Tuhkan id-jatkis alkoi

Noniin, eilen alkoi pikkumiehen Scentren id-jatkokurssi. Kurssi on periaatteessa samanlainen kuin tuo, missä olemme syksystä asti olleet Mahlan kanssa. Tosin joissakin sisällöissä on luvassa eroavaisuuksia, kun meidän koekaniiniryhmien (ekat jatkisryhmät) jälkeen on analysoitu, mitä kannattaa tehdä ja miten. :)

No yhtä kaikki. Mä halusin jatkikselle Tuhkan kanssa siksi, että mä koen siitä olevan sille paljon hyötyä. Tuhkan suurin ongelma on häiriöt ja jatkiksella pyritään keskittymään juuri vain siihen tekemiseen ja poistamaan häiriötekijät. Uusi ympäristö ja treenitilanteessa toimiminen tekevät myös Tuhkalle hyvää.

Ja niin mentiin ensimmäiselle jatkiskerralle eilen. Uusi ympäristö (Tuhka on hajukoulutustilassa käynyt kääntymässä aiemmin, muttei ole treenannut siellä), uusia ihmisiä (osa viime syksyn alkeiskurssilaisista ei ole käynyt maanantaitreeneissä, joten ihan uusia naamoja), purkkiradalla hajut olivat metallipalikoissa, ei harsoissa, mihin Tuhka on tottunut. Toki Tuhka on erilaisia materiaaleja ja esineitä etsinyt, mutta purkkista ollaan tehty vain harsoilla siksi, etten ole metallipalikkaleikkiin ryhtynyt ja purkkiradalla kaikkien hajunlähteiden tulee olla samanlaisia, että päästään pelaamaan puhtaiden hajujen kanssa. Ja sitten vielä tehtiin treeniä ilman lähtöhajua eli ei pikkukoiralle edes kerrottu, mitä tässä uudessa paikassa uusien ihmisten keskellä pitää tehdä!

Mutta mitäs mun pätevä pikkumies, se lähti toimimaan yllättävän hyvin. Suurimmaksi ongelmaksi nousi avustaja, joka auttoi palkkaamisessa ja namien jakelussa. Tuhka meni aina ensin avustajan puoleiselle purkille ja kun ei siitä saanut palkkaa, lähti vasta tekemään töitä. :) Ihan viimeisellä kierroksella se tosin kerran tarjosi ilmaisua Sadulle, joka naksutteli ja sitten jopa mulle.

Jos Tuhka meinasi lähteä oikealta purkilta palkkaa kohti, mä vaadin siltä purkille palaamista ihan niinkuin teen kotona. Eli palkka pysähtyy ja vain odotan, että se menee purkille takaisin. Ja vaikka kerran siinä odotellessa mietin, että teinköhän tyhmästi kun en heti palkannut, niin kyllä se vaan kannatti odottaa. Se älyää kerrasta kyllä, että ai niin, sinne purkille pitää jäädä ja seuraavalla kerralla tekee niin. Tuhka on hyvin ajatteleva koira.

 

Mä tykkään Tuhkasta koko ajan vain enemmän ja enemmän, kun pääsen pikku hiljaa sen kanssa samalle aaltopituudelle. Sen vahvuudet ja heikkoudet on hyvin erilaisia kuin Mahlalla, mutta sen vahvuudet ovat juuri niitä, mitä Mahlalla ei ole. Rauhallisuus ja ajattelu on sen ehdottomia vahvuuksia. Mä ajattelin alkuun, että rauhallisuus, harkitsevaisuus ja tietynlaisen moottorin puuttuminen ovat puutteita. Nyt mä olen huomannut, että ei todellakaan. Ne ovat sen vahvuuksia, joista mä olen erittäin iloinen! Mahlalla nuo ominaisuudet tulevat esille oikeastaan vain paimennuksessa ja hajutreeneissä ne ovat kehittyneet huimasti.

Mahla pääsi eilen hallivuorolle temputtelemaan. En aloittanut tokojutuista (joita en edes juurikaan tehnyt) vaan temputeltiin vaan. Pidettiin hauskaa. Mä pysyin lattiatasossa pääasiassa ja se auttoi Mahlaa hirveästi. Se tykkää tehdä ihan kovasti ja sen kanssa on tosi kiva tehdä kaikkea. Kaikista eniten se tykkää uuden oppimisesta ja se on sellainen asia, mihin mä aion jatkossa sen kanssa panostaa. Kaikenlaisten temppujen opettelu on Mahlan mielestä hienointa ja kyllä munkin mielestä, koska Mahla on niin nopeasti älyävä koira. :)

Kuvat ovat tältä aamulta. Päästiin vielä Pehkusuolle kastelematta jalkoja.

Hyppytekniikkaa

Eilen näyteltiin, tänään tehtiin töitä. Ylöjärvellä oli Vappu Alatalon hyppytekniikkaseminaari, osallistuimme yksipäiväisesti vain tänään. Mä halusin mennä näyttämään Tuhkaa Vapun silmien alle, jotta saisin varmistuksen sille, että kaikki on hyvin ja mahdollisesti jos ongelmia on, pääsen niistä jyvälle heti ennen kun aletaan aktiivisemmin agilityyn paneutua.

Päivä alkoi luennolla. Mä olen useampia hyppisluentoja kuunnellut, mutta tässä paneuduttiin hieman tavanomaista enemmän koiran lihashuoltoon ja agilityn vaatimuksiin lihaksiston osalta. Agilitya ehkä pidetään koiralle luonnollisena lajina, mutta ei se sitä ole. Kävimme läpi myös erilaisia jumppajuttuja ja lihaksiston kehitystä.

