Aksaa pikkumiehen kanssa

Mä olen monta kertaa ollut sitä mieltä, että Tuhkasta ei tule agilitykoiraa. No ei siitä kyllä sellaista sata lasissa menijää tule kuin Mahla, mutta mun luotto tuohon pikkueläimeen kasvaa oikeastaan treeni treeniltä (joita tänä vuonna takana hurjat kaksi kappaletta).

Mä olin alkuun sitä mieltä, että Tuhka on hidas. Onhan se, vaikka mitään ratasuorituksen keskinopeuden ennustetta on aivan mahdoton vielä sanoa. Kun tehtiin viime syksynä ekoja hyppytekniikkajuttuja, Tuhka oli hyvin hidas. Se selvästi joutui miettimään. Se ei siis ole synnynnäisesti mikään penaalin terävin kynä hyppäämisen suhteen. Takapäänsä se kyllä hallitsee ihan mukavasti.

Kuitenkin tämän vuoden puolella tehdyt hyppistreenit ovat osoittaneet, että sitä vauhtia alkaa tulla kuin pikkuinen ymmärtää, mistä on kyse. Eli varmuus tuo vauhtia. Putkiin se posottaa jo ihan mukavasti ja ennen kaikkea pikkukoiralla on erittäin kivaa. Niin kivaa, että muutkin koirat unohtuu.

Myös keinua pikkukoira oli pohdiskellut muutaman viikon aikana. Enää pamaus ei kuulostanut niin kamalalta kuin aiemmin ja se jopa pystyi koskemaan esteeseen. Keinu, jolla olemme treenanneet, on erinomainen treenikeinu siinä mielessä, että se pitää hirveän kovaa ääntä. Se pamahtaa oikein kunnolla ja se pitää kovaa ääntä ihan kääntyessäänkin ennen kun se pamahtaa alas.

Mitä Tuhkan kanssa on tehty?

- Hyppistreenejä: perussarjaa, kasvavaa, taipumista, laukanvaihtoa ja alastuloa

- Ohjausharjoitusta putkella: persjättö, takanaleikkaus, irtaantuminen, pimeät putkikulmat

- Keinun ääneen totuttelua

- Kiertämistä ollaan treenattu kotona ja metsässä, muttei vielä esteillä

Seuraavia projekteja kevään kuluessa:

- Hyppistreenejä: perussarjaa, kasvavaa, taipumista, hevosenkenkää, laukanvaihtoa, etäisyyden arviointia

- Ohjausharjoituksia putkella: putken päiden valintaa, haltuunotto, irtaantuminen

- Keinun ääneen totuttelua

Ehkä Tuhkasta tulee oikeasti sellainen ajatteleva ja osaava agilitykoira, mitä kovasti siitä yritän tehdä. Edes kokeilumielessä. :)

Id-jatkis osa 6, omaa pohdintaa ilmaisusta

Me ollaan oltu toista viikkoa tekemättä mitään. Syy löytyy minusta ja siitä, että olen sairastanut. Parempi puolisko on vienyt koiria lenkille, joten siltä osin ne ovat kyllä saaneet tekemistä. Kotona ollaan kuitenkin vaan maattu kaikki kolme. Monena päivänä olen miettinyt, että tekisin vähän pientä esine-etsintää, mutta oma olo on kuitenkin ollut niin heikko, etten ole jaksanut vääntää itseäni ylös.

Viime viikolta mun onnekseni siirtyi id-jatkiskerta tälle viikolle. Tiistaina treenailtiin Elon pihalla ja jatkettiin siitä, mihin viimeksi ihmispurkkiksella jäätiin. En kirjaa treenejä ylös vaan ainoastaan pohdiskelen joitakin asioita.

Ilmaisu nousi tänään treeneissä esille. Meillä ei ole mihinkään opetettu erikseen ilmaisua ja oikeastaan edelleen olen sitä mieltä, etten mitään ilmaisuja haluaisi opettaa. Mun ihanne näissä hommissa olisi se, että koira tekee oman hommansa ja mä opin tulkitsemaan sitä. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä johtuen, että tilanteet eivät ole identtisiä toistensa kanssa ja mä haluan monipuolisen osaajan koirasta enkä tiettyjen tilanteiden hallitsijan. Opetettuja käytöksiä koira saattaa alkaa tarjota esimerkiksi väsyessään. 

Esimerkiksi esineen ilmaisun opetuksessa tulee kysymys siitä, mikä on esine. Kuinka lähellä esinettä pitää olla? Entä jos koira ei pääse esineelle, pitääkö se ilmaista silti? Entä vahva hajujälki, penkki, jolla jäljentekijä on pysähtynyt ja kuluttanut aikaa? Mä pidän yhtä tärkeänä asiana osata lukea koirasta, että se on lähellä esinettä kuin että se ilmaisee esineen.

Toisaalta opetetulla käytöksellä saa hallittua ei-toivottuja koiran omia käytöksiä. Meillä esimerkiksi Mahlan ei-toivottua käytöstä on hyppiminen ihmisiä vasten, siis myös maalimiehen päälle hyppiminen. Hyppiminen on mahdollista kitkeä pois mielestäni helpoiten sillä, että tilalle opetetaan jonkin muu käytös. Mutta haluanko opettaa maalimiehen ilmaisun jotenkin tietyllä tavalla? Haukkumista, rullaa yms. en missään nimessä, se olisi hyvin epäkäytännöllistä kaupungissa. Mikä sitten olisi ilmaisu, joka toimii sekä liinassa tehtävässä etsinnässä että hakutyyppisessä etsinnässä? Itse asiassa ilmaisun opettamiselle tulee tarve vasta, kun koira katoaa ohjaajan näköpiiristä, koska silloin ohjaaja ei pysty tulkitsemaan koiraa.

Mä olen siinä mielessä ehdoton koirankouluttaja, että vaadin koiralta opetettuja asioita. Näin kuvittelisin tekeväni ilmaisunkin kanssa, jos sellaista opettaisin. Tämä tarkoittaa sitä, että ilmaisun olisi aina oltava ilmaisu riippumatta tilanteesta. Ja tilanteita on monenlaisia: ihmispurkkista, jäljen päässä oleva maalimies, metsässä kököttävä maalimies, raksaetsinnöissä, raunioilla...

Ei, en keksinyt vieläkään ratkaisua. Mennään siis kuten tähänkin asti, koiraa lukemalla. :) Asiat eivät ole yksinkertaisia, kun ei ole koesääntöjä, joiden takia opettaa asioita tietyllä tavalla. Tai edes ne koiralle eteentulevat tilanteet eivät ole samanlaisia treenistä toiseen. Mutta se juuri tästä tekee niin mielenkiintoista. Kokeillaan, onnistutaan, epäonnistutaan, opitaan.

Tavoitteet ja suunnitelmat

Viime maanantaina istuttiin tunnistusjälkiporukan kanssa alas tarkoituksena suunnitella porukalla kevään treenaamista. Melkeinpä kaikki aktiivit olivatkin mukana. Yhteinen pohdinta kunkin tavoitteista, yleisistä tavoitteista, ylipäätään eri ihmisten mielipiteistä ja toiveista teki erittäin hyvää. Treeneissä me paljon puhutaan ja suunnitellaankin, mutta tällainen rauhassa kaikkien kuunteleminen teki erittäin hyvää.

Mitään konkreettista suunnitelmaa, että mitä milläkin viikolla harjoitellaan tai kuka treenit suunnittelee, ei tehty. Todettiin, että meillä on niin eri tasoisia koiria ja jokaisella on eri tarpeet, että mitään yhteistä suunnitelmaa on vaikea tehdä. Ja olenhan sen huomannut monesti itsekin, kuinka seuraavien treenien aihe vaihtuu, muuttuu tai jalostuu edellisten treenien perusteella. Joskus ajattelin, että keskitytään pehmeiden alustojen treeneihin ja ensimmäisen varsinaisen hurlumhein jälkeen totesin, että seuraavaa vastaavanlaista ei tehdä aikoihin. Treenien suunnittelu on niin koirasta kiinni.

Paljon hyvää me saatiin aikaiseksi ja uskon, että myös motivaation kasvatuksena kyseinen palaveri toimi oikein hyvin. Mä sain ideoita ja vahvistusta sille, mitä olen itse ajatellut. Aiemmin, kun olen Mahlan tavoitteita miettinyt ylipäätään tälle harrastukselle, on yksi kirkkaimmista tavoitteista ollut Mahlan keskittymiskyvyn ja rauhallisuuden kasvattaminen. Nyt mä oikeastaan en sano sitä enää ensimmäiseksi tavoitteeksi, koska siinä on menty niin hurjasti eteenpäin. Enää se ei ole niin häiritsevä ongelma. Nyt mä ajattelen tavoitteeksi oikeastaan kummankin kanssa saada monipuolinen etsijäkoira, joka selviytyy erilaisissa tilanteissa, häiriöissä ja ympäristöissä. Ja että mä opin lukemaan sitä.

Tuhkan kanssa kriittisempi lyhyemmän ajan suunnitelma on saada jälkityöskentelyyn lisää keskittymistä. Tuhkahan bongailee ympäristöä paljon. Tietysti sillä on teiniajat meneillään, joten muutaman kuukauden päästä sen tekeminen voi olla eri näköistä jo ihan aikuistumisenkin takia.

Mä vaan tulen kahden koiran probleemaan. Mahla tarvitsee häiriöllisiä keskustajälkiä ja Tuhka juuri päinvastaista eli jälkiä paikoissa, joissa ei ole ulkopuolista häiriötä (ihmisiä, koiria, liikennettä). Tämä tarkoittaa sitä, että samoissa treeneissä on vaikea saada kummallekin koiralle sellaista harjoitusta kuin haluaa.

Mä olen itse ajatellut nyt keväällä kokeilla myös treenien jaksottamista. Jaksottamista mä olen tehnyt muissa harrastuslajeissa ja purkkiratatreeneissä, mutta en oikeastaan jäljellä. Tarkoitan jaksottamisella sitä, että yhden viikon aikana tehdään useampi jälki, jossa voidaan vahvistaa esimerkiksi jotakin teemaa. Sen jälkeen pidetään jäljestä viikon parin tauko ennen seuraavaa jälkijaksoa. Se olisi mielestäni kokeilun arvoista ja mulle täysin mahdollista, koska mulla ei mitään sovittuja treenejä ole vaan hallitreenit yms. ovat hyvin satunnaisesti.

Tuhkan ensimmäinen vuosi

Aika on mennyt nopeasti. Meidän pikkumies ei ole enää pikkumies vaan juniori, raastava teini. Sen 1 v. -synttärit on tänään ystävänpäivänä. Onnea myös kaikille sisaruksille!

  

Suloinen pikkumies huhtikuussa, kun se muutti pohjoisesta maasta tänne etelän lämpöön.

Ajattelin koota tähän vähän sitä, mitä pikkumies on, mitä sen kanssa on tehty ja mitä se osaa.

 

Ensimmäisessä toukokuisessa kuvassa pikkumies on raunioilla ja toisessa ottaa oppia vanhalta kurpalta.

Tuhka tuli meille huhtikuussa viime vuonna pikkuisena poikana. Ensimmäisen päivän jälkeen Mahla otti sen osaksi laumaa ja siitä lähtien niiden välillä on vallinnut sopusointu. Mahla pitää kyllä nykyisen teinipojankin kurissa ja nuhteessa, ettei pikkuinen kukkoile. Eikä se kukkoilekaan. Se on tyytyväinen rooliinsa lauman viimeisenä eikä oikeastaan asemaansa pyri muuttamaan.

Tuhka ei ole kuitenkaan tossukka, pehmeä tai alistuja. Se on sitkeän raastavan ärsyttävä. Se ei luovuta. Jos Mahlan kanssa tulee lähikontaktissa tilanne, että pikkuisen pitäisi väistää, se väistää, mutta vain ilmeellään, kääntämällä hieman päätä pois ja luimistaen korvat. Se ei pötki pakoon vaan ottaa heti tilaisuuden tullen omakseen sen, mikä oli Mahlalla ollut. Se siis uskoo arvonsatuntevaa vanhaa mammaa, mutta ei pelkää tai mene toimettomaksi, vaikka vanha mamma asettaakin välillä rajoja.

 

Tuhka Jyllissä kesäkuussa

Tuhka on kaupunkilaiskoira. Alkuun asuttiin kerrostalon toisessa kerroksessa, mutta syksyllä päästiin muuttamaan ensimmäiseen kerrokseen. Rappukäytävän tai yläkerran ääniä se pienenä pentuna kuunteli, muttei enää edes kuuntele. Tuhka on kuitenkin vahtiva koira verrattuna Mahlaan, jota ei kiinnosta ketä tulee ja ketä menee ja mistä tulee ja minne menee. Tuhka tykkää katsella pihalle ja ilmoittaa metsässä liikkujista pöhisemällä. Tosin vain silloin kun sattuu olemaan esimerkiksi sohvalla, josta se näkee hyvin ulos. Poissaollessamme koirat useimmiten nukkuvat makuuhuoneessa "omilla paikoillaan", Mahla pedillään ja Tuhka sängyn alla.

Kaupunkilaiskoira on joutunut opettelemaan ja tottumaan monenlaiseen ääneen ja menoon. Autojen, bussien, polkupyörien ja ihmisten melskeessä se kulkee turhia hötkyilemättä. Mahla on ollut sille loistavana esimerkkinä asiassa, mutta eipä pikkumies Mahlaa tueksi tarvitse vaan seisoo rohkeasti omilla jaloillaan. Erilaisiin ympäristöihin ollaan tutustuttu myös hajutreenien yhteydessä, kun luuhaamme pitkin markettien pihoja.

Meidän kaupunkilaiskoirat ovat kuitenkin melko onnellisessa asemassa, koska melkein kaikki niiden lenkit on tehty vapaana metsässä. Pidän koiria hyvin vähän kytkettynä. Mahla kulki vielä Hervannassa yksin asuessani vapaana ihan Hervannan keskustassakin ja sitä voi huoletta pitää kaduillakin halutessaan vapaana. Tuhkan kanssa näin ei kuitenkaan ole, joten hihnalenkkejä kaduilla teemme oikeastaan vaan sen vuoksi, että Tuhka oppii kulkemaan hihnassa ja ohittamaan koiria.

Tuhka oli iso poika jo heinäkuussa.

Maalla nuo koirat kuitenkin rakastavat olla ja maalla me paljon vietetään aikaa viikonloppuisin. Kyllä sen jotenkin näkee noista koirista, kun ajetaan kotikotipihaan maalla, ne saavat älyttömiä hepuleita isossa pihassa, pelloilla ja metsissä, joissa ei tarvitse vahtia, kun muita kulkijoita ei ole. Kylätie menee aivan talon takaa eikä Tuhkalle ole varsinaisesti opetettu olemaan menemättä sinne, mutta se on siinä ohessa oppinut kuten monet muutkin arjen asiat.

Voisi siis sanoa, että Tuhka on hyvin vapaan kasvatuksen lapsi. Se on saanut riehua ja leikkiä runsaasti metsässä vapaasti. Se on saanut rauhassa tutustua erilaisiin ihmellisiin asioihin eikä siltä ole vaadittu juuri mitään. Se on tutustunut niin kaupungin ihmeisiin kuin maatalon menoon traktoreineen, työkoneineen ja lehmineen. Sekin on kuin kotonaan siellä missä laumakin on.

Tuhka Hallilassa elokuussa

Vapaan kasvatuksen lapsi on siis oppinut lähinnä arjen taitoja. Arjen taidoista edelleen työn alla on toisten koirien ohittaminen. Tuhka rakastaa koiria. Kaikki koirat ovat sen mielestä potentiaalisia leikkikavereita eikä kukaan koskaan tahdo sille pahaa. Niinpä ohitustilanteet ovat vaikeita. Nykyisin kadulla ohitetaan ihan suht siivosti namittamalla, mutta metsässä vapaana tulevat koirat ovat edelleen ongelma. Tuhka kun haluaisi tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa.

Tuhka lukee mielestäni hyvin koiraa. Sitä ei jännitä niin pienet kuin isotkaan koirat. Jättikokoisetkin koirat on koiria, leikkikavereita. Eikä Tuhka ota nokkiinsa, vaikka joku vanhempi koira sille irvistää ja käskee pysymään kauempana, se on vain sellainen tylsä kaveri.

Arjen taitojen lisäksi pikkukoira on kuitenkin päässyt aloittelemaan harrastuskoiran uraa. Aloitetaan siitä helpoimmasta ja rakkaimmasta eli tunnistusetsinnästä. On ollut hienoa aloittaa kaikki pennun kanssa alusta. Tuhka on tällä hetkellä kehittynyt varsin monipuoliseksi hajutyöskentelijäksi. Sillä on vahva käsitys ihmisen ominaishajusta. Se osaa etsiä maavainuisesti ja ilmavainuisesti, se osaa työskennellä pimeässä ja valoisassa, rakennuksessa ja kaupungilla, se löytää niin pienet klemmarit kuin isot ihmisetkin ja koska se ei ole niin vahvasti orientoitunut pelkkiin pieniin esineisiin tai jälkiin, se hoksaa uusia harjoitusmuotoja nopeasti. Sille kaikki on niin yksinkertaista. Toisaalta se on vielä kovin häiriöherkkä ja haluaa varmistaa selustaansa niin, että sen työskentely on aika katkonaista. Asialle en sinällään tee mitään, se muuttunee ajan myötä tai sitten ei. Onko sillä niin väliä?

Agilitya Tuhka pääsi aloittelemaan jo heti ensimmäisenä keväänä ja kesänä. Harjoittelimme paljon putkijuttuja esimerkiksi kahden putken yhdistelmällä ohjaamista. Loppukesästä, syksyllä ja nyt alkuvuodesta ollaan hyvin harvakseltaan harjoiteltu hyppytekniikkajuttuja, erityisesti perussarjaa, kasvavaa sarjaa ja taipumista. Tuhka ottaa varovasti hyppäämisen, mutta selvästi osaamisen myötä siihen tulee vauhtia, koska viitteitä siihen suuntaan on jo näkyvissä. Mielestäni se on hienoa, koska mä toivonkin pystyväni rakentamaan Tuhkasta ajattelevan koiran. Samanlaista sata lasissa räiskijää siitä ei tule kuin Mahla oli ja sikäli agility sen kanssa ei ole sitä agilitya, mitä se oli Mahlan kanssa ja miksi agilityyn olen niin rakastunut. Tuhkalla on omat vahvuudet ja mä aion hyödyntää niitä.

 

 Marraskuussa tuli ensilumi.

 Tottelevaisuusjuttujakin ollaan tehty. Toko ei mulle koskaan ole ollut tärkeä laji, mutta siihen liittyviä liikkeitä on hauska opettaa kaiken muun ohessa. Tuhkan perusasento on kivalla mallilla, vaikka sen työstäminen on kauan kestänyt. Oikeastaan kaiken työstäminen vie Tuhkan kanssa paljon aikaa ja toistoja. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että ollaan jopa muutaman kerran otettu paikallaan käännös vasemmalle tai oikealle tai eteen. Siitä se lähtee.

Istuminen ja maahanmeno ovat pikkukoiralla hyvin mielessä. Asennonvaihdoista istumasta maahan se osaa tehdä kivasti, mutta maasta istumaan on vielä hankala. Liikkeestä seisomista ollaan harjoiteltu satunnaisesti, mutta siinä ei mitään oivallusta ole vielä tapahtunut. Asentoihin liittyy myös paikallaanolot, joita pikkukoira tekee hienosti. Se on harjoitellut näitä häiriöllisinä, mutta aikaa en ole toistaiseksi kasvattanut enkä matkaakaan kuin satunnaisesti. Mä haluan sen ymmärryksen ensin ja sitten vasta totuttaa tuollaisiin häiriöihin kuten matkaan ja toisaalta ajan treenaaminen vaatii häiriöttömämmän ympäristön.

Kapulan pitämistä ollaan harjoiteltu. Ahaa-elämys asiassa koettiin joululomalla, sen jälkeen ollaan pari vähän intensiivisempää jaksoa ja nyt kapulan pito on hyvällä mallilla. Siinäkin voisi seuraavaksi kasvattaa kestoa ja lisätä häiriöitä. En vaan ole vieläkään päättänyt, opetanko Tuhkaa tuomaan kapulan eteeni vai suoraan sivulle. Molemmissa on puolensa. Pk-lajeissa me ei tulla Tuhkankaan kanssa koskaan kisaamaan, joten se ei määrää yhtään mitään.

Ensimmäisessä näyttelyssä pikkumies kävi ensimmäisen elinvuotensa aikana. Kippuran hännän takia sitä ei usein kehässä näe, mutta näyttelyreissu sujui oikein hienosti.

Tuhkasta on tullut hellyydenkipeä. Pentuna se ei välittänyt olla ihmisen lähellä rapsuteltavana, mutta nykyisin se änkee itsensä väkisin sohvalle aivan viereen ja joskus jopa sietää, että sitä silittää, kun se makaa kyljellään lattialla. Käsittelyyn se on siitä huolimatta totutettu eikä esimerkiksi kynsienleikkuu tuota mitään ongelmaa.

Tuhka on kuitenkin tavallaan pehmeä tai ärsykeherkkä. Jotkut äänet kuten pahvilaatikoiden kahina tai agilitykeinun pamahdus ovat sen mielestä erittäin ikäviä. Toisaalta kaupungin äänet, matalalla yli lentävät lentokoneet tai muu sellainen ei sitä häiritse. Pahvilaatikkoleikkejä meillä nykyisin leikitäänkin, jotta nuo ikävät pikkukoiria syövät laatikot eivät olisikaan enää niin pahoja ja pikkukoiria syöviä.

 

Tammikuussa nautittiin lumesta ja auringostakin jo vähän.

Tuhka on aika vallaton pojankloppi. Se on vienyt mut ihan uuteen maailmaan ja voin sanoa, että mä en ole edelleenkään sen kanssa samalla aaltopituudella. Sen urosmainen ajatusmaailma on kaukana siitä, mitä mä ymmärrän. Koko ajan me kuitenkin löydetään yhteistä säveltä yhä enemmän. Mutta mikä parasta, Tuhka todella tykkää tehdä mun kanssa asioita, vaikka lelut tai namitkaan eivät sen suosikkeja ole. Suloisinta on se, kun treenien tai lenkin jälkeen se käpertyy sohvalle ketunkäärölle asetellen häntäpuuhkan kuononsa eteen. Ja hurmuri-ilmettä pikkumies ei ole vielä kadottanut maailman tuuliin. Kyllä se on ihana kakara! <3

Ohitusharjoittelua

No niin, me ollaan aloitettu pikkukoiran kanssa tehostettu ohitusharjoittelu. Iltalenkit on tehty hihnassa Hallilassa ja joka ilta vastaan on tullut yhdestä neljään koiraa. Me ollaan saatu hyviä ohituksia aikaan. Tuhkaa kiinnostaa kovasti, mutta se tietää pienessä päässään, että pitäisi katsoa mua ja syödä namia. Ihan aina ei silti malta, vaikka kovasti yrittää.

Metsässäkin on mennyt melko hyvin. Kerran tuli koira vastaan siten, että Tuhka oli mun edellä vähän matkan päässä. Mä huusin sille ja lähdin toiseen suuntaan. En ole varma kävikö se katsomassa toista koiraa, mutta viimeksi kun sen näin, se oli paikallaan ja tosi nopeasti se oli mun perässäni, joten ehkä ei. Pari kertaa olen ottanut pikkukoirasta kopin, kun vapaana olevat koirat (jotka eivät myöskään ole olleet omistajansa hallinnassa) ovat tulleet lähelle. Itse asiassa yksi tällainen meidän perään lähtenyt koira kiinnosti Mahlaa itse asiassa paljon enemmän kuin Tuhkaa. Tuhka antoi jo koiran olla ja söi multa nameja, mutta Mahlan mielestä kukaan ei saa vapaana seurata meitä. Onneksi kuitenkin Mahla on helppo tapaus, joten pystyn keskittymään Tuhkan namittamiseen ja kiinniottamiseen ja Mahlan vaan käsken mukaani tai ohittamaan. Toki Mahlakin tasapuolisuuden vuoksi namia saa ja se osaa kyllä käyttää tilaisuutensa hyväkseen. :)

Käytiin myös kerran Hervannassa lenkillä. Montaa koiraa ei nähty, mutta muutama kuitenkin ja ainakin osa niistä ohitettiin hienosti. Oikeastaan muutaman metrin päässä olevat koirat ohitetaan kadulla hyvin, mutta kapealla jalkakäytävällä ei pysty malttamaan ja metsässä kaikki on leikkikavereita.

Mutta tämä on hyvä alku. Samalla voisi vähän keskittyä pikkumiehen hihnakäytökseen... :)

Hajutreeneissä ollaan keskitytty purkkikseen, josta on ollut taukoa hiukan ja siksi aloiteltiin ihan helpolla kolmen purkin peruserottelulla ja eri ikäisillä lähtö- ja kohdehajuilla. Mahlalla menee helppoihin juttuihin hermo (eli kierrokset nousee) ja pikkukoirakin oli hyvin vakuuttava, joten seuraavien treenien suunnitelmat on jo selvät ja vaihtelua on luvassa. Mä en päästä Mahlaa nykyisin radalle, jollei se malta keskittyä hajunotossa tai pyrkii lähtemään ilman lupaa. Se auttaa ja rauhoittaa Mahlaa. Tuhka on toistaiseksi niin rauhallinen, että sen kanssa ei tarvitse tätä kikkailua tehdä, mutta hajunottotilanne pidetään silti rauhallisena eikä opetellakaan mitään hätäilyä ja härväystä.

Teinipoika sai myös häiriöhajuksi juoksuisen nartun hajua. Ajattelin siedättää sitä koirien hajuihin purkkiksella niin se ehkä helpottaa niiden ihanien hajujen ohittamiseen myös jäljellä. Ainakaan tuohon juoksuisen hajuun se ei reagoinut oikeastaan mitenkään vaan teki hommia hienosti. Hyvä niin.

Meni hermot pikkukoiraan

Olen ennenkin kirjoittanut, että pikkukoira on erittäin erittäin kiinnostunut muista koirista. Tokotreeneissä se kyllä on treenannut vapaana, kunhan ei ihan iholle mennä muita koiria. Agilityssa se ei ollut viimeksi lainkaan kiinnostunut muista koirista. Mutta koiratapahtumissa, kadulla ja metsässä muut koirat ovat parasta mitä Tuhka tietää. Leikkikavereita.

Kaikki menee hyvin, jos mä bongaan vastaantulevan koiran ensin. Kadulla menee kaikki ok, jos siirryn itse sivuun, pysähdyn, namitan ja toinen koira menee rauhassa ohi. Muuten ei mikään mene hyvin vaan hihnanjatkeelta menee hermo.

Me lenkkeillään joka päivä kolme neljä lenkkiä taajamametsässä, jossa liikkuu paljon muita koiria. Jonkin aikaa ollaan liikuttu aika vapaasti, aamulla kuudelta metsässä ei ole porukkaa ja illalla ollaan otsalampun valossa liikkeellä, jolloin muutkin mahdolliset liikkujat nähdään ja päivällä ollaan onnistuttu jotenkin välttämään vastaantulijat. Paitsi tänään. Kaksi epäonnistunutta koirakohtaamista kolmesta. Epäonnistuneella tarkoitan sitä, että Tuhka meni toisen koiran luo. Ekassa toinen koira teki puolet hommasta ja tuli vapaana vastaan. Toisessa epäonnistuneessa olin lähellä Tuhkaa, mutta toinen koira tuli hyvin yllättäen pimeässä puskien takaa ja melkein törmäsi meihin. Siitä huolimatta ne ovat epäonnistuneita.

Tuhka muutenkin kulkee selvästi kauempana musta kuin Mahla, vaikka olen sitä palkinnut lähellä olemisesta. En näemmä tarpeeksi. Nyt mä teen sitä, että valitsen aina eri reitin kuin pikkukoira. Jos se menee liian kauas, vaihdan suuntaa kaikessa hiljaisuudessa. Se toimii ja ei toimi.

Harmituksen keskellä lenkillä päätin, että tämän kevään tavoite pikkukoiran kanssa on opetella ohittamaan toiset koirat. Mä olen kieltämättä vähän laiska, on niin kiva mennä vaan metsässä ja kiertää toiset koirat kaukaa. On kivempi pitää koiria vapaana kuin mennä kadulle ohittamaan ihmisiä ja koiria. Mutta pitäisi mennä harjoituksen vuoksi myös kadulle ja oppia olemaan välittämättä koirista. Se on tämän kevään projekti. Päätin myös, että kirjaan ohitusjuttuja tänne blogiin, jotta oikeasti toteutan suunnitelmaani enkä vaan pääse taas helpolla ja mene vain metsään.

Muutama yksinkertainen suunnitelma, jota mä lähden toteuttamaan. Nyt Tuhka on kärsinyt kennelyskästä, joten koiratapahtumiin ja treeneihin ei ole ollut asiaa, mutta kun aletaan päästä tästä eroon niin aktivoidutaan senkin suhteen.

1) Iltalenkki Hallilassa hihnassa kadulla metsässä vapaana kirmailun sijaan.
2) Hervantaan säännöllisesti hihnalenkille. Etenkin Ahvenisjärvellä on takuuvarmasti koiria.
3) Koiratapahtumiin harjoittelemaan ohituksia ja odottamista. Demarilla on usein agilitykisoja, Tallille, Koutsille...
4) Suolijärvelle voisi joskus lähteä pitkän liinan kanssa, jotta Tuhka ei ikinä pääse toisen koiran luo, vaikka säntäisikin. Iltapäivällä siellä on todennäköisesti ruuhkaista.
5) Facebookissa voisi kysellä satunnaisia ohitustreenailijoita.

Niin ja jotta pikkumies ei olisi kaikessa ihan surkea ja hankala niin ihmiset, lapset, lastenvaunut, pulkat, polkupyörät, potkulaudat, sauvakävelijät, hiihtäjät ja kaikki muut härvelit se ohittaa mallikelpoisesti.

Koirahierontaa

Yksi tuttu opiskelee koirahierojaksi ja Mahla ja Tuhka ovat kummatkin hänen projektikoiriaan. Tänään oli ensimmäinen tapaaminen, jossa keskusteltiin vähän pohjatiedoista ja koirat käpälöitiin ensimmäisen kerran. Mahla oli tyypillisesti oikein rauhassa, hyvin käsiteltävissä ja tykkäsi käsittelystä. Se aristeli etupään käsittelyä, vaikka sitä ei kovakouraisesti käsitelty, mutta ilmeisesti se oli sen verran varuillaan. Kaikki Mahlan käsittely on hyvästä, koska sen etupää on kipeä.

Tuhkan kanssa lähdettiin siitä, että se opettelee olemaan käsiteltävänä. Tuhka pitää ihmisiin vähän etäisyyttä. Kyllä rapsuteltavana oli ja leikki, muttei mennyt kyljelleen saati rauhoittunut. Sitä lähdetään harjoittelemaan seuraavalla kerralla.

Eilen käytiin hajutreeneissä Kolmenkulmalla. Mä olen niin tyytyväinen treeneihin, että kirjoitan niistä, vaikka hajuhommista en kauhean usein tänne kirjoittele. Mahlan jälki meni Terran puolelta alikulusta Abc:n pääovien ohi ja päättyi rakennuksen nurkalle, pituutta reilu 200 metriä. Tässä jäljessä oli muutama juttu: alikulku, tienylitys, Apsin pääovien ohitus ja alkumatkan Janne oli kulkenut yhdessä jäljentekijän kanssa tehden toiselle koiralle jälkeä (eli jätti matkalle myös esineitä) ja kääntyi jossain vaiheessa pois meidän jäljeltä. 

Alussa Mahla ei meinannut päästä jäljelle ehkäpä tuulen suunnasta johtuen. Se nappasi yhden Jannen jättämän esineen suuhunsa, mutta ei siis ilmaissut sitä. Ilmeisesti se oli niin epävarma kun ei meinannut löytää oikeaa jälkeä, että nappasi tutunhajuisen esineen suuhunsa. Alikulku oli heti alussa pienessä laaksossa, mikä oli yllättävän hankala. Kun Mahla nappasi jäljestä kiinni, se kyllä paineli alikulkuun reippaasti. Tienylitys oli suoraan ja meni hyvin. Rakennuksen seinustalla Mahla eteni hyvin, ohitti runsaasti ihmisiä (abc:n edessä kulki runsaasti väkeä). Aukeavat liukuovet aiheuttavat melkoisen pyörteen, Mahla tarkisti hyvin ovien jälkeen, minne jatkaa. Se veti tosi hienosti! Mahla tarvitsee haastetta, vaikeita paikkoja, joissa se joutuu tekemään töitä. Pituutta jäljissä ei tarvitse olla tämän enempää. Osaamista hiotaan muulla treenillä, pituutta treenaillaan aina joskus ikäänkuin omana harjoituksenaan. Jännä oli se, että Mahla ei reagoinut Jannen jälkeen mitenkään. Kyllä se omaan tehtäväänsä keskittyy. Mä olen yrittänyt varioida Mahlalle esineitä mahdollisimman paljon ja tyytyväisenä totean, että jopa Mahlan inhokki eli puu nousi lumen seasta. 

Tuhka treenasi kulmia. Tuhkan jäljellä hankaluus oli kaupan pihassa oleva kasvihuone, jonka ovi kolisi tuulessa. Mä en tiennyt, miten jälki menee, mutta näin jalanjäljet lumessa, joten pystyin ohjaamaan kasvihuonetta pelkäävän Tuhkan sinne päin. Tuhka kuikuili oikeaan suuntaan, mutta ei uskaltanut itse sinne lähteä. Kasvihuoneen nurkalla oli esine ja se oli tosi jännä, Tuhka juuri ja juuri uskaltautui haistamaan sitä. Sitten pienen kannustuksen avulla se selvisi kasvihuoneen oven edestä seuraavalle esineelle. Ihan mahtavaa. Tuhka jatkoi työtä hienosti kasvihuoneen jälkeen ja esineet nousivat hyvin. Pikkukoiralla alkaa olla vauhtia jälkihommissa ja sille voisi lyhyisiin jälkiin tuoda lisää haastetta, että se joutuu todella töihin.

Lumella on kyllä helppo jäljestää. Esineetkin saa jemmattua lumeen tosi hyvin piiloon. Nyt kun lunta sataa jatkuvasti, se on puhdasta ja siten helppo alusta koiralle. Nämä kelit pitää ehdottomasti hyödyntää treenaamiseen.

Musta tuntuu, että mulla ei muuhun treenaamiseen olekaan enää mielenkiintoa. Toki koirien kanssa on kiva höntsäillä kaikkea, mutta ei mua kyllä oikeastaan yhtään kiinnosta mitkään koevaatimukset missään suhteessa. Agilitya me pikkukoiran kanssa treenataan, mutta siinäkin mun mielenkiinto on lähinnä kokeilla uusia juttuja ja tapoja tehdä asioita ennemmin kuin tähdätä kisoihin.

Niin ja hei, jos joku on kiinnostunut hajujutuista aktivointi- tai kilpailumielessä niin pankaa merkille Suomeen rantautunut laji Nose Work. Siinä on sopiva laji, jos hajutreenit kylmässä ja märässä metsässä tai pitkin kaupunkia kulkevine jälkineen ei innosta. Me ei laventelia tai eucalyptusta aleta etsimään vaan pysytään ihmisen ominaishajuissa. Me ollaan kuitenkin tehty paljon samanlaista etsintää kuin Nose Workissa tehdään, joten voin lämpimästi suositella, se ON kivaa. :)

Kiireisen viikon treenejä

Kun päivät näyttävät tältä...

...on illat kulutettava koirien kanssa treeneissä. :)

Tiistaina treenailtiin Osaran maneesilla hajuporukalla. Saatiin lauma tuntemattomia henkilöitä, joten tehtiin ensin ihmispurkkista ja toiseksi etsintä maneesissa. Yllättävän vähän kumpikaan koira välitti hevonpaskasta. Mahla muutamat välipalat ohessa nappasi, mutta Tuhkaa ei haitannut yhtään. Jännä sinänsä, koska kotona lehmänlannan kanssa tilanne on juuri toisinpäin. Mahla ei siitä välitä, mutta Tuhka vetäisi naamariin vaikka kuinka paljon. Mahla teki hyvää työtä sekä purkkiksella että etsinnässä. Tuhka myös, maalimies löytyi etsinnässä hyvin, mutta vähän pikkuista jänskätti nousta portaita, joilla maalimies istui vähän ylempänä.

Keskiviikkona Mahlalla oli jatkiksen viides kerta. Teemana oli ihmispurkkis. Mahla oli innoissaan ja täpinöissään. Sen mielestä nää hommat on ihan sikahauskoja, aivot lähtee vähän hitaammin käyntiin. Mutta oivallusta Mahlallakin tapahtui. Erittäin tyytyväinen olen siitä, että Mahla tekee nenällä töitä. Se ei hae ihmisiä silmällä, vaikka ihmispurkkista on treenattukin. Nyt se alkaa oivaltamaan, että hajun lähteenä voi olla ihminen ja se osaa kohdentaa ihmiseen. Tätä pitää toki paljon treenata vielä jatkossakin, mutta mun mielestäni meillä on nyt hyvä ajatus, mitä tehdään ja miten edetä ja hyvä alku. :)

Tuhkalla alkaa myös keväällä oma id-jatkis! Se ei alkeita tehnyt kuin mun kanssa, mutta ihan tosi siistiä päästä sen kanssa ohjattuihin treeneihin. Mä luulen, että jatkiksella on Tuhkalle hyvin paljon annettavaa.

Torstaina käytiin hallitreeneissä pienellä porukalla. Tuhka teki aksaa, perussarjaa ja taipumista sekä sujahteli putkeen. Se teki innostuneesti, hienosti ja keskittyneesti. Mä olin erittäin yllättynyt siitä, että Tuhka ei yhtään välittänyt muista treenaavista koirista. Halli on kooltaan pieni ja meidän perussarja oli noin metrin päässä kepeistä (samaan suuntaan) eikä pikkumies edes vilkaissut vaikka siinä vähän aikaa toinen koira treenasi keppejä! Aika huikeeta. Ehkä meillä on sittenkin toivoa toisten koirien suhteen. Tuhkis myös odotti kytkettynä tosi kivasti. Ainoa ongelma on se, että se matkii muita koiria. Jos muut koirat haukkuvat, sekin haukkuu.

Tuhkan kanssa aloitettiin harjoittelemaan myös keinun ääntä. Tuhka siis pelkää ja arkailee kaikkia erikoisia ääniä, joihin myös keinun pamahdus kuuluu. Näytin varmaan hyvältä, kun istuskelin keinun vieressä, oikealla kädellä paukuttelin keinua maahan, vasemmalla heittelin Tuhkalle namia ja itse seurasin samalla muiden koirien treenejä. Että niin rennosti otettiin. Kun Tuhka odotteli kytkettynä keinun lähellä, en reagoinut enkä välittänyt yhtään, että pikkukoira siellä vähän luimisteli, kun toiset koirat menivät keinua. Mä en välitä, Tuhkan on syytä siedättyä ääneen. Samoin kuin pahvilaatikoihin, saappaisiin ja mitä kaikkiea muuta epäilyttävää onkaan. :) Tuhka ei siis mene mitenkään toimintakyvyttömäksi tai paniikkiin vaan varoo ja perääntyy. Siksi mulla ei ole mitään syytä hysterisoida tai edes pätkääkään välittää asiasta. Ens kerralla mä aion paukuttaa keinua ihan muuten vaan syöttämättä nameja ja välittämättä täysin Tuhkasta.

Mahla treenasi vähän tokojuttuja.

Tuhkan tokokurssi

Tuhkalla alkoi pentu/alkeistoko Tallilla. No johan oli. Pikkukoiran kanssa pitäisi jaksaa kulkea koiratapahtumissa. Se niin rakastaa koiria ja koirien luo pitäisi ehdottomasti päästä. Halliinmeno on asen kanssa aika kaaosta. Se pitäisi namittaa, samoin kuin koirien ohi kulkiessa.

Itse treenata voi kyllä sen kanssa vapaana, kunhan mikään koira ei tule paria metriä lähemmäs. Tuhka tarvitsee tähän paljon treeniä.

Perusasentoa pikkukoira teki hienosti ja harjoiteltiin toimintojen tarjoamista. Sitä en määräänsä enempää Tuhkalta vaadi tai pyydä, koska tuon koiran kanssa sillä keinoilla tuntuu tekevän enemmän hallaa kuin hyötyä. Se vaan on liian putkiaivoinen. Ei se haittaa, kun sen kanssa oppii pelaamaan, mutta kyllä me kovasti haetaan yhteistä säveltä. :)

Odottamiseen on kiinnitettävä kovasti myös huomiota. Viime kesänä pikkupentu oppi hyvin odottamaan, mutta syksyllä se ei ole joutunut samalla tavalla odottamaan ja siksi ne taidot ovat vähän ruostuneet. Toisin sanoen nyt se tahtoisi toimia koko ajan. Harjoittelin kyllä kytkettynä odottamista ja niin kauan kun se elämöi (=piippasi tai äänteli), en sitä katsonut vaan odotin rauhoittumista ennen kuin jatkettiin.

Tuhkan kanssa on tehty lähinnä pikkuista kotitokoa, perusasentoa, paikallaanoloja, kapulanpitoa ja sen semmosta. Pikkukoira edistyy vain saamalla ihan tuhottomasti toistoja. Toistoja toistojen perään.

Yksi ongelma on nostanut taas vähän päätään ja se on metsässä vieraiden koirien luo sinkoilu. Se ei aina mene vieraan koiran luo, mutta kun sen käyttäytymisketjuun tuntuu olevan vakiintunut se, että kun vieras koira näkyy jossain, lähdetään juosten ja haukkuen sitä kohti. Matka pysähtyy useimmiten kyllä ennen koiraa ja Tuhka palaa takaisin eikä se ole tainnut kuin kerran pitkään aikaan mennä toisen koiran luo. Mutta silti saa koko ajan kytätä metsässä, että koska joku tulee vastaan, että ehtii reagoimaan siihen ennen Tuhkaa. Silloin ei ole yleensä mitään ongelmaa, jos saan sen haltuun ennen koiraa ja ohituksen vähän matkan päästä onnistuu vapaana ihan hyvin. Läheltä ohittaen pidän kyllä Tuhkan aina varmuuden vuoksi kiinni, vaikka namitan sen ohi.

Töitä toi pikkunen teettää. :)

Käärmeenetsijät

Vuoden hajuharrastaminen alkoi mielenkiintoisella projektilla, johon jo otsikko viittaa. Meidän hajutunnistuskoirille tuli pyyntö (en avaa pyytäneitä tahoja enkä tätä koko kuviota tässä) mennä etsimään terraariosta asuntoon karannut ja kadonnut viljakäärme. Niinpä me neljän koiran voimin lähdettiin hommiin.

Mahla ei ole ikinä hakenut lähtöhajulla mitään muuta kuin ihmisen hajua. Saimme yhden treenikaverin kautta viljakäärmeen hajua harsoihin ja kävimme Nenähallilla edellisenä päivänä harjoittelemassa. Lähinnä oli mielenkiintoista nähdä, kuinka koirat reagoivat näihin. Mahla ei oikeastaan mitenkään. Haju kun haju.

Itse etsinnässä otettiin lähtöhaju terraariosta ja hajulappuihin tuli mukaan myös käärmeen nahkaa, jonka käärme oli joku aika sitten luonut. No, se vasta haisikin. Koirien reaktiot olivat aika voimakkaita, kun ne ottivat lähtöhajua näistä. Todettiin purkkistreenien ja tämän etsinnän perusteella, että käärme muuten haisee voimakkaalle verrattuna ihmisen hyvin laimeisiin ominaishajuihin, joita meidän koirat ovat tottuneet haistelemaan.

Omakotitalossa on mielettömästi paikkoja, minne käärme voi piiloutua. Otettiin jokainen koira vuorollaan tutkimaan talo. Mahla aloitti ja se teki hyvää työtä. Se etsi tarkasti ja järjestelmällisesti. Selvät reaktiot syntyivät makuuhuoneessa. Seuraavat koirat merkkasivat vahvasti aivan samaa aluetta kuin Mahla. Koska alueella sänky, petivaatteita ja muita vaatteita, emme ottaneet tehtäväksemme kaivaa käärmettä esille vaan annoimme käärmeen isäntäperheelle ohjeet mistä ja miten etsiä käärmettä.

Tämä oli jännä etsintäreissu. Voimme olla ylpeitä koiristamme, ne etsivät ja löysivät hienosti. Vahvasti jäi sellainen fiilis, että kyllä se liero siellä jossain lymysi, koska kaikkien koirien reaktiot olivat niin voimakkaita ja yhteneviä. Toki käärme liikkuu nopeasti paikasta toiseen, joten toivon mukaan isäntäperhe tutki nopeasti ja huolellisesti alueen, jotta meidän etsinnästä olisi oikeasti hyötyä.

Tämän seikkailun jälkeen ollaan palattu ihmisenhajuihin. Ollaan ehditty jo tehdä jälkeä lumella ja esine-etsintää sisällä. Säätäkin uhmattiin, kun sunnuntaina käytiin tekemässä lyhyet ja nopeat treenit Ikealla -10 asteen pakkasessa ja ihan hirmuisen hyytävässä tuulessa. Sen kylmemmällä en paljon koirille jälkiä tee, että hajuaisti pysyy kunnossa myös talvella.

Keskiviikkona alkaa Tuhkan tokokurssi ja ensi viikolla omatoimihallitreenit pienellä porukalla. Olisi paljon ideoita, mitä tehdä, mutta valitettavan vähän aikaa.