Lomalla

Koirat jatkavat edelleen maalaislomaansa. Päivät pitkät ne ovat vaan mukana maalaistalon tohinassa, paljon pihassa ja melkein aina vapaana. Ne ovat poimimassa mansikoita mansikkamaalta, viemässä tai hakemassa lehmiä laitumelta, heittelemässä frisbeetä, grillaamassa makkaraa, hakemassa postia ja muuta sellaista. Ja ne silminnähden nauttivat olostaan. Niin mäkin. Mikä muu olisi sen rentouttavampaa. Koirat ovat olleet maalla, vaikka minä ja Janne emme aina maalla ole olleetkaan vaan reissanneet ympäriinsä.

 

Ensimmäisenä kerron, että kilppari on löytynyt! Se löytyi samasta suunnasta, jota kaikki koirat merkkasivat. Se oli mennyt autotallin (jota epäilimme mahdolliseksi paikaksi) ohi kompostialueen (joka oli toinen mahdollinen paikka) vierestä, jatkanut aidan reunaa, mennyt autotien yli ja löytyi sieltä. Koska kompostialue kiinnosti koiria, arvelimme, että konna on aidan toisella puolella ja Mahlan kanssa totesimme sen pihan kuitenkin tyhjäksi. Tyhjä se todellakin oli! Harmi vaan, että yksikään koirakko ei käynyt tien toisella puolella vaan meidän etsintä rajoittui siihen. No, oppia kaikki. Nyt näillä tiedoilla taas osataan jatkossa ehkä tulkita koiria paremmin ja myös päätellä mahdollisia reittejä koirien reaktioiden perusteella. Olisihan se pitänyt tajuta, että kun koirat merkkaavat sinnepäin niin olisi haravoinut alueen kauempaakin...

Treenirintamalla on pääpiirteittäin erittäin hiljaista. Tuhka on ollut paimennusjutuissa mukana ja kun se oli kerran Mahlan kanssa viemässä lehmiä, se oppi jotain oleellista paimennustyössä. Se voi oikeasti ohjailla elukoita. :) Mahlahan pistää elukoihin vauhtia eivätkä lehmät kysele yhtään mitään. Sen jälkeen Tuhkakin päätti käyttää kroppaansa enemmän. Edelleen Tuhka tekee välillä hönttejä ratkaisuja, joutuu puolivahingossa väärään paikkaan, mutta se on hyvin innoissaan töistä. Koska en juurikaan ohjaile koiraa, poispäinajaessa tulee niitä tilanteita, että se ei ihan ole viemässä lehmiä oikeaan suuntaan. Näissä tilanteissa toki huikkaan sille ja se on hyvin kyllä kuulolla. Hakukaaria siltä ei tule yhtään vaan se menee hyvinkin läheltä lehmiä. Tosin, näissä tapauksissa ne hakukaaret olisivat tarpeettomia, mutta jatkon kannalta toki olisi ihan mukavia. Tuhka myös rohkeasti menee lehmien ohi esimerkiksi tilanteissa, joissa tullaan portista ja lehmät odottavat jo suljetulla portilla. Kun portti avataan, Tuhka menee rohkeasti lehmien ohi niiden taakse.

Agilitya treenailtiin viime viikolla vapaavuorolla. Kesän projektina on ollut kontaktiesteet ja en voi olla kuin tyytyväinen siitä kehityksestä. Valmiita itsenäisesti suoritettavia esteitä ne eivät vielä ole, mutta erinomaisella alulla kuitenkin. A-este ja puomi sujuvat hyvin, niille tullaan lujaa myös vähän eri suunnista, ne edetään lujaa ja pysähdyskin muistetaan heti tai ainakin parin muistuttelun jälkeen. Palkka tulee pysähdyksestä joka kerta. 

Keinu jäi kontaktiestekurssin jälkeen siihen, että sitä oltiin menty vain yksissä treeneissä kokonaisena. Viime viikolla vapaavuorolla otin keinua yksittäisenä esteenä. Päätin edetä suoraan hyssyttelemisvaiheen ohi samoin kuin aikanaan Mahlan kanssa ja laittaa maahan keinulaudan jälkeen namikupin ja sitten vaan koiraa keinulle. Ensin keinun edestä, mutta auttamatta, hidastamatta ja keinu sai ihan normaalisti kaatua. Ensimmäisillä kerroilla Tuhka loikkasi ennen keikautusta pois, ei hätää, siitä ei tullut namia ja otettiin vaan uudestaan. Montaa kertaa sen ei tarvinnut loikata ohi, kun se tajusi, että vaikka keikahdus on vähän ikävä, se on tehtävä. Ja kun näin oltiin pari kertaa menty niin eikun vauhdilla keinulle. :) Opetan keinulle saman ohjauksen kuin aikanaan Mahlalle eli hidastan itse ennen keinua ja koira saa mennä esteelle itsenäisesti. Tämä erottaa keinun puomista. Ja hienostihan tuo koira sinne hidasti ja oppi muutamassa toistossa hienosti kyykkäämään alastulolla, jolloin tömähdys ei ota niin voimakkaasti etupäähän. Hieno Tuhka! Paljon on työtä keinun kanssa vielä ennen kuin se on varma ja valmis, mutta olen tyytyväinen siihen, että uskalsin Tuhkankin kanssa ottaa kertaheitolla esteen haltuun. Keväällä mulla oli kuitenkin keinun ääntäkin epäröivä koira, että ihan hyvin me edetään. :)

Muuten tehtiin Tuhkan kanssa rataa. Suoraahan se painaa minkä jaloistaan pääsee, mutta kääntymiset on sitten syksyn harjoituslistalla. Muita ensitilassa harjoiteltavia juttuja on neljän etäisyyden/korkeuden hyppisharjoitus ja triangelihyppisharjoitus korkeilla uloimmilla hypyillä. Tuhka tarvitsee varmuutta eri estekorkeuksille ja käännöksiin. Tosin niitähän me ei olla vielä ehditty harjoittelemaankaan. Suoraa, mitä ollaan harjoiteltu, se juoksee kovaa. Teknisesti se on oppivainen, mutta normaalin agilityradan estevälit ja -korkeudet ovat sille vielä outoja, mutta pikkuhiljaa aletaan pääsemään niihin.

Vapaavuorolla aikataulullisista syistä myös Mahla sai juosta radan pari kertaa. Para-agilitykoirana se hyppi minihyppyjä, joka tarkoitti sitä, että mä muuten juoksin. Alkuun mä yritin koiraa ohjatakin kädellä ja äänellä, mutta loppuradasta mä vaan juoksin. Mahla on itsenäinen, se lukee linjoja ja kroppaa, sille ei tarvitse kädellä näyttää yhtään mitään ja ihan sama se on, mitä sille sanoo. Se on hieno! Ja voi sitä leveää hymyä ja onnellista koiraa, kun radan päätteeksi se sai lempparilelunsa. Harmittaa, että Mahlan kanssa ei voida harrastaa säännöllisesti. Ja juuri kun oltiin päästy siihen vaiheeseen, että esteopetukset oli tehty ja saatu ohjausharjoittelussakin oikea suunta (mä siis opin rytmittämään niin, että ehdin oikeasti olemaan oikeassa paikassa) niin sitten me jouduttiin jättämään kaikki kesken.

Mun kiinnostus tokoon ja kaikkeen opetettavaan kilpailulliseen on tällä hetkellä täysi nolla. Jopa agility ei saa enää sellaista sijaa kuin mitä se oli Mahlan aikana. Mä saan tehdä ja harrastaa koirien kanssa niin paljon mielenkiintoisempaa. Kun Mahlan kanssa lopetettiin agility, mä sanoin haluavani löytää meille harrastuksen, josta mä olen ihan oikeasti kiinnostunut. Silloin mä en olisi uskonut, että me löydetään harrastus, joka vie mennen tullen mielenkiintoisuudessaan agilityn. Joskus treenasin kolmekin kertaa viikossa aksaa, nyt vaikka mulla on aksakoira, me treenataan hyvä kun kerran kahteen viikkoon jos edes sitäkään. Sen sijaan hajujuttuja me tehtiin keväälläkin useamman kerran viikossa. Se vaan on jotain niin hienoa ja ihmeellistä. Tuhkan kanssa piti harjoitella vähän tokoakin, se on jäänyt aivan täysin. Se ei osaa vielä edes seurata! Perusasentoon se osaa tulla, istua ja mennä maahan se osaa. Kapulaa se pitää, mutta nouto on melkoinen haaste koiralle, joka ei tuo mulle yhtään mitään. Sen sijaan liudan temppuja ja kropankäyttöjuttuja se osaa, koska niitä tehdään aamuruuan eteen. :)

Erikoisten Etsintöjen Erikoisryhmä

Aloitetaan tiistain aksatreeneistä. Tuhkan kanssa tehtiin pitkästä aikaa hyppytekniikkaa. Putki, perussarja vinoilla hypyillä, putki ja power grid (9 ft välit, 40 cm).  Tuhka teki hienosti! Kertaakaan se ei kaahottanut niin, ettei olisi malttanut koota itseään jokaiseen väliin. Power gridiä tehtiin ensimmäistä kertaa ja ekalla kerralla Tuhkalta meinasi voima loppua kesken, mutta tokalla sitten jo korjasi. Toisena juttuna otettiin neljän hypyn perussarjalta vauhtia viiden hypyn kaarteeseen. Ihan ekalla kerralla Tuhka meni kaarteesta yli, ei siis jarruttanut riittävästi. Toista kertaa se ei sitä virhettä tehnyt. Kaikkeen otin nyt oman liikkeen mukaan ja taipumisharjoituksessa muuten lähetin Tuhkan pari kertaa takaakiertona perussarjalle. Hyvin se siitäkin selvisi. :)

No keskiviikkona sitten saatiin kutsu etsimään karannutta kilpikonnaa ja muutaman koiran voimin lähdettiin sitä hakemaan. Tässä kyseisessä etsinnässä ehkä hankalimmaksi asiaksi muodostui se, ettei me saatu koirille hyviä lähtöhajuja. Ja ilman lähtöhajua meidän koirat hakee kyllä vain ihmistä, koska mitään muuta me ei olla etsitty (sitä käärme-etsintää lukuunottamatta). Mutta käytiin kyseinen piha tarkasti läpi kaikkien koirien kanssa ja naapurin pihat jaettiin niin, että yksi koira kävi aina yhden pihan läpi. Valitettavasti konna pysyi piilossa. Vaikeaksi tämän etsinnän teki juuri lähtöhajun puuttuminen, mutta myös se, että konna voi olla piilossa jossain metrin ja kahden kilometrin välillä. Tai vielä kauempana, tuo kyseinen laji kun on vikkelä ja pystyy kulkemaan puoli kilometriä tunnissa. Ja kun konna on ollut kateissa jo monta päivää niin vaikea sitä on tietää, mihin mokoma on päätynyt.

Koirat eivät reagoineet muissa pihoissa oikein mihinkään. Ainoa, mikä niitä kiinnosti, oli autotalli ja monin tavoin meidän epäilyt kohdistuvat sinne. Valitettavasti koiria ei voinut meidän epäilemään tilaan päästää, joten toivottavasti omistaja käy tilan läpi. Hauska olisi kuulla, mistä kilppari lopulta löytyy, jos se jostain löytyy.

Mahla teki meidän koirista suuremman työn ja se etsi kyllä aktiivisesti. Mahla oli myös kiinnostunut kilpikonnien piha-aitauksesta, joten sen perusteella uskallan väittää, että jos konna olisi jossain lymynnyt, Mahla olisi siihen reagoinut. Sen verran outo juttu se on. Tuhka pääsi myös tarkistamaan piha-alueen ja sekin etsi aktiivisesti. Mitä sitten etsikin, sitä on mahdoton tietää. Jos tällaisiin etsintöihin jatkossakin kutsu käy niin niitä kannattaisi ihan oikeasti harjoitellakin ja panostaa siihen, että miten tuollaisesta jo kadonneesta eläimestä saa kunnollisen lähtöhajun. Lähtöhaju olisi kuitenkin näissä se oleellisin juttu, koska kyllä nuo koirat erotella osaavat.

Etsintätreeniä tauolla

Meidän hajutreenitauosta otettiin yhden illan tauko ja mentiin etsintätreeneihin, koska erikoistreeneistä ei malteta olla pois. Olimme harjoittelemassa saha-alueella, jossa oli sahan lisäksi jonkin verran rakennuksia ja paljon lauta- ja puupinoja. Alue oli mukavan kokoinen eli koiran kanssa sai tehdä hetken hommia, että sen kävi läpi.

Osa maalimiehistä oli vieraita ja osa tuttuja treeniporukasta. Molemmat koirat saivat tehdä kaksi etsintää, joissa oli kaksi maalimiestä. Tuttuun tapaan treenit toteutettiin sokkona niin, että koiran ohjaaja ja takana tuleva joukko eivät tienneet, missä maalimiehet olivat, vain yksi henkilö oli piilottamassa maalimiehiä. Tämä sokkona treenaaminen näkyy mielestäni hyvin siinä, kuinka itsenäisesti koirat toimivat. En puhu vain omista koirista vaan ihan yleisesti koko treeniporukan koirista. Ne eivät paljon kysele ja kun hallintaa on sen verran, ettei koirat alueelta karkaa (ts. ne saadaan kutsusta takaisin), homma etenee ihanteellisesti. Väsyessään monet koirat alkava kysellä apuja, mutta kun niitä ei ole ohjaajalla antaa (siis nimenomaan ei-tietoisia apuja!) niin siinähän koira joutuu tekemään töitä.

Mahla etsi melko vauhdikkaasti, mutta kaahottamatta ja tiesi täsmälleen, mitä oli tekemässä. Ekalla kierroksella Mahlan maalimiehistä toinen oli saharakennuksessa, jonne Mahla painoi heti ensi töikseen ja toinen oli pressun alla yhden lautapinon vieressä. Tätä toista maalimiestä Mahla työsti hetken, koska tuuli painoi hajua viereiseen rakennukseen, jota Mahla hetken tarkasteli ennen kuin sai nokkansa ylös ja löysi kohteelle.

Tokalla kierroksella Mahlan eka maalimies oli pienessä vajassa, jonne koira ei päässyt. Hienosti Mahla tarkensi hajunlähteen ja jäi pyörimään vajan eteen ja alkoi katsoa mua, että voisitko auttaa. Nostin Mahlan vajaan ja sieltähän se maalimies löytyi. Toinen maalimies oli traktorin hytissä, ei ihan helppo piilo ja hetken Mahla tätäkin sai tarkentaa, mutta hyvin se sitten kuitenkin löytyi. Mahlalla on hyvä ajatus myös ylös piiloutuneista maalimiehistä.

Tuhkan kaikki maalimiehet olivat maan tasalla. Tuhka teki rauhallisesti ja erittäin rohkeasti töitä. Olin oikeastaan hyvin yllättynyt Tuhkan itsenäisyydestä. Se paineli erilaisilla alustoilla rohkeasti ja porokoirana meni myös vähän kiipeilemään ihan huvin vuoksi. Tokalla kierroksella aloitettiin etsintä toiselta puolelta etsintäaluetta ja edettiin Tuhkan tapaan aika rauhallisesti ja tarkasti, joten etsittiin lopulta aika pitkään ennen kuin päästiin sille puolelle, millä molemmat maalimiehet olivat. Kun sinne päästiin niin maalimiehet löytyivät nopeasti aivan alueen laitamilta.

Kuvat: Elise Oukka

Ja mitä muuta ollaan tehty? Tuhka kävi joku viikko takaperin vikalla kontaktiestekurssikerralla. Nyt mentiin kaikki kontaktiesteet kokonaisina. Keinu oli vähän jännä, muttei suinkaan pelottava. Lähinnä mua pelottaa, että Tuhka pyrkii sinne liian kovalla vauhdilla. Paljon on siis treenattavaa.

Tuhka on ollut joitakin kertoja viemässä lehmiä laitumelle tai hakemassa niitä navettaan. Sillä on hyvin tajua siitä, mihin sijoittua ja se on myös keksinyt, että lehmille pitää näyttäytyä sinne pääpuoleen. Tuhka toimii itsenäisesti ja rauhallisesti ja väläytellyt pari kertaa osaavansa haukkumalla komentaa lehmiä liikkeelle. Kun lehmät ovat liikkeellä tai halukkaita liikkumaan, Tuhka tekee hienoa työtä, mutta se tarvitsee vielä rohkeutta ja tahtoa saada niskuroivat eläimet kuriin. Mutta pikkuhiljaa se varmasti siihen oppii.

Tuhka paimentaa lehmiä

Menimme tänään Tuhkan kanssa viemään lehmiä (isän kolme lemmikkiä) laitumelle. En ole sitä aiemmin tehnyt, koska Tuhka on aidan takaakin jo jännittänyt isoja elukoita ja toisaalta Tuhkalla ei voima riittänyt Kuttukuun nihkeille lampaille, joten ajattelin, että Tuhka ei kuitenkaan saa lehmiä liikkeelle, joten turha edes yrittää kokeilla. Tuhka on kuitenkin kypsytellyt ajatuksiaan. Taas muistutus siitä, että sen kanssa ei tosissaan saa olla kiire minkään asian suhteen.

Kun isä oli päästänyt lehmät navetasta kujaan, jota pitkin ne menevät vähän matkaa navetan takana olevalle laitumelle, otin Tuhkan heti mukaan. Siinä pari lehmää olisi ollut hyvin kiinnostuneita Tuhkasta, mutta yhdessä ajettiin ne siitä portista laitumelle asti. Tuhka ei yhtään perääntynyt, mutta autoin sitä, jotta se saa tunteen, että kyllä me nää tästä saadaan eteenpäin. Laitumella sitten kuljetettiin lehmät poispäin ajaen toiseen päähän (ehkä vajaa sata metriä) niin, että siis me isän kanssa oltiin viimeisinä. Tuhka meni rohkeasti meidän edellä ja työnsi lehmiä eteenpäin. Yksi lehmä alkumatkasta kääntyi muutaman kerran Tuhkaa kohti, lähinnä uteliaana, ei uhkaavana, mutta Tuhka hoiti itse tilanteen ja sai lehmän kääntymään eteenpäin. Kerran se jopa otti äänen käyttöön ja komensi sillä Raakelin eteenpäin.

Laitumen toisesta päästä mennään kapeasta portista pienen epämääräisen välikön kautta sillasta toiselle laitumelle. Välikön toisella reunalla on pelkkä köysi ja yksi lehmä meni kurottelemaan sen yli heinää. Mä mietin, että Tuhkan ei varmaan kannata tuonne mennä, koska se kuitenkin pelästyttää sen lehmän niin, että se menee köydestä yli. Ennen kuin oikeastaan ehdin itse menemään tilanteeseen, Tuhka kiersi jo rauhakseltaan lehmän taa ja lehmä kääntyi pois heinikosta sillalle. Samaan aikaan toinen lehmä oli pysähtynyt syömään välikön toiselle puolen ja Tuhka lähti hakemaan sitä. Aivan "oikeaoppisesti" Tuhka kiersi lehmän takaa sen toiselle puolelle, jolla sai eläimen liikkeelle. Tuhka meni sillalle lehmien perässä ja siihen lopetettiin, kun lehmät oli saatu oikealle laitumelle.

Tuhka oli jotenkin ihan omassa elementissään, itsevarmana ja reippaana. Se toimi siinä mielessä aivan itsenäisesti, ettei se kääntynyt mua katselemaan, tullut hakemaan multa tukea tai mitään muuta. Kuulolla se oli koko ajan, mutta eipä siinä paljon tarvinnut kuin kehua sitä. Kakkaa se ei syönyt eikä tehnyt mitään muuta sijaistoimintaa vaan keskittyi täysin lehmiin. Mä en yrittänyt oikein mitenkään varsinaisesti vaikuttaa Tuhkan työskentelyyn, vaan se saikin tehdä itse hommia ja mietiskellä, että mitä ollaan tekemässä.

Mä olen hyvin yllättynyt, miten hyvin tämä meni. Meidän lehmät ovat kyllä tottuneet koiriin, mutta ei niitä juuri ole paimennettu. Lehmille reitti toiseen laitumeen on tuttu, mutta eivät ne sinne kuitenkaan itsestään kävele. Hyvä laidun aiheuttaa toki niillekin vedon ja ihmisen luo ne hakeutuvat mielellään.

Nyt kun olisi aikaa olla kotosalla ja viedä niitä useamminkin pellolle ja hakea takaisin navettaan niin saisi molemmat koirat vähän tehdä töitäkin. Mitään laidunta ympäri mä en ala lehmiä kuljettamaan, mutta siirtoja voidaan hyvinkin tehdä. Ja jos Tuhka jatkaa noin hyviä otteita lehmien kanssa niin miksen käyttäisi tilaisuutta hyödyksi. :)

Kuvat eivät ole ensimmäisestä paimennuksesta vaan otettu myöhemmiltä reissuilta.

Kesätauon aloitus paimentamalla

Tiistaina oli Tuhkalla id-jatkis. Harjoittelimme ihmispurkkirataa sisällä. Ryhmässä oli neljä koiraa, joista kaksi Tuhka mukaanlukien oli tehnyt aiemmin ihmispurkkista ja tässä se näkyi hyvin selvästi. Tuhka oli kaikessa rauhallisuudessaan erittäin taitava. Kolmannella kierroksella annoin vahingossa väärän henkilön lähtöhajun Tuhkalle ja kieltämättä näin jälkeenpäin muistellen, Tuhka oli epävarma. Tai siis se oli varmaan varma, mutta kun emäntä palkkasikin siitä, ketä oltiin etsitty aiemmin. No, Tuhka fiksuna koirana oli sitten välittämättä lähtöhajusta ja alkoi vain etsiä sitä, josta palkattiin. Harmittaa itseä ihan hirveästi, että näin pääsi käymään. Sellaista tämä harrastaminen kuitenkin on... Valitettavasti näitäkin sattuu ja sitten niitä ohjaajan virheitä korjaillaan. Tuhkan kanssa otettiin vielä viimeinen kierros pari toistoa oikealla lähtöhajulla ja oikealla maalimiehellä ja hienosti se sitä etsi. Ei siinä mitään.

"Korjaava" purkkirata tehtiin kotona keskiviikkona, koska halusin saada itselleni mielenrauhaa Tuhkan osaamisesta. Eikä se toki mihinkään ollut hävinnyt. Itsevarmasti ja vakuuttavasti se purkkista teki.

Joka tapauksessa me jäädään nyt hajujutuista kesätauolle. Jollei mitään erikoistreenejä ole tulossa, jatketaan elokuulla treenaamista. Mä olen erittäin tyytyväinen kuluneeseen kevääseen. Molempien koirien kanssa on menty kovasti eteenpäin. 

Mahla on saanut varmuutta työhönsä erityisesti sen takia, että tyhjien "ilmaisut" ovat tulleet selkeämmiksi, koska olen niistä alkanut palkata sitä. Mahlan jäljestystyyli on suurpiirteinen, mutta se kykenee tarkentamaan tarvittaessa. Mikä se "tarvittaessa" sitten on? Se on tilanteesta riippuva ja sen määrää Mahla. Nyt muutamalla jäljellä, jonka olen halunnut Mahlan ajavan tarkkaan, se ei sitä oikein tee. Sillä on draivi mennä eteenpäin, ei nostella tai tarkentaa pienenpieniä esineitä. Se tekee vain vaadittavan ja on siksi niin hyvä vaihtelevissa olosuhteissa.

Tuhkan keskittymiskyky on kehittynyt ja se on saanut monella tavalla rohkeutta. Siitä mä olen erittäin tyytyväinen. Tuhka tekee kovasti töitä, mutta sillä ei ole vielä kokemusta ratkaista ongelmia ja tehdä päätöksiä. Tämän vuoksi myös mun on vaikea lukea ja tulkita sitä. Kun Tuhkalle saa varmuutta ja saa sen osoittamaan tyhjät tyhjiksi niin ai että siitä tulee hieno! :)

Mulla on paljon suunnitelmia syksyksi. Tässä oppii koko ajan asioita itse ja sitä, että mitä ja miten kannattaa treenata. Turha sitä on harmitella, että on tehnyt asioita niin kuin on tehnyt, aina mä olen tehnyt sen mukaan, mitä olen parhaaksi nähnyt, vaikka nyt näkisin asioita eri tavalla.

Hajutreenitauko alkoi ja tänään jatkettiin paimennuksella. Mentiin taas samaan lammaspaimennuspaikkaan kuin missä jo kertaalleen tänä kesänä kävimme. Molemmat koirat olivat nyt pellolla isolla (noin 15 lammasta) ryhmällä. Tuhkan kanssa ensin tehtiin poispäinajoa yhdessä ja sitten tasapainokuljetusta niin, että mä olin ryhmällä ja Tuhka liinassa kouluttajan kanssa tuli perässä. Tuhka oli nyt selvästi enemmän kartalla, mitä tehdään. Se ei keskittynyt jätösten syömiseen vaan lampaisiin tai muhun. Peruskuljetuksessa se olisi tullut mielellään mun luo. Muutamia käännöksiä kun tehtiin, se ei lähtenyt oma-aloitteisesti tasapainottamaan. Kun sitä yritin ohjata, se vain seisoi paikallaan ja katsoi mua. Sitten vähän ajan päästä se lähti liikkeelle tasapainottamaan. Sillä on kyllä tosi pitkät piuhat! Sen piti ensin saada ajatella, että miten tämän tilanteen ratkaisisi ja se toimi vasta sitten.

Mahlan kanssa tehtiin kuten suunnittelin viime kertaisen jälkeen. Eli ei hakuja, koska ne on liian vaikeita vaan harjoitellaan sitä pakoetäisyyden tunnistamista muuten. Alkuun homma sujui hyvin. Jätin Mahlan kauas odottamaan, menin ryhmälle ja päästin Mahlan tulemaan. Mahla pysyi riittävän kaukana ja peruskuljetus toimi ihan jees ainakin suoraan. Sitten Mahla alkoi väsyä ja se ei malttanut enää pysytellä rauhassa vaan alkoi taas ottaa vauhtia ja rikkoa ryhmän varsinkin, kun ne meni hankalaan paikkaan häkin ympärille. Otettiin ne sitten kerran vielä siitä häkin ympäriltä pois ja kuljetettiin ihan lyhyt pätkä ja tauolle. 

Toinen kierros pidettiin hyvin lyhyenä, mutta Mahla toimi tosi hienosti! Se oli erittäin rauhallinen, tehtiin laitumen molemmissa päissä käännökset ja ne onnistuivat hyvin. Käännökset onnistuivat hyvin, kun Mahla ei rynnännyt kääntämään lampaita vaan se meni rauhallisesti ja liikesuunta niin, että se ei kääntynyt heti lampaiden perään jatkamaan vaan se pysyi kääntyneenä sivuttain lampaisiin nähden kunnes olimme lampaiden kanssa päässeet taas kauemmaksi. Itse asiassa näin lampaat päästivät Mahlan käännöksissä yllättävän lähelle (noin viiteenkin metriin) ilman, että ne olisivat lähteneet juoksemaan karkuun. Ne kääntyivät rauhallisesti, kun koirakin oli rauhallinen ja osasi antaa lampaille tilaa. Oikeasti tokalla kierroksella lampaat olivat koko ajan meillä hallinnassa, ne eivät kertaakaan menneet viittä metriä pidemmälle musta eikä munkaan tarvinnut karjua Mahlalle vaan pelkkä huomauttelu "nätisti" ja muutama pysäyttäminen riitti pitämään porukan kasassa. Mahla on kyllä hieno!

Noi on haastavia lampaita kuten jo viimeksi kerroin. Koira joutuu ihan todella tekemään töitä. Sen pitää ehdottomasti malttaa ja olla rauhallinen, pysyä tosi kaukana, mutta sen lisäksi se joutuu koko ajan tekemään töitä, että saa lampaat tulemaan mulle, koska noi lampaat eivät koe vetoa ihmiseen. Ei ihme, että Mahla on treenien jälkeen aivan puhki. Se on oikeasti joutunut tekemään töitä, vaikka se tekeminen oikeasti on parhaimmillaan silloin, kun koira näyttää vain lompsivan ryhmän perässä ja näyttää, ettei se tee mitään. Ja se siinä siisteintä onkin, kun saa itse kävellä eteenpäin, koira tulee perässä ja tekee vain sen, mitä on tarpeen. No sitä fiilistä ei ihan noiden lentävien lampaiden kanssa ole tullut, mutta oli se vika kierros aika siisti, kun ne lampaat pysyi koko ajan hallinnassa.

Kontaktiesteitä

Tänään oli kontaktiestekurssin kolmas kerta. Jatkettiin tekemään samanlaisia harjoituksia kuin viimeksi eli terassilta puomin alastuloa ylös ja alas, keinun paukuttelua ja A-este otettiin ensimmäistä kertaa kokonaisena. Tuhka oli aluksi A:lla vähän sitä mieltä, ettei sinne harjalle uskalla mennä ja loikkasi sitä ennen pois. No, muutaman yrityksen jälkeen kun sain sen harjan yli, se rohkaistui ja homma meni ihan hyvin. Se jarrutti hyvin alastulolla eikä kertaakaan tullut pysähtymättä alas. Otettiin A:ta yhteensä neljä toistoa ja se jää muhimaan viikoksi.

2on2off-asennon Tuhka on oppinut tosi kivasti. Se tekee sen vauhdista kylläkin hidastaen ihan reilusti, mutta siitä en ole vielä tässä vaiheessa yhtään huolissani. Tänään se ei tehnyt myöskään ennakoivaa kaikki tassut kontaktilla -juttua, mitä se viime kerralla kokeili.

Meillä olisi periaatteessa viikon päästä viimeinen kerta kurssia, mutta sovittiin jo kurssilaisten kanssa ainakin yhdestä jatkokerrasta. Näin meidän ei ole ensi kerralla vielä otettava kaikkia kontaktiesteitä kokonaisina vaan voidaan ottaa puomi ens kerralla ja sitten keinu vasta seuraavalla. Ei liikaa uusia juttuja kerralla, vaikka palasia onkin rakennettu kaikkiin esteisiin.

Paimentamassa

Käytiin tänään katsastamassa meitä lähin kaikki rodut hyväksyvä paimennuspaikka. Tuhka sai nyt liukkaita lampaita pienessä aitauksessa. Ja niitä Tuhka kyllä sai liikkeelle ja sillä vähän ajatustakin oli. Harmi vaan, että lampaat olivat niin liukkaita, että siinä tilassa ei peruskuljetusta pystynyt edes harkitsemaan eli tehtiin periaatteessa poispäinajoa yhdessä. Ja lampaat kyllä lähtivät alta liiankin kanssa... Jos nyt toinen kerta tuonne mennään niin varmaan haluan liinassa isolle pellolle tekemään tasapainossa kuljettamista, jotta sen asenne ei muutu huonompaan suuntaan. Se riski noissa liikkuvissa lampaissa on, että tottakai ne kiihdyttää koiraa eri tavalla kuin nihkeämmät eläimet.

Mahla pääsi tekemään pellolle (aidattu noin hehtaarin kokoinen pelto, jossa pitkä nurmi) harjoitukset noin 15 lampaan ryhmällä. Tämäkin ryhmä oli erittäin liikkuvainen. Se ei luottanut koiriin eikä oikeastaan ihmiseenkään, mutta toisaalta ryhmällä ei ollut varsinaisia vetopaikkoja muuta kuin pyrkimys aidan lähelle, joten ne eivät jatkuvasti karanneet jonnekin.

Mahlan kanssa pyrin tekemään ensin niin, että se hakisi mulle ryhmän. No eihän se onnistunut alkuunkaan. Mahla haki ihan hyvin (joo liian pienellä hakukaarella mutta kuitenkin), se löysäsi paineen hyvin saatuaan käännettyä lampaat, mutta se työskenteli niin lähellä, ettei ollut mitään mahdollisuutta saada pidettyä lampaita hanskassa. Mä karjuin ääneni käheäksi, kun yritin saada tilanteen jotenkin hallintaan. Siis ei Mahla rumasti lampaita kohdellut, mutta ne vaan lähti aina käsistä pois.

Tokalla kierroksella lähdin tietoisesti tekemään peruskuljetusta ja unohdin ne haut, koska ne tuntuivat olevan Mahlalle liian vaikea pala. Jätin Mahlan riittävän kauas (monta kymmentä metriä tässä tapauksessa), menin itse ryhmälle ja annoin Mahlalle luvan tulla. Näin saatiin muutama hyvä vaikkakin lyhyt pätkä aikaiseksi. Ja kyllä, niitäkin lampaita voi kuljettaa normaalisti tasapainossa, kun koira vaan malttaa ja osaa lukea ryhmää. Kouluttaja oli nimittäin sanonut kunnianhimoiseksi mun tavoitetta kuljettaa lampaita tasapainossa, realistisempaa olisi kai ollut haetuttaa lampaat ja kun ne rynnivät ohjaajasta yli, lähettää koira toiselle puolelle hakemaan niitä, käskyttää ja ohjata.

Mä luulen, että me mennään tuonne toisenkin kerran. Ei Tuhkan takia kuten alunperin mentiin, mutta Mahla on selvästi valmis tähän haasteeseen. Jatketaan aloittamalla taas suoralla tasapainokuljetuksella ja siitä käännösten kautta Mahla toivottavasti oppii lukemaan eläimiä ja sitä kautta myös hauissa se oppii malttamaan. Mahla ei ole koskaan paimentanut noin herkillä lampailla vaan oikeastaan se on aina joutunut painimaan toisen ääripään kanssa eli niiden erittäin huonosti liikkuvien paimennettavien kanssa. Siksi olisi hyvä, että Mahla oppisi lukemaan noita herkkiäkin eläimiä. Monipuolisuus on tässäkin tärkeä asia.

Mutta joo, Tuhkan kanssa täytyy miettiä hirveän tarkkaan, että mitä tehdään, koska se on niin kokematon. Tuota pyörössä pyörimistä ei tehdä kuin korkeintaan yksi kierros ja sitten kyllä täytyy päästä pellolle oppimaan niitä luonnollisia pakoetäisyyksiä, kun on tilaa ympärillä ja tasapainoon hakeutumista. Edelleenkin mun ajatus paimennuskoulutuksesta on se, että tekemällä ja työn kautta opitaan, ei teennäisillä aidassa pyörimisillä. :)

Kontaktiestekurssi

Meillä alkoi jo viikko sitten kontaktiestekurssi, jota mä itse vedän. Ajatuksena oli siis aloittaa kontaktiesteiden opettelu aivan alusta. Tuhka on yhtenä kurssilaisena ja sekin on aloittanut käytännössä aivan alusta. Olemme tehneet muutaman kerran 2on2off-asentoa Hallilassa, mutta esteillä ei olla tehty juuri mitään. Alkuvuodesta hallitreeneissä paukuttelin Tuhkalle keinua ja se sai parina kertana paukutella keinunpäätä itse maahan, mutta muuta se ei ole tehnyt.

 Ekalla kerralla Tuhka ei juuri osallistunut, koska harjoittelimme ainoastaan 2on2off-asentoa. Tänään pikkukoira pääsi sitten vähän tekemäänkin. Puomin alastulo laitettiin laskeutumaan terassilta (reilu puoli metriä) ja siinä harjoittelimme vauhdista pysähtymistä. Tuhkalle kapeaa puomia pitkin meneminen ei ollut ongelma ja pysähdyskin onnistui. Se tosin meinasi pysähtyä kaikki tassut kontaktille, mutta aina pienellä muistuttelulla tuli sieltä eteenpäin. Myös ylöspäin juostiin puomia pari kertaa. Oikein hyvä Tuhka.

Tuhka on ketterä, sillä on käsitys omasta kropastaan ja niistä paljon puhutuista takajaloista ja se on saanut rohkeutta. Vaikka se näki puomia ekaa kertaa, se ei ollut mikään ongelma. Hyvin pääsimme keskittymään siihen alastuloon. Toki tässä hommassa auttaa sekin, että mä tiedän oikeasti, mitä mä vaadin ja mihin lopputulokseen mä haluan päästä. Se auttaa tekemään kriteereistä tiukkoja ja mustavalkoisia ja se helpottaa koiraa.

Keinulla harjoiteltiin keinulaudan painamista alas ja se oli Tuhkasta ihan jees. Pelkkää 2on2offia harjoiteltiin muutama toisto myös A:lla menemättä koko estettä ja se sujui hyvin. Tuhka tarjosi itse sitä! :)

 

Kurssi jatkuu viikon päästä ja jatketaan vielä näillä samoilla harjoituksilla. Jännä, kun oikeasti koulutan omaa koiraa "samassa tahdissa" muiden kanssa niin jotenkin sitä ei vahingossakaan oikaise tai ajattele, että no edetään vaan jo seuraaviin juttuihin. Nyt ei edetä, koska mä en halua Tuhkan kanssa edetä ja kaikkien muidenkin etu on harjoitella vielä seuraava kerta näitä samoja juttuja eli totutella puomiin ja paukutella keinua. Tosin neljän kerran kurssista tulee tällä menolla ainakin viiden kerran kurssi, mutta varoittelin siitä jo alunperin, että sovitaan lisäkerroista myöhemmin. Mä en haluaisi kenenkään kanssa edetä nopeammin kuin mihin he ovat valmiita. Kontaktiesteillä takapakissa voi kuitenkin olla kysymys kuukausista tai jopa vuosista, joten otan alun mielummin vaikka liiankin varovasti kuin hätäilen.

Agility on kivaa, mutta pakko mun on myöntää, että mun kiinnostukseni on tällä hetkellä enemmän teknisissä asioissa. Miten opetan tuota ja tuota? Mitä vaihtoehtoja on? Mulla ei ole kiire eikä hinku saada mitään valmiiksi tai päästä treenaamaan rataa tai edes mitään hyödyllisiä ohjausjuttuja. Ehkä niillekin löytyy aikaa. Tämän kesän projekti on kuitenkin nuo kontaktit. Hyppytekniikan puolelta vauhtihäiriöt ja ohjaajahäiriöt. korkeuden arviointi ja hyppistreenien yhdistäminen ovat kesän suunnitelmissa. Keppien harjoittelun jätän suosiolla syksylle, jotta ehdin panostaa siihen sitten aikanaan tarpeeksi ja kontaktihommat on siihen mennessä ohi (ei sillä etteikö kontakteissa treenaamista olisi, mutta tämä alkuopetus on ohi). Syksyllä toivottavasti keppien lisäksi päästään keskittymään ohjaukseen ja käännöksiin. Ja ehkä ensi talvelle menee sitten viimeisten juttujen eli renkaan ja erimuotoisten hyppyjen, kuten muuri ja pituus, harjoittelu. Saa nähdä, ainakaan meillä ei ole kova kiire. :)

Raunioita ja aksapäivitys

Viime lauantaita vietettiin hajutreeniporukalla Hepekon raunioradalla Helsingissä. Mahla sai kaksi vierasta maalimiestä, joista ensimmäisen se noukki "helpolta" alueelta nopeasti ja toisen raunioista heti, kun sinne edettiin. Mahla teki hyvää työtä. 

Tuhka oli ekaa kertaa ihan oikeasti raunioilla. Ensin se vähän arpoi mennä vaikeakulkuisille raunioille, mutta kun menin itse sinne niin se tuli perässä ja alkoi tehdä töitä. Kumpikin maalimies oli kuitenkin koko raunioalueen toisella puolella helpommalla alueella. Eli tehtiin tosi pitkään töitä ennen kuin päästiin sinne asti. Tuhka teki erittäin hyvin hommia, se on rauhallinen, mutta eteni järjestelmällisesti ja tarkisti aluetta tarkasti.

Toiseksi mentiin tekemään rakennusetsintää. Mahlan eka maalimies oli helpossa paikassa, toinen pimeässä kellarissa. Pimeästä maalimies löytyi pyörinnän jälkeen. Mahla merkkasi selvästi portaita, mutta se ei oikein osannut mennä riittävän pitkälle pimeässä. Erittäin hyvä harjoitus!

Tuhkan eka maalimies seisoi pressun takana. Tietysti. Olinhan sanonut vahingossa aluksi kun tutustuimme paikkoihin, että jos Tuhkalle laittaa maalimiehen tuollaiseen paikkaan, se ei löydy ikinä, koska Tuhka ei uskalla mennä kahisevan pressun luo. No ei se uskaltanutkaan, mutta maalimies löytyi silti. Tuhka jäi pressun eteen, katsoi pressua ja katsoi mua "tuolla se on". :) Toinen maalimies oli keittiössä jääkaapin päällä. Tätä Tuhka joutui työstämään, mutta se teki erittäin hienosti ja pitkäjänteisesti töitä ja löytyihän se lopulta, kun oli ensin kierretty pariin kertaan koko rakennus ja keittiöstä haettu haju ehkä noin viisi kertaa. :)

Olen todella tyytyväinen kummankin koiran työskentelymoodiin. Ne jaksaa tehdä töitä ja ne selvästi tietää, mitä ne on tekemässä. 

Tiistaina käytiin aksatreeneissä Tuhkan kanssa. Tuhkis pääsi tekemään "rataa", koska ne esteet oli radalla, joita mun piti harjoitella erikseen. No tuli siinä samassa tehtyä muuten ekaa kertaa muuri ja pituuskin, mutta siinä ne meni siinä ohessa. Meidän suorittama rata oli siis ykkösluokan hyppyradan seitsemän esteen loppusuora. Kuppi loppuun ja Tuhkahan meni kovaa. Kyllä se suoraa osaa juosta. :)

Toiseksi otettiin radan alkuosaa, sekin meni ilman kupin laittamista loppuun, mutta kuppi aiheutti sen, että Tuhka veti yhden kaarroksen aina pitkäksi, koska meinasi oikoa suoraan kupille.

Kuvat: Janne V.

Paimennuskausi aloitettu

Viime viikonloppuna oltiin Porokoirakerhon järjestämällä paimennusleirillä Kuttukuussa. Nyt on paimentelut aloitettu tämän kesän osalta. Jatkosta en tosin tiedä, saas nähdä, missä ja koska jatketaan. Mä kun olen tosi kriittinen siitä, miten haluan koirieni kanssa paimentamisessa edetä eikä yksikään täällä lähistöllä oleva paimennuspaikka tarjoa niitä mahdollisuuksia... Ehkä ensi kesänä sitten otetaan omia maisemanhoitajia, joille kyllä tarvetta olisikin. :)

 

Tuhka seurailee lauman viimeisiä, sen katseen suunnasta on tulossa vielä pari lammasta, joita se odottaa leikatakseen niiden taakse.

Lauantaina mentiin ensin Tuhkan kanssa metsäpaimeneen. Mukana oli kolme muuta koiraa ja talon kaksi apukoiraa. Tuhka oli kiinnostunut lampaista, mutta sillä ei voima riittänyt töihin. Välillä se hakeutui muiden koirien luo, jotta sai niistä voimaa. Viimeisiä hitaita pikkukaritsoita se jäi aina odottelemaan ja "kuljettamaan". 

 

Tuhka huolehtii viimeisistä ja pienimmistä. <3

Metsässä vaihdettiin koiria niin, että Mahla pääsi tuomaan lampaita takaisin yhdessä toisen porokoiran ja apukoirien kanssa. Mahla oli sitä mieltä, että kun on muita tekemässä töitä, tehkööt. Yhdessä vaiheessa, kun siirrettiin metsässä hajallaan olevaa laumaa metsätielle ja kaikki me kolme ohjaajaa ja muut koirat paitsi Mahla oltiin jo tiellä, Mahla hoiti koko lauman metsästä tielle yksinään. Se siis tekee kyllä töitä ja osaa, mutta väistyy muiden koirien tieltä. Mä luulen, että Mahla on vähän arka metsässä sen takia, että se ei oikein osaa sosiaalista peliä toisten koirien kanssa. Se on paimentanut joka kesä yhdessä muiden koirien kanssa eikä se sinänsä ole ongelma, mutta se ei osaa olla luontevasti muiden koirien kanssa ja luulen, että siksi se jättää helposti työt muille.

Sunnuntaina oltiin koko päivä aidalla. Mahlan kanssa saatiin haastava tehtävä olla varikolla jakamassa ja siirtämässä lammasryhmiä aitauksiin. Mä olin aika pihalla itse siellä varikolla enkä osannut tukea ja auttaa Mahlaa riittävästi. Mahla olisi halunnut liikuttaa lampaita kovasti ja painaa päälle eikä olisi malttanut vaan pysyä paikallaan. Siksi se työnsi lampaita koko ajan mun päin ja ahtaissa tiloissa liikkuminen oli hankalaa ja porttien aukaiseminen välillä erittäin mielenkiintoista. Oman maun hommaan toi myös se, että varikot olivat talven jäljiltä sen verran huonossa kunnossa, että joistain häkeistä ja porteista lampaat pääsi karkaamaan. Juuri kun ne sai jonnekin, ne yhtäkkiä oli karannut jonnekin muualle.

Uusi lammasryhmä on otettu varikolta aitaan.

Ihan tosissamme siis saatiin tehdä töitä Mahlan kanssa! Vähän niitä myös kuljetettiin viereiseen aitaukseen tai haettiin muista aitauksista, joka sujui kyllä hyvin. Lampaat olivat kuitenkin erittäin nihkeitä liikkumaan. Sunnuntaina ne eivät olleet laiduntaneet ennen harjoittelua, joten niillä oli kova nälkä ja siksikin liikuttaminen oli vaikeaa. Jotenkin ryhmiin sattui myös aina joku erityisen hankala yksilö, että koirat saivat ihan tosissaan tehdä töitä. Talon apukoira saikin melkein koko ajan olla jollakin pellolla apuna. Mahlaakin se kävi pari kertaa auttamassa, kun Mahla alkoi ihan tosissaan väsyä.

 

Tässä haetaan lampaita viereisestä aidasta sillan kautta. Mahlan häntäkippura sieltä sillan toiselta puolelta pilkistää. Vaikka ryhmässä on yli kymmenen lammasta, kapealle sillalle ei muodostu ruuhkaa enkä mä jää jalkoihin.

Kyllä varikkotyöskentely muuttui sitten pikkuhiljaa järjestelmällisemmäksi ja helpommaksi, kun opin auttamaan ja tukemaan koiraa. Opin pitämään huolen siitä, että paikallaanolosta ei lähdetä painamaan elukoita eteenpäin ja opin tekemään koiralle tilaa mennä lampaiden ohi, vaikka lampaat kuinka olisivat painaneet. Mahla alkoi väsyä nopeasti.

Ihan lopuksi halusin tehdä vähän kuljettamista Mahlan kanssa. Mentiin hakemaan kauimmaisesta aitauksesta lampaat. No, niillä oli kova veto sillalle, jonka kautta päästään pieneen aitaan ja varikolle. Sillalle ne painoi ihan suorilta, pyöritettiin vähän isompaa ryhmää sitten pienessä aidassa niin Mahlakin sai vähän fiilistä, että se jotain osaa. Siinä se jaksoi vähän aikaa painostaa myös niitä nihkeimpiä lampaita ja sai niitä mukavasti kyllä liikkeelle. Otettiin siihen kuitenkin apukoira vähäksi aikaa myös mukaan, että saatiin Mahlalle hyvä fiilis.

Tuhkan kanssa oltiin myös pariin otteeseen pienessä aidassa. Lampaat olivat, harmi kyllä, liian nihkeitä sille. Tuhkan voima ei riitä niitä liikuttamaan. Saatiin apukoira Tuhkan kaveriksi ja sitten pikkukoirakin meni niin pätevänä ihan kuin sen ilmeestä voisi lukea, että "tässä me paimenkoirat paimennetaan yhdessä". Tuhka on herkkä ohjaukselle ja pysyi hyvin pienen lammasryhmän takana. Pysyi se ryhmän takana ilman apukoiran tukeakin, mutta se vaan ei saanut lampaita liikkeelle. Sinikka sanoi, että tuon koiran kanssa ei ohjaamisessa tarvitse ihmeitä tehdä, se ottaa hyvin pienet eleet vastaan. Ja kyllä, ohjaaminen lauman kiertämiseen ja tasapainottamiseen olivat hyvin minimaalisia, kun käännyttiin aina koiraa kohti ja "ohjattiin" tasapainottamaan.

Tuhkan apuna talon työkoira ja ihana 4,5 kk tuleva työkoira :)

Tuhkalla ei selvästi ole vielä suurta käsitystä siitä, että niitä eläimiä pitäisi liikuttaa, koska se ei edes yrittänyt löytää keinoja siihen. En ole kuitenkaan pikkukoirasta huolissani tuntiessani koiraani. Tuhka on rauhallinen ja hyvin harkitsevainen. Se tarvitsee monien asioiden ajattelemiseen aikaa. Nyt se sai hyvän kokemuksen ja uskon, että seuraavalla kerralla sen tekeminen voi jo näyttää erilaiselta, kun se on saanut mietiskellä kokemuksiaan.

Voi olla, että Tuhkaa auttaisi myös liikkuvaisemmat lampaat, jolloin se saisi itse kokea voivansa vaikuttaa eläimiin ja sitä kautta löytää itsestään voimaa. Tämä lähinnä siksi, että yleensä paimennuspaikoissa ei ole tarjolla apukoiraa harjoittelevan koiran tueksi, joten jos me yritetään kotisuunnalla paimentaa, täytyisi pyrkiä luomaan tilanne niin, että saadaan niitä onnistumisia.

"Näin me yhdessä paimennetaan".

Yleensä tavallisissa paimennuspaikoissa ei noin nihkeitä lampaita koirille anneta vaan valitaan paimennettaviksi ne helpoimmat yksilöt. Mä yritin varikolla kerran varovasti kysyä muilta, että jätänkö hankalan pässin varikolle ja heti mulle huudeltiin, että "ai sä meinaat siellä valikoida helpoimmat lampaat". En valikoinut, pässi lähti mukaan aitaan aiheuttamaan harmaita hiuksia niin ohjaajille kuin koirillekin... :) Olen kyllä toki samaa mieltä, että mitä heterogeenisempi ryhmä on, sitä enemmän koira joutuu töihin ja sitä enemmän se oppii lukemaan eläimiä (yksi ehdottomasti tärkeimmistä paimenkoiran taidoista). Sitä vaan itse haluaisi päästää koiran ja itsensä helpolla.

Tästä kuvasta välittyy mulle niin paljon se, mistä mun mielestäni paimennuksessa on kysymys. Tuhkan rauhallinen ja kuuliainen asenne välittyy sen koko olemuksesta, matalasta asennosta, korvista ja hännästä. Lampaiden elekieli kertoo niiden luottamuksesta paimentaviin koiriin (apukoira on myös siellä takana Tuhkan kanssa) ja rauhallisesta etenemisestä. Ja mikä erikoista, myös ohjaaja on rentona, luottaa koiriin ja antaa niiden työskennellä. :)

Erityisesti kuitenkin olen tyytyväinen Tuhkan asenteeseen lampaita kohtaan. Se on erittäin nätisti niiden kanssa ja muutenkaan se ei ole holtittomasti juoksenteleva. Se oli erinomaisesti kuulolla, keskittynyt ja kiinnostunut lampaista. Välillä se rauhoitteli itseään pysähtymällä tarkkailemaan tilannetta. Sitä ei tarvinnut komentaa mistään eikä, kuten aiemmin ohjaamisesta jo kerroinkin, ohjata kovasti. Tuhkan kanssa pääsi vain kehumaan hyvästä työstä. :)

Kyllä se tästä. Mahla pääsee toivottavasti tekemään töitä lehmien kanssa tänä kesänä ja jos homma kävisi hyvin, Tuhka voisi hengata mukana ja ottaa opikseen ilman vastuuta. Mahlalle mistään aidan kiertämisestä ei ole mitään iloa vaan se tarvitsisi työnomaisia tehtäviä. Tuhkan kanssa haluaisin jokusen kerran käydä kesän aikana paimenessa, vaikka ihan vaan helpoilla lampailla.