Alle vuosikkaalla mä en ole tehnyt kuin putkijuttuja, muutaman kerran hyppytekniikkaa ja joitakin ohjausjuttuja. Itse asiassa enempää ei tarvitse. Kontaktiesteille on turvallista mennä vasta yli vuotiaan koira kanssa ja kepit ovat se koiralle fyysisesti vaikein este, joka opetetaan viimeisenä.

Lihashuoltojuttu pohjautui sille, että ihmisen tehtävä agilityssä on pitää koira siinä fyysisessä kunnossa, että koira kykenee selviytymään tehtävistä kunnolla. Toisekseen ihmisen tulee antaa koiralle mahdollisuus oppia hyppäämään. Koiran hyvän tekniikan kehitykselle ihminen itse on usein suurin este, koska ohjaajan sosiaalinen osallistuminen hyppyharjoitteluun on turhaa, harjoite antaa koiralle palautteen, jonka mukaan se kehittyy. Kolmas ohjaajan tehtävä on ottaa käyttöön yksiselitteinen ohjaussysteemi, joka sopii kyseiselle koirakolle.

Tuhkan kanssa tehtiin perussarja kolme kertaa, perussarja viimeisellä okserilla kolme kertaa ja kasvava sarja medi-välein kaksi kertaa. Toistoja tuli siis hyvin vähän, mutta se oli riittävästi. Siinä Vappu näki, mitä halusi nähdä.

Kun perussarjan viimeisenä oli okseri, Tuhka ekalla yrittämällä oli selvästi mietteliäs okserista. Otettiin sitten pelkkä okseri kerran ja tämän jälkeen koko sarja, jolloin Tuhka teki hienosti. Mä olen sen huomannut, että Tuhka on erittäin ajattelevainen. Sen vauhti hidastuu heti, kun se joutuu miettimään. Se siis tarvitsee erilaisia harjoitteita ja erilaisia tilanteita, jotta kaikista tulee sille tuttuja.

Tuhka sai kehuja "täydellisestä" hyppytekniikasta. Se käyttää kroppaa erinomaisesti ja se selvästi käyttää aivoja. Sillä on erinomainen vire. Se on rauhallinen, mutta innokas ja sillä on selvä pyrkimys mennä kovaa targetille. Targettityöskentelystä Vappu antoi hyvää palautetta, pohjat on tehty kunnolla. Tuhkan fokus on kupissa eikä mussa. Tosin se ei oikein usko saavansa lupaa mennä kupille. Annoin luvan aina kun se katsoi kuppiin, tämän jälkeen se vilkaisi mua, kääntyi katsomaan takaisin kuppiin ja lähti. Tätä voisi harjoitella ehkä vähän lisää... Hienoa on kuitenkin se, että se ei syöksy eteenpäin mua katsoen vaan se ensin siirtää katseensa takaisin eteen ja vasta sitten lähtee liikkeelle. Näin sillä on mahdollisuus päästä heti tasapainoon ensimmäisillä hypyillä.

Mahlan hyppyongelmien jälkeen oli tosi huojentava kuulla, että pikkukoira osaa hypätä. Me saatiin lupa aleta treenaamaan kaikkia hyppisharjoitteita ja korkeuttakin saadaan harjoitella pikkuhiljaa. Mitenkään radikaalisti en ala rimoja nostamaan ja hyppytekniikka treenaamaan ennen kuin Tuhkan luusto on kuvattu. Tuhkalla on pitkä selkä ja siitä on pidettävä huolta. Se tarvitsee paljon lihasta selkään. Nyt se harjoituksissa käytti erinomaisesti selkäänsä, mutta se oli ensimmäinen asia koirassa, mikä alkoi väsyä ja levossa se ei jaksanut kannatella selkäänsä kunnolla. Mulla on tarkoitus nyt keväällä käydä tuosta selästä puhumassa fyssarin kanssa ja saamassa vinkkiä, miten erityisesti sitä pitäisi harjoittaa.

Kun katselin muiden aksakoirien hyppistreenejä, väittäisin jälleen, että yksi suurin syy hyppyongelmille on liian korkea vire. Monet leikittivät, riekuttivat koiria, jolloin ne saattoivat olla hyvin etupainoisia jo istuessaan lähdössä. Näiden koirien kanssa tehtiin monenlaisia variaatioita, jotta saadaan koira keskittymään ja katsomaan hyppyjä. Näiden koirien hyppytekniikka saattoi olla aivan hyvä, kunhan ne saatiin rauhoittuneempaan mielentilaan. Musta näyttää koko ajan enemmän ja enemmän siltä, että haluan Tuhkasta keskittyneen agilitykoiran, jolle en edes yritä saada kierroksia. Ehkä joskus nähdään, mihin tämä mun kokeiluni johtaa. Tällä hetkellä vielä uskon vakaasti siihen, mitä me tehdään ja mielestäni tästä saatiin erinomainen palaute tänään Vapulta. :)

Tuhka Jämijärven näyttelyssä

Tuhkispuhkis kävi tänään junioriluokassa Jämijärvellä Esko Nummijärven tuomaroitavana ja sai hännästään johtuen H niinkuin hyvän.

"Rotutyyppi hyvä. Mittasuhteiltaan oikea uros. Luusto voisi olla vankempi. Oikeanmuotoinen pää. Kauniit korvat. Pitkä hyvä kaula. Häntä kiertyy liikaa. Kevyt riittävän pitkä rintakehä. Hyvin kulmautuneet raajat. Raajaluusto voisi olla vankempi. Hyvä karva. Liikkuu ja esitetään hyvin."

Tyytyväinen olen arvosteluun. Tuhka on hyvin kaunisrakenteinen koira ja väristä mä erityisesti tykkään. Häntä on mitä on, sille ei voi mitään.

Eilen kaivoin näyttelyhihnaa esille ja harjoiteltiin vähän seisomista. Siinä on harjoittelut edellisen marraskuisen näyttelyn jälkeen. Siihen nähden kehässä meni ihan hyvin. Ravaaminen oli välillä vähän sinkoilua ja seisominen istumista, mutta mitä pienistä.

Erityisen iloinen olen siitä, että koirahäiriön sietämisessä ollaan menty hurjasti eteenpäin. Toki se alkuun näyttelypaikalla meinasi olla sinkoilua, mutta hyvin nopeasti se rauhoittui sen verran, ettei ihan jokaisen koiran luo tarvinnut olla menossa. Alkuvuoden aikana asiassa on tapahtunut kyllä suuri muutos parempaan. Myös metsässä ei enää suinpäin ryntää vastaantulevan koiran luo vaan on hienosti kuulolla. Onnistuneita ohituksia on takana nyt jo aika paljon.

Vaikka pikkukoira ei se helpoin tapaus ole, niin mä olen kovin tyytyväinen siihen. En ainakaan luule tai oleta koirieni käyttäytyvän samalla tavalla tai olevan samanlaisia. Ne ovat kuin yö ja päivä lähes kaikessa. Kumpikin omalla tavallaan ihana. Mahlan kanssa on tosi kiva kokeilla, tehdä ja mennä, sen kanssa on erittäin helppo olla ja sen kanssa pystyy kokeilemaan meidän rajoja ja tekemään kaikkea hönttiä. Tuhkalla taas on kaikki edessä ja sen kehitystä on hieno seurata. Mä edelleen toivon, että siitä tulee rento harrastuskoira ja meidän lajivalikoimaksi on tällä hetkellä muodostumassa tunnistusetsinnän lisäksi agility. Tokojuttuja ei olla oikeastaan tehty ollenkaan. Mua ei tällä hetkellä yhtään kiinnosta pilkunviilaus. Ei kummankaan koiran kanssa.

Oli Mahlakin tänään näyttelyhumussa mukana, vaikkei kehään päässyt. :)

Ohituspäivitystä

Me ollaan harjoiteltu ohittamista. Ollaan tehty hihnalenkkejä sitä varten. Ollaan käyty ohitustreeneissä muutamien koirien kanssa. Eilen käytiin agilitykisoissa todellisessa tulikokeessa. Tuhka tempoi alkuun joka suuntaan, mutta rauhoittui kyllä jopa niin, että malttoi mennä maate.

Me ollaan edetty kovasti ohittamisen suhteen. Myöskään metsässä se ei säntäile toisten koirien luo niin paljon vaan kiinnittää ensin huomion muhun. Edelleen toki tähän liittyy mun poispäin lähteminen välillä kovaakin, jotta saan Tuhkan nopeasti mun luo.

Tänä aamuna sitten tietysti tuli yksi irtokoira ykskaks Tuhkan luo, mutta siinäkin tilanteessa Tuhka selvästi mietti, että nyt pitäis kuunnella mua, mutta ei sitten kuitenkaan malttanut, kun toinen oli jo luona ja halusi leikkiä. Se on liikaa vaadittu, mutta niinhän se on. Täytyisi vaan noissa tilanteissa antaa mennä ja antaa olla, kun ei asialle mitään mahda.

Mulla on ihan luottavainen fiilis, että meidän tämä kevään projekti tuottaa ihan silminnähtäviä tuloksia. Jo muutamassa viikossa, kun ollaan oikeasti harjoiteltu, on jo selkeitä askelia otettu eteenpäin.

Aksaa pikkumiehen kanssa

Mä olen monta kertaa ollut sitä mieltä, että Tuhkasta ei tule agilitykoiraa. No ei siitä kyllä sellaista sata lasissa menijää tule kuin Mahla, mutta mun luotto tuohon pikkueläimeen kasvaa oikeastaan treeni treeniltä (joita tänä vuonna takana hurjat kaksi kappaletta).

Mä olin alkuun sitä mieltä, että Tuhka on hidas. Onhan se, vaikka mitään ratasuorituksen keskinopeuden ennustetta on aivan mahdoton vielä sanoa. Kun tehtiin viime syksynä ekoja hyppytekniikkajuttuja, Tuhka oli hyvin hidas. Se selvästi joutui miettimään. Se ei siis ole synnynnäisesti mikään penaalin terävin kynä hyppäämisen suhteen. Takapäänsä se kyllä hallitsee ihan mukavasti.

Kuitenkin tämän vuoden puolella tehdyt hyppistreenit ovat osoittaneet, että sitä vauhtia alkaa tulla kuin pikkuinen ymmärtää, mistä on kyse. Eli varmuus tuo vauhtia. Putkiin se posottaa jo ihan mukavasti ja ennen kaikkea pikkukoiralla on erittäin kivaa. Niin kivaa, että muutkin koirat unohtuu.

Myös keinua pikkukoira oli pohdiskellut muutaman viikon aikana. Enää pamaus ei kuulostanut niin kamalalta kuin aiemmin ja se jopa pystyi koskemaan esteeseen. Keinu, jolla olemme treenanneet, on erinomainen treenikeinu siinä mielessä, että se pitää hirveän kovaa ääntä. Se pamahtaa oikein kunnolla ja se pitää kovaa ääntä ihan kääntyessäänkin ennen kun se pamahtaa alas.

Mitä Tuhkan kanssa on tehty?

- Hyppistreenejä: perussarjaa, kasvavaa, taipumista, laukanvaihtoa ja alastuloa

- Ohjausharjoitusta putkella: persjättö, takanaleikkaus, irtaantuminen, pimeät putkikulmat

- Keinun ääneen totuttelua

- Kiertämistä ollaan treenattu kotona ja metsässä, muttei vielä esteillä

Seuraavia projekteja kevään kuluessa:

- Hyppistreenejä: perussarjaa, kasvavaa, taipumista, hevosenkenkää, laukanvaihtoa, etäisyyden arviointia

- Ohjausharjoituksia putkella: putken päiden valintaa, haltuunotto, irtaantuminen

- Keinun ääneen totuttelua

Ehkä Tuhkasta tulee oikeasti sellainen ajatteleva ja osaava agilitykoira, mitä kovasti siitä yritän tehdä. Edes kokeilumielessä. :)

Id-jatkis osa 6, omaa pohdintaa ilmaisusta

Me ollaan oltu toista viikkoa tekemättä mitään. Syy löytyy minusta ja siitä, että olen sairastanut. Parempi puolisko on vienyt koiria lenkille, joten siltä osin ne ovat kyllä saaneet tekemistä. Kotona ollaan kuitenkin vaan maattu kaikki kolme. Monena päivänä olen miettinyt, että tekisin vähän pientä esine-etsintää, mutta oma olo on kuitenkin ollut niin heikko, etten ole jaksanut vääntää itseäni ylös.

Viime viikolta mun onnekseni siirtyi id-jatkiskerta tälle viikolle. Tiistaina treenailtiin Elon pihalla ja jatkettiin siitä, mihin viimeksi ihmispurkkiksella jäätiin. En kirjaa treenejä ylös vaan ainoastaan pohdiskelen joitakin asioita.

Ilmaisu nousi tänään treeneissä esille. Meillä ei ole mihinkään opetettu erikseen ilmaisua ja oikeastaan edelleen olen sitä mieltä, etten mitään ilmaisuja haluaisi opettaa. Mun ihanne näissä hommissa olisi se, että koira tekee oman hommansa ja mä opin tulkitsemaan sitä. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä johtuen, että tilanteet eivät ole identtisiä toistensa kanssa ja mä haluan monipuolisen osaajan koirasta enkä tiettyjen tilanteiden hallitsijan. Opetettuja käytöksiä koira saattaa alkaa tarjota esimerkiksi väsyessään. 

Esimerkiksi esineen ilmaisun opetuksessa tulee kysymys siitä, mikä on esine. Kuinka lähellä esinettä pitää olla? Entä jos koira ei pääse esineelle, pitääkö se ilmaista silti? Entä vahva hajujälki, penkki, jolla jäljentekijä on pysähtynyt ja kuluttanut aikaa? Mä pidän yhtä tärkeänä asiana osata lukea koirasta, että se on lähellä esinettä kuin että se ilmaisee esineen.

Toisaalta opetetulla käytöksellä saa hallittua ei-toivottuja koiran omia käytöksiä. Meillä esimerkiksi Mahlan ei-toivottua käytöstä on hyppiminen ihmisiä vasten, siis myös maalimiehen päälle hyppiminen. Hyppiminen on mahdollista kitkeä pois mielestäni helpoiten sillä, että tilalle opetetaan jonkin muu käytös. Mutta haluanko opettaa maalimiehen ilmaisun jotenkin tietyllä tavalla? Haukkumista, rullaa yms. en missään nimessä, se olisi hyvin epäkäytännöllistä kaupungissa. Mikä sitten olisi ilmaisu, joka toimii sekä liinassa tehtävässä etsinnässä että hakutyyppisessä etsinnässä? Itse asiassa ilmaisun opettamiselle tulee tarve vasta, kun koira katoaa ohjaajan näköpiiristä, koska silloin ohjaaja ei pysty tulkitsemaan koiraa.

Mä olen siinä mielessä ehdoton koirankouluttaja, että vaadin koiralta opetettuja asioita. Näin kuvittelisin tekeväni ilmaisunkin kanssa, jos sellaista opettaisin. Tämä tarkoittaa sitä, että ilmaisun olisi aina oltava ilmaisu riippumatta tilanteesta. Ja tilanteita on monenlaisia: ihmispurkkista, jäljen päässä oleva maalimies, metsässä kököttävä maalimies, raksaetsinnöissä, raunioilla...

Ei, en keksinyt vieläkään ratkaisua. Mennään siis kuten tähänkin asti, koiraa lukemalla. :) Asiat eivät ole yksinkertaisia, kun ei ole koesääntöjä, joiden takia opettaa asioita tietyllä tavalla. Tai edes ne koiralle eteentulevat tilanteet eivät ole samanlaisia treenistä toiseen. Mutta se juuri tästä tekee niin mielenkiintoista. Kokeillaan, onnistutaan, epäonnistutaan, opitaan.

Tavoitteet ja suunnitelmat

Viime maanantaina istuttiin tunnistusjälkiporukan kanssa alas tarkoituksena suunnitella porukalla kevään treenaamista. Melkeinpä kaikki aktiivit olivatkin mukana. Yhteinen pohdinta kunkin tavoitteista, yleisistä tavoitteista, ylipäätään eri ihmisten mielipiteistä ja toiveista teki erittäin hyvää. Treeneissä me paljon puhutaan ja suunnitellaankin, mutta tällainen rauhassa kaikkien kuunteleminen teki erittäin hyvää.

Mitään konkreettista suunnitelmaa, että mitä milläkin viikolla harjoitellaan tai kuka treenit suunnittelee, ei tehty. Todettiin, että meillä on niin eri tasoisia koiria ja jokaisella on eri tarpeet, että mitään yhteistä suunnitelmaa on vaikea tehdä. Ja olenhan sen huomannut monesti itsekin, kuinka seuraavien treenien aihe vaihtuu, muuttuu tai jalostuu edellisten treenien perusteella. Joskus ajattelin, että keskitytään pehmeiden alustojen treeneihin ja ensimmäisen varsinaisen hurlumhein jälkeen totesin, että seuraavaa vastaavanlaista ei tehdä aikoihin. Treenien suunnittelu on niin koirasta kiinni.

Paljon hyvää me saatiin aikaiseksi ja uskon, että myös motivaation kasvatuksena kyseinen palaveri toimi oikein hyvin. Mä sain ideoita ja vahvistusta sille, mitä olen itse ajatellut. Aiemmin, kun olen Mahlan tavoitteita miettinyt ylipäätään tälle harrastukselle, on yksi kirkkaimmista tavoitteista ollut Mahlan keskittymiskyvyn ja rauhallisuuden kasvattaminen. Nyt mä oikeastaan en sano sitä enää ensimmäiseksi tavoitteeksi, koska siinä on menty niin hurjasti eteenpäin. Enää se ei ole niin häiritsevä ongelma. Nyt mä ajattelen tavoitteeksi oikeastaan kummankin kanssa saada monipuolinen etsijäkoira, joka selviytyy erilaisissa tilanteissa, häiriöissä ja ympäristöissä. Ja että mä opin lukemaan sitä.

Tuhkan kanssa kriittisempi lyhyemmän ajan suunnitelma on saada jälkityöskentelyyn lisää keskittymistä. Tuhkahan bongailee ympäristöä paljon. Tietysti sillä on teiniajat meneillään, joten muutaman kuukauden päästä sen tekeminen voi olla eri näköistä jo ihan aikuistumisenkin takia.

Mä vaan tulen kahden koiran probleemaan. Mahla tarvitsee häiriöllisiä keskustajälkiä ja Tuhka juuri päinvastaista eli jälkiä paikoissa, joissa ei ole ulkopuolista häiriötä (ihmisiä, koiria, liikennettä). Tämä tarkoittaa sitä, että samoissa treeneissä on vaikea saada kummallekin koiralle sellaista harjoitusta kuin haluaa.

Mä olen itse ajatellut nyt keväällä kokeilla myös treenien jaksottamista. Jaksottamista mä olen tehnyt muissa harrastuslajeissa ja purkkiratatreeneissä, mutta en oikeastaan jäljellä. Tarkoitan jaksottamisella sitä, että yhden viikon aikana tehdään useampi jälki, jossa voidaan vahvistaa esimerkiksi jotakin teemaa. Sen jälkeen pidetään jäljestä viikon parin tauko ennen seuraavaa jälkijaksoa. Se olisi mielestäni kokeilun arvoista ja mulle täysin mahdollista, koska mulla ei mitään sovittuja treenejä ole vaan hallitreenit yms. ovat hyvin satunnaisesti.

Tuhkan ensimmäinen vuosi

Aika on mennyt nopeasti. Meidän pikkumies ei ole enää pikkumies vaan juniori, raastava teini. Sen 1 v. -synttärit on tänään ystävänpäivänä. Onnea myös kaikille sisaruksille!

  

Suloinen pikkumies huhtikuussa, kun se muutti pohjoisesta maasta tänne etelän lämpöön.

Ajattelin koota tähän vähän sitä, mitä pikkumies on, mitä sen kanssa on tehty ja mitä se osaa.

 

Ensimmäisessä toukokuisessa kuvassa pikkumies on raunioilla ja toisessa ottaa oppia vanhalta kurpalta.

Tuhka tuli meille huhtikuussa viime vuonna pikkuisena poikana. Ensimmäisen päivän jälkeen Mahla otti sen osaksi laumaa ja siitä lähtien niiden välillä on vallinnut sopusointu. Mahla pitää kyllä nykyisen teinipojankin kurissa ja nuhteessa, ettei pikkuinen kukkoile. Eikä se kukkoilekaan. Se on tyytyväinen rooliinsa lauman viimeisenä eikä oikeastaan asemaansa pyri muuttamaan.

Tuhka ei ole kuitenkaan tossukka, pehmeä tai alistuja. Se on sitkeän raastavan ärsyttävä. Se ei luovuta. Jos Mahlan kanssa tulee lähikontaktissa tilanne, että pikkuisen pitäisi väistää, se väistää, mutta vain ilmeellään, kääntämällä hieman päätä pois ja luimistaen korvat. Se ei pötki pakoon vaan ottaa heti tilaisuuden tullen omakseen sen, mikä oli Mahlalla ollut. Se siis uskoo arvonsatuntevaa vanhaa mammaa, mutta ei pelkää tai mene toimettomaksi, vaikka vanha mamma asettaakin välillä rajoja.

 

Tuhka Jyllissä kesäkuussa

Tuhka on kaupunkilaiskoira. Alkuun asuttiin kerrostalon toisessa kerroksessa, mutta syksyllä päästiin muuttamaan ensimmäiseen kerrokseen. Rappukäytävän tai yläkerran ääniä se pienenä pentuna kuunteli, muttei enää edes kuuntele. Tuhka on kuitenkin vahtiva koira verrattuna Mahlaan, jota ei kiinnosta ketä tulee ja ketä menee ja mistä tulee ja minne menee. Tuhka tykkää katsella pihalle ja ilmoittaa metsässä liikkujista pöhisemällä. Tosin vain silloin kun sattuu olemaan esimerkiksi sohvalla, josta se näkee hyvin ulos. Poissaollessamme koirat useimmiten nukkuvat makuuhuoneessa "omilla paikoillaan", Mahla pedillään ja Tuhka sängyn alla.

Kaupunkilaiskoira on joutunut opettelemaan ja tottumaan monenlaiseen ääneen ja menoon. Autojen, bussien, polkupyörien ja ihmisten melskeessä se kulkee turhia hötkyilemättä. Mahla on ollut sille loistavana esimerkkinä asiassa, mutta eipä pikkumies Mahlaa tueksi tarvitse vaan seisoo rohkeasti omilla jaloillaan. Erilaisiin ympäristöihin ollaan tutustuttu myös hajutreenien yhteydessä, kun luuhaamme pitkin markettien pihoja.

Meidän kaupunkilaiskoirat ovat kuitenkin melko onnellisessa asemassa, koska melkein kaikki niiden lenkit on tehty vapaana metsässä. Pidän koiria hyvin vähän kytkettynä. Mahla kulki vielä Hervannassa yksin asuessani vapaana ihan Hervannan keskustassakin ja sitä voi huoletta pitää kaduillakin halutessaan vapaana. Tuhkan kanssa näin ei kuitenkaan ole, joten hihnalenkkejä kaduilla teemme oikeastaan vaan sen vuoksi, että Tuhka oppii kulkemaan hihnassa ja ohittamaan koiria.

Tuhka oli iso poika jo heinäkuussa.

Maalla nuo koirat kuitenkin rakastavat olla ja maalla me paljon vietetään aikaa viikonloppuisin. Kyllä sen jotenkin näkee noista koirista, kun ajetaan kotikotipihaan maalla, ne saavat älyttömiä hepuleita isossa pihassa, pelloilla ja metsissä, joissa ei tarvitse vahtia, kun muita kulkijoita ei ole. Kylätie menee aivan talon takaa eikä Tuhkalle ole varsinaisesti opetettu olemaan menemättä sinne, mutta se on siinä ohessa oppinut kuten monet muutkin arjen asiat.

Voisi siis sanoa, että Tuhka on hyvin vapaan kasvatuksen lapsi. Se on saanut riehua ja leikkiä runsaasti metsässä vapaasti. Se on saanut rauhassa tutustua erilaisiin ihmellisiin asioihin eikä siltä ole vaadittu juuri mitään. Se on tutustunut niin kaupungin ihmeisiin kuin maatalon menoon traktoreineen, työkoneineen ja lehmineen. Sekin on kuin kotonaan siellä missä laumakin on.

Tuhka Hallilassa elokuussa

Vapaan kasvatuksen lapsi on siis oppinut lähinnä arjen taitoja. Arjen taidoista edelleen työn alla on toisten koirien ohittaminen. Tuhka rakastaa koiria. Kaikki koirat ovat sen mielestä potentiaalisia leikkikavereita eikä kukaan koskaan tahdo sille pahaa. Niinpä ohitustilanteet ovat vaikeita. Nykyisin kadulla ohitetaan ihan suht siivosti namittamalla, mutta metsässä vapaana tulevat koirat ovat edelleen ongelma. Tuhka kun haluaisi tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa.

Tuhka lukee mielestäni hyvin koiraa. Sitä ei jännitä niin pienet kuin isotkaan koirat. Jättikokoisetkin koirat on koiria, leikkikavereita. Eikä Tuhka ota nokkiinsa, vaikka joku vanhempi koira sille irvistää ja käskee pysymään kauempana, se on vain sellainen tylsä kaveri.

Arjen taitojen lisäksi pikkukoira on kuitenkin päässyt aloittelemaan harrastuskoiran uraa. Aloitetaan siitä helpoimmasta ja rakkaimmasta eli tunnistusetsinnästä. On ollut hienoa aloittaa kaikki pennun kanssa alusta. Tuhka on tällä hetkellä kehittynyt varsin monipuoliseksi hajutyöskentelijäksi. Sillä on vahva käsitys ihmisen ominaishajusta. Se osaa etsiä maavainuisesti ja ilmavainuisesti, se osaa työskennellä pimeässä ja valoisassa, rakennuksessa ja kaupungilla, se löytää niin pienet klemmarit kuin isot ihmisetkin ja koska se ei ole niin vahvasti orientoitunut pelkkiin pieniin esineisiin tai jälkiin, se hoksaa uusia harjoitusmuotoja nopeasti. Sille kaikki on niin yksinkertaista. Toisaalta se on vielä kovin häiriöherkkä ja haluaa varmistaa selustaansa niin, että sen työskentely on aika katkonaista. Asialle en sinällään tee mitään, se muuttunee ajan myötä tai sitten ei. Onko sillä niin väliä?

Agilitya Tuhka pääsi aloittelemaan jo heti ensimmäisenä keväänä ja kesänä. Harjoittelimme paljon putkijuttuja esimerkiksi kahden putken yhdistelmällä ohjaamista. Loppukesästä, syksyllä ja nyt alkuvuodesta ollaan hyvin harvakseltaan harjoiteltu hyppytekniikkajuttuja, erityisesti perussarjaa, kasvavaa sarjaa ja taipumista. Tuhka ottaa varovasti hyppäämisen, mutta selvästi osaamisen myötä siihen tulee vauhtia, koska viitteitä siihen suuntaan on jo näkyvissä. Mielestäni se on hienoa, koska mä toivonkin pystyväni rakentamaan Tuhkasta ajattelevan koiran. Samanlaista sata lasissa räiskijää siitä ei tule kuin Mahla oli ja sikäli agility sen kanssa ei ole sitä agilitya, mitä se oli Mahlan kanssa ja miksi agilityyn olen niin rakastunut. Tuhkalla on omat vahvuudet ja mä aion hyödyntää niitä.

 

 Marraskuussa tuli ensilumi.

 Tottelevaisuusjuttujakin ollaan tehty. Toko ei mulle koskaan ole ollut tärkeä laji, mutta siihen liittyviä liikkeitä on hauska opettaa kaiken muun ohessa. Tuhkan perusasento on kivalla mallilla, vaikka sen työstäminen on kauan kestänyt. Oikeastaan kaiken työstäminen vie Tuhkan kanssa paljon aikaa ja toistoja. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että ollaan jopa muutaman kerran otettu paikallaan käännös vasemmalle tai oikealle tai eteen. Siitä se lähtee.

Istuminen ja maahanmeno ovat pikkukoiralla hyvin mielessä. Asennonvaihdoista istumasta maahan se osaa tehdä kivasti, mutta maasta istumaan on vielä hankala. Liikkeestä seisomista ollaan harjoiteltu satunnaisesti, mutta siinä ei mitään oivallusta ole vielä tapahtunut. Asentoihin liittyy myös paikallaanolot, joita pikkukoira tekee hienosti. Se on harjoitellut näitä häiriöllisinä, mutta aikaa en ole toistaiseksi kasvattanut enkä matkaakaan kuin satunnaisesti. Mä haluan sen ymmärryksen ensin ja sitten vasta totuttaa tuollaisiin häiriöihin kuten matkaan ja toisaalta ajan treenaaminen vaatii häiriöttömämmän ympäristön.

Kapulan pitämistä ollaan harjoiteltu. Ahaa-elämys asiassa koettiin joululomalla, sen jälkeen ollaan pari vähän intensiivisempää jaksoa ja nyt kapulan pito on hyvällä mallilla. Siinäkin voisi seuraavaksi kasvattaa kestoa ja lisätä häiriöitä. En vaan ole vieläkään päättänyt, opetanko Tuhkaa tuomaan kapulan eteeni vai suoraan sivulle. Molemmissa on puolensa. Pk-lajeissa me ei tulla Tuhkankaan kanssa koskaan kisaamaan, joten se ei määrää yhtään mitään.

Ensimmäisessä näyttelyssä pikkumies kävi ensimmäisen elinvuotensa aikana. Kippuran hännän takia sitä ei usein kehässä näe, mutta näyttelyreissu sujui oikein hienosti.

Tuhkasta on tullut hellyydenkipeä. Pentuna se ei välittänyt olla ihmisen lähellä rapsuteltavana, mutta nykyisin se änkee itsensä väkisin sohvalle aivan viereen ja joskus jopa sietää, että sitä silittää, kun se makaa kyljellään lattialla. Käsittelyyn se on siitä huolimatta totutettu eikä esimerkiksi kynsienleikkuu tuota mitään ongelmaa.

Tuhka on kuitenkin tavallaan pehmeä tai ärsykeherkkä. Jotkut äänet kuten pahvilaatikoiden kahina tai agilitykeinun pamahdus ovat sen mielestä erittäin ikäviä. Toisaalta kaupungin äänet, matalalla yli lentävät lentokoneet tai muu sellainen ei sitä häiritse. Pahvilaatikkoleikkejä meillä nykyisin leikitäänkin, jotta nuo ikävät pikkukoiria syövät laatikot eivät olisikaan enää niin pahoja ja pikkukoiria syöviä.

 

Tammikuussa nautittiin lumesta ja auringostakin jo vähän.

Tuhka on aika vallaton pojankloppi. Se on vienyt mut ihan uuteen maailmaan ja voin sanoa, että mä en ole edelleenkään sen kanssa samalla aaltopituudella. Sen urosmainen ajatusmaailma on kaukana siitä, mitä mä ymmärrän. Koko ajan me kuitenkin löydetään yhteistä säveltä yhä enemmän. Mutta mikä parasta, Tuhka todella tykkää tehdä mun kanssa asioita, vaikka lelut tai namitkaan eivät sen suosikkeja ole. Suloisinta on se, kun treenien tai lenkin jälkeen se käpertyy sohvalle ketunkäärölle asetellen häntäpuuhkan kuononsa eteen. Ja hurmuri-ilmettä pikkumies ei ole vielä kadottanut maailman tuuliin. Kyllä se on ihana kakara! <3

Ohitusharjoittelua

No niin, me ollaan aloitettu pikkukoiran kanssa tehostettu ohitusharjoittelu. Iltalenkit on tehty hihnassa Hallilassa ja joka ilta vastaan on tullut yhdestä neljään koiraa. Me ollaan saatu hyviä ohituksia aikaan. Tuhkaa kiinnostaa kovasti, mutta se tietää pienessä päässään, että pitäisi katsoa mua ja syödä namia. Ihan aina ei silti malta, vaikka kovasti yrittää.

Metsässäkin on mennyt melko hyvin. Kerran tuli koira vastaan siten, että Tuhka oli mun edellä vähän matkan päässä. Mä huusin sille ja lähdin toiseen suuntaan. En ole varma kävikö se katsomassa toista koiraa, mutta viimeksi kun sen näin, se oli paikallaan ja tosi nopeasti se oli mun perässäni, joten ehkä ei. Pari kertaa olen ottanut pikkukoirasta kopin, kun vapaana olevat koirat (jotka eivät myöskään ole olleet omistajansa hallinnassa) ovat tulleet lähelle. Itse asiassa yksi tällainen meidän perään lähtenyt koira kiinnosti Mahlaa itse asiassa paljon enemmän kuin Tuhkaa. Tuhka antoi jo koiran olla ja söi multa nameja, mutta Mahlan mielestä kukaan ei saa vapaana seurata meitä. Onneksi kuitenkin Mahla on helppo tapaus, joten pystyn keskittymään Tuhkan namittamiseen ja kiinniottamiseen ja Mahlan vaan käsken mukaani tai ohittamaan. Toki Mahlakin tasapuolisuuden vuoksi namia saa ja se osaa kyllä käyttää tilaisuutensa hyväkseen. :)

Käytiin myös kerran Hervannassa lenkillä. Montaa koiraa ei nähty, mutta muutama kuitenkin ja ainakin osa niistä ohitettiin hienosti. Oikeastaan muutaman metrin päässä olevat koirat ohitetaan kadulla hyvin, mutta kapealla jalkakäytävällä ei pysty malttamaan ja metsässä kaikki on leikkikavereita.

Mutta tämä on hyvä alku. Samalla voisi vähän keskittyä pikkumiehen hihnakäytökseen... :)

Hajutreeneissä ollaan keskitytty purkkikseen, josta on ollut taukoa hiukan ja siksi aloiteltiin ihan helpolla kolmen purkin peruserottelulla ja eri ikäisillä lähtö- ja kohdehajuilla. Mahlalla menee helppoihin juttuihin hermo (eli kierrokset nousee) ja pikkukoirakin oli hyvin vakuuttava, joten seuraavien treenien suunnitelmat on jo selvät ja vaihtelua on luvassa. Mä en päästä Mahlaa nykyisin radalle, jollei se malta keskittyä hajunotossa tai pyrkii lähtemään ilman lupaa. Se auttaa ja rauhoittaa Mahlaa. Tuhka on toistaiseksi niin rauhallinen, että sen kanssa ei tarvitse tätä kikkailua tehdä, mutta hajunottotilanne pidetään silti rauhallisena eikä opetellakaan mitään hätäilyä ja härväystä.

Teinipoika sai myös häiriöhajuksi juoksuisen nartun hajua. Ajattelin siedättää sitä koirien hajuihin purkkiksella niin se ehkä helpottaa niiden ihanien hajujen ohittamiseen myös jäljellä. Ainakaan tuohon juoksuisen hajuun se ei reagoinut oikeastaan mitenkään vaan teki hommia hienosti. Hyvä niin.

Meni hermot pikkukoiraan

Olen ennenkin kirjoittanut, että pikkukoira on erittäin erittäin kiinnostunut muista koirista. Tokotreeneissä se kyllä on treenannut vapaana, kunhan ei ihan iholle mennä muita koiria. Agilityssa se ei ollut viimeksi lainkaan kiinnostunut muista koirista. Mutta koiratapahtumissa, kadulla ja metsässä muut koirat ovat parasta mitä Tuhka tietää. Leikkikavereita.

Kaikki menee hyvin, jos mä bongaan vastaantulevan koiran ensin. Kadulla menee kaikki ok, jos siirryn itse sivuun, pysähdyn, namitan ja toinen koira menee rauhassa ohi. Muuten ei mikään mene hyvin vaan hihnanjatkeelta menee hermo.

Me lenkkeillään joka päivä kolme neljä lenkkiä taajamametsässä, jossa liikkuu paljon muita koiria. Jonkin aikaa ollaan liikuttu aika vapaasti, aamulla kuudelta metsässä ei ole porukkaa ja illalla ollaan otsalampun valossa liikkeellä, jolloin muutkin mahdolliset liikkujat nähdään ja päivällä ollaan onnistuttu jotenkin välttämään vastaantulijat. Paitsi tänään. Kaksi epäonnistunutta koirakohtaamista kolmesta. Epäonnistuneella tarkoitan sitä, että Tuhka meni toisen koiran luo. Ekassa toinen koira teki puolet hommasta ja tuli vapaana vastaan. Toisessa epäonnistuneessa olin lähellä Tuhkaa, mutta toinen koira tuli hyvin yllättäen pimeässä puskien takaa ja melkein törmäsi meihin. Siitä huolimatta ne ovat epäonnistuneita.

Tuhka muutenkin kulkee selvästi kauempana musta kuin Mahla, vaikka olen sitä palkinnut lähellä olemisesta. En näemmä tarpeeksi. Nyt mä teen sitä, että valitsen aina eri reitin kuin pikkukoira. Jos se menee liian kauas, vaihdan suuntaa kaikessa hiljaisuudessa. Se toimii ja ei toimi.

Harmituksen keskellä lenkillä päätin, että tämän kevään tavoite pikkukoiran kanssa on opetella ohittamaan toiset koirat. Mä olen kieltämättä vähän laiska, on niin kiva mennä vaan metsässä ja kiertää toiset koirat kaukaa. On kivempi pitää koiria vapaana kuin mennä kadulle ohittamaan ihmisiä ja koiria. Mutta pitäisi mennä harjoituksen vuoksi myös kadulle ja oppia olemaan välittämättä koirista. Se on tämän kevään projekti. Päätin myös, että kirjaan ohitusjuttuja tänne blogiin, jotta oikeasti toteutan suunnitelmaani enkä vaan pääse taas helpolla ja mene vain metsään.

Muutama yksinkertainen suunnitelma, jota mä lähden toteuttamaan. Nyt Tuhka on kärsinyt kennelyskästä, joten koiratapahtumiin ja treeneihin ei ole ollut asiaa, mutta kun aletaan päästä tästä eroon niin aktivoidutaan senkin suhteen.

1) Iltalenkki Hallilassa hihnassa kadulla metsässä vapaana kirmailun sijaan.
2) Hervantaan säännöllisesti hihnalenkille. Etenkin Ahvenisjärvellä on takuuvarmasti koiria.
3) Koiratapahtumiin harjoittelemaan ohituksia ja odottamista. Demarilla on usein agilitykisoja, Tallille, Koutsille...
4) Suolijärvelle voisi joskus lähteä pitkän liinan kanssa, jotta Tuhka ei ikinä pääse toisen koiran luo, vaikka säntäisikin. Iltapäivällä siellä on todennäköisesti ruuhkaista.
5) Facebookissa voisi kysellä satunnaisia ohitustreenailijoita.

Niin ja jotta pikkumies ei olisi kaikessa ihan surkea ja hankala niin ihmiset, lapset, lastenvaunut, pulkat, polkupyörät, potkulaudat, sauvakävelijät, hiihtäjät ja kaikki muut härvelit se ohittaa mallikelpoisesti.