja kädestä en halua palkata, jottei se kiinny mun käteen. Pitäisi löytää tai keksiä jokin lelu, johon saa nameja, mutta mielellään niin, että koira saa ne namit itse sieltä pois eikä vaadi mua avaamaan lelua. Mietitään mietitään... Vahinkotavaramyymälässä oli viimeksi erilaisia ketunkarvoja poistohintaan ja alle kympillä niitä ostin ja ajattelin tehdä niistä leluja.

Ongelmia kohdatessa pitäisi aina muistaa, että ei ala hinkkaamaan niitä heti vaan ottaa ongelmakohdan seuraavan treenin teemaksi. Mulle se vaan on vaikeaa, kun haluaisi päättää kuitenkin hyvään suoritukseen, mutta sitten tulee treenattua liikaa. Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa, kun alkaa oppia, että Tuhka on Tuhka eikä mun välillä sekavaakin ohjausta hyvin lukeva itsenäinen Mahla. Eli ensi kerralla harjoitellaan juurikin vasenta puolta ja jatketaan kahden suoran putken harjoituksilla. Sitten voidaan siirtyä ehkä mutkaputkiin jo ja musta tuntuu, että niissä ei ole mitään ongelmaa, koska loivia mutkia se on jo juossut. :)

Helsingissä raunioilla

Lauantaita vietettiin tunnistusjälkiporukan kanssa "luokkaretkellä" Helsingissä HEPeKon raunioradalla. Rata on myös pelastuslaitoksen käytössä ja kyllä siellä yksi autollinen palomiehiä kävi myös jotain harjoittelemassa. Raunioratana tämä oli vähän erityyppinen kuin Hämeenlinnan rauniorata, joka on oikeastaan pelkkää betonia ja kiveä. HEPeKon radalla oli paljon kaikkea muutakin. Radalla on pienehkö raunio-osa, mutta aika laaja metsämäinen tai puistomainen osa, jonne on rakennettu paljon piiloja. Radalla on myös suuria korkeuseroja. Lisäksi harjoittelualueeseen kuuluu vanha rakennus (ilmeisesti entinen paloasema), jossa oli kolme kerrosta.

Mahla aloitti etsimään kadonneita rakennuksesta. Yksi maalimies oli kellarikerroksessa ja toinen ensimmäisessä kerroksessa ja nämä mulle itse asiassa myös kerrottiin, mutta muuten mentiin sokkona. Rakennuksessa ei ollut valoja päällä, joten ekassa kerroksessa oli hämärää ja kellarissa pimeää. Pimeässä kellarissa maalimies istui lattialla, mutta se tuotti selvästi ongelmia. Ekalla kerralla Mahla ei huomannut maalimiestä, mutta toisella kerralla kun sytytin valot viereiseen huoneeseen, Mahla tajusi, että hei, täällä on joku. Selvästi ne käyttää myös silmiä apuna. Toinen maalimies löytyi kaapista ja se haettiin ihan nenällä. :)

Sitten etsittiin ulkona. Maalimiehet olivat Mahlalle tuntemattomia eli sikäli hyvää harjoitusta, ettei aina haeta tuttuja. Maalimiehet oli sijoitettu melko lähekkäin. Ensimmäinen löytynyt oli pitkähkössä käytävässä maan alla, betoniputkea oli muutama metri ja sen jälkeen avarampi tila, josta haarautui pari reittiä vielä. Maalimies ei näkynyt putken suulle. Reippaasti Mahla putkeen meni. Sitten lähdettiin etsimään vähän eri suunnasta ja käytiin yksi metsikkö tarkastamassa. Kun palattiin takaisinpäin, Mahla nosti aika nopeasti hajun vähän alempaa rinteestä ja yhdestä laatikosta sitten löytyi toinen maalimies.

Vielä ihan lopussa otettiin kolmas setti Mahlalle. Se oli sellainen "kerran vielä", kun on hyvä fiilis niin täytyy antaa mahdollisuus vielä kerran epäonnistumiselle. Vai miten se nyt menee... Maalimiehet olivat tuttuja, tosin eivät ihan Mahlan parhaita kavereita kuitenkaan. Toivoin näitä maalimiehiä laajalle nurmialueelle eli ei varsinaisiin raunioihin. Nämä maalimiehet olivatkin sitten kaukana toisistaan aikalailla alueen eri reunoilla. Ensimmäinen löytynyt oli betoniputkessa myöskin haarassa eli ei näkynyt suuaukolle. Mahla sai hajun tästä kyllä hyvin, jäljesti perille. :) Jos meinaisi ihan pelkkää ilmavainua harjoitella niin alue pitäisi olla tallottu paljon paljon enemmän, vaikka siis koko poppoo kuljeskeli aluksi alueella ja tietysti treenatessa aluetta tallottiin lisää. Ja näille hajuerottelukoirille vieläpä tosi monen ihmisen (myös maalimiesten) talloma. Toinen löytyi lautahökkelistä, joka oli melko avoin eli hajut pääsivät leviämään hyvin, mutta näköesteenä oikein hyvä. 

 

Mahla oli tosi hyvässä moodissa etsiessään. Se teki rauhassa ja aktiivisesti töitä. Etenkin viimeisestä harjoituksesta jäi tosi hyvä fiilis. Käytiin lajaa aluetta läpi ja mulla oli luotto siihen, että kun joku alue on käyty läpi, siellä ei maalimiestä ole eli voitiin edetä järjestelmällisesti. Maalimiehet löytyivät itse asiassa tosi helposti eikä edestakaisin juoksentelua ollut ollenkaan. Mahla myös irtoaa aika kauas musta eli tekee itsenäisesti hyvin töitä. Ja siitä näkee selvästi kun se on tosi lähellä, koska sen häntä alkaa huiskata melkoisesti, kun se paikallistaa voimakasta hajunlähdettä. Mahla myös jaksoi tosi hienosti vielä viimeiseen harjoitukseen saakka, vaikka päivä olikin pitkä.

 

Tuhkan tehtävä oli pääsääntöisesti tutustua erilaisiin alustoihin ja sosiaalistua koiriin ja ihmisiin ja sitä varsin hyvin tekikin. Kun käytiin aluksi aluetta läpi, Tuhka pääsi parin muun koiran kanssa mukaan juoksentelemaan. Eikä pikkuista yhtään pelottanut tai jännittänyt alustat, vaikka niistä osa heiluikin jalan alla. Siellä se kulki kuin kotonaan.

 

Aika loppupuolella Tuhka pääsi sitten treenaamaankin. Otettiin kahdella maalimiehellä harjoitus. Ensimmäinen löytynyt maalimies oli sellaisen avoimen mökin ovensuun sisäpuolella ja toinen betoniputkessa lähellä päätä. Tuhkahan ei tiennyt yhtään mistä on kyse, mutta kuljeskeltiin vaan maalimiesten lähettyvillä (tiesin siis missä maalit olivat) ja mökkiin Tuhka meni maalimiehen mukaan ihan nenällä. Toinen maalimies löytyi niin, että kävelin betoniputken ohi ja kun Tuhka bongasi ihmisen, sai siltä palkan. Mä en mitenkään käskyttänyt tai houkutellut koiraa. Ainoastaan omalla liikkumisella ohjasin Tuhkaa oikealle alueelle, maalimiehiin se sai reagoida itse.

Kuvat on ottanut Jenni Korhonen